Jyväskylä: Hetkiä Yläkaupungin Yössä 2014

Aurinko on tehnyt kevätpäivästä kesäpäivän, sopivasti Yläkaupungin Yön alkamisen kunniaksi. Yö alkaa nimestään huolimatta nykyään jo hyvissä ajoin päivällä. Lisäksi Jyväskylässä on samaan aikaan muutakin vilskettä, joten tylsää ei tänään voi olla. Valun alkajaisiksi Toivolan Vanhalle Pihalle, missä vossikka odottelee seuraavia kyytiläisiä. Tuntuu hetken aikaa ihan siltä, että olisin Kuopiossa...

Jyväskylän Designtori-tapahtumassa on lukuisia myyjiä hienoine tuotteineen sekä sisällä että pihan makasiinissa ja Toivolan pihan kahvilapöydät ovat täynnä.

Tero Ojalan valokuvanäyttely Touch of Jyväskylä on vallannut makasiinista yhden hirsiseinäisen huoneen. Kaupunki kutsuu meidät kulkemaan hetkeksi kanssaan. / Repii, hellii./ Huumaa ja rauhoittaa. / Jättää jäljen kulkijaan. / Kunnes jatkaa matkaansa. / Lupaa kysymättä. Sanat sopivat niin tähän hetkeen kuin muihinkin hetkiin, Yläkaupungin Yöhön ja "tapahtumattomiin" vuorokaudenaikoihin.

Ojalan otoksissa on tunnelmia ja yksityiskohtia lyhyen kantaman päästä tästä paikasta. Kuviin on tallennettu niin Alvar Aaltoa kuin arkisempia välähdyksiä.

Jatkan matkaa Yläkaupungin muutaman Yön taidekaapin kautta Seminaarinkadulle, mistä nappaan tapahtuman ohjelman ja hoksaan samalla, että nythän on myös Ravintolapäivä! French Sweet Crêperie tarjoaa lähi/luomuaineista tehtyjä ohukaisia erinomaisilla itsetehdyillä täytteillä (suklaa-pähkinä, sitruunatahna, mustikkahillo) yliopiston kirjaston edessä. Lemon curd-täytteinen - nam!

Ravintolapäivän innoittamana lähden lampsimaan Alvar Aallon kadulle, missä vastaan tulee lappusia Älylän pihakirppiksestä. Ai sekin vielä - mahtavaa! Kirppis nimittäin mahdollistaa samalla kurkistuksen näiden upeiden yksityistalojen pihoille...

Osoitteessa Alvar Aallon katu 3 teen muutaman hankinnan kuistin kirjapöydältä, mutta iloitsen erityisesti siitä, että pääsen tutustumaan läheltä teokseen, joka on kutkuttanut mieltäni jo pitkään. Tämä musta, varjokuvamainen hahmo on nimittäin erottunut myös aidan yli kadulle. Talon emäntä kertoo, että Outi Markkasen teoksessa Lyyrikko kuvataan toisen taiteilijan eli Urho Lehtisen tytärtä. Päässä vilistävät perhoset kuvaavat antiikin seitsemää muusaa; perhosten ääriviivojen sisäreunat on maalattu kultamaalilla.

Kohta astun pikkuportista naapuritalon pihaan - luvan "antavat" pihan kirpputori ja Ravintolapäivän kunniaksi avoinna oleva Älylän puutarhakahvila. Upea Oksalan talo kauniine parvekkeineen ja hauskoine, erilaisine ikkunoineen on myös ihana nähdä tästä läheltä eikä vain aidan takaa!

Avaran pihan puut ovat vasta hiljalleen vihertymässä, joten nyt näkee erinomaisesti myös naapuripihoihin. Nautin mehusta, pikkuleivistä ja erinomaisesta raparperipiirakasta parin muun puutarhakahvila-asiakkaan kanssa. Ravintolapäivänä on helppo sekä istuutua tuntemattomien kanssa samaan pöytään että rupatella ohessa niitä näitä.

Ennen lähtöä saan vielä käydä kurkkaamassa ihastuttavaa satavuotiasta leikkimökkiä. Tästä Älylän rakennuksesta en ennen tiennytkään, sillä se on kätkössä ohikulkijoilta talon ja aidan takana. Kiitos tilaisuudesta poiketa pihalle! Toivottavasti tämä pihakahvila on avoinna toistekin.

Palaan lähemmäs Yläkaupungin Yön ydintä Haarakadun kautta, ohi upouuden taidekaapin. Juomatehtaan kohdalta on kurvattava ylös, sillä täällä saa kerrankin katsoa graffititaiteilijoita työssään. En muista yhtään, miltä seinä näytti aiemmin, mutta tämän jälkeen se jää mieleen!

Kapuan pihan kautta Beckerin talolle, missä esiintymislavan live-esiintyjät pitävät tunnelmaa yllä. Aluksi poikkean Galleria Beckeriin, jonka Kirsi Pitkäsen näyttely Naapurirakkautta on vallannut. Kannattaa lukea ihan rauhassa As Oy Kyttälän ilmoitustaulu, sitten siirtyä esittelyssä olevaan melko viehättävään kaksioon - ehkä haluat laittaa siniset muovitossut kenkiesi päälle? Radio on pysyvästi päällä ja sieltä kuulee elämisen tarinoita, petille voi käydä lepotauolle - rohkeasti vain pää tyynyyn - ja toki kannattaa käydä myös hotelli helpotuksessa. Talonmies pitää asukkaita tarkasti silmällä. Turpa kiinni klo 18. Haluaisitko ihan varmasti tällaiset naapurit? Millainen naapuri olen tai olisin itse? Tämä näyttely sekä tarjoaa miettimisen aihetta että on toisaalta myös hervottoman hauska...

Ulkona Beckerin talon pihalla on hyvä viettää taas aurinkoinen tauko, kun esiintyjät lähilavalla taas vaihtuvat ja saavat suunvuoron viereisestä Lounaispuistosta kaikuvalta kovempivolyymiselta esiintyjältä. 

Mutta ei tänne olla vain pullaa popsimaan tultu. Lisää taidetta! Suuntana on seuraavaksi Kauppakatu, galleria K6A6 ja sen viimeiseksi jäävän näyttelyn avajaiset. Loungen viereen on parkkeerattu hätkähdyttävä kultainen fillari. Taideteos vai ihan normaali kulkupeli? Kiillottamista siinä ainakin riittää...

Ari-Pekka Leinonen on luonut eteisgalleriaan ääni-installaation, jota käyn muutaman muun avajaisvieraan kanssa kuuntelemaan. Nyt ei olla katselemassa, vaan mieluiten silmät kiinni, niin on helpompi keskittyä. Kuulen, kuinka vesi elää putkistoissa (ajattelen Naapurirakkautta-näyttelyä), kuulen virtauksen tulevan lähemmäs. Ajattelen unetonta yötä, jolloin vesi virtaa hiljaa tai äänekkäänä, puhtaana tai jätevetenä pitkin ennalta määrättyjä reittejään, enkä voi tehdä sille mitään. Entä kun vesi alkaa suihkuta jaloissani? Millä hetkellä lätäkkö kasvaa ja varpaani kastuvat?  Tuleeko myrsky, alkaako sade ropista? Rekisteröin näyttelyn Pesula-nimen vasta kun olen avannut silmäni. Pyykkäämistä en huomannut ajatellakaan!

Bonuksena K6A6-gallerian näyttelyn avajaisissa kuulemme vielä faksimusiikkia, uuden ääniteoksen, jonka galleristi Darja Zaitsev tilasi juuri tähän hetkeen. Faksilinnut räpiköivät robottisiipineen tilassa, lentävät ympyrää ja säksättävät mennessään, ja vauhti kiihtyy. Tämä oli jännittävän erilainen pysähdys, tuokio korvien kuuleman varassa. Gallerian ääni-installaatio on koettavissa 8.6.2014 saakka.

Mutta muuallakin kuin Yläkaupungilla tapahtuu - tossua vaan toisen eteen. Osumme sattumalta matkakeskukseen hetkeä ennen kuin höyryveturi starttaa. Jos nälkä ei jo kurnisi armottomasti, hyppäisimme mekin höyrykaunottaren kyytiin Vaajakoskelle ja takaisin (meno-paluu 45 minuuttia, perillä 18 minuutin pysähdys).

Veturinkuljettaja näyttää hyvin tyytyväiseltä kulkupeliinsä, jonka polttoaine kulkee näppärästi kiinteässä olomuodossa ihan selän takana. Komea halkokuorma... Ja tyylikkäät puiset junanvaunut perässä. Toivottavasti pääsen joskus toiste höyryveturin kyytiin.

Vielä on käytävä vilkaisemassa Juomatehtaan graffitiseinää, ennen kuin siirrymme lopullisesti sisätiloihin. Millaista jälkeä betoniseinään syntyi? Äh, mikä on tuon tutun, viekkaan valkoisen hahmon nimi...

Ehkä nimi palaa vielä mieleen. Joka tapauksessa, tämä aidan alaosan kaveri vilkuttaa ystävälliset yläkaupungin yöt ja minä kiitän!