Sarvenperän Saunamaratonilla 2015

Hei lystiä kylpyyn! Näin iloisia naamoja oli vastassa, kun saavuin Sarvenperälle keskiviikkona ennen aamukahdeksaa. Ilmoittautumisen aikoihin porukka näytti ihan tavalliselta. Tai no, melkein. Kuka lähtee kylpytakissa keskelle metsää ja heti aamutuimaan? Hain aamupuuron ja teetä, istahdin puupenkille syömään ja haravoin katseellani noin 80 hengen osallistujajoukkoa. Ei yhtään tuttua naamaa. Tiesin vain, että olen joukkueessa numero 8, kunnes joukkueiden oppaat kokosivat katraansa ja huomasin istuneeni jo tovin yhden joukkuetoverini eli Suvin vieressä.

Johanna Niilivuo kajautti tervetuliaiset Sarvenperän Saunamaratonille (peräti 13. saunamaraton!) puoli yhdeksän kieppeillä ja ensimmäiset maratoonarit lähtivät pian matkaan. Ei voi todeta, että kirmasivat, sillä saunamaratonilla ei ole kyse kiivaasta kilpailusta, vaan päivän aikana on ajatuksena liikkua rennosti ja hiki kihoaa ihan toisesta syystä: hyvien löylyjen tähden.

Kylpytakkien ja erilaisten saunapäähineiden määrä lisääntyi, kaikki vaihtoivat lähtöaikansa lähestyessä ylleen saunaretkipäivään sopivia vermeitä - päästä varpaisiin. Edessä oli lyhyen alkukuljetuksen jälkeen noin 10 kilometrin kävelymatka ja 17 saunaa ennen maalia, reitillä joka tulisi kuljettamaan joukkueita Sarvenperän ja Saukkolan maastossa. Siis Pohjois-Korpilahdella, joka on nykyisen kuntajaon mukaan osa Jyväskylää.

Koska saunamaratonin reitin saunat pystyvät kerralla ottamaan vastaan vain yhden joukkueellisen saunojia, oli lähtöajat porrastettu niin, ettei turhia jonotuksia syntyisi. Oman joukkueemme lähtöaika oli vasta myöhemmin aamupäivällä, joten pidin sääret suojattuna hyttysiltä mahdollisimman pitkään. Kumpparit vai crocsit? Konkarien neuvojen perusteella valitsin kevyet tossut; joukkuetovereilla oli myös avantouintiin tarkoitettuja töppösiä. Ylimääräiset kamppeet jätimme lähtöpaikkaan, mutta otin pyyhkeen ja sadeviitan kyytiin repussa. Moni lähti liikkeelle tyystin vailla kannettavaa.

Seitsenhenkinen joukkueemme + Kimmo-oppaamme tipautettiin autoista hiekkatien varteen ja kävelimme kohti ensilöylyjä. Päivän ensimmäinen saunamme oli savusauna - tänä vuonna niitä oli mukana "vain" yksi. Jokaisessa saunassa meillä oli aikaa löylyttelyyn vartti ja päivä oli tarkasti aikataulutettu joukkueille, jotta jokainen joukkue saisi nauttia saunomisesta saman verran.

Kolme saunojaa koko porukan keulilta oli ilmeisesti ollut sotkea sovitut aikataulut sillä, että syöksyi saunaan ohjeista piittaamatta ohi oman vuoronsa, mutta heidät oli onneksi pistetty ruotuun. Ei tietysti ole kiva keskeyttää löylyttelyä, kun jäisi mieluusti samoille lauteille vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta löylyaikaa oli koko päivälle roppakaupalla.

Hörppäsimme läksiäisiksi vettä, sitten teimme tilaa seuraavalle joukkueelle ja lähdimme seuraamaan metsäpolkua. Vaikka helteinen päivä saattaisi kuulostaa paremmalta saunakävelyretkeen melko vähissä vaatteissa, oli pilvinen keli itse asiassa oivallinen. Ei liian kuuma, ei paarmoja, vain jonkin verran hyttysiä.

Löylyt numerolla 2 otimme pikkutien varressa punaisen, traktorivetoisen siirtosaunan lauteilla. Aloin vähitellen oppia saunajoukkueemme jäsenten nimiä.

Astuimme jälleen mustikanvarpujen reunustamalle metsäpolulle, joka kulki kuusikon halki. Muurahaiset innostuivat änkeämään muutamien joukkuetoverien kenkiin saakka, mutta suurempia vahinkoja ei tapahtunut. Sitten saavuimme kolmanteen löylyluolaan, joka oli jälleen siirtosauna, mutta tilavampi sellainen. Yksi lämmittäjistä maalaili eteemme kuvia saunan luo miettimästään katetusta paljusta ja kreikkalaisesta musiikista, mutta sitä ei ollut nyt pystynyt toteuttamaan...

Mitä viehättävin sinapinkeltainen rantasauna odotti meitä seuraavana, ruusupensaineen kaikkineen. Vastaa ei ollut kukaan tohtinut napata saunaseuraksi, emme mekään. Täällä Pitkäjärven rannassa pääsimme ensi kertaa pulahtamaan laiturilta veteen. Että tekikin hyvää! Ihan liian pian ilmoitti kellokallemme, että oli aika luovuttaa saunavuoro seuraaville. Kävelimme rinnettä ylös viehättävään pihapiiriin, haimme noutopöydästä maittavan lounaan ja nautimme ruokatauosta pihassa katoksen alla. Ruusut kukkivat runsaina, onneksi päivän ensimmäiset sadepisarat eivät heittäytyneet yhtä sankalla joukolla alas.

Palasimme takaisin Pitkäjärven rantaan, missä oli tarjolla löylyjä vielä kolmessa mukavassa saunassa. Siirtymä näihin seuraaviin saunoihin oli mahdollista joko uimalla että polkuja (tai lähes polun tapaisia) pitkin, mutta vesi ei ollut ihan niin lämmintä, että olisin kaihonnut polskia laiturilta toiselle. Kolme joukkuetoveria ui urhoollisesti vastarannan saunaan, mutta veden lämpötila ei innostanut heitäkään enää sen jälkeen siirtymiin uimalla.

Jokaisesta löylyhuoneesta oli toki käytävä edes nopsaan järvessä aina tilaisuuden tullen, kehoa lauhduttamassa. Ystävälliset saunanomistajat toivottivat meidät kulkijat lämpimästi tervetulleiksi, tekivät pikahuoltoa joukkueiden välissä ja huolehtivat siitä, että vettä ja mehua tai muuta tarjottavaa riitti jokaiselle. Joissakin saunoissa mahtui koko poppoomme samalla kertaa ylälauteelle, osassa vuoroteltiin tarvittaessa, mutta jokaiselle varmistettiin hyvät löylyt. Yhdessä saunassa huomasimme, että muutama koivunoksa saunan seinällä toi tilaan mukavasti koivun tuoksua ilman vastaakin.

Joukkueemme "nimikkosauna" eli sauna n:o 8 paljastui upeaksi kelohirsisaunaksi, jonka tykötarpeet olivat tuulenkaatokeloja Ikaalisten suunnalta. Kuivan maan kelosaunassa oli paitsi mahtavat, leveistä lankuista tehdyt lauteet, myös hienot löylyt. Kyllä siellä kelpaa kylpeä!

Matka jatkui pikkuteitä pitkin, jo aiemmin mukana saunamaratonilla olleet kertoivat tarinoita edellisiltä kerroilta ja muistelivat niitäkin saunoja, jotka eivät olleet tällä kertaa mukana. Tänä vuonna oli myös saunamaratoonareiden porukka vaihtunut aiemmista vuosista sen verran, että noin puolet mukaan päässeistä oli ensikertalaisia. Usein on ilmoittautuneita ollut niin paljon, että maksimiosallistujamäärän täytyttyä on jouduttu turvautumaan arvontaan, mutta nyt kaikki halukkaat pääsivät (osin peruutustenkin ansiosta) mukaan tapahtumaan.

Kelosaunalta lähtiessä sadepisarat kasvoivat, joten vetäisin sadeviitan kylpytakin päälle - muut jatkoivat reippaasti matkaa vain kylpytakit suojanaan. Sade kuitenkin taukosi sopivasti, kun saavuimme Aholan saunaan, joka oli talon pihapiirissä. Saunakamarin seinällä oli todisteita isäntäväen osallistumisesta saunamaratoniin aiempina vuosina. Mietin, kuinka mahtavaa saunoa näin monessa puilla lämpiävässä saunassa yhden päivän aikana! Kun lähdimme jatkamaan matkaa, niityllä laiduntava suomenhevonen oli jo siirtynyt kauemmas, eikä tullut enää ihmettelemään kylpytakkikansaa.

Sandaalit, kylpytakki, uimapuku, pyyhe (tai ei). Niin vähillä varusteilla saattoi osallistua saunamaratonille. Viime vuonna yksi joukkue oli tallonut reittiä uskollisesti puvut päällä (mutta saunonut toki uikkareissa), joku taasen oli helteestä riemastuneena kulkenut kuulemma vain uima-asussa. Tyylinsä kullakin! Tällä kelillä kylpytakki sekä suojasi että lämmitti mukavasti.

Niitylle rakennetun mökin vieressä odotti meitä kauniissa miljöössä soma punainen sauna pitsiverhoineen. Näistä löylyistä kelpasi jälleen jatkaa tyytyväisenä matkaa seuraavan punaiseen saunamökkiin, joka sijaitsi lammen rannalla. Näinköhän muistin siellä käydä kastautumassa vai nautinko sittenkin vain löylyistä pidempään? Matka jatkui metsäpolkua pitkin.

Punaisten saunojen sarja jatkui, kun kohtasimme uuden siirtosaunan, reitin pienimmän sellaisen. Nurmeksen Osuusmeijerin saunaan emme mahtuneet kaikki kerralla, vaan osa "joutui" aloittamaan saunavuoron paljussa ja pääsi löylyyn vasta kun löylyttelijät vaihtoivat pinkin altaan puolelle. Kipakat löylyt täältäkin sai ja paljuilu oli hauskaa! Suffelit sopivat mehun seuraksi.

Tässä vaiheessa aloin jo olla laskuista sekaisin. Monesko sauna on menossa? Pää oli jotenkin autuaallisen tyhjä, tarvitsi vain kulkea oppaan perässä, riisua kylpytakki, kavuta lauteille, löylytellä, pulahtaa veteen tilaisuuden tullen, vetää taas kylpytakki päälle, hörpätä kylmää juomaa, pistää tossut takaisin jalkaan, jatkaa matkaa. Ei tarvinnut tietää tarkemmin, minne oli menossa tai tuijottaa kelloa, sai keskittyä olennaiseen. Saunomiseen hyvässä seurassa.

Kahvittelimme erään saunamaratonilta nyt pois jääneen, todella vanhan savusaunan omaavan talon pihapiirissä, häkellyttävän upeiden kukkapenkkien katveessa (harmi että pionit eivät olleet vielä auenneet), sitten pitkän alamäen jälkeen odotti tien varressa jotain tuttua: siirtosauna, jossa olimme kylpeneet jo aamupäivällä. Mikäs siinä, parempi pitää kiuas lämpimänä pitkään! Löylyt olivat ehkä vain parantuneet.

Punainen on selvästi saunan suosikkiväri! Tämän kivan saunan vieressä oli erillinen pukuhuone, mutta useimmiten tuli naulakkona käytettyä vain sopivaa kaidepuuta sillä aikaa, kun pistäydyimme kylpemässä.

Kimmo lähti luotsaamaan meitä metsän suuntaan, vaikka muut olivat siirtyneet seuraavalle saunalle tietä pitkin. Oikopolku oli varattu vain meille - nyt mentiin hänen isänsä lämmittämään saunaan.

Tämän ihanan saunan erikoisuutena oli hienon kiukaan ohella tuuletin, jonka yksi saunojistamme sanoi olevan Veskun keksimä. Apua, enää oli jäljellä vain kaksi saunaa! Uin lammen pienen saarekkeen ympäri - kuten useimmat muutkin joukkueestamme - ja yritin toipua tuosta järkyttävästä ajatuksesta. Eihän tämän hauskuuden haluaisi loppuvan lainkaan. Tältä saunalta olisi voinut myös uida seuraavalle saunalle, mutta kukaan meistä ei innostunut ajatuksesta, sen verran raikasta vesi oli.

Kävelimme tien laitaa saunalle 16, katselimme pitsiverhojen reunustamista ikkunoista lammelle ja metsään ja harmittelimme, kun seuraava joukkue marssi paikalle vuoroaan vaatimaan, vaan ei auttanut. Oli lähdettävä viimeiselle etapille kohti korsusaunaa.

Emme tallustelleet hyvin maastoutuneelle korsusaunalle suorinta tietä, vaan kuin nautintoa pitkittäen, metsäpolun kautta. Edellinen joukkue oli vasta lopettelemassa omaa vuoroaan. Tovin kuluttua pääsimme kapuamaan tilavan korsusaunan lauteille ja pusersimme kiukaasta löylynhenkeä lisää, sitten kävimme vuorollamme kastautumassa purovedessä. Sopu antoi sijaa, kun seuraava joukkue koputteli oven takana ja otimme kukin päivän viimeiset maratonlöylymme ilman tiukkaa vartin takarajaa.

Sarvenperän kylän väki huolehti saunamaratoonareista mahtavasti loppuun asti: maalissa oli tarjolla vielä soppaa, leipää ja jälkiruuaksi kahvia makean kera. Olen ylpeä komeasta puisesta kunniakirjastani numerolla 861! Valtavan suuret kiitokset sydämelliselle Sarvenperän talkooväelle, joka soi meille saunojille tämän kävelevän kylpyläpäivän kokonaisvaltaisella täysihoidolla. Ehkä ensi vuonna taas tavataan...

P.S. Toivon mukaan saunojen järjestys on ainakin suunnilleen oikea :)