Karhunpolku: Ahokoski-Särkkäjoen laavu

Karhunpolku, Ahokosken suvanto ja jälleen kauniina, lämpimänä valkeneva aamu. Kylläpä nukutti hyvin, kuten laavulla yleensä aina.

Aamupuuron ja -teen jälkeen pakkasin kamat rinkkaan, pienellä muutoksella edelliseen päivään: päätin kulkea nyt pitkin lahkein, ettei neulasia sun muuta pientä enää hypähtelisi vaelluskenkiin. Sitten matkaan Ahokosken laavulta Ukonjoen länsipuolta, kohti Pitkäjärveä.

Jälleen edessä oli maastoa, jossa ei tarvinnut korkeuseroista murehtia. Suomaisemassa on aina kevyt astella, pitkospuita pitkin tai niitä ilman. Vasemmalle jäi yksi hakkuuaukea, mutta polku kulki hakkuun ulkopuolella, metsän laidassa.

Mikä harmi, että suolampien rannat ovat niin upottavia, että hetteikköön ei kannata rämpiä veden lämpöä kokeilemaan tai huuhtelemaan naamaa. Lämpötila kun alkoi taas kavuta yhä ylemmäs kahdenkympin kuumemmalle puolelle.

Yhtäkkiä kuulin kaakatusta ja huomasin lammen rannassa liikettä. Pitkäkaulainen lintu lähti rantaheinikosta liikkeelle, eikä se ollut joutsen. Metsähanhi, jos en ihan pieleen heitä. Sen seuraan liittyi kohta toinen ja kun olin viimein saanut pikkukiikarin kaivettua esille, erotin pariskunnan tuntumasta myös poikasen, jota oltiin viemässä turvasaattueessa lammen toiselle rannalle. Anteeksi häiriö!

Kuivemman kangasmaastopätkän jälkeen Karhunpolku seurasi hetken tietä, sitten vähän matkaa asvalttitien vartta ja käännös oikealle, Kirkisentielle ja kohti aarnialuetta.

Pitkäjärven harjulla on suojeltu aarnialue - tervetuloa siivo kulkija, kuten kyltissä sanotaan. Aarnialueen alkupäässä on Hukkalammen tulipaikka, mutta pysähdyin siinä vain polttopuuvajan varjoon juomatauolle. Harju oli ihan liian houkutteleva! Alkuun polku kulki jyrkän särkän alapuolella, mutta nousi sitten harjun laelle.

Oli aika upeaa kulkea Pitkäharjua pitkin, järvi harjanteen kummallakin puolella, etenkin näin huiman hienossa säässä. Täällä ei ole moottorisaha laulanut vähään aikaan. Pysähdyin purolla vesipulloa täyttämään, mutta itikat havaitsivat minut heti ja oli parempi jatkaa ripeästi matkaa. Polku kaarsi vähän myöhemmin männikköön, jossa oli tehty harvennushakkuuta (ja epävirallinen nuotiopaikka), mutta sitten edessä oli taas luonnontilaista metsää.

Astelin Karhunpolun kenties kauneinta osuutta, ainakin täällä Ruunaan eteläpuolella. Ympärilläni vain luonnon hiljaisuus höystettynä käen kukunnalla, metsä, vesi, mitä viehättävin kesäpäivä.

Kirkisensalmen pääsi ylittämään kävelysiltaa pitkin. Salmen toisella puolella, hirsikattoisella Kirkisensalmen laavulla oli täydellinen paikka pitää evästauko. Kun istuin kaikessa rauhassa popsimassa piirakkaa ja lukemassa laavun vieraskirjaa, pyyhälsi kolmen maastopyöräilijän ryhmä vauhdilla ohitse. Heillä ei ollut aikaa pysähtyä ihailemaan maisemia... Vieraskirjan mukaan menneenä talvena oli uudenvuodenaattona ollut lumetonta ja Pitkäjärvi melkein sula. Maaliskuun alussa Patvinsuolta tulleet hiihtäjät olivat kulkeneet vain puolet matkasta suksilla lumen vähyyden vuoksi.

Pitkoksia ja pikkusiltoja pitkin matka jatkui Pitkäjärveä myötäillen eteenpäin. Ajattelin vain, kuinka onnekas olinkaan saadessani olla täällä! Kohta ohittaisin Pitkäjärven autiotuvan.

Tilava autiotupa on entinen tukkilaiskämppä. Sopu sijaa antaa, todettiin ulkoseinän ohjeessa. Tulipaikan ohella kulkijoita on muistettu myös rantasaunalla. Vaan kämpän ovista jokaikinen oli lukossa. Ihmettelin asiaa, etenkin kun sisältä kuului radion ääntä ja kokeilin yhtä ovea vielä kerran (olisi ollut kiva nähdä tupa sisältäkin). Hetken kuluttua yksi ovi aukesi ja jykeväleukainen tanskandoggi päästettiin ulos. Sen isännällä oli harittava katse ja vaikutti siltä, että olin keskeyttänyt jotain. Rauhallisen mutta tiukan sananvaihdon jälkeen sain herran ottamaan vahtikoiransa kiinni ja otus teljettiin sisälle. Pidin parhaana liueta paikalta mahdollisimman nopeasti. Nähtävästi autiotupa oli tänä viikonloppuna täysin yksityiskäytössä. Lähetin varmuuden vuoksi "mökkeilijän" auton tiedot tekstiviestinä kotiin, mutta onneksi koirapartio pysyi mökillä. Autiotuvat ovat aivan mahtava juttu, mutta jos liian lähelle pääsee autolla, on aina mahdollista, että ne ovat muussakin kuin retkeilykäytössä viikonloppuisin. Silloin ei sopu sijaa anna.

Autiotupaepisodi sai ajatukset vähäksi aikaa muualle, kun kävelin kapeaa, auton kuljettavaa hiekkatietä eteenpäin. Tuvan huolto sujuu toki autolla paremmin, mutta lankkujen vahvistaman kelopuusillan olisi puolestani saanut vaihtaa kävelysiltaan...

Valkealammen tulipaikalla tuli muuta ajateltavaa. Panssariesteet muistuttavat konkreettisesti ja pysäyttävästi toisesta maailmansodasta: täällä Kaatiinlammen-Valkealammen maastossa ns. Kuotiin linjalla on käyty taisteluita ihan oikeasti. Tänne rakennettiin myös Salpalinjan etuasema, ihan vieressä on korsu ja juoksuhautoja. Aluksi luulin, että panssariestekiviä on vain lammen tässä päässä, mutta sitten tajusin, että kivijonot jatkuvat vaikka kuinka pitkälle, lammen länsipuolta pitkin. Kun jatkoin polkua eteenpäin, näin kivet hautamuistomerkkien kaltaisina. Se toi mieleen kuvat Normandian maihinnousun muistomerkkinä olevasta hautausmaasta.

Laavua mukavampaa yöpymispaikkaa halajava olisi voinut kääntyä Valkealammelta Loma-Kitsin polulle, mutta minä tähtäsin Särkkäjoen laavulle. Valkealammen jälkeen tuli Kuottiinlampi tulipaikkoineen, sitten vähän matkaa autotietä ja Kaattiinlammen P-paikalle, missä oli osittain repaleisia kuvia alueen sotahistoriaan liittyvistä rakenteista. Karhunpolku kaartoi taas suolle.

Hakkuuaukealla puolukat kukkivat kuin viimeistä päivää. Arvatenkin sato on oleva hyvä. Aurinko jatkoi porottamistaan kuivalla kankaalla ja hiekkateillä, joten olin kiitollinen, kun polku sujahti taas metsään, vaikka se kapusikin saman tien jyrkästi harjulle ja säikäytin tiehensä yhden poloisen metsäkanalinnun - vain mustat siipisulat vilahtivat.

Jokipolventammilla vesi virtasi vanhan ja kuluneen hirsisillan alitse, mutta pian maasto muuttui kuivemmaksi, jäkälien peittämäksi maastoksi suppineen. Harjumaisema lupaili, että Särkkäjoen taukopaikka olisi pian edessä. Tuntui edelleen siltä, että olin kulkenut tänään reitin hienoimmissa maisemissa.

 

Särkkäjoen laavulla ei ollut muita, joten pääsin jälleen majoittumaan kaikessa rauhassa ja pulahtamaan viereiseen lampeen. Noin 18 kilometrin päivämatka oli meikäläiselle ihan sopiva tällä  +24-25°C kelillä. Etenkin kun päivän viimeisten kilometrin ajan olin tuntenut rakkojen tapaisia kummassakin jalassa ja ne paljastuivat ihan komean kokoisiksi. Se siitä, että en yleensä ole saanut rakkoja jalkoihin - nyt ne tulivat korkojen kanssa ja alkoi operaatio Rakkolaastari. Heh, mukavaa kulkemista siis edessä seuraavana päivänä...

Edellisen päivän Karhunpolku: Patvinsuo-Ahokoski