Potkukelkalla lumikenkäretkelle, Linnansaari

Mikä on hauskin tapa lähteä talvella Linnansaaren kansallispuistoon? Potkukelkkakyyti tietysti! Ja koska itse Linnansaaressa oli tarkoitus liikkua lumikengillä, piti vyöttää lumikengät pystyasentoon kickspark-kelkan runkoon - siinä kun ei ole penkkiä.

Lähdimme matkaan Oravista, mistä potkuttelimme osan matkaa vastatuuleen. Issakka-saaren suojissa oli suojaisampaa pysähtyä tutkimaan karttaa ja katsoa tarkemmin reittiä Linnansaareen. Matka oli kuitenkin tuttu jo viime talvelta, jolloin kävimme Linnansaaressa talviretkellä ensi kerran. Kokeilin tuolloin ensin jalkaisin tehdyn päiväretken lisäksi myös perinteistä potkuria, mutta silloin liikkuminen oli huomattavasti raskaampaa. Syynä se, että kengissä ei ollut liukuesteitä.

Tällä kertaa nastoitetut liukuesteet vaelluskenkien pohjassa takasivat sen, että joka potkulla pääsi eteenpäin - kivaa vaihtelua viime reissuun! Edes välillä naamalle pöllytellyt pyry ei menoa haitannut. Huppu vain päähän hieman tiukemmin.

Retkiluistelijat pinkoivat sekä ohitsemme että vastaan reipasta vauhtia. Oravin ja Porosalmen välinen rata oli erittäin hyvässä kunnossa kaikille meille terillä ja jalaksilla liikkujille. Väkeä piisasikin ihan mukavasti.

Linnansaareen päästyämme jätimme kelkat parkkiin ja istahdimme hetken tulilla turinoimassa luistelijaporukan kanssa, sitten jonotimme pikku kahvilassa tovin lettuja ja jatkoimme rupattelua muiden ulkoilijoiden kanssa. Retkiväki on hyvää seuraa!

Sitten olikin aika lähteä kokeilemaan, oliko rantalaiturin karttaan merkityllä lumikenkäreitillä ollut muita kulkijoita viimeisen lumisateen jälkeen. Jälkiä ei näkynyt, eikä tullut katsottua ihan tarkkaan, mistä lumikenkäreitti kulki, joten lähdimme seuraamaan oransseja maalimerkkejä luontopolun suuntaan.

Keli oli sen verran leutoa, että lumi tuppasi tarttumaan lumikenkiin ja tekemään kulkemisesta normaalia raskaampaa. Aika ajoin olikin potkaistava lumikengistä liikoja lumia pois ja sen jälkeen kulkeminen oli hetken verran kevyempää, kunnes uudet lumet tarrasivat pohjiin. Ollapa kunnon pakkaskeli...

Kun pääsimme metsän halki siirtolohkareiden luokse, oli vastassa tämä jööti. Kerrassaan mahtava huurteen ja lumen alla värjöttelevä siirtolohkare! Ja kun menin lähemmäs kurkistamaan sen uumeniin, huomasin että lohkare on sen verran halkeillut, että keskeltä löytyvästä aukosta näkee kivenmurikan toiselle puolelle.

Hieman edempänä reitti vei pienimuotoiselle näköalapaikalle, kallioille joilta saattoi tähytä Haukiveden maisemia ylempää. Siellä erottui myös Porosalmen suuntaan jatkuva retkiluistelureitti.

Seurasimme oransseja maalimerkkejä edelleen ja ne johdattivat meidät rinnettä alas niin että kallio jäi vasemmalle puolellemme. Kallioseinä oli paikoin muhkean jään peitossa.

Linnansaaresta löytyy lukuisia vanhoja haapoja. Mietin, että olinkohan nähnyt yhtä muhkeita haapavanhuksia aiemmin? Kenties Kolilla.

Näinköhän tämä koivu kestää enää kovin monia puhureita? Sen runkoa oli selvästi käyty nakuttelemassa useampiakin kertoja.

Entä mikä tarina kätkeytyy tähän rajapyykkiä muistuttavaan, kolmikulmaiseen kiveen? Linnansaaressa riittää tutkittavaa. Mutta voi! Katsoimme kelloa ja tuumasimme, että on viisainta kääntyä takaisin, sillä valoisa aika ei olisi enää välttämättä riittänyt koko luontopolkureitin kiertämiseen. Tällaista on hidas kulkeminen lumikengillä ja se, ettei muutenkaan ole kiire. Niinpä käännyimme takaisin ja jäin haaveilemaan siitä, että jospa seuraavalla retkellä Linnansaareen pääsisin itse Linnavuorelle saakka.

Koukkasimme paluumatkalla lumen peittämälle laivalaiturille, jolta myös saattoi hetkittäin nähdä retkiluistelijoita kiitämässä pitkin Haukiveden jäätä. Tähän aikaan päivästä tuuli oli onneksi jo laantunut, niin että odotimme matkanteon olevan jäälläkin kevyempää. Kapusimme rannasta rappusia ylös kalliolle ja palasimme takaisin Sammakkoniemen tuvalle.

Punainen kahvilatupa oli jo ennättänyt sulkea ovensa tältä päivältä. Niinpä suuntasimme jälleen tulipaikalle, missä viimeiset liekit vielä kohosivat hiilloksen keskeltä. Onneksi sattui termospullo ja eväsleipiä matkaan. Samassa paikalle viilettivät myös luisteluretkellä olleet ystävämme, sitkeästi perässä hölkänneen koiransa kera, ja tauon jälkeen alkoi olla aika lähteä paluumatkalle.

Nyöritimme lumikenkäpaketit takaisin potkureihin ja lähdimme potkuttelemaan kohti Oravia. Ilokseni kicksparkin lykkiminen eteenpäin tuntui vielä kevyemmältä kuin tulomatkalla, liu'ut vielä sujuvammilta. Hei lystiä potkuun!