Vuoksen kulttuurireitti, Imatra

Imatralle on luotu uusi kulttuuripolku, nimeltään Vuoksen kulttuurireitti. Törmäsin uutukaisiin  puna-harmaisiin opastetauluihin jo aiemmin keväällä tutulla kävelyreitillä Vuoksen varressa, mutta tietoa koko reitistä joutuikin sitten vähän metsästämään; reittiä kun ei ole merkitty maastoon, vaan sen yksittäiset opastetaulut löytyvät reittiin kuuluvien kohteiden luota, eikä niissäkään ole reittikarttaa ja tietoa muista kohteista.

Etsiessäni reitin tietoja netistä opin, että kyseessä ei ole "Imatran kulttuuripolku", joka on peruskoululaisille tehty kulttuuri- ja taidekasvatussuunnitelma. Siispä tämän kokonaisuudessaan 11,5 km pitkän Vuoksen kulttuurireitin tiedot löytääkseen oli oltava sitkeä. Onneksi reittikartta-pdf kuitenkin löytyi!
Aloitimme kulttuurireitin kiertämisen numeroitujen parinkymmenen kohteen puolivälistä, Sienimäellä sijaitsevan Pyhän Nikolaoksen kirkon kupeesta. Viehättävä ortodoksikirkko on Toivo Paatelan suunnittelema. Imatran ortodoksit kuuluvat Lappeenrannan ortodoksiseen seurakuntaan, joka on osa Helsingin hiippakuntaa. Pyhätön pihassa on Imatran salmilaisten pystyttämä, rajan taakse haudattujen ortodoksien muistoksi pystytetty muistomerkki.
Aivan kirkon vieressä on Imatran vanhin asuinrakennus (lähteestä riippuen joko 1800-luvun alusta tai 1850-luvun lopulta) peräisin oleva Sienimäen kartano. Paikallisten suussa sitä on kutsuttu Eklundin taloksi. Rakennusta piti kurkistaa ortodoksikirkon pihalta, sillä se on yksityiskäytössä, eikä kunnostetun kartanon pihaan siis ole asiaa.
Ortodoksikirkon yhteyteen kuuluvaan Vedenpyhityspuistoon päästäkseen on ylitettävä kirkon edestä kulkeva tie. Vuoksen rannalla toimitetaan ortodoksisen kirkkovuoden mukaiset vedenpyhitykset. Kannattaa kävellä ihan Vuoksen varteen saakka, sillä rannasta näkee hyvin vastarannan maisemia.
Suoraan vastapäätä Vedenpyhityspuistoa Vuoksen toisella puolella on Teollisuustyöväen asuntomuseon alue.
Tainionkosken voimalaitos puolestaan näkyy katsottaessa oikealle. Voimalaitoksen oikealla puolella töyräältä voi erottaa Neitsytniemen kartanon (ei kuvassa), joka on asuntomuseon ja Tainionkosken tehdasalueen lailla osa Vuoksen kulttuurikierrosta.
Palasimme takaisin ortodoksikirkon edestä kulkevan tien varteen ja jatkoimme hetken verran matkaa kävelytietä pitkin Vuoksenniskan suuntaan, kunnes käännyimme tien yli vasemmalle Neitsytniemen kartanolle, joka on tällä hetkellä tilauskäytössä. Kartanon juuret ovat aina 1650-luvulla, mutta nykyinen Karl August Wreden suunnittelema päärakennus rakennettiin vuosina 1895-1900. Sen esikuvana on ollut paroni Edvard von Nottbeckin puolison Eugenien toivomuksesta Yhdysvaltain presidentin kesäasunto. Ainahan voi toivoa...
Jatkoimme Neitsytniemen kartanolta matkaa metsän halki kulkevaa kävelypolkua pitkin Vuoksen ylittävälle sillalle. Tainionkosken vanha uoma (vasemmalla) on kuiva raasu, koska virtaava vesi on napattu kosken kohdalta sähköntuotantoon uuden uoman puolelle, Tainionkosken vesivoimalaitokselle.
Tainionkosken sillalta voi tähytä ajoradan yli Vuoksen yläjuoksun puolelle, missä on reittioppaan mukaan Vuoksen syntypaikka, noin 5700 vuotta sitten.

Seuraavana kohteena kulttuurireitillä oli Tainionkosken tehdasalue ja voimalaitos. Tehdasalueella oli aikanaan mm. paperi-, lankarulla- ja marjanjalostustehdas. Tehdasalueen rakennuksista on jäljellä vain osa Tornansaaressa ja sen ympäristössä, mutta vesivoimalaitos puskee kuohuista sähköä edelleen.
Storan Enson toimihenkilökerhona nykyään toimiva rakennus oli ennen tunnettu virkailijakerhona. Lähellä sijaitsee myös entinen paloasema.
Seurasimme kävelytietä linnunlaulun säestyksellä kohti Teollisuustyöväen asuntomuseota, joka oli tuttuun tapaan kiinni. En ole ikinä onnistunut käymään museolla silloin, kun se olisi auki. Niinpä käyskentelimme vain piha-alueella. Ritikanrannassa oli ennen paljon enemmän rakennuksia, mutta asuntokasarmeista on jäljellä vain tämä museona toimiva rakennus. Alakerrassa pääsee tutustumaan 1900-1930-luvun huoneistoihin, yläkerrassa 1940-1960-luvun koteihin.
Kauniit kiviseinät ja kaari-ikkunat somistavat sauna- ja pakarirakennusta. Saunasta on päässyt pulahtamaan aivan vieressä liplatteleviin, vilvoittaviin Vuoksen vesiin.
Saunapakarin rannasta voi paitsi tähyillä jälleen maisemia esimerkiksi Neitsytniemen kartanon suuntaan, myös tarkistaa Vuoksen vedenkorkeuden vedessä töröttävästä mittarista. Vesi ei näyttänyt olevan hurjan korkealla.
Asuntomuseon pihan puolella oli todella huima, suurikokoinen ja jokseenkin kukan muotoon levinnyt kääpämuodostelma, joka oli kasvanut paikalta kaadetun puun kantoon. En ole ikinä nähnyt niin isoja kääpiä! Halkaisijaa muodostelmalla oli varmaan metrin verran.
Seuraavaksi kävelimme entisen Tainionkosken torin, nykyisen ruohon peittämän urheilukentän halki kohti Tainionkosken kirkkoa (1932), joka ei minusta ole ikinä näyttänyt perinteiseltä kirkolta, tornistaan huolimatta. Rakennus voisi ihan hyvin olla vaikka kaupungintalo, näin ulkoa katsottuna. Rakennuksen suunnitteli Yrjö Vaskinen, tehdasyhdyskunnan rukoushuoneeksi.
Kirkon jälkeen ylitimme suojatien (joka mielenkiintoisesti johti suoraan ojaan) rantapuiston puolelle. Siellä odotti seuraava reitin kohde, Siitolan lauttapaikka. Vuoksen yli ei ole aina päässyt näppärästi siltoja pitkin, vaan lautturit ovat olleet tarpeen. Rannassa olleen kestikievarin kivijalka on edelleen näkyvissä opastetaulun läheisyydessä. Veneilykauden alkamista odotti rannan puiden suojassa mm. Irlannin väreihin maalattu Guinness-niminen soutuvene.
Seuraavana reitille listatuista kohteista tuli vastaan Mansikkakosken vanha silta, jolta pääsee tähyämään väljemmälle uudelle sillalle, jota pitkin mahtuvat kiitämään kaikenlaiset ajoneuvot. Mansikkakosken vanha silta on kaksikerroksinen harvinaisuus, jonka tällä tasolla on kahden tosi kapean ajokaistan ohella jalankulku/pyöräilyväylät ja yläkerroksessa jyskyttävät junat yksiraiteiselle Imatran asemalle. Vuonna 1933 valmistuneen sillan yli kulkivat alussa höyryveturit. Jotkut romantikot ovat kahlinneet punaisen lemmenlukon vanhan sillan kaiteeseen.
Imatran matkakeskuksen tuntumassa on kulttuurireittiin kuuluva Valssikoneiston muistomerkki, joka on pystytetty kunnioittamaan terästeollisuuden historiaa paikkakunnalla. Koneisto ei meikäläisen silmiä hivele, joten ohitettuamme sinisen asevelitalon oli kivempi nautiskella Vuoksen maisemasta kävellessämme rantaa seurailevaa kävelytietä.
Valkoisen kulttuurikeskuksen, nykyiseltä nimeltään Kulttuuritalo Virta, uumenista löytyy satunnaiselle kulkijalle esimerkiksi kirjasto, kaupungin- ja taidemuseo ja tuikitärkeä wc. Kulttuurikierroksen tueksi sieltä löytyi ystävällisen kirjastovirkailijan kanssa keskustelun jälkeen myös Vuoksen kulttuurireitin kartan ja kohde-esittelyt sisältävä vihkonen, joka helpotti huomattavasti reitin seuraamista (ei enää kartta-pdf:n selaamista kännykällä!). Lisäksi tutustuimme eri asuinalueiden historiasta kertovaan "Savimajoilta Lättälään - työväen asumista Imatralla" -näyttelyyn, jonka vanhat valokuvat ja esineet kertoivat paljon maailman muuttumisesta.

Matka jatkui ohi kalastuspuiston ja urheilutalon. Urheilutalon parkkipaikan kohdalla opastetaulu kertoi Pässiniemen alueesta. Näillä tienovilla on ollut nyt veden alle jäänyt Linnasaaren hirsilinnoitus sekä purettu Linnankosken voimalaitos ja venäläisen sotilaskasarmin jäänteenä ovat edelleen kumpareet pyörätien ja autotien välissä. Vuoksen maisemat muuttuivat lopullisesti, kun Imatrankosken voimalaitos rakennettiin ja veden pinta nousi. Kalastuspuiston historian taustalta löytyy hauskasti brittiurheilukalastajien klubi The Wuoksi Fishing Club vuodelta 1875.
Pässiniemessä astuin ensimmäistä kertaa tähän eteläkarjalaiseen pihapiiriin, johon on koottu useita vanhoja hirsirakennuksia. Hiljan piha on saanut nimensä imatralaisen kirjailija Hilja Valtosen mukaan, joka Kosti-puolisoineen oli kotiseutuaktiivi. Imatran kotiseutuyhdistys perusti ulkomuseon vuonna 1959 ja lahjoitti sen kaupungille vuonna 1974. Tällä hetkellä museotoiminta taitaa elää hiljaiseloa.
Mäntyjen suojaama kävelytie johdattaa kulkijan Pässiniemestä edelleen Imatrankoskelle, missä aina ihana Valtionhotelli seisoo koskiuoman partaalla. Imatrankoskella vierähtää aikaa helposti enemmän, sillä Valtionhotellin puolella uomaa voi mm. käydä näköalapaviljongilla ja tutkimassa kalliokaiverruksia.
Imatrankosken kansallismaisema kaipaisi kyllä patoluukun avaamista, sillä kuiva uoma on aina lohduttoman näköinen. Koskinäytös muuttaa tämän näkymän enemmän sellaiseksi kuin se on alkujaan ollut. Kulttuurimatkailijan on syytä laskeutua sillan jälkeen Kruununpuistoon kulkemaan mutkittelevia polkuja ja kurkkaamaan hiidenkirnuihin jo vuonna 1842 perustetulla, Suomen vanhimmalla luonnonsuojelualueella. Juuri ennen voimalaitosta oikealla on uudehko, kapea purouoma, jonka yli johtaa puiston puolella oma kävelysilta.
Voimalaitoksen jälkeen saattoi valita, kulkeako aivan Vuoksen parrasta pitkin, puiston halki vai asvaltoitua kävelytietä kohti Imatrankosken kirkkoa. Kukin mielensä mukaan! Minä viihdyin aivan veden äärellä. Kirkkopuistossa on tuijalehdon suojaama sankarihautausmaa ja opastetaulussa kerrotaan karttakuvan kera 1944 syntyneen uuden valtakunnanrajan vaikutuksesta Jääsken seurakuntaan. Jääski oli Vuoksenlaakson emäpitäjä, jonka suurin taajama oli nyt rajantakainen Enso. Vuonna 1944 Jääski jaettiin kahtia ja Suomen puolelle jäänyt osa liitettiin osin Imatraan, joten myös seurakuntien historia yhdistyi. Kaunis puinen portti on jäljennös Jääsken kirkon kiviaidan porttirakennuksesta.
Puistosta astahdimme betonitien pätkälle, jota myöten päädyimme Imatrankosken kirkolle (Aleksis Lindqvist). Seurakuntasaliksi alkujaan rakennettu rakennus on jälleen niitä, jotka eivät näytä "tavallisilta" kirkoilta minun silmiini. Imatran kirkkorakennukset ovat siis ihan oma juttunsa. Kellotorni on kirkosta erillään lähempänä Jääsken porttia, puiden kätköissä; tornissa soivat Enson kirkkoa varten valetut kellot.
Naapurin kauniista koulurakennuksista se upeampi, entinen Turistihotelli oli valitettavasti huppujen ja rakennustelineiden peitossa, mutta koska lehdet eivät olleet vielä puihin puhjenneet, saattoi Imatran lyseon perusparannuksesta kertovasta kyltistä nähdä rakennuskaunottaren. Hotellin nimi on ollut Hotel des Touristes - ranskaa on täällä kansainvälisten turistien iloksi osattu, olihan myös Valtionhotelli ennen  Grand Hotel Cascades d'Imatra!
Normaali kävelyreittimme "Vuoksen ympäri" kulkisi täällä metsän kautta urheilukentän vieritse, mutta kulttuurireitti teki siihen mutkan. Ennen suoraa lehmuskujaa poikkesimme tien toiselle puolelle radan viereen kurkkaamaan Imatrankosken vanhasta asemamiljööstä jäljellä olevia rakennuksia. Yllä oleva talo vaikuttaa olevan kulttuuritoimijoiden käytössä, sillä sen pihapiirissä oli kesäteatterin näyttämö katsomoineen. 
Puutalon pihassa oli myös vuodelta 1928 peräisin oleva, jämerä kivipenkki. Tätä ei niin vain kaadetakaan. 
Vanha rautatieasema on jo purettu, mutta vanha asemapäällikön talo on edelleen iskussa ja kaunis kuin koru. Rakennuksessa toimii Imatran Steinerpäiväkoti Koskitonttu. Mikä kaunis miljöö lasten päiväkodille.
Ennen lehmuskujaa sijaitsevassa ns. Lyseon mutkassa kerrottiin hieman kuuluista Imatran ajoista. Tien mutka muotoiltiin uusiksi vaarallisuuden takia, koska suoralle vauhtiin koneitaan kiihdyttäneet ratamoottoripyöräilijät olivat vaarassa ajaa S-mutkasta ulos. Lehmuskujalla ei ole kävelytietä tilanpuutteen vuoksi, mutta onneksi lehmukset ovat edelleen pystyssä.
Urheilukentän jälkeen kohtasimme kaksi surullista muistomerkkiä. Moottorikilpailut koituivat Imatralla ikävä kyllä joidenkin ajajien kohtaloksi. Kaksi ajoissa menehtynyttä, Flying Scotsman Jock Taylor ja britti Vernon Cottle saivat muistokivet katuradan varteen.

Vuoksi kimmelsi auringossa. Yritimme tähytä vedestä edes häivähdystä karttaan merkitystä vanhojen puuhotellien jäänteistä - hotellien alue jäi veden alle Imatrankosken patoamisen yhteydessä - mutta eihän sieltä tietysti mitään näkynyt. Oppaassa ei kerrota, purettiinko puuhotellit kokonaan vai onko niiden rakenteista jotain jäljellä veden alla. Suoran keskivaiheilla on jostain syystä ajoradan toisella puolella taasen kulttuurireitin infokyltti (vaikka kävelytie on Vuoksen puolella tietä). Ehkä se moottoriajoneuvoilla liikkuville tarkoitettu.
Veteraanipuistossa koivikko kirkasti maisemaa ihanalla vihreydellään, kuten jo unesta herännyt nurmikko. Salpalinjalta siirretyt 13 panssariestekiveä ovat kokoontuneet piiriin. Vuonna 1987 perustettu puisto kunnioittaa vuosien 1939-45 sotien imatralaisia veteraaneja.
Vähän matkaa Veteraanipuiston jälkeen odotti kävelijää iloinen yllätys: kotalaavu ja siisti huussi aivan kävelytien varressa! Aivan uskomattoman hienoa! Eipä vain sattunut polttopuita ja nuotioeväitä matkaan... Kiitos Itä-Siitolan kyläyhdistykselle, jolle ainakin ilmoitustaulusta päätellee voinee antaa tästä kunnian. Laavun edessä on lammashaka ja ennen pääsiäistä kyläyhdistys tarjosi punaisesta saavista ohikulkijoille ilmaiseksi lammashaasta raivattuja pajunvitsoja vaikka virpomistarvikkeiksi. Toivon tälle paikalle erittäin pitkää ja siistiä ikää. Jospa tien läheisyys suojelisi ilkivallalta.
Ennen Mansikkakosken vanhaa siltaa saattoi nauttia Vuoksen avarista maisemista (ensi kertaa Imatralle tultuani luulin sitä ensin järveksi!) ja katsella veden yli Mansikkalan suuntaan, missä kulttuurikeskus, kaupungintalo ja tornitalot erottuvat hyvin. Heti vanhan sillan jälkeen alkoi Omenapuupuisto, jossa kasvaa jo liki 300 omenapuuta, yksi jokaiselle vuonna 2000 syntyneelle imatralaiselle lapselle. Omenapuu lahjoitetaan nykyisinkin syntyville imatralaislapsille. Tänne kelpaisi tulla istumaan punaisille penkeille ja katsomaan omenapuiden kukintaa.
Siitolan kartanolle pääsee useampaakin kautta. Kulttuurireitin kartassa ei ole sinne reittiviivaa, mutta sinne voi kavuta joko Sienimäen puolelta moottoritien yli kulkevan sillan kautta (jos käy ensin esimerkiksi ortodoksikirkolla) tai sitten nousta kartanolle kuusikujan reunustamaa kävelytietä pitkin jo ennen Mansikkakosken siltoja. Kapusimme itse sinne kuusikujaa pitkin. Naapurustossa kasvanut kävelyseuralaiseni tunsi paikan lapsuudestaan aikaisemman omistajan mukaisesti Mansénin kartanona. Paikan historia yltää 1660-luvun alkuun. 
Vielä tällä hetkellä Siitolan kartanolla ja sen hienossa navetassa toimii kuvataidekoulu, mutta kuvataidekoulun toiminta lakkaa täällä kevään 2015 aikana ja siirtyy Linnalaan. Harmittaa, sillä olen niin tykännyt Siitolan kartanon pihapiirin taideteoksista, joista osa on ollut pysyviä, osa vaihtunut. Tällä hetkellä pihasta löytyy mm. hienoja puuveistoksia. Osaan puista on kiinnitetty kaikennäkeviä silmiä.
Mitähän tapahtuu Taidebunkkerille ja pihan taideteoksille? Yksi pinnatuoli on kavunnut puuhun, muutama muu on pahasti metsittymässä ja kasvamassa takaisin osaksi luontoa. Idän sinililjat kukkivat valtavana mättäänä nurmikolla, muutamien puiden katveessa myös sinivuokot. 

Vuoksen kulttuurireitti on kiva ja kiinnostava kuljettava, mutta jos haluaa seurata reittiä kohteiden osalta kokonaisuudessaan (kulki sitten yhdessä tai useammassa osassa), kannattaa hankkia tai tulostaa reitin opastevihkonen etukäteen. Pääkohteita on 20, mutta niiden lisäksi Imatrankosken ja Pässiniemen alueilla on merkitty tarkempiin karttoihin lisää tutustuttavaa. Opastetauluja ei löydy paikan päältä jokaisessa kohteessa, mutta kylttejä on kuitenkin sijoitettu paikkoihin, joiden ohi Vuoksen maisemissa kuljeskelija muutenkin osuu. Toivotan menestystä kiinnostavalle reitille ja siitä kiinnostuneille onnea esitteen paperiversion löytämisessä... Kaikilla ei ole aina printteriä reissussa mukana.

15.5.2015 lukijalta saatu huomautus: kuvanveisto-opinnot ja pihan taideteokset jäävät toistaiseksi Siitolaan.

Kommentit

  1. tämäpä erinomainen raportti! kiitoksia vinkistä, ehdottomasti reitti kokeiluun kun seuraavan kerran Imatran suunnassa liikun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reitin voi hyvin kulkea myös osissa.

      Poista
  2. Pieni korjaus tekstiin: kuvanveisto-opinnot jatkuvat navetalla ja kartanossa vielä ainakin toistaiseksi. Tällä haavaa ainoastaan navetan alakerrassa toimineet taidegrafiikan opiskelijat siirtyvät kesän aikana Linnalaan Tietäjäntalolle. Kuvanveistäjien tulevaisuus selviää joskus myöhemmin.

    Eli ainakin toistaiseksi saatte nauttia kuvanveistäjien teoksista tuossa pihapiirissä, ja toivottavasti vielä mahdollisimman pitkään. Lämmittävää kuulla, että teoksemme ovat ilahduttaneet ohikulkijoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, pihan teokset ovat aina ilahduttaneet! Nojasin kuvataidekouluasiassa lehtitietoihin, erinomaista että kuvanveisto jää vielä Siitolaan.

      Poista
  3. Paljon on ollut näkemistä reitin varrella. Imatrasta tulee yleensä mieleen vain koski ja Valtionhotelli. (Olen ollut katsomassa kun Tainionkoskessakin on virrannut vettä. Parikymmentä vuotta sitten siellä järjestetiin koskimelontakilpailut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikkoja pysähtyi kulttuurireitin merkeissä katsomaan ennestään tutun kävelyreitin varrella ihan uusin silmin. Myös paikalliset juuret omaava seuralaiseni oppi kierrokselta uusia juttuja, joten Vuoksen kulttuurikierros oli monella lailla silmiä avaava. Imatralla on todellakin paljon muutakin kuin Imatrankoski :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi