Siirry pääsisältöön

Keski-Suomen maakuntaura: Suljula - Jämsä

Herään Jämsässä Suljulan aamuun erinomaisesti nukutun yön jälkeen. Rakas rankinen, kiitos jälleen kerran - ja onneksi sen sai viritettyä helposti laavun kattoon. Aamupala valmistuu trangialla, koska illalla löytämäni polttopuut ovat nyt kosteita.  Läheisellä Palvialla olisi Keski-Suomen maakuntauran kartan mukaan luontopolku ja infotaulu, mutta lähden jatkamaan matkaa kärrytietä pitkin eteenpäin. Unohdan innoissani, että maakuntaura koukkaisi oikeasti kärrytieltä alas ja löydän itseni kohta seuraavan talon pihasta, mistä minulle neuvotaan riihen takaa oikopolku reitille. Viime kesänä maakuntauraa kuulemma taivalsi Jämsästä parin-kolmenkymmenen hengen porukka kohti Jyväskylää.
Maakuntauran reitti on aluksi aika pusikoitunut ja ruohottunut, mutta hiekkatien ylityksen jälkeen polku lähtee vähitellen paranemaan. Jämsään on matkaa enää 23 km. Täytän metsäpurosta vesipulloni ja nautin raikasta vettä; tämä aamu on yhtä hymyä.
Oikealla, jossain rinteen alapuolella on Palvia-järvi, mutta se ei montaa kertaa pilkahtele polulle saakka; parhaat näkymät järvelle saa hakkuuaukean kohdalta. Kartan huomioloota kertoo, että Palvilla ovat olleet paikkakunnan parhaimmat metson soidinpaikat. Polku etenee lähes viivasuoraan useita kilometrejä eikä reitistä voi erehtyä. Siellä täällä sininauha tai sinipäinen opastekeppi vielä muistuttaa, että Keski-Suomen maakuntauralla ollaan. Karttaan merkitty levähdyspaikka penkkeineen on joko lahonnut, korjattu pois tai jää minulta huomaamatta.
Ennen Kerpolaa reitti seuraa hetken hiekkatietä, kunnes viitta osoittaa metsään. Säikähdän ensin, että reitti on jäänyt isojen ranka- ja risupinojen alle, mutta onneksi on kyse vain siitä, että opasteviitta on hassussa kohdassa. Lempeän heinikkopolun jälkeen polku muuttuu kosteikon kohdalla lähes mutavelliksi, mutta maasto kuivuu taas helppokulkuiseksi.
Mitä nyt polku jää vaihteeksi saniaisten alle juuri ennen Kerpolan piha-aluetta... Reitistä ei kuitenkaan ole epäilystä. Kartta lupailee sieltä löytyvän vaikka mitä.
Kerpolan komea, punamultamaalattu päärakennus on niittämättömän heinikon takana. Tämä pihapiiri suorastaan rukoilee viikatetta tai lammaskatrasta! Näyttää siltä, että paikka ei ole kovin vilkkaassa käytössä.
Katetun taukopaikan suojissa on tulisijat ja oletan, että polttopuitakin lähettyviltä löytyisi, mutta minulla ei ole tulentekoon tarvetta. Matkaa on takana vasta viitisen kilometriä tälle päivälle. Homenokan maata julistetaan seinän ulkoilureittitaulussa, josta ei kuitenkaan löydy karttoja, toisin kuin edellisiltaiselta Vuorilammin taukopaikalta.
Raivaan heinikon läpi tieni Kotijärven rantaan saakka. Rantapolun varrella on kota sekä sauna, mutta laavua en huomaa. Istun hetken laiturilla katselemassa järvelle ja seuraan kuikan majesteettista uintia sekä sukelluksia.
Palattuani Kerpolan pihapiiriin ihailen komeita kuusia ja huomaan, että niiden edessä on harmaantunut kyltti. Kuuset ovat siperianpihtoja. Muistan vasta sitten, että täällä piti olla myös puulajipuisto ja bongaan läheltä myös pari muuta puukylttiä. Kultakuusi. Tänne pitäisi tulla ihan erikseen puulajipuistoseikkailuun, etsimään sekä puukylttejä että eri puulajeja heinikon ja pusikon seasta. Nostan rinkan takaisin selkään ja lähden taivaltamaan eteenpäin.
Pienen metsäpolkupätkän jälkeen kävelen jälleen hiekkatietä pitkin, sitten käännyn viittoittamattomasta mutkasta metsäpolulle ja vastaan tulee jälleen kapea hiekkatie, joka ei vaikuta enää ajokuntoiselta ainakaan normiautolla. Sen verran on sade sen uria syönyt, että hevonen tai mönkijä lähinnä tienpohjaa kapuaisivat. Kävelijän tai sitkeän fillaristin lisäksi. Kyltit muuttuvat harmaiksi ja yksi viitta jopa ohjaisi kolmen kilometrin päähän majataloon, Morvaan.
Lähden kapuamaan polkua ylös (Varo hiihtäjää) mutta ennen suksi-immeisiä äkkään ihan toisen luontokappaleen hakkuuaukean laidan kuusikossa. Jos en ihan väärin näe, lennähtää lähipuun oksalle koppelo - sen verran kookkaalta tipu näyttää.
Vaikka avohakkuu onkin tehnyt rinteestä rujon näköisen, olen iloinen siitä että pysyn edelleen oikeassa suunnassa (ei mikään itsestäänselvyys hakkuuaukeilla) ja että näen avaran maiseman. Sen sijaan kohta hymy hyytyy, kun alan lähestyä tietä.
Ei nimittäin ole yhtään kivaa huomata, että polku-uralle (vaikka tämä onkin vanha reitti) on istutettu kuusentaimia. Näin tämä pätkä entisen maakuntauran reitistä aiotaan tylysti metsittää ilman, että puuntaimien väliin olisi jätetty ystävällisesti retkeilijöille vapaata uraa vanhan reitin paikalle.
Seuraan jälleen hiekkatietä. Kauempaa pilkahtaa järvi, mutta koska A4-karttani ei sinne asti ylä, jää järven nimi arvoitukseksi. Rinteet on parturoitu aika tarkkaan, joten lienee vain ajan kysymys, milloin niiden viereiset kuusikot kaatuvat odottamaan vuoroaan sellutehtaalla. Alamäen mutkassa odottavat suuret energiapuukasat ja pujahdan niiden vieritse helpottuneena kapeammalle kärrytielle, jota isot metsäkoneet eivät ole ajelleet. Pikkutie kaartaa junaradalle, jonka yli pääsee turvallisesti siltaa pitkin.
Pikkutie tuo minut hiekkakuopille, jotka jatkuvat asvalttitien toisella puolen. En käänny tismalleen oikeasta kohdasta reitille eikä opasteita tietenkään hiekkakuopilla näy, joten katson varmuudeksi suunnan kompassilla, että osuisin oikeaan kohtaan metsän laidassa. Vastassa on jälleen hiekkatie ja siinä hevosenkengän painaumat, joita olen nähnyt aiemminkin, joten reitillä ollaan. Tie nousee kuusikon suojassa ylös ja tovin kuluttua olen Paljakantiellä, mistä loppumatkan reittiä voi jo katsoa tien varren latukartasta.
Pykäläntiellä vastaan tulee jänniä taideteoksia. Sininen Virtahepo Vanhalla Hämeen Härkätiellä jää kutkuttamaan mieltä. Ystävä kertoo reissun jälkeen, että täällä tosiaan oltaisiin vanhan Hämeen härkätien maisemissa (huom. Hämeen Härkätie yhdisti Turun ja Hämeen linnat - eikä tätä kautta, joten mitenkähän on?!) Pykäläntie lähes viistää viereisen Syväjärven rantaa.
Saavun pian taukopaikalle, joka on Pykälä. Maja kuuluu Jämsässä toimivalle Laturetkeilijät ry:lle ja kuntovihkojen runsaista merkinnöistä päätelleen täällä käydään erittäin ahkerasti. Pykälästä löytyy myös tulipaikka, huussi ja laavu ja järvihän on aivan majan vieressä, joskin kapean hiekkatien toisella puolella. Mitä oivallisin paikka pitää taukoa. Istahdan alas nauttimaan hieman eväitä. Jämsään on matkaa enää 9 km, sen sijaan Helsinkiin olisi vielä 330 km ja Nuorgamiin 1540 km...
Hiekkatiepätkän jälkeen käännyn jälleen metsäpolulle ja astelen monenmoisten polku-urien kautta eteenpäin Kangasvuoren jyrkkien kalliorinteiden alle, kosteikkoon. Täällä meikäläisellä menee taas kartanluku aavistuksen vikaan, sillä kapuan hakkuuaukean laidasta liikaa vasempaan ja jatkan tyytyväisenä matkaa pikkutietä pitkin, kunnes tajuan että ohi mentiin. En kuitenkaan lähde rämpimään takaisin, vaan menen peltojen välistä tietä pitkin oikealle reitille ja kaikki on hyvin taas. Puiden siniset renkulat eivät välttämättä olleet maakuntauran merkkejä tai sitten en huomannut, mistä oikea ura olisi kääntynyt. No, vahinkoa ei tapahtunut.

Seurailen jälkeen polkuja ja kärryteitä. Välillä polku on aikamoista kapeaa, enduropyörän renkaan mentävää uraa, eikä ihme, sillä täällä on pärrätty Päijänteen Ympäriajoa maastossa. Arvatenkin joku maanomistaja on tästä riemastuneena kiinnittänyt yhteen kuuseen lapun "Maastolaki - Oletko kysynyt maanomistajalta luvan - jos et - ÄLÄ AJA". Mutaväylät muuttuvat kuitenkin pian kuivemmiksi tienpohjiksi.
Kun reitti kapuaa ylös rinnettä, on väylä takuukuivaa, kun alla on ihan järeää kalliota. Alkaa tuntua lähes haikealta, sillä tiedän että matkaa ei ole enää pitkästi jäljellä. Loppumatka meneekin pääosin kuntoilijoille pyhitetyillä väylillä, niin valtavan leveällä (parin luisteluhiihtäjän mentävällä) tiellä kuin kuntopoluilla, jotka vievät minua vääjäämättä kohti reitin päätepistettä. Jämsä 2 km, sitten 0.8 ja kohta ei enää yhtään...
Saavun Jämsän Särkijärvelle (jo toinen reitin Särkijärvi kahdessa päivässä!) viiden jälkeen iltapäivällä ja hengähdän hetken. Keski-Suomen maakuntauran eteläisin pätkä on nyt takana. Selvisin muutamalla pikku poikkeamalla reissusta kunniallisesti maaliin ja kartta piti riittävän hyvin kutinsa. Ihan hieno juttu, ottaen huomioon reitin ikä ja nykyinen "huoltamattomuustaso"! Matkaa näille kahdelle päivälle kertyi noin 47 km. Kotiin viemisiksi sain vielä noukittua pussillisen kanttarelleja, joten ei mikään turha reissu!

Jäljellä on sitten erillistä reissua varten vielä pari maakuntauran eteläistä haaraa eli pisto pääreitiltä Jämsänkoskelle ja/tai Himoksesta Pykälään tai päinvastoin...

Edellinen päivä Keski-Suomen maakuntauralla: Varrasperä - Suljula
Lisää Keski-Suomen maakuntaurasta

Kommentit

  1. Aikamoiset päivämatkat sinulla on ollut. Varsinkin kun tuo reitti ei näytä kovin selkeältä. Mietin tuota juomavesipuolta. Ihanko keittämättä ulkalsit käyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reitissä oli jälleen "haasteita", mutta se ei tullut yllätyksenä... Päivämatkat olivat ihan ok, koska reittiin kuului aika paljon pikkuteitä, joita on joutuisa ja helppo kulkea (ja varustukseni oli tällä reissulla kevyt). Ekana päivänä olin kyllä hyvin myöhään yöpaikassa, mutta lähdin myös liikkeelle aika myöhään päivällä, aamuntorkku kun olen.
      Juomavesitäytöt uskalsin ottaa puhtaan näköisistä metsäpuroista, eikä vatsavaivoja tullut.

      Poista
  2. Voi että olipa tutun näköisiä maisemia! Palvian rannalla on tätini mökki ja siinä aika lähellä menee luontopolku, joka on tullu monesti käveltyä. Joskus ala-asteellakin käytiin siellä retkellä.. Pykälän majalle on tullut myös monesti hiihdettyä ja Särkijärvellä olen käynyt uimassa :D Vähän epäilen, että nuokin reitit alkaa olla "unohdettu" :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pykälän majalla riittää kyllä kävijöitä, ainakin kuntosuoritusvihkosten mukaan :)

      Poista
  3. Hei, kommentoin näemmä vähän vanhaan postaukseen, mutta sen verran on todettava, että Keski-Suomen maakuntauralla ei olla Hämeen Härkätien maisemissa, koska Hämeen Härkätie kulki Turusta Hämeenlinnaan https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4meen_H%C3%A4rk%C3%A4tie

    Vanhan Laukaantien maisemiksi maakuntaura sensijaan sopii hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Johanna! Enpä osaa sanoa tuohon mitään, sillä itsekin hämmästelin Hämeen Härkätie-viittausta :) Lieköhän kyseessä siis paikallinen vitsi tai tiestä käytetty nimitys?

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la