Oranssi anorakki päälle, nenäliinoja taskuun ja jäälle, oikaisu Viitaniemeen. Vesilaitoksen jälkeen kuului kimakoita kiljahduksia yläpuoliselta harjanteelta, sen täytyi olla iloista mäenlaskua. Jäällä oli monenlaista kulkijaa, kuten rannan kävelyteillä, mutta pilkkijät loistivat poissaolollaan, eikä avannossa pulikoinut ketään kun kuljin ohi. Löylyjoen kohdalla Taulumäentie muuttuu Saarijärventieksi. Epäröin sekunnin murto-osan ja jatkoin matkaa pohjoiseen muutaman kilometrin verran. Kyllästytti niistää puolen kilometrin välein ja pidin vauhtia reipaslenkin tahtia hitaampana tarkoituksella, että yskä ei innostuisi. Tänään ensimmäinen ns. kävelylenkki moneen päivään, muu jalan liikunta on ollut vain paikasta toiseen siirtymistä. Nyt olin haukkaamassa happea ja maisemia.
Päätin laskeutua vanhalta Saarijärventieltä alas nelostien varteen jo ennen Palokkaa. Siitä kohdasta, missä vielä joskus 1970-luvulla oli keltamullan värinen mummonmökki ja nyt vain palanen kivijalkaa jäljellä. Puu-tarha jäi vasemmalle, alitin nelostien ja siirryin matalan meluvallin ja Palokkajärven väliin. Jäällä ripsakasti hiihtävät ja luistelevat näyttivät niin urheilullisilta tummilta hahmoilta, tunsin itseni "vain" kävelijäksi. Meluvalli leikkasi tiuhaan kulkevien autojen äänistä vain osan pois, mutta oli silti mukava kulkea toista reittiä kuin tavallisesti, vaikka sitten nelostien vartta. Seurasin Tourujoen vartta vanhalle hautausmaalle asti; joku on tärvellyt Tourujokilaakson luontopolun kyltin typerällä spreijauksella. No, sinne kannattaa mennä muutenkin vasta sulan aikaan, eikä liukkaalla.
Kuolleiden kaupunki, vanha hautausmaa, oli levollinen kuten aina. Jokunen kynttilä oli sytytetty nytkin, uusien hautakivien rykelmästä oli poistumassa vanha rouva yksin; leski kenties. Palasin elävien kaupunkiin Puutarhakadun sivuportista, tassuttelin Aalto-museolle lämmittävälle teelle ja mustikkapiirakalle ja sitten kotiin.
Päätin laskeutua vanhalta Saarijärventieltä alas nelostien varteen jo ennen Palokkaa. Siitä kohdasta, missä vielä joskus 1970-luvulla oli keltamullan värinen mummonmökki ja nyt vain palanen kivijalkaa jäljellä. Puu-tarha jäi vasemmalle, alitin nelostien ja siirryin matalan meluvallin ja Palokkajärven väliin. Jäällä ripsakasti hiihtävät ja luistelevat näyttivät niin urheilullisilta tummilta hahmoilta, tunsin itseni "vain" kävelijäksi. Meluvalli leikkasi tiuhaan kulkevien autojen äänistä vain osan pois, mutta oli silti mukava kulkea toista reittiä kuin tavallisesti, vaikka sitten nelostien vartta. Seurasin Tourujoen vartta vanhalle hautausmaalle asti; joku on tärvellyt Tourujokilaakson luontopolun kyltin typerällä spreijauksella. No, sinne kannattaa mennä muutenkin vasta sulan aikaan, eikä liukkaalla.
Kuolleiden kaupunki, vanha hautausmaa, oli levollinen kuten aina. Jokunen kynttilä oli sytytetty nytkin, uusien hautakivien rykelmästä oli poistumassa vanha rouva yksin; leski kenties. Palasin elävien kaupunkiin Puutarhakadun sivuportista, tassuttelin Aalto-museolle lämmittävälle teelle ja mustikkapiirakalle ja sitten kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti