Siirry pääsisältöön

Late Lammas-kävelyllä - Shaun's Trail, Lontoo

Pääsiäiseen kuuluvat tietenkin lampaat. Parhaassa tapauksessa jopa 50 kappaletta lampaita (joita laskiessa pysyy kuitenkin taatusti hereillä). Niinpä oli pyrähdettävä kuluttamaan Lontoon katuja lammasjahdissa: Late Lammas-patsaita etsimässä.
Shaun in the City -tempauksen - vapaasti käännettynä vaikkapa Laten Lammaselämää - taustalla on hyväntekeväisyysprojekti. Vuonna 2015 Lontoossa ja Bristolissa on esillä yhteensä 120 erinäköistä, taiteilijoiden koristamaa Late Lammasta, jotka tullaan syksyllä huutokauppaamaan ja tulot ohjataan lastensairaaloille eri puolille Britanniaa. Kaksi vuotta sitten vastaava Gromit-patsaiden avulla Bristolissa toteutettu projekti tuotti 2.3 miljoonaa puntaa kaupungin lastensairaalalle.

Lontoon Latet ovat esillä 28.3.-25.5.2015 Paddingtonin aseman ja Canary Wharfin välimaastossa ja niitä on Thamesin molemmin puolin. Lampaiden etsintää helpottaa Shaun in the City-kartta, johon on merkitty neljä eri reittiä lampaiden luo ja lisäksi viisi kauempana reiteistä olevaa Latea. Late Lampaita seuraamalla tulee samalla kuljettua useimpien Lontoon keskeisten nähtävyyksien luona. Kaksi lammasta yhdellä kävelyllä, vai miten sen nyt sanoisi...

Aloitimme Shaunien metsästyksen läheltä Oxford Circusta, mistä oli lyhyt matka ensimmäisen eli Baa-bushka-Shaunin luo (Rachel Shilston). Päässä alkoi heti soida Kate Bushin vastaava kappale, mutta tämä huivipäinen Late pysytteli hiljaa paisley- ja kukkakuoseissaan. Liekö Laten kuvioihin ollut osuutta sillä, että kangastarjonnastaan tunnettu Libertyn tavaratalo oli ihan naapurissa.  Seuraava Shaun olikin ihan lähellä Broadwick Streetillä.
Union Jack-lipuilla koristeltu Rule Brittania ei kuitenkaan ollut yhtä mielikuvituksekas ilmestys kuin sen viereisen rakennuksen huima seinämaalaus. Ihan mieletön taideteos, josta löytyi ties mitä Sohoon liittyviä yksityiskohtia ja naamoja, jotka historiaa paremmin tunteva kenties saattaisi tunnistaakin. Groucho Marxin naamasta ei sentään voinut erehtyä.
Seuraava Shaun eli Ben & Holly's Little Kingdom löytyi komeljanttereita vilisevän Hamleys-lelutavaratalon sisäpuolelta. Oli ihan pakko pysähtyä vähäksi aikaa katsomaan sekä lapsia että aikuisia viihdyttävien, Hamleysin palkkaamien pupukorvaisten taitureiden esitystä kadun varteen.
Hamleys tarjosi ohikulkijoille ja sisään astujille sekä iloista musiikkia, temppuja että akrobatiaa. En enää ihmettele, että brittilapset ovat lelupuotiin tykästyneet.
Kävelimme lelukaupalta Regent's Streetiä alaspäin, kohti Piccadilly Circusta. Seuraava Shaun odotti taas ulkosalla ja sen olisi voinut bongata vaikka kaksikerroksisesta bussista. Ram of the Match oli pukeutunut isänmaansa väreihin, onhan rugbyn World Cup tänä vuonna Englannissa ja Walesissa. Näinköhän Late pärjäisi rugbyssakin?
Regent's Street teki mutkan ja sitten edessä häämötti Piccadilly Circus, Eros-patsaineen. Aukion laidalta löytyi hämmästyttäviä juttuja esittelevä Usko tai älä!-museo eli Ripley's Believe it or Not! ja sen aulasta hirviö-Late Monsters! (Chris Riddell). Tai no, ei niin hirviömäinen, mutta aikamoisia hirvityksiä Laten villoista löytyi. Ikävä kyllä Laten toiselle puolelle ei päässyt tässä kulkemaan, joten osa taiteilijan luomista yksityiskohdista jäi näkemättä. Pelottavan hännän kuitenkin näkee, jos vain astuu lähemmäs! Riddell tekee sekä lastenkirjoja että poliittisia pilapiirroksia.
Vain muutaman askeleen päässä odotti seuraava, vihreä The Gruffalo Shaun. Axel Schefllerin söpö hirviö Gruffalo itse oli Shaunin vihreässä turkissa kadun puolella; lampaat olivat vallanneet suurimman osan pirtsakasta villalaitumesta. Muistin kuinka ilahduin, kun Gruffalo eli Mörkyli-animaatio esitettiin joulun aikaan televisiossa!
Sitten suuntasimme Sohon kiinalaiskorttelia kohti. Jingtai-Late oli mielettömän hienosti maalattu taideteos. Simon Farrell oli mukaillut tästä Shaunissa cloisonné-tyyliä 1300-luvun Kiinasta. Jingtai oli Ming-dynastian seitsemäs keisari.
Kiinalaiskorttelista siirryimme vilkkaammalle alueelle, kohti Leicester Squarea ja elokuvateattereiden maailmaa. Sopivasti vastaan tuli maailman tunnetuin kulkuri Charlie Chaplin, mitä ilmeisimmin luonnollista kokoa olevan patsaan muodossa. Hän ei siis ollut mikään hongankolistaja.
Leicester Squarella väistimme Cinderella-elokuvan hehkutuksen ja marssimme kahden vieretysten olevan Laten/Shaunin luokse. Ja jos joku väittää, että lampaalla ei voi olla siipiä, hän erehtyy raskaasti! Woolly Jumbo (Joseph Dunmore) on varustettu mitä mainioin siivin!
Entä Mossy Bottom? Aardman-studioiden sponsoroiman teoksen sankareita ovat vastikään ensi-iltansa saaneen elokuvan sankarit Shaun (Late) ja Bitzer (Vuhku).
Moni otti Shaun-patsaista äkkiä kuvan, kenties klikkasi applikaatiosta käyneensä paikalla ja häipyi sen siliän tien. Me otimme reitin rauhallisemmin ja pysähdyimme kiertämään jokaisen Shaunin ja katsomaan yksityiskohtia, joita monesta teoksesta ilahduttavasti löytyi. Piti kuitenkin muistaa myös itse tehdä tilaa muille Shaunin ikuistamiseen, joten ylettömän kauaa ei jokaista lammasta voinut tutkailla. Valokuvaamisvuorojen suhteen oltiin hyvin kohteliaita, niin että jokainen sai varmasti oman kuvansa otettua.
Leicester Squarelta oli jälleen lyhyt kävelymatka seuraavalle, joka sijaitsi Trafalgar Squarella, Nelsonin patsaan ja leijonien eteläpuolella. Aukiolle saavuttuamme pähkimme hetken, mistä ihmeestä Nelson-lammas löytyy, sillä amiraalin patsaan toisella puolella oli valtava väenpaljous - screeneille heijastettiin livekuvaa pääsiäisen kärsimysnäytelmästä, jota näyteltiin samaan aikaan aukiolla. Niinpä tulimme ohittaneeksi Latea etsiessämme mm. Michael Cainen.
Nelsonin päällä istuskeli luonnollisesti Trafalgar Squaren normaali tunnuseläin, pulu. Ja Nelson-Laten punaisessa nauhassa oli kunniamerkkien joukossa niin keritsimiä, lammas, villapaita kuin kuningatar.
Shaunin polun (noin 3 km) viimeinen Late löytyi aivan Trafalgar Squaren vierestä, The Mallin varrelta. Tämä Shaun on saanut geometrisen kuosinsa meksikolaiselta taiteilija Edgar Orlainetalta. Ei ruttunaama, vaan ruutunaama! Ihan kuin Laten yllä olisi uusi villapaita...

Näin ensimmäinen Late-kävely Lontoossa.

Late Lammas -kävelyllä: Timmy's Trail
Late Lammas -kävelyllä: Shirley's Trail
Late Lammas-kävelyllä: Bitzer's Trail

Kommentit

  1. Kovin erilaisia ovat nämä lampaat, mitä kotoiset käkkärävillaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Late-joukko on sonnustautunut hienoihin kaupunkivermeisiin :)

      Poista
  2. Oi miten ihana kävely! Odotan innolla, että pääsen katsomaan Late Lammas -elokuvan, koska en päässyt katsomaan sitä elokuvateatteriin.

    Mun blogissa on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Late-leffaa! Kiitos haasteesta, pitääpä vilkaista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la