Tekstit

Pyhän Olavin mannerreitillä: Hillilä-Hollolan kirkonseutu

Kuva
Heräsin Hillilässä hyvin nukkuneena; eilinen Pyhän Olavin mannerreitin taival Pulkkilanharjulta Asikkalan kirkon ja Vääksyn kautta tänne ei painanut jaloissa, mutta toki liikunta takaa aina kunnon unet. Laitoin ennen kävelemään lähtöä puuroaamiaisen itselleni, mutta en silti malttanut olla odottamatta, kunnes Mattssonin marjatilan lettukahvila avautui. Olihan sitä pakko syödä yksi lettu mehun kera lähtiäisiksi! Ihan kohta sinivalkoinen kyltti kertoi, että astuin Hillilästä Kurhilan kylän puolelle. Täällä puhutaan Kurhila-Hillilän kylien muodostamasta yhteisöstä ja vuonna 2000 Kurhila-Hillilä valittiin Päijät-Hämeen vuoden kyläksi. Graniittitolppaan kiinnitetty laatta kertoi, että tämän maantien 317 osuuden parantaminen välillä Kurhila-Hillilä voitti Tie paikallaan – katu kohdallaan 1999 -kilpailun. Perusteluissa todetaan mm. alueen olevan valtakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa. Allekirjoitan 🙂 Kurhilan koulun jääkiekkokaukalon laidalle oli laitettu esille pirtsakka Hyvää kes

Pyhän Olavin mannerreitillä: Pulkkilanharju-Hillilä

Kuva
Pyhän Olavin mannerreitin kävelypäiväni Asikkalassa alkoi leppoisalla aamiaisella majapaikan puutarhassa, sitten koitti aika palata autokyydillä Pulkkilanharjulle, edellisen kävelypäivän päätepisteeseen Rantaterassi Reimarille. Varsinainen retkireppuni jatkoi matkaa autokyydillä Vääksyyn, mistä saisin napattua sen myöhemmin samana päivänä. Pakkasin vain pienet päiväeväät pieneen kevytreppuuni. Sääennustekin näytti lupaavalta. Katselin vielä ennen liikkeelle lähtöä kaihoten Päijänteelle. Olisi ollut mitä mainioin melontasää tuolla jokseenkin peilityynellä, upealla järvellä. Mikäs tuosta olisi hujauttaessa Päijänteen kansallispuistosta nauttien vaikka rantautumaan Kelventeen hiekkarantaan. Pulkkilansalmen kohdilla oli pientä tietyötä menossa ja pyöräilijöidenkin piti siinä laskeutua satulasta taluttamaan kulkupelejään. Fiilistelin Päijännettä ja mietin, millaista Pulkkilanharjulla ja sen lähituntumassa on mökkeillä, kun moottorien äänimaailmaa riittää. Sähkömoottorit tulevat vähitellen

Pyhän Olavin mannerreitillä: Sysmä-Pulkkilanharju

Kuva
Sysmä näyttäytyi myös aamun valossa viehättävänä. Kun lähdin majapaikastani kävelemään kohti yhtä Pyhän Olavin mannerreitille osuvista Pyhän Olavin kirkoista, sain ihastella matkalla useampaakin kaunista vanhaa puutaloa, modernimpien pytinkien vastapainoksi. Upeassa hirsitalossa sijaitsevassa Kirjakylän kirjakahvila ja Winttidivarissa vierähti tovi ja harmittelin, että reppuun ei ollut järkevää ostaa yhtään lisäpainoa ja jouduin tyytymään postikortteihin. Onnettomasti en hoksannut käydä kurkkaamassa Sysmän Teatteritaloa , joka olisi ollut vain lyhyen piston päässä kirjakaupalta. Kun astuin ulos kirjakaupasta, muistin vain päivän evästarpeeni ja käväisin ostamassa mm. pussillisen tuoreita piirakoita leipomon myymälästä. Sysmän kuppikivet Matkalla Pyhän Olavin kirkolle oli jotain itselleni uutta nähtävää, nimittäin kuppikiviä, joita löytyy Sysmän alueelta peräti yli 50 . Suopellontien varressa tuli vastaan heti ensimmäinen. Sen nähdäkseen tuli ylittää tie ja laskeutua muutama rappunen n