Taipaleen kanavan kanavapolku, Varkaus
Pysähdyin Varkaudessa Taipaleen kanavalle vähän niin kuin sattumalta; teki mieli pientä jaloittelutaukoa ajomatkalla kohti kotia. Pysähtymistä avittivat vielä kahvilakyltti ja mieliteko nähdä Taipaleen kanava ihan kunnolla, sillä viime kesänä lähdin melomaan Varkaudesta Kuopioon välittömästi sulun pohjoispuolelta. Nytpä tiedän, miten lähestyä kanavaa, jos tulen täältä eteläpuolelta. Koska kanavalla on ihan oikea valvomo paikan päällä, ei täällä kiskota itsepalvelukanavan tyyliin narusta, vaan odotetaan rauhassa omaa vuoroa laiturissa - tai siis kanavan laidassa.
Kanavan vastakkaisella puolella oli valtaisa määrä tukkeja odottamassa seuraavaa etappiaan. Arvatenkin kuitupuuta läheiselle tehtaalle. Uomassa oli varoituskyltti irtopuista, joiden takia veneilijöiden on syytä ajaa kanavassa hitaasti.
Niin, olin uuden kanavan varrella; ensimmäinen Taipaleen kanava ei ole enää käytössä ja tämä uusikin kanava on ehditty uusia jo kahdesti. Astelin Haukiveden rantanurmikkoa pitkin katselemaan pilvisen taivaan peittämää järvimaisemaa.
Museokanava ja patikkapolun merkki? Sitä juuri näkemäni kanavan tarinasta kertova opastetaulu siis oli - ei yksittäinen vaan osa kanava-alueen polkua! Taipaleen kanavalla on aika hurja historia. Taipaleen uutta kanavaa rakennettiin nälkävuosien aikana, sadat rakentajat asuivat kehnoissa oloissa ja vuonna 1868 täällä kuoli 281 henkeä.
Kanavapolun viitat ohjasivat juuri sinne, minne olisin matkannut muutenkin, eli katsomaan Taipaleen vanhaa kanavaa, joka palveli Haukiveden ja Unnukan yhdistäjänä 1840-1871. Mitenköhän pitkälle tätä uomaa pääsisi?
Kanavan vartta oli tosi mukava kävellä - kaunis koivikon reunustama polku, ei asvalttia, kaikkialla niin vihreää! Voi kun tuota kanavan uomaa olisi mukava meloa.
Paitsi että vanhan kanavan uomaa ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Vastassa näkyi turhan pian olevan este ja vihreää ruovikkoa. Hiljainen on tämä kanavatie. Jatkoin kanavapolkua eteenpäin, ohi nyt museo- ja kahvilakäytössä olevan punatiilirakennuksen, polun varteen kahlitun potkurin ja ankkurin.
Onneksi kanavapolun varressa on niitä kanava-alueesta kertovia opastetauluja! Tämän altaan merkitys ei olisi ilman niitä täysin auennut. Vanhassa kanavassa oli ohitusallas, johon mahtui useampi alus odottamaan vuoroaan vesistön vaihdossa sulkujen välissä. Kun uusi kanava oli otettu käyttöön 1871, nousi ylemmän sulkukammion paikalle saha ja mylly. Ohitusallas palveli myös kuivatelakkana 1886-1917.
Vanhan kanavan kiviseinät panivat miettimään, että ei tätäkään kanavaa ole helpolla rakennettu 1800-luvun oloissa. Lukuisat ihmiset ovat täällä raataneet.
Sitten tuli vastaan kanavauoman pää, joka oli täytetty jo ajat sitten. Pahainen viemäriputki enää johti tien ali eteenpäin. Tien varressa tuli vastaan myös kanavapolun kyltti, jota en ollut alueelle ajaessani huomannutkaan. Kävelin takaisin museo-kahvilarakennukselle. Osin villillä, osin puistomaisella kanava-alueella näytti olevan paljon vadelmapuskia, samoin luonnonkukkia.
Kanavamuseosta löytyi tietoa sekä Taipaleen kanavasta ja sen historiasta että kanavista laajemminkin. Ilahduin suuresti, kun huomasin Kuivataipaleen kanavan valokuvan ja pienoismallin. Kuivataipaleen kanavassa on ihan itse käsin auki- ja kiinniväännettävä puusulku. Ei keveimmästä päästä - apukädet voivat olla tarpeen. Taipaleen kanavamuseoon on vapaa pääsy, joten sinne on helppo poiketa. Ja tietenkin siellä on myös kahvila.
Museolta palasin takaisin Taipaleen kanavan rantaan katsomaan vielä kerran maisemia ennen matkan jatkamista. Kanavasta selvittyään pääsee sillan alta Unnukan puolelle. Koska tässä on syväväylä, isompien alusten tieltä siltakin voidaan avata, että korkeus riittää. Kanavissa on aina oma viehätyksensä ja sulutusta on hauska ihan vain katsoakin. Kieltämättä se, että on tullut mentyä kajakilla (pienemmistä) kanavista useammankin kerran tuo näihin vesiväyliin oman erityisyytensä; muistelen kanavan varrella aina sitä, millaista on olla meloa kanava-altaaseen, hakea sieltä sopiva paikka, nousta kohisevan veden pinnan mukana ylöspäin tai siirtää otetta kanavan seinän kahvoissa yksi kerrallaan alaspäin, kun veden pinta laskee. Odotella kun portit aukeavat ja jatkaa jälleen vesiteitse matkaa. Saapa nähdä, tuleeko se koettua jälleen tänä kesänä vai näenkö kanavia vain kanavapoluilta.
Kanavan vastakkaisella puolella oli valtaisa määrä tukkeja odottamassa seuraavaa etappiaan. Arvatenkin kuitupuuta läheiselle tehtaalle. Uomassa oli varoituskyltti irtopuista, joiden takia veneilijöiden on syytä ajaa kanavassa hitaasti.
Niin, olin uuden kanavan varrella; ensimmäinen Taipaleen kanava ei ole enää käytössä ja tämä uusikin kanava on ehditty uusia jo kahdesti. Astelin Haukiveden rantanurmikkoa pitkin katselemaan pilvisen taivaan peittämää järvimaisemaa.
Museokanava ja patikkapolun merkki? Sitä juuri näkemäni kanavan tarinasta kertova opastetaulu siis oli - ei yksittäinen vaan osa kanava-alueen polkua! Taipaleen kanavalla on aika hurja historia. Taipaleen uutta kanavaa rakennettiin nälkävuosien aikana, sadat rakentajat asuivat kehnoissa oloissa ja vuonna 1868 täällä kuoli 281 henkeä.
Kanavapolun viitat ohjasivat juuri sinne, minne olisin matkannut muutenkin, eli katsomaan Taipaleen vanhaa kanavaa, joka palveli Haukiveden ja Unnukan yhdistäjänä 1840-1871. Mitenköhän pitkälle tätä uomaa pääsisi?
Kanavan vartta oli tosi mukava kävellä - kaunis koivikon reunustama polku, ei asvalttia, kaikkialla niin vihreää! Voi kun tuota kanavan uomaa olisi mukava meloa.
Paitsi että vanhan kanavan uomaa ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Vastassa näkyi turhan pian olevan este ja vihreää ruovikkoa. Hiljainen on tämä kanavatie. Jatkoin kanavapolkua eteenpäin, ohi nyt museo- ja kahvilakäytössä olevan punatiilirakennuksen, polun varteen kahlitun potkurin ja ankkurin.
Onneksi kanavapolun varressa on niitä kanava-alueesta kertovia opastetauluja! Tämän altaan merkitys ei olisi ilman niitä täysin auennut. Vanhassa kanavassa oli ohitusallas, johon mahtui useampi alus odottamaan vuoroaan vesistön vaihdossa sulkujen välissä. Kun uusi kanava oli otettu käyttöön 1871, nousi ylemmän sulkukammion paikalle saha ja mylly. Ohitusallas palveli myös kuivatelakkana 1886-1917.
Vanhan kanavan kiviseinät panivat miettimään, että ei tätäkään kanavaa ole helpolla rakennettu 1800-luvun oloissa. Lukuisat ihmiset ovat täällä raataneet.
Sitten tuli vastaan kanavauoman pää, joka oli täytetty jo ajat sitten. Pahainen viemäriputki enää johti tien ali eteenpäin. Tien varressa tuli vastaan myös kanavapolun kyltti, jota en ollut alueelle ajaessani huomannutkaan. Kävelin takaisin museo-kahvilarakennukselle. Osin villillä, osin puistomaisella kanava-alueella näytti olevan paljon vadelmapuskia, samoin luonnonkukkia.
Kanavamuseosta löytyi tietoa sekä Taipaleen kanavasta ja sen historiasta että kanavista laajemminkin. Ilahduin suuresti, kun huomasin Kuivataipaleen kanavan valokuvan ja pienoismallin. Kuivataipaleen kanavassa on ihan itse käsin auki- ja kiinniväännettävä puusulku. Ei keveimmästä päästä - apukädet voivat olla tarpeen. Taipaleen kanavamuseoon on vapaa pääsy, joten sinne on helppo poiketa. Ja tietenkin siellä on myös kahvila.
Museolta palasin takaisin Taipaleen kanavan rantaan katsomaan vielä kerran maisemia ennen matkan jatkamista. Kanavasta selvittyään pääsee sillan alta Unnukan puolelle. Koska tässä on syväväylä, isompien alusten tieltä siltakin voidaan avata, että korkeus riittää. Kanavissa on aina oma viehätyksensä ja sulutusta on hauska ihan vain katsoakin. Kieltämättä se, että on tullut mentyä kajakilla (pienemmistä) kanavista useammankin kerran tuo näihin vesiväyliin oman erityisyytensä; muistelen kanavan varrella aina sitä, millaista on olla meloa kanava-altaaseen, hakea sieltä sopiva paikka, nousta kohisevan veden pinnan mukana ylöspäin tai siirtää otetta kanavan seinän kahvoissa yksi kerrallaan alaspäin, kun veden pinta laskee. Odotella kun portit aukeavat ja jatkaa jälleen vesiteitse matkaa. Saapa nähdä, tuleeko se koettua jälleen tänä kesänä vai näenkö kanavia vain kanavapoluilta.
Kommentit
Lähetä kommentti