Koskensaaren maisemissa Petäjävedellä

Olin useita kertoja kiinnittänyt Kintauden kohdilla huomiota punatiiliseen torniin ja komeaan, kiviseen rautatiesiltaan, jotka molemmat näkyvät Jyväskylän ja Petäjäveden väliselle tielle (valtatie 23). Vähänpä tiesin, mitä muuta alueelle kätkeytyy, ennen kuin alue tuli sattumoisin puheeksi Teeleidin Annen kanssa ja innostuin lähtemään pienelle kävelyretkelle Koskensaaren maisemiin.


Jalkauduin retkelleni tienvarren levikkeellä, jossa sijaitsee nykyään SoppaGrilli 23. Parkkipaikalta johtaa kapea tie Kipponen-järven vieritse itse Koskensaareen.



Tien itäpuolella avautui näkymä Kipposelle, mutta länsipuolella odotti varsinainen yllätys: valtavan pitkälle jatkuva, puusta tehty vesiputki!


Putki näytti todella mystiseltä, jatkuessaan sillalta katsottuna silmänkantamattomiin. Putkella on mittaa noin 700 metriä ja putki johtaa vettä Koskensaaren vesivoimalaitokseen.


Jo kävelyretken alku oli siis lupaava. Hämmentävä puuputki, mitä vielä? Käännyin sillan jälkeen Kilpakallio-nimiseltä tieltä vasemmalle Ruukintielle ja katsoin heti ihaillen vanhaa hirsitaloa tien varressa.


Pian huomasin polun, joka näytti johtavan lähemmäs puuputkea ja loikkasin tieltä sivuun. Puuputki oli ehdottomasti nähtävä lähempääkin. Pian vastaan tuli paitsi putki, myös vapaammin virtaava uoma, joka levittäytyi putken luona leveälle alueelle, upeasti sammalta kasvaville kallioille ja niiden lomaan.


Märällä kalliolla sai liikkua hyvin varovasti, mutta onnistuin pysymään pystyssä. Oli toinenkin syy varovaisuuteen: en halunnut jättää ylimääräisiä jalanjälkiä mitä kauneimpaan sammalmattoon.


Sammaleen kasvustot harmaankirjavalla kalliolla olivat kuin kohokartta sokkeloisesta saaristosta.


Palasin veden kohinasta takaisin Ruukintielle, jonka varressa oli useita viehättäviä rakennuksia, joista suurin osa näytti olevan asuinkäytössä. Mikähän lienee tämänkin talon historia?


Huokasin ohi kävellessäni, että näitä talokaunottaria ei ole kyllä piirretty tupakka-askin kanteen, sen verran somia ovat!

Kohta saavuin tehdasalueen rajamaastoon. Koskensaaressa on teollisuutta edelleen, vaikkakin suppeampana kuin aikoinaan. Tienviitta valtatieltä 23 osoittaa Koskensaaren naulatehtaalle, jolla on hämmästyttävän pitkä historia. Nauloja on valmistettu alueella koneellisesti peräti vuodesta 1889.

Alueelle syntyi teollisuutta jo 1800-luvun puolivälissä, jolloin Koskensaareen rakennettiin rautahytti, mylly ja saha. Teollisuusalueella toimi jonkin aikaa myös tiilitehdas sekä lastulevytehdas. Edelleen toimivan Koskensaaren naulatehtaan omistaa Helsingin Rauta Oy.


Koska tehdasalueelle ei ole tavallisella tallaajalla asiaa, jatkoin matkaa suoraan eteenpäin. Syksyä leiskuva vaahtera oli niin häkellyttävän värinen, että jo se olisi riittänyt kutsumaan kävijän luokseen, mutta en todellakaan ollut nähnyt vielä kaikkea. Vaahteran varjossa piileskeli Koskensaaren naulatehtaan vanhin asuinrakennus, asiaankuuluvasti nimeltään Helmi. Helmi on rakennettu 1800-luvun puolivälin paikkeilla.


Kohta näköpiiriini tuli Petäjävedentielle näkyvä punatiilitorni, johon se metsän halki kulkeva pitkä puuputkin johtaa. Torni on hyökytorni, joka palvelee viereistä vesivoimalaitosta. Uskalsin ylittää iäkkään näköisen, sammaleisen ja pudonneista lehdistä lisäliukkatta keränneen puusillan vain erittäin varovasti, kun kävin kurkkaamassa tornia lähempää. Oli kiva nähdä se viimein muutenkin kuin auton ikkunasta, mutta huomasin innostuvani lopulta enemmän Koskensaaren virtaavista vesistä ja syksyn ihanista väreistä. Pysähdyin pitkäksi aikaa vain katselemaan ja kuuntelemaan veden solinaa.





Hyökytornin jälkeen vastaan tuli autioksi jäänyt, mutta edelleen kaunis punainen talo. Missäköhän käytössä se on mahtanut olla? Onkohan tässä toiminut kauppa, ollut asuinhuoneistoja vai jotain muuta? Koskensaaren alue alkoi kiehtoa minua yhä enemmän.


Kävelin vielä pienen matkaa vesivoimalaitokselle ja kiersin sen taakse, katsomaan ja kuuntelemaan veden kohinaa lähempää. Miltäköhän täällä on näyttänyt ennen vesivoimalaitosta?

Vesivoimalaitoksen jälkeen vastassa oli jälleen tehdasalueesta varoittava kyltti eli sinne ei ole satunnaisella kulkijalla asiaa. Harmi!


Maisemia oli kuitenkin vielä tutkailtava, joten palasin vähän matkaa takaisinpäin, astuin hetkeksi tieltä sivuun ja ylitin jo umpeen kasvanutta polkua pitkin soman kivisillan. Sillan yli ei ole ajoneuvolla menty enää pitkään aikaan, sen verran ummessa väylä todella oli.

Kivisillalta paljastui myös näkymä kivimuurein reunustetulle altaalle, jonka vasenta laitaa (kivisillalta katsottuna) lienee joskus kulkenut ihan kunnon polku, valotolpista päätellen. Nyt tämän uima-altaan metsän puoli oli todella metsittynyt. Pienellä rämpimisellä pääsin kuitenkin parempiin asemiin ihailemaan yhtä Koskensaaren komeimmista koristuksista...


Tämä Pytinki-nimeä kantava hulppea rakennus oli nimittäin kerrassaan pakko nähdä paremmin. Ihan mielettömän hieno! No, Pytingin on suunnitellut itse Eliel Saarinen.  Mitä kaikkea Saarinen on näillä seuduilla kulkiessaan tehnytkään, sillä tulihan Eliel Saarinen esimerkiksi ikuistaneeksi  nykyisen Wanha Witonen -melontareitin (Petäjävesi-Jämsä) varrella olevan Rasuanniemen maiseman vuonna 1909 julkaistuun viiden markan seteliin.


Pytinki on hauskan, joskin huomattavasti yksinkertaisemman näköinen myös päädystä, joka näkyy kävelyreittini tielle. Viehko Helmi ei kuitenkaan häpeä yhtään Pytingin rinnalla.


Paluumatkalla autolle poikkesin vielä katsomassa mm. tehtaan työntekijöiden käytössä ollutta seurahuonetta. Aika hulppea tämäkin rakennus! Nyt rakennus näytti olevan asuinkäytössä.

Koskensaaren alue oli hämmentävän hieno ja herätti mielessäni paljon kysymyksiä. Toisaalta oli melkein nolo olo: en ollut tiennyt tästä hienosta alueesta aiemmin mitään.

Koskensaaren alue pursuaa kulttuuriperintöä, joka piileskelee ihan turhaan valtatien puiden takana! Koskensaari on Ylen vuonna 2015 julkaiseman jutun mukaan Keski-Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut teollisuuslaitos ja alue sen verran kaunis muutenkin, että sinne olisi mahtavaa saada esimerkiksi alueen historiasta kertovia opastauluja. Ja olisipa mukava päästä tänne opastetulle kävelykierrokselle kuulemaan tarinoita menneiltä vuosilta...

Petäjävedellä on syytä olla ylpeä myös Koskensaaresta, ei vain vanhasta kirkostaan, joka on Unescon maailmanperintökohde. Tässä olisi toinen oiva, ainutlaatuinen kulttuurikohde myös matkailijoiden ihasteltavaksi.

18.4.2018 lisäys, alueen asukkaan toiveesta: Koskensaaren halki liikkujan on syytä muistaa, että asuinrakennukset ovat koteja ja pihapiiritkin siis yksityisaluetta, jota on syytä kunnioittaa.

Kommentit

  1. No enpä ollut itsekään tietoinen Koskensaaresta, mutta kiinnostaisi ehdottomasti käydä (opastetulla) vierailulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että joku järjestäisi alueelle opastetun retken tarinoineen! Laitoin jo yhteen paikkaan ehdotuksen retkestä vetämään :)

      Poista
  2. Onpa hienoa, että ainakin osa noista upeista vanhoista rakennuksista on edelleen käytössä ja pidetään kunnossa. Mielenkiintoinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minuakin ilahdutti. Mahtavaa, että alueella on edelleen toimintaa ja työpaikkojakin. Toki tuo yhdessä kuvassa näkyvä punainen talo odottaisi kunnostajaansa...

      Poista
  3. Muutamia vuosia sitten minäkin perheen kanssa tuolla kiertelin, mutta kuvia on vain tuosta punaisesta autiotalosta, kun kaikki tuntui olevan yksityisaluetta ja kulkijoita oli paljon ja nuorisoa nolotti ja... Mutta kaunista on! Luulin aluksi ohi kulkiessa, että metsästä pilkottaa kirkontorni, mutta sehän onkin Pytinki :D Kiitos kuvamatkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita! Minä satuin olemaan liikkeellä hiljaisena päivänä, niin että en toisaalta päässyt kyselemäänkään mitään vastaantulijoilta. Unohdin vaan käydä valtatien toisella puolella katsomassa läheltä sitä komeaa rautatien kivisiltaa, joka näkyy tielle... Olin tästä kaikesta niin innoissani!

      Poista
  4. Moi Upe! Erittäin hieno on toi puinen putki. Samoin kuin kivinen silta. Onnistut aina löytämään jotain yllättävää.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiina! Koskensaari oli kyllä itsellenikin tosi iloinen yllätys! Tässä sen näkee, että lähiseuduiltakin löytyy vaikka mitä :)

      Poista
  5. Uusi yritys, ilman pahempia kirjoitusvirheitä:)
    Löysin blogiisi Tanskun blogin kautta ja voi miten upean postauksen olitkaan tehnyt tuosta Koskensaaresta. Siis voiko jostain löytyäkin noin upea paikka, maisemineen ja kerrassaan kiehtovine vanhoine taloineen. Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, että siinä vasta kulttuurikohde ja se opastettu retki menneeseen aikaan kuulosti myös houkuttelevalta. Toivottavasti joku nappaa tästä kopin.
    Mutta niin tai näin, tuon reitin haluan ehdottomasti kulkea. Siispä tallennan upean vinkkisi mieleeni, ehkä joku kaunis kesäpäivä pääsen nauttimaan tuosta upeudesta paikan päälle.
    Iso kiitos ja kaunista syksyä. Palaan varmasti blogisi pariin myös toistamiseen, niinpä lisään sinut oman blogini lukija listaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annikka! Elän tosiaan toivossa, että Koskensaaren elämästä pääsisi joskus kuulemaan opastetulla retkellä lisää. Saapa nähdä, jos sellainen vaikka ensi vuonna toteutuisi, mikäli luotsaajatahokin löytyisi :)

      Poista
  6. Tiedän että Jyväskylän yliopistossa on tehty joku työ siitä ajasta, kun isoisäni oli Koskensaarella työssä, kuinka Koskensaari kehittyi ja seurahuone rakennettiin ja niin edelleen. Olen lukenut sen monta vuotta sitten, mutta en ole enää löytänyt. Ehkä korkeakoulussa löytyy.
    Hänen poikansa Totti (Torsten) jatkoi työnsä siellä mutta kuoli valitettavasti 66 sokeritautiin.

    VastaaPoista
  7. Hei, ihan mahtavaa. Olen lapsuuteni ollut siellä, ja asunut Helmitalon vieressä missä Korhoset asuivat. Siis Pytingissä asui isoisäni perheineen ja se osa, joka näkyy Helmitalon kuvassa, vasemmalla puolella, siellä oli Koskensaaren konttorin sisäänkäynti.
    Ihanat muistot tulee esille, kun näen kaikki kuvat. Muistan kaikki uimiset Kipposella, ja ahvenet. Hauet puuputken purossa mitkä pyydettiin ruohopaulalla. Siinä sen punaisen talon missä luulit ehkä kaupan paikka, siellä asui ihmisiä, jotka olivat töissä tehtaassa. Toissa päässä asui Hellä joka oli Pytingin kotiäiti. En ole varma mutta ainakin 1963 saakka. En muista tietäväni milloin hän aloitti työnsä siellä, mutta isoisäni: SALMGRÉN Gustaf Montague, ja muut tiedot tässä - Pohj. * Kotka 27.10.1885, vanht postiljooni Gustaf Robert Salmgrén ja Maria Kristina Holmberg. Yo Uleåborgs reallyc. (fm-yo 1906). DI (TKK) 1913. Koskensaari oy:n tekninen johtaja Petäjävedellä 1915-63. † Jyväskylä 29.7.1968. — Pso 1916 Ida Maria Holm, k. 1961.
    Kiitos hienoista kuvista ja hyvää uuden vuoden jatkoa kaikille. Ystävällisin terveisin / Harry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Harry sinulle kommentista ja muistoista! Alue kätkee valtavasti tarinoita sisäänsä!

      Poista
  8. Kylläpä oli mukavaa luettavaa 🙂 surettaa kovasti hienon ruukkiyhteisön rappeutuminen. Koskensaaren historiasta voi lukea lisää Olli Kalpion kirjasta Ruukista naulatehtaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno alue on kuitenkin edelleen asuttu. Kiitos kirjavinkistä, Konnadonna! Täytyypä käydä kirjastolla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi