Jäätä hyvästi

 

Viikko sitten selasin kirjaa, jonka vanhassa karttakuvassa oli Vaajakosken paikalla Haapakosken nimi. Paljastui, että kylän nimi muutettiin Vaajakoskeksi vasta 1920! Lähdinkin sieltä kohti kaupunkia sopivasti Haapatietä pitkin. Alkumatkasta moottoritie kohisi vieressä, vielä kun laskeuduin Vaajakummun koululta loistavan pulkkamäen viertä alas. Kävelytie ei siitä jatku moottoritien vartta, joten oli tehtävä mutka Vaajakoskentien suuntaan. Matkan varrelle jäi pian talvilepoa viettävä Niitynpään työläiskotimuseo, joka avaa ovensa jälleen vasta kesällä.

Jyskän kohdalla päätin koukata moottoritien yli Väinölän puolelle. Alapuolella hohti houkuttelevana lumivalkoinen Päijänne, jonne vei pieni polku. Päätin käydä katsomassa jään kävelykelpoisuutta. Oikea päätös, sillä muitakin kävelijöitä siellä näkyi ja kelkan tekemä pohjaura näytti turvalliselta kulkea. Aurinkoinen jääpolku, avarat maisemat, voiko parempaa toivoa!

Kiersin siis Väinölän jäätä pitkin. Iso-Haapasaaren päässä pilkotti Savutuvan Apaja, jonne traktori lumilinkosi jäällä väylää. Muutama hiihtäjä ja kävelijä iloitsi laillani hienosta kelistä. Tuoreesta avannosta päätellen joku oli käynyt aamusella kokemassa verkkojaan. Askel askeleelta Samulinniemi ja Kuokkalan kartano tulivat lähemmäs ja kävin lämmittelemässä kuumalla mehulla kartanon kahvilassa. Laskeuduin sieltä  Äijälänjoelle ja katsoin tulosuuntaani. Traktori oli Äijälänjoen Päijänteen puoleisessa päässä, painavat takapyörät jäihin vajonneena.

Äijälänjoki ei todellakaan kestä kulkemista. Traktori sai onneksi nopeasti apua.

Lämmittelytauon jälkeen parinkymmenen asteen pakkanen ei tuntunut missään, kun jatkoin matkaa pitkin Rantaraittia. Ulkoilijoita ei tosin ollut kovinkaan paljoa liikkeellä. Se on pukeutumiskysymys... Viikon takaiseen kävelyyn verraten näytti siltä, että metsänharvennusta oli tehty lisää. Tai sitten en vain silloin huomannut, kuinka paljon koivuja on kaadettu Sulkulan siirtolapuutarhan ja Rantaraitin välistä. Näkymä sinne on nyt näin talvella hyvinkin esteetön. No, mikäs somia mökkejä on katsellessa.

Mattilanniemen kohdalla päätin oikaista jäätä pitkin Alban nurkille. Jäästä näki, että polulle on välillä noussut reippaasti vettä, mutta polku näytti riittävän turvalliselta kulkea. Yhdessä kohdassa kuulin kuitenkin takaani jään rulahduksen - jotain siellä välissä murtui. Astelin rivakammin kohti rantaa. Takaani tuli samaa polkua pari naista hetkeä myöhemmin, turvallisesti hekin. Päijänteen puolella huomasin erityisesti kuuntelevani jäätä, en vain katsovani, miltä vanhat jäljet näyttävät. Pitää muistaa olla tarkkana myös Jyväsjärvellä.