Siirry pääsisältöön

Taipaleen kanavan kanavapolku, Varkaus

Pysähdyin Varkaudessa Taipaleen kanavalle vähän niin kuin sattumalta; teki mieli pientä jaloittelutaukoa ajomatkalla kohti kotia. Pysähtymistä avittivat vielä kahvilakyltti ja mieliteko nähdä Taipaleen kanava ihan kunnolla, sillä viime kesänä lähdin melomaan Varkaudesta Kuopioon välittömästi sulun pohjoispuolelta. Nytpä tiedän, miten lähestyä kanavaa, jos tulen täältä eteläpuolelta. Koska kanavalla on ihan oikea valvomo paikan päällä, ei täällä kiskota itsepalvelukanavan tyyliin narusta, vaan odotetaan rauhassa omaa vuoroa laiturissa - tai siis kanavan laidassa.
Kanavan vastakkaisella puolella oli valtaisa määrä tukkeja odottamassa seuraavaa etappiaan. Arvatenkin kuitupuuta läheiselle tehtaalle. Uomassa oli varoituskyltti irtopuista, joiden takia veneilijöiden on syytä ajaa kanavassa hitaasti.
Niin, olin uuden kanavan varrella; ensimmäinen Taipaleen kanava ei ole enää käytössä ja tämä uusikin kanava on ehditty uusia jo kahdesti. Astelin Haukiveden rantanurmikkoa pitkin katselemaan pilvisen taivaan peittämää järvimaisemaa.
Museokanava ja patikkapolun merkki? Sitä juuri näkemäni kanavan tarinasta kertova opastetaulu siis oli - ei yksittäinen vaan osa kanava-alueen polkua! Taipaleen kanavalla on aika hurja historia. Taipaleen uutta kanavaa rakennettiin nälkävuosien aikana, sadat rakentajat asuivat kehnoissa oloissa ja vuonna 1868 täällä kuoli 281 henkeä.
Kanavapolun viitat ohjasivat juuri sinne, minne olisin matkannut muutenkin, eli katsomaan Taipaleen vanhaa kanavaa, joka palveli Haukiveden ja Unnukan yhdistäjänä 1840-1871. Mitenköhän pitkälle tätä uomaa pääsisi?
Kanavan vartta oli tosi mukava kävellä - kaunis koivikon reunustama polku, ei asvalttia, kaikkialla niin vihreää! Voi kun tuota kanavan uomaa olisi mukava meloa.
Paitsi että vanhan kanavan uomaa ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Vastassa näkyi turhan pian olevan este ja vihreää ruovikkoa. Hiljainen on tämä kanavatie. Jatkoin kanavapolkua eteenpäin, ohi nyt museo- ja kahvilakäytössä olevan punatiilirakennuksen, polun varteen kahlitun potkurin ja ankkurin.
Onneksi kanavapolun varressa on niitä kanava-alueesta kertovia opastetauluja! Tämän altaan merkitys ei olisi ilman niitä täysin auennut. Vanhassa kanavassa oli ohitusallas, johon mahtui useampi alus odottamaan vuoroaan vesistön vaihdossa sulkujen välissä. Kun uusi kanava oli otettu käyttöön 1871, nousi ylemmän sulkukammion paikalle saha ja mylly. Ohitusallas palveli myös kuivatelakkana 1886-1917.
Vanhan kanavan kiviseinät panivat miettimään, että ei tätäkään kanavaa ole helpolla rakennettu 1800-luvun oloissa. Lukuisat ihmiset ovat täällä raataneet.
Sitten tuli vastaan kanavauoman pää, joka oli täytetty jo ajat sitten. Pahainen viemäriputki enää johti tien ali eteenpäin. Tien varressa tuli vastaan myös kanavapolun kyltti, jota en ollut alueelle ajaessani huomannutkaan. Kävelin takaisin museo-kahvilarakennukselle. Osin villillä, osin puistomaisella kanava-alueella näytti olevan paljon vadelmapuskia, samoin luonnonkukkia.
Kanavamuseosta löytyi tietoa sekä Taipaleen kanavasta ja sen historiasta että kanavista laajemminkin. Ilahduin suuresti, kun huomasin Kuivataipaleen kanavan valokuvan ja pienoismallin. Kuivataipaleen kanavassa on ihan itse käsin auki- ja kiinniväännettävä puusulku. Ei keveimmästä päästä - apukädet voivat olla tarpeen. Taipaleen kanavamuseoon on vapaa pääsy, joten sinne on helppo poiketa. Ja tietenkin siellä on myös kahvila.
Museolta palasin takaisin Taipaleen kanavan rantaan katsomaan vielä kerran maisemia ennen matkan jatkamista. Kanavasta selvittyään pääsee sillan alta Unnukan puolelle. Koska tässä on syväväylä, isompien alusten tieltä siltakin voidaan avata, että korkeus riittää. Kanavissa on aina oma viehätyksensä ja sulutusta on hauska ihan vain katsoakin. Kieltämättä se, että on tullut mentyä kajakilla (pienemmistä) kanavista useammankin kerran tuo näihin vesiväyliin oman erityisyytensä; muistelen kanavan varrella aina sitä, millaista on olla meloa kanava-altaaseen, hakea sieltä sopiva paikka, nousta kohisevan veden pinnan mukana ylöspäin tai siirtää otetta kanavan seinän kahvoissa yksi kerrallaan alaspäin, kun veden pinta laskee. Odotella kun portit aukeavat ja jatkaa jälleen vesiteitse matkaa. Saapa nähdä, tuleeko se koettua jälleen tänä kesänä vai näenkö kanavia vain kanavapoluilta.

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la