Saunova melontaretki Koskenpäällä


Miltä kuulostaa sauna-melonta -retki? Meikäläisen korviin siinä yhdistyvät kaksi jaloa asiaa erittäin mukavalla tavalla, vieläpä hyvin luontevasti: liittyyhän kumpaankin omalla tavallaan vesi ja rentoutuminen. Pääsin testaamaan saunomisen ja melonnan yhdistävää retkeä yhdessä Keski-Suomen saunamaakuntaviikon tapahtumista Koskenpään maisemissa Jämsässä perjantaina 7.7.2017, järjestäjänä Kievari Rantapirtti.

Retken lähtöpaikalla Koskenhovissa meitä odotti ensimmäinen sauna, johon pääsimme ottamaan lähtölöylyt Timo Niinimäen pitämän alkuinfon ja kajakkien jaon jälkeen. Kajakkikaksikoita olisi mennyt melojille enemmänkin kuin mukaan varatut kolme (useimmat olivat tulleet melontaan porukalla), mutta onneksi ei arasteltu lähteä liikkeelle yksikölläkään.

Ne ensimmäiset löylyt heitimme lähtöpaikan "luksusvarustellussa" sähkösaunassa, jossa raikasi musiikki ja löylyhuoneesta olisi voinut halutessaan vaikka katsoa televisiota (sisäikkuna viereiseen huoneeseen, jonka tv-ruudun pystyi kääntämään lauteille päin), mutta itse en sellaista ääni- ja kuvavirtaa saunoessa kaipaa. Paljon mukavampaa oli jutella niitä näitä saunamelojaporukan kanssa. Erikoista oli, että löylyvesi vaahtosi, kun sitä pirskautti kiuaskiville. Sitä porukalla ihmettelimme, sillä vesi oli tyystin puhdasta, eikä siihen ollut lisätty mitään "saunatippoja" esimerkiksi tuoksua antamaan.

Kävin alkajaisiksi vielä pulahtamassa Vähä-Rautavedessä, sitten vedin uimapuvun päälle ohuet verkkarit ja teknisen t-paidan, jotka kuivaisivat nopeasti meloessa. Saunamaraton-kokemukseni perusteella olin päätellyt, että olisi todennäköisesti turha vaihtaa aina saunan jälkeen normivaatteet päälle; parempi olla saunavalmis mahdollisimman sujuvasti koko retken ajan.


Ennen melomaan lähtöä Timo piti meille alkuopastuksen melonnasta ja tekniikasta. Porukassa oli mukana myös ensikertalaisia, ainakin kajakkimelonnan osalta - niinpä kuivaharjoittelu oikeista otteista oli paikallaan. Kajakki, mela, melontaliivi, aukkopeite, oikea ote melasta, melanveto... Näillä mennään!


Saunovia melojia oli liikkeellä pitkälti toistakymmentä (17, jos oikein muistan), joten vei jonkin aikaa, ennen kuin olimme kaikki vesillä. Kajakkiin meneminen ja aukkopeiton kiinnitys eivät ole itsestäänselvästi helppo juttu ensimmäisellä kerralla, eivätkä välttämättä vielä toisellakaan.


Vähän aikaa temuttuamme olimme kaikki vesillä ja matka kohti toista saunaa saattoi alkaa. Kärkijoukko meloi jo pidemmällä, kun me häntäpäähän jääneet, viimeisinä vesille lähteneet olimme vielä lähtörannan tuntumassa. Sitten kuului loiskaus. Ensimmäinen nurin. Siitä seurasi rantautuminen ja kajakin tyhjennys. Opetus 1: kannattaa laittaa kaikki mukaan otetut, kastumiselta varjeltavat tavarat vedenpitäviin pusseihin. Opetus 2: Älä ota vesille mukaan mitään ylimääräistä, vaan anna suosiolla maaliin kuljetettavaksi tavarat, joita tarvitset vasta siellä.

Järvikylvyn saanut meloja nousi urheasti uudelleen kajakkiin, mutta sitten kuului jälleen loiskis. Jokunen ärräpää taisi uudelleen uineelta melojalta päästä, mutta hetken kuluttua kajakki oli jälleen tyhjennetty ylimääräisistä vesistä. Kolmas kerta toden sanoi: kajakki pysyi onnellisesti pystyssä ja sen myötä melojan jännitys laukesi vähitellen, melanvedot muuttuivat rennommiksi ja pidemmiksi,  iloisempi ilme palasi kasvoille. Kyllä se siitä!


Tuo lähtöpaikan uintiepisodi vei pikkuisen aikaa ja me viimeiset jäimme siksi muusta porukasta sen verran jälkeen, että kokeneempana melojana sain käytännössä toimia tästä eteenpäin jälkijoukon kaitsijana. Lähdössä apuna ollut Rantapirtin kaveri kiinnitti gps-paikantimen oman kajakkini keulaan, jotta opas tietäisi missä olemme tulossa. Olisipa vielä ollut kartta, josta olisi nähnyt, mihin suuntaan olimme menossa ;)

Kun jälkikolmikkomme saapui paikkaan, jonka jälkeen melojat olivat jonnekin "kadonneet", erotin onneksi edempää Timon, joka antoi sähkömoottoriveneestään melalla merkkejä: tänne päin. Kaikki hyvin, vaikka välimatkaa keulilla melovaan joukkoon olikin, sillä tällä sauna-melontaretkellä ei ollut mikään kiire.


Survosenkosken alapuolella me hännänhuiput saimme lopulta "pääjoukon" kiinni. Reittimme kulki Wanhan Witosen melontareitillä (Petäjävesi-Jämsä, kokonaispituus 60-75 km), mutta poikkeuksellisesti meloimme tällä retkellä reittiä vastavirtaan. Se oli mahdollista, koska kohdalle osuvista koskista alempi eli toinen Survosenkoski oli mahdollista meloa ylävirtaan ja ylempi Survosenkoski taasn oli ohitettavissa maitse.

Ainakin osaa melojista tämä koskiosuus hieman jännitti, mutta hyvin meni, kivikosketuksista huolimatta. Virtaus alemmassa Survosenkoskessa ei ollut kauhean voimakas, piti vain meloa reippaasti eteenpäin ja varoa kiviä.


Kivisen koskiosuuden jälkeen saavuimme suvantoon, josta vesi virtasi leppoisampaa tahtia. Vanhan myllyn alapuolella meitä odotti rantautumispaikka kajakkikärryineen, sillä ylempää Survosenkoskea ei meidän ollut tarkoitus yrittääkään meloa ylävirtaan.

Omaa maihinnousuvuoroa odotellessani oli hyvää aikaa ottaa muutama melanveto rantaveteen, keltaisina kukkivien kurjenmiekkojen luo ja bongata sinihehkuinen sudenkorento vihreältä lehvältä. Seuraavaksi pitikin sitten kääntyä ja vetäistä melalla vähän rivakammin... Yksi meloja näet teki epäonnisen maihinnousun eli humpsahti rantautuessaan veteen ja siinä hötäkässä melojan hattu lähti lipumaan alavirtaan. Kävin pelastamassa hatun vedestä ennen kuin se ehti lähteä liian kauas omille teilleen.


Kajakkeja oli melojaporukallamme niin suuri määrä, että rantauduttuamme piti välillä jopa jonottaa, ennen kuin edempänä oli riittävästi parkkitilaa useammalle muovipurtilolle. Osa meistä kantoi kajakit tällä viherkäytävällä, mutta koska polku oli pehmeä ja kivetön, uskalsi sillä myös vetää kajakkia ilman pelkoa naarmuuntumisesta.


Maantiesillan viereisellä parkkipaikalla odotti retkemme toinen sauna: puulämmitteinen, siirrettävä peräkärrysauna. Hauskan näköinen ilmestys, jonka löylytkin olivat yllättävän hyvät! Lauteille mahtui noin kolme saunojaa kerrallaan.

Kävin löylyjen päätteeksi kastautumassa kosken raikkaassa, mutta kesäisen lämpimässä vedessä, vaikka sitä ei voinutkaan uimiseksi kutsua. Virtaavassa vedessä pääsi samalla edes hetkeksi karkuun viheliäisiä mäkäräisiä, joita oli uskomaton määrä iskemässä iholle kiinni heti, kun silmä vältti. Tai silloinkin, kun silmä ei välttänyt...

Mutustin ripeästi tarjotun evässämpylän ja toivoin, että kajakkijono vesillelaskupaikkaan etenisi nopeasti. Katsoin kateellisena kosken rannalla kalastaneen pojan pitkiä hihoja ja lahkeita, kun kymmenet verenimijät iskeytyivät käsivarsiini ja osittain paljaisiin kinttuihini yhtä aikaa. Huiskis, mäiskis, huiskis, mäiskis!  Äkkiä kajakkiin ja joelle, pois rantapusikosta, aukkopeiton ehtii laittaa kiinni myöhemminkin!


Mäkäräisparvesta selvittyämme oli edessä tyyni Siniäinen, sitten siirryimme Siniänvirran kautta Kalmavedelle. Melontakilometrejä oli nyt takana jo useampi, niinpä melonta sujui kaikilta tässä vaiheessa aina vain rennommin. Nautiskelimme viehättävistä järvimaisemista, joita aurinko valaisi pilvien lomasta. Ihastuin erityisesti Nuottasaaren eteläpuoliseen pikkusaareen, jonka yksinäinen mänty törötti aivan saaren keskellä.


Kalmaveden rannalta löytyi seuraava rantautumispaikkamme, jolla meitä odottivat kahden erilaisen saunan löylyt. Hieno luonnonhiekkaranta tarjosi oivan sataman suurelle kajakkipartiollemme. Kun me häntäpään melojat saavuimme perille, olivat ensimmäiset saunojat jo valmiita jatkamaan matkaa. Näin ollen luonnostaan porrastunut saapumisemme olikin hyvä juttu, sillä pieniin saunoihin ei olisi koko porukkamme millään mahtunut yhdellä kertaa.

Telttasaunassa oli tiivis tunnelma - pikku lauteille mahtui parhaimmillaan 3-4 saunojaa.


Täytyy kyllä sanoa, että tämä vihreä telttasauna oli myös kaikkein mieleenpainuvin: yrttiset, pehmeät löylyt (kiitos löylyveden) olivat aivan mahtavat. Pieni kiuas pani parastaan.

Hiekkarannalta oli vain muutama askel toiseen saunaan, joka oli mökkipihan tynnyrisauna, joka tarjosi mojovat löylyt. Kyllä kelpasi kahlata jälleen hetkeksi uimaan. Olisin kernaasti jäänyt nautiskelemaan tämän rannan löylypaikoista vielä pidemmäksi aikaa, mutta oli aika kivuta taas kajakkiin jatkamaan matkaa.


Lähdin rannasta viimeisenä vesille ja meloin muut kiinni, kun kaarsimme niemen taa vasemmalle, minne olimme nähneet etujoukon suuntaavan. Välimatkaa oli jälkijoukkoomme nähden kuitenkin ehtinyt kertyä, joten kun olimme meloneet tovin eteenpäin, tuli tenkkapoo: mihin suuntaan jatkaa, ettei tulisi turhia tutkimusmatkalenkkejä vääriin suuntiin tai lahdenpohjukoihin? Kaivoin selän takaa kuivapussistani puhelimen ja avasin karttasovelluksen. Sitten vain kiljumaan edempänä melojille täyttä kurkkua "Oikealle!" ja huitomaan melalla oikeaan suuntaan. Hyvä, etten pakannut puhelinta lastausluukussa olevaan varustesäkkiini!

Sehän näissä melontareiteissä on: reittejä ei käytännössä voi merkitä pomminvarmasti maastoon. Wanhan Witosen reitillä on paikoin (harvakseltaan) keltaisia kolmionmuotoisia merkkejä avittamassa suunnan havaitsemista kauempaa hankalissa paikoissa. Siksi kartta on oltava aina mukana, vaikka reitti vaikuttaisikin helpolta. Jokea voi tietty yleensä seurata helposti, mutta jos reitille osuu järviä, ei kauempaa ole helppo erottaa, mikä on lahdenpohjukka, mikä joen uoma, minkä saaren takaa pitäisi meloa, ja voihan järveltä jakautua reittejä useampaankin suuntaan.

Kalmavedeltä oli jäljellä enää lyhyt matka Salosvedelle, Kievari Rantapirtin kotirantaan, missä meitä odottivat retken viimeiset saunat. Ennakkotiedoissa retken oli luvattu sisältävän seitsemän saunaa, mutta suureksi iloksemme perillä oli melojia varten kuumana peräti neljä saunaa: tynnyrisauna, kaksi savusaunaa ja kotasauna! Kyllä kelpasi...



Tiesin, että Rantapirtillä on maailman ensimmäinen tynnyrisauna, mutta että pääsisimme lisäksi kahteen savusaunaan, se tuntui huikealta. Onnistuin pujahtamaan turvekattoiseen tynnyrisaunaan hetkellä, jolloin siellä ei ollut muita (moni pehmitteli jo lihaksiaan savusaunan terassipaljussa) ja sain oikaista lauteille ihan yksin. Tämä museotervatynnyrisauna on selvästi liitossa Keski-Suomen maakuntalinnun eli metson kanssa. Jo ovenkahvan kautta.


Savusaunoista vanhempi oli mahtavan tunnelmallinen, suloinen kokemus. Oviaukkoa oli korotettu yhden hirren verran, että niin moni ei kolhaisisi nuppiaan kamanaan, mutta silti jopa minä sain painaa päätäni alemmas sisään ja ulos astuessa. Jutellessani lauteilla parin melontatoverin kanssa retkestä muistin olla nojaamatta nokiseen takaseinään, sillä olin jo nähnyt yhden mustaselän melojaporukassamme...


Kävin välillä Salosvedessä virkistäytymässä, sitten nautiskelemassa uudemman savusaunan löylyistä ja toiseksi viimeisissä löylyissä upouuden kotasaunan lauteilla. Kotasauna oli valmistunut vasta edellisenä iltana käyttökuntoon, joten saunamelojat pääsivät kokemaan sen löylyt ihan ensimmäisten joukossa. Kun ehdin itse melojatoverien kanssa kotasaunan lauteille, oli tulipesässä jo hiljaista - edelliset olivat unohtaneet lisätä pökköä pesään - mutta silti kiukaasta irtosi vielä hetken verran kosteaa löylyä. Kotasaunasta ei hevillä ulkoa arvaa, että rakennus on sauna, sillä sehän näyttää ihan tavalliselta grillikodalta, jossa istutaan paistamassa makkaraa tai lettuja. Vaan yllätys kun tullaan sisälle - keskellä onkin kiuas ja reunoja kiertävät laudepenkit.

Käytyäni tovin kokeilemassa porealtaan kuohuja mietin, mistä ottaa päivän vihonviimeiset löylyt? Valitsin savusaunan, sen uudemman; kiuas sihahteli siellä niin mukavasti... Se oli sopiva päätös hienolle saunapäivälle. Ja tulipa samalla tehtyä hassu henkilökohtainen ennätys: olin tällä saunamaakuntaviikolla tullut saunoneeksi vain parin päivän aikana jo 22 saunassa :)

Edellinen saunaretki: Hiki pinnassa Sarvenperän saunamaratonilla

Yhteistyössä: Keski-Suomen retkeilyreitit maailmankartalle -hanke, jota rahoittaa rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kommentit

  1. Moi! Mukava lukea näitä saunajuttuja. Olenko kertonut, että keräilen löylymittareita? Niitä on kotisaunan seinällä kymmenkunta. Ja ne kaikki näyttävät eri lämpötilaa :)
    Minusta ne näyttävät aivan lentokoneen mittaristolta, mutta kuulemma myös maailmankellolta. Osan niistä olen saanut lahjaksi, osan ostanut ympäri suomea retkeilykohteistamme. Valitettavasti aina ei ole tarjolla löylymittareita. Vietin just pari päivää Kaustisissa musisoimassa, mutta etsinnöistä huolimatta palasin ilman uutta mittaria.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Olet toinen ihminen, jonka kuulen keräilevän löylymittareita :) Meidän saunassamme on 3 löylymittaria, jotka näyttävät nekin jokainen vähän eri lukemaa, joten tuo sinne päin -lukema taitaa olla tosi yleinen ilmiö... Onnea uusien mittareiden metsästykseen!

      Poista
  2. Siinäpä taatusti erilainen melontaretki. Tuosta voisi tehdä pysyvämmänkin matkailutuotteen.
    Vähän ihmettelen, että järjestäjän puolesta ei ollut huolehdittu peräpään valvonnasta. Ei retkeen osallistujan pitäisi joutua huolehtimaan suunnasta ja entäpä jos jälkipään melojille olisi tapahtunut jokin haaveri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja asioita pohdin itsekin, turvallisuus kun on tärkeä osa retkeä. Porukkaa oli sen verran, että ryhmä ehti muutenkin hajaantua, nähtävästi enemmän kuin oli osattu odottaa. Ja aina jos joku sattuu kaatumaan, menee kajakin tyhjennykseen jne. väkisinkin aikaa, jolloin koko ryhmä joko joutuu odottamaan tai osa jää jälkeen (niin kuin nyt kävi). Retki oli tällaisena ensimmäinen laatuaan; vastaisen varalle tuli heti konkreettista oppia siitä, mikä toimi hyvin, mitä on syytä parantaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit