Talvisella yöretkellä lähisaaressa, Jyväskylä



Yöretki. Lähiretki. Mihin voi tehdä yöretken lähellä kotia, kun asuu kaupungissa? Siis jos parveke lasketaan pois... Osani on onnekas, sillä asun Jyväskylässä lähellä Tuomiojärven rantaa ja hyvin läheltä löytyy paikkoja, joihin voi lähteä retkelle suoraan kotoa ja ilman autoa. Jopa yösellaiselle.

Olin seurannut sääennusteita sen verran, että tiesin loppuviikon olevan paitsi lauha, myös kirkasöinen. Harvinaisen helppo sää ulkona yöpymiseen siis, etenkin kun en halunnut roudata mukanani majoitetta lainkaan, vaan halusin kokeilla yöpymistä avotaivaan alla. Myöhään perjantai-iltana tuli hetki, jolloin sanoa paukautin nerokkaan ideani ääneen. Hetken kuluttua siitä kokosin jo kamppeitani: 2 kpl makuualustoja, untuvapussi, sopivasti vaatetta päälle (eli merinovillaa alimmaksi kerrokseksi), kamera, pikkureppu, myrskylyhty, otsalamppu. Mitä muuta tarvitsisin?

Sitten kohti Tuomiojärven rantaa ja hyvin varovasti laskeutuminen röpelöisen jään hämärään. Jalassani oli huopatossut eikä mitään piikkipohjakenkiä, joten armottoman vähälumisella jäällä oli edettävä kohtuullisen varovasti. Vaikka oli jo puoliyö, kuulin Lehtisaaresta ääntä ja näin valokeilan. Pysähdyin hetkeksi odottamaan - ei kai yöpaikkani ollut jo varattu? - mutta askeleet loittonivat kohti rantaa ja päättelin, että yöretkeni kohde eli Lehtisaaren pieni naapuri, Koivusaari, olisi "vapaana".  Niin olikin! Leväytin rinkan korvikkeeni eli ikeakassin maahan ja niin kutsuttu leirini oli hetkessä pystyssä. Toisin sanoen, katsoin otsalampun valon turvin sopivan tasaisen paikan, mihin levittää makuualustat ja sitten heittää makuupussi siihen päälle.


Sitten kaivoin repusta tunnelmatulipussini eli muutaman puukalikan, sytykkeet ja tein kivikehän sisään tulet. Sen verran joustin periaatteistani tämän talviyön kunniaksi, että vaikka pikkuruisessa Koivusaaressa ei olekaan virallista tulipaikkaa, käytin lähisaareen epävirallisesti syntynyttä tulipaikkaa pienen yönuotion tekemiseen. En kuitenkaan repinyt sytyiksi tuohta saaressa kasvavien koivujen kyljistä, kuten jotkut paikalla aiemmin tulia tehneet ääliöt ovat tehneet. Sytytyspalat avittivat tulta sen verran, että sain hetken aikaa nauttia liekkien loimotuksesta.


Tähysin parin koivurungon välistä kotia kohti. Kortepohjan puolella rantaa loimottivat kävelytien valot ja asuintalojen akkunat. Vastarannalla Viitaniemen puolella loisti Viitatorni korkeimpana, sen takaa erottui sinisellä valollaan Harjun vesitorni ja valaistu kävelytie kiersi itse Viitaniemen kärjen. Kauempaa Kivelänrannan puoleltakin hohti valoja, samoin valopisteitä näkyi Mankolan suunnalta. Tuomiojärven jään yllä oma tuleni oli ainoa valonlähde.


Kun nuotion liekit hiipuivat, sytytin tulen myrskylyhtyyni. Otsalamppu on toki tehokkaampi valaisija, mutta myrskärin valo on yössä kauniimpi. Naks, otsalamppu sammuksiin.

Yläpuolellani erottui selkeästi tähtitaivas, vaikka kaupungin valot himmentävätkin yötaivaan syviä sävyjä. Kuuntelin kauempaa vaimeana kantautuvaa liikenteen huminaa. Välillä kuului jännä, kuin suppilossa kulkeva humahdus ja paukahdus. Jää eli, liikahteli ja tekaisi railon jonnekin päin Tuomiojärveä. Ei, minua ei pelottanut! Katselin ja kuuntelin, mutta en jaksanut enää valvoa ja odottaa, tulisiko näkyviin vielä revontuliakin.

Unille siis. Riisuin huopatossuni. Kömmin makuupussiin. Vaihdoin rukkaset kynsikkäisiin. Sammutin myrskylyhdyn ja vedin makuupussin vetoketjun kiinni. Asetin pienen untuvatyynyni sopivaan kohtaan pään alle, noin. Vähän ajan päästä oli sen verran lämmin, että riisuin kevyen untuvatakkini; oli aika antaa unen tulla. Ihanaa kyllä, en lojunut valveilla kauaa, vaan nukahdin aika pian.

Ei se uni tosin yhtä syvää ja hyvää ollut kuin olisi ollut sisällä kotona... Nukuin yön useassa pätkässä. Päällimmäisen makuualustani foliopinta oli sen verran liukas, että makuupussini liukui välillä alustalta osittain sivuun ja heräsin käytännössä joka kerran, kun olin kääntämässä kylkeä. Käännettyäni kylkeä hapuilin sormillani, missä oli makuualustan reuna ja hilasin itseni takaisin kokonaan makuualustan päälle. Sitten taas unta palloon.


Havahduin joskus aamukahdeksan maissa ja kurkistin makuupussin suuaukosta ulos. Valoisaa! En luultavasti ollut herännyt valoon, vaan reippaaseen räksytykseen, joka lähestyi. Elmo-koira oli emäntänsä kanssa aamulenkillä ja siirtyi epäluuloisena yhä lähemmäs, mutta ei tohtinut tulla makuupussissa lojujaa haistamaan. Rupattelimme Elmon emännän kanssa hetken, sitten he jatkoivat matkaa jäätä pitkin kauemmas Tuomiojärvelle ja minä jäin kömpimään ulos lämpimästä makuupussistani.


Tein samalla tarkastuksen: miten hyvin makuualustani olivat eristäneet? Minun ei ollut yöllä yhtään kylmä, joten siinä mielessä tämä oli puhdasta uteliaisuutta. Päällimmäinen makuualustani oli solumuovinen, toiselta puolelta folioitu versio, hankintahinta noin 10 GBP (2016) eli euroissa vähän toista kymppiä. Se alempi puolestaan oli aitoa antiikkia, isoveljeni ensimmäinen Karrimat, noin vuosimallia 1975! Ja hupsista, makuualustojen alla oli näkyvissä laikkuja, joista maa oli hieman sulanut. Päättelin, että seuraavalle talviretkelle olisi otettava, ehkä peräti hankittava lämpimämpi makuualustasysteemi matkaan.


Koska olin tullut Koivusaareen vain puhtaasti yöpymään, edessä ei ollut retkiaamiaisen laittamista; nälkä sai odottaa siiheksi, kunnes olisin kotona. Ainoa ohjelmani ennen kamojen pakkaamista oli vain nauttia maisemasta ja tallentaa aamua kameran muistikortille. Aamutaivaan harmaahkot sävyt alkoivat vähitellen kirkastua ja kunnon aamurusko valtasi auringonnousun suunnassa taivaan. Wau! Mahtava näky!


Sitten vain rullasin makuualustat ja survoin makuupussin ikeakassiin, nostin polttopuista keventyneen repun selkääni ja lähdin kävelemään huopatossuillani Tuomiojärven Eerolanlahden jäätä pitkin takaisin kohti kotia. Hyvästi, yöpaikkani! Koivusaaren takana pilkotti isompana Jyväskylän seurakunnan omistama Lehtisaari.


Kun olin jo miltei rannassa, käännyin vielä katsomaan tulosuuntaani päin Tuomiojärvelle. Hämmästykseni oli suuri: taivaalla näkyi hento, mutta selvästi erottuva sateenkaari! Kuin vahvistuksena sille ropsahti muutama vesipisara kasvoilleni. Vaikka vähäinen lumi narskuikin pakkasta, oli ilman lämpötila jo plussalla. Mutta että sateenkaari talviaamuna? Aika mahtavaa nähdä sellainenkin!

Ja sitten enää lyhyt matka kotiin, olinhan ollut yöretkellä alle kilometrin päässä kotoa... Ensi töikseni keittäisin teetä! Tämä oli todellinen lähiretki.

Kommentit

  1. Vau. Minusta ei ikinä saisi noin paljon irti, että lähtisin talvella makuupusseilemaan yhtään mihinkään, edes lähimaastoon. Sen verran mukavuudenhaluiseksi tunnustaudun. Ihailen asennettasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... Mutta oli tuota pakko kokeilla :) Tällainen lähiretki on aika mukavasta päästä, kun ei tarvinnut rämpiä pitkää matkaa raskaan taakan kanssa, vaan sain hilppaista vajaan kilometrin päähän kevyin kantamuksin!

      Poista
  2. Hei! Tämä oli hauska juttu. Aikuisenakin voi seikkailla lähimetsissä :)
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Kun retkeä seuraavana eli lauantai-iltana näin nuotiotulen loimottavan tuosta samaisesta Koivusaaresta, tuli hyvä mieli. Lähiretket ovat pop :)

      Poista
  3. Ihana yöpyminen! Kyllä se on helppoa lähiretkeillä, näytät hyvää esimerkkiä!

    Mä näin riippumatossa köllötellessä sateenkaaren Outdoor Siskojen talvivaelluksella Padasjoella lauantaina. Hetki hämmästelyä, onko se tosiaan ja olihan se, sitten kamera esiin repusta ja laiska kuvaaja istuskeli edelleen riippumatossa.

    Niin ja koko kamera ei olisi ollut mukana ellei Heikki olisi sitä tyrkyttänyt mukaan. :) Että niin laiska kuvaaja täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että se kamera löytyi sinulta matkasta, sateenkaari ei ole tammikuussa mikään tuiki tavallinen näky! Minä tyydyin näib pieneen retkeen, te olitte reippaampia siellä talvivaellusretkellä Siskojen kanssa :)

      Poista
  4. Jos katsoo kuvaa tarkasti, niin huomaa,
    että kyseessä on tupla sateenkaari.
    Se on varsinaisen kaaren oikealla puolella,
    noin peukalon leveyden etäisyydellä.
    Ei näy kun osana.

    Tuplakaaressahan värit ovat päinvastaisessa järjestyksessä;
    tässä kuvassas ei erotu kuitenkaan niin tarkkana.

    Luonnossakin tuo tupla (joskus tripla!) jää helposti huomaamatta ellei ole tosi vahvat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kuvan värit eivät ole riittävän hyvät... Huomasin itse tuon tuplan vasta valokuvasta, olin kai niin täpinöissäni jo siitä yhdestä, kun sateenkaari kaartui niin kauniisti :)

      Poista
  5. Onnittelut innostavasta kirjoituksesta, melkein tekisi mieli kokeilla itsekin, jos ei muuta niin alkuillan tunnelmointia ja tähtitaivaan katselua makuupussissa. Luulen että kokonainen yö saisi minut jonkinsorttiseen paniikkiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Sittenhän sen tietää, rohkenisitko jäädä ihan koko yöksi (voisi olla matalampi kynnys, jos otat retkiseuraa mukaan). Sen mukaan vaan, mikä tuntuu kivalta - ja joskus voi toki yrittää ylittää mukavuusalueen rajoja ;)

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus, ja hienot kuvat! Alvajärvellä on toinen vastaava potentiaalinen yöpymispaikka, josta löytyy laavukin nykyään. (en ole kylläkään siellä yöpynyt, vaan pelkästään eväitä järsinyt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä tietää! Alvajärvelle ei hilppaise ihan yhtä nopsaan kotoa kuin Tuomiojärvelle, mutta alkoi heti houkuttaa :)

      Poista
    2. Jep, se laavu on lammassaaressa, taitaakin olla melkolailla ainut saari koko järvessä. Puita oli laavulla ainakin muutama viikko sitten vähän, mutta melkeen varmuuden vuoksi kannattaa koijata omat halot mukana.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit