Siirry pääsisältöön

Kultavuori, Konnevesi

Konneveden Sirkkamäkeen eivät kuljeta hulppeat moottoritiet vaan loppumatkasta yhä kapenevat soratiet. Olin itse käynyt lähitienoilla talviretkellä hienolla Häähninmäellä, mutta (kiitos ystävällisen lukijavinkin) edessä oli tällä kertaa Kultavuoren etsiminen. Ohjeet olivat sen verran hyvät, että paikansin helposti Kultavuoren kartalta ja vastaan tuli kyltti: Kultavuori 0,7. Hannunvaakuna vahvisti, että kyseessä ei ollut mikä hyvänsä perusnyppylä.

Autolle löytyi paikka tien laidasta ja heitin repun selkääni. Ihan aluksi polku nousi tuplauran levyisenä ylöspäin, kunnes vetisen sammaluran oikeassa laidassa pilkotti oikealle ohjaava nuoli. Se ei tarkoittanut, että välittömästi tuli kääntyä varvikkoon, vaan että seuraavaa uraa pitkin tuli kääntyä oikealle. 
Aloin toivoa, että jotain muitakin merkkejä paljastuisi maastosta, sillä pelkät viitat eivät aina riitä. Hetken kuljettuani äkkäsin kuluneen keltaisin maaliraidan männyn kyljestä ja päätin jatkaa matkaa vastaavia reittimerkkejä tähyillen.
Maalimerkkejä alkoikin sitten erottua suunnasta, joka oli kartan mukaan oikea. Aivan upean jäkälämaton peittämältä kalliolta erottui välillä lähes vaivoin polun tapainen, mikä toisaalta kertoi siitä, että herkkä maasto ei ollut kulunut. Sitä paitsi, jäkälän alla oli kostea kerros, mikä tarkoitti että askelia oli oikeasti varottava. Minulle riitti yksi kokemus melkein-liukastumisesta. Joten vaikka jäkäläkalliot saattavat näyttää helppokulkuisilta, voi varomaton harppaus olla kohtalokas. Näiltäkin kallioilta teki mieli kurkistaa alas, mutta liukkauden takia päätin pysytellä polun tuntumassa.
Seuraavaksi polku laskeutui vaaleasävyiseltä mäntykankaalta vihreään maailmaan, sammalmaton peittämään kuusikkoon. Täällä polku erottui jo maastosta hyvin ja keltaiset maalimerkit olivat nekin paremmassa kunnossa. Polkujen risteys kertoi, että Kultavuorelle oli matkaa enää 200 metriä ja Sirkkamäkeen 4,5 kilometriä. Sieltäkin on siis oma polku tänne. Hyvä tietää!
Polku kohti Kultavuoren huippukohtaa jatkui kapeana. Kohta näin pilkahduksen Kultavuoren alapuolella olevasta Pitkäjärvestä, mutta näinköhän sinne avautuisi näkymä itse näköalapaikalta? Ohitin kelon, johon tikka oli nakutellut koloja päällekkäin kuin tornitaloon.

Sitten olinkin jo itse näköalapaikalla. Jyrkän, jäkäläisen (=edelleen liukkaan) kalliorinteen reunustamalta Kultavuorelta näkee mahtavasti maiseman! Siniset kukkulat kaukaisuudessa... Vasemmalla puiden kätköissä oli Pitkäjärvi, mutta muuten ympärillä näytti olevan lähes pelkkää metsää, metsää ja metsää. Tässä vaiheessa toukokuuta lehtipuut olivat vielä hauraissa kevään väreissä, lehdet vasta puhjenneina. Maisemasta erottui parin talon pihapiirejä peltoineen ja tienpätkää, kauempaa masto, jossain hakkuuaukeaa. Muuten ihmisten jäljet olivat vähissä.
Tulipaikkaa ei Kultavuorella ollut, mutta olin varustautunut iltaretkeen teetermoksen ja skonssin kera. Pieni iltaherkku. Niinpä istahdin toviksi alas nauttimaan maisemasta, iltapalasta ja läiskäisemään kuoliaaksi vuoden ensimmäisen hyttyseni. Ja tietenkin lepuutin mieltäni hiljaisuudessa. Se hyttynenkään kun ei meteliä itsestään pitänyt edes ennen laskeutumistaan kämmenselälleni.

Päätin että en palaa suorinta reittiä takaisin, vaan käyn tutkimassa maastoa hieman alempaa. Täällähän piti oleman myös rotko. Lähdin seuraamaan paluusuuntaa kalliorinnettä pitkin, tähysin jälleen paremmin näkyviin  tulleelle Pitkäjärvelle, väistelin hirvien jätöksiä (samalla reitillä olleet näemmä) ja laskeuduin kaatuneiden kuusien lomitse varovasti alas kallioseinämien väliseen rotkoon. Rotkosta näytti laskeutuvan jyrkkä rinne vielä alaspäin järveä kohti, mutta minulla ei ollut hinkua lähteä sinne saakka kuljeskelemaan.
Sudenmarjan nelilehtiset lehdykät olivat vasta avautumassa. Pilvien takana oleva ilta-aurinko puski urhoollisesti lisävaloa myös tänne rotkoon.
Sammaleen vihreys kirkastui entisestään. Kultavuoren rotkossa oli jotenkin taianomainen tunnelma. Ehkä se liittyi illan pehmeään valoon tai sitten sammalten syleilemien kallioiden satumaailmaan, jossa ei ollut härpäkekotkotuksia tai itsetehtyjä kiireitä.

Korkealle nousevaa kalliota, pehmeän sammalikon lempeästi peittämiä kiviä, petollisia peikkojen tai muun metsänväen koloja niiden välissä, huimia kuusenrunkoja tai -juuria, jotka venyivät kalliota pitkin alas rotkon pohjalle saakka, kun itse puunrunko muka alkoi vasta jokusen metrin minua ylempää.

Kultavuoreen osuivat laskusuuntaan lähteneen, kultaista valoaan lahjoittaneen auringon säteet. Siitäkö lienee Kultavuori saanut nimensä? Mielettömän suloisesta itse vuoreen ja sen rotkoon osuvasta ilta-auringon valosta? Tuntui siltä, että käydessäni tässä paikassa sain jakaa salaisuuden rotkon kanssa. Luonto on aina elämys, mutta joskus elämys on toistaan isompi. Kultavuoren rotkossa minuun tarttui hitunen paikan taikaa.

Rotkosta olikin enää muutama askel tuttuun polkujen risteykseen ja palasin siitä tuttua reittiä takaisin autolle. Rotkoon olisi siis voinut oikaista, mutta oli kiva käydä ensin näköalapaikalla evästelemässä ja maakunnan maisemia maistelemassa.

Kultavuorelle ei ole kummoisia opasteita tien varresta, mutta sinne löytää saamani ohjeen mukaan näin: "Konnevedeltä Sirkkamäkeen josta kohti Säkinmäkeä noin 4 km ja kääntyy oikealle Talkoo-ahontie, tie kääntyy hyvin jyrkän mäen alta "kanjonista", matkaa Talkooahon tieltä Kultavuorelle noin 700m ja rotko ennen Kultavuoren näkö-alapaikkaa". Reitin seuraaminen tuolta 0,7 kilometrin viitan luota vaatii tarkkaavaisuutta kuluneiden opasteiden takia, mutta polku löytyy, kun pitää silmänsä auki. Hyvänä apuna toimii joko printin nettikartta tai esimerkiksi Retkikartta.fi- tai Karttapaikka.fi -palveluiden kartta kännykän kautta. Paikannimen hakusanaksi "Kultavuori" ja kuntahan on Konnevesi. Yksittäiselle autolle tai kahdelle löytyy parkkipaikka Talkooahon pikkutien varresta, mutta jos maavaraa on vähän, kannattaa ajella viimeinen pätkä varovasti.

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la