Jääkävely Kortepohjasta Alvajärven Lammassaareen, Jyväskylä


Koska järvien jäät ovat tänä talvena olleet hämmästyttävän otollisia kulkemiseen myös ilman suksia tai lumikenkiä, päätin lähteä päiväretkelle Palokkaan, Alvajärven ainoaan saareen. Eihän Lammassaareen ihan pikku matka täältä Tuomiojärven eteläpäästä ole, mutta tuumin että eväiden kera ja hienossa säässä matka taittuisi mukavasti.


Jäällä oli jo ennestään liikkeellä hiihtäjiä, kävelijöitä, pyöräilijöitä ja pilkkijöitä. Tuomiojärven yläpuolella pörräsi varjoliidin - aika mieletön sää katsella maisemia yläilmoista - mutta minua ei haitannut yhtään, kun liitäjä moottoreineen siirtyi Palokkajärven puolelle ja järvellä oli jälleen hiljaista. Jyväskylän seurakunnan omistaman Lehtisaaren (jonka palanutta päärakennusta on varmasti kaikilla ikävä) rannalla istuskeli väkeä nauttimassa auringonpaisteesta. Saari olisi oiva paikka retkikahvilalle, johon poiketa talvisella hiihto- tai kävelyretkellä...


Jatkoin matkaani kohti Tuomiojärven pohjoispäätä. Olin käynyt jo muutaman kerran aiemmin jäitä pitkin Palokassa - kerran Palokkajärven kautta, muuten juuri Tuomiojärven jään halki - joten tiesin, mihin kohtaan Tuomiojärven pohjoisosaa tähdätä. Ensimmäinen tähtäimeni oli järven soukin kohta eli Rantueen niemi, mistä lyhyemmän lenkin hiihtäjät kurvaavat takaisin kohti kaupunkia.  Siitä tallustelin vähälumista järveä pitkin Mannilan asuinalueen puolella olevaan lahdenpoukamaan. Kelpasi kääntyä myös katsomaan taaksepäin - oikealla siinti Laajavuori hyppyrimäkineen ja sain taas kokea kasvoillani auringon lämmittävät säteet, jotka olivat tähän saakka osuneet vain selkääni.


Nousin Tuomiojärveltä sähkölinjan kohdalla olevaa polkua ylös Tiilitehtaantielle (en missään nimessä suosittele seikkailemaan tuosta lahdenpohjukasta suota pitkin eteenpäin, sillä Vasaraisensuolla virtaa puro ja jää voi hyvinkin pettää jalkojen alla!) ja sitten piti valita, mitä reittiä siirtyä Alvajärven rantaan. Päädyin ylittämään Saarijärventien heti Hakatalojen kohdalta ja laskeuduin kävelytietä ensin Palokkajärven rantaan ja sieltä Jokelantien ja Jokelankujan kautta Pappilanjokea myötäilevälle kauniille, hiljaiselle kävelytielle.


Palokan maastot tuovat aina hyviä muistoja mieleen, enkä voinut olla pysähtymättä Pappilanjoen sillalle. Viehättävä jokimaisema henkii rauhaa ja saa unohtamaan vajaan kilometrin päässä olevan ostoskeskusmaailman ajoittain ruuhkautuvine teineen. Siirryin Pappilanjoen toiselle puolelle, sillä halusin laskeutua Alvajärven jäälle heti Piilolan kohdalta, kun edessä olisi joen pohjoispuolella jälleen takuuvarmasti kantava jää. Vastaan tulikin pian sekä kävelijöiden että hiihtäjien uria, jotka johtivat jäälle ja pääsin retken järvelle numero kaksi. Alvajärvi, pitkästä aikaa!


Olen lapsena soutanut puuveneellä Alvajärven eteläisemmässä osassa, mutta aikuisena liikkumiseni järvellä on ollut hyvin vähäistä; on tullut vain muutaman kerran käytyä täällä melomassa. Niinpä oli hauskaa kulkea jäätä pitkin kävellen katselemassa järvenrantamaisemia, ohittaa entisen Kirrin tilan maat, astua Alvajärven kapeimmasta kohdasta järven pohjoisosan puolelle ja nähdä, miten paljon taloja on tullut maisemiin lisää. Pilkkijöitä oli Alvajärvellä takuuvarmasti enemmän kuin Tuomiojärvellä, ehkä myös hiihtäjiä - ainakin heitä viiletti ohitseni jatkuvasti, hyväkuntoisia latuja pitkin.


Tähysin jo toiveikkaana Alvajärven pohjoispäähän. Vähitellen erotin Lammassaaren linjat, kun osasin hakea saarta maisemasta oikeasta suunnasta (auton ikkunasta nelostieltä on tullut saari paikannettua lukuisia kertoja). Hiihtolatu kiersi saaren matkan päästä, mutta sekä jalan- että suksenjälkiä kulki Lammassaarta kohti. Lisäsin joukkoon omat painaumani lumeen, mitä suotta tallaamaan ihan samoja jälkiä kuin muut!


Vihdoin edessäni oli saaren ylivoimaisesti isoin houkutin: laavu! En ollut itse asiassa noteerannut saaren laavua ennen kuin vähän aikaa sitten, kun sain Laajavuoren laavuretkipostauksen kautta vinkin tästä kohteesta. Olin sen perusteella harkinnut tänne myös talvista yöretkeä, mutta minua arvelutti äänten kantautuminen nelostieltä saareen saakka ja siksi olin päätynyt vain päiväretkeen. Toisaalta, laavu on suunnattu nelostieltä poispäin, joten kenties katoksen suojiin ei ehkä kuulukaan niin kauheasti moottorimelua...

Lammassaaren omistaa Jyväskylän kaupunki. Aiemmin saaressa oli vain tulipaikka, joten laavun rakentaminen on ollut mahtava juttu. Tämä on mitä loistavin tauko- tai jopa yöpymispaikka, jos esimerkiksi Jyväskylästä tai Palokasta lähtee melontaretkelle. 


Olin napannut reppuun kaiken varalta myös pienen määrän omia nuotiopuita, mutta kävi hyvä tuuri ja saavuin valmiille nuotiotulelle; laavulla oli jo eväsretkellä ja makkaranpaistossa lähialueelta tullut äiti lasten ja koiran kanssa. Lammassaaren pieni puuteline oli tyhjä, mutta nuotion tekoon tulleet ovat osanneet tuoda omia puita mukanaan ja ystävällisesti jättäneet ylijäämäpuut seuraavia varten. Teki hyvää istua alas, lepuuttaa jalkoja ja paistaa makkaraa sekä lämmittää eväsrieskaa antamaan energiaa paluumatkalle Kortepohjaan. Ja teetä painikkeeksi. Apua, missä kuksa? Päh, kotona! Onneksi termarin päällyskippoa voi käyttää mukina.

Ihana auringon lämpö lupasi jo kevättä!


Lepotauon jälkeen nappasin taas repun selkään. Ei muuta kuin jokseenkin samaa reittiä takaisin, jos ei tulisi keksittyä muuta matkalla. Oli mahtavaa kävellä nyt naama aurinkoon päin ja nauttia täysillä valohoidosta. Nelostien puolella Alvajärveä kapea metsä piti kohtuullisen hyvin moottoriliikenteen äänimaailman loitolla ja kun olin päässyt Kirrin puolelle, tajusin, että liikenteen äänet eivät olleet kantautuneet korviin niin paljon, kuin olin pelännyt. Kävellessä tuli hyvin keskityttyä vain omaan askellukseen ja maisemien katseluun.

Vaikka lunta oli (jäällä kävelyä ajatellen) näin ihastuttavan vähän  huomasin kyllä jo Alvajärven "loppupäässä" talsiessani, että askellus ei ollut yhtä keveää kuin tulomatkalla...


Alvajärven eteläpäässä päätin muuntaa paluureittiä edes pikkuriikkisen; niinpä en noussutkaan Piilolan puolelle, vaan seurasin Pappilanjokea joen länsirantaa pitkin. Sitten oli vielä mahdollisuus valita paluureitiksi joko Palokka- tai Tuomiojärvi, mutta jalkani ilmoittivat, että lyhyempi reitti, kiitos. Niinpä palasin Tuomiojärvelle tuttuja askelmerkkejä seuraten.


Tuomiojärvelle saapuessani alkoi olla jo loppuiltapäivä, mutta lihasvoimatrafiikkia riitti järvellä edelleen. Kun vauhdikkaat fillaristit laskeutuivat jäälle viiden koiran kera, koin itseni tosi hitaaksi; niin reipasta vauhtia nämä pyörillä ja vikkelin kintuin viuhtojat etenivät jäätä pitkin.

Minä olin juuri mutustanut viimeisen eväskeksini ja olisin kernaasti popsinut vielä jotain energiaherkkua, mutta ne olivat repusta jo loppuneet. Noh, enää muutama kilometri kotiin...


Päiväretki kotiovelta Kortepohjasta Lammassaareen ja takaisin sujui siis helposti pääosin tasamaata pitkin, kun miltei koko reitti kulki jäitä pitkin, Palokan "mannerosan" ylitystä lukuun ottamatta. Retkelle tuli mittaa yhteensä noin 17 km.  Jääkävelyretkestä olisi voinut helposti tehdä kolmen järven kierroksen suuntaamalla alkumatkasta Tuomiojärveltä Kivelänrannan kautta Palokkajärvelle (tai palaamalla sitä reittiä eli Palokkajärven kautta Tuomiojärvelle), mutta näin tällä kertaa.

Kommentit

  1. Mahtava sää oli viikonloppuna! Siitä on ikuisuus kun olen syönyt nuotiomakkaraa! Tekisi niin mieli! Olipas sinulla pitkä retki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, loistosäätä on riittänyt. Tee nyt ihmeessä makkaranpaistoretki jollekin nuotiopaikalle, se on aina kivaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit