Viimeisen kesän viimeinen päivä - Wivin puutarhassa

Jyväskylän Hämeenkadulla, Wivi Lönnin itselleen suunnitteleman mitä viehättävimmän talon puutarhassa on saanut viime vuosina vierailla silloin tällöin. Hämeenkatu 4:n isäntä, kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen on ihastuttavasti sallinut vieraidenkin astella hellästi hoitamassaan puutarhassa niin kesä- kuin talviaikaan; olen itse kuljeskellut pihamaalla niin kauniina kesäpäivänä tapaamassa pihan veistoksia ja kylmempänä vuodenaikana hämmästelemässä taidokkaita ja (nopeasti) sulavia jääveistoksia.

Kauko Sorjosen rakkaudella vaalima puutarha veistosnäyttelyineen oli tällä tietoa avoinna yleisölle nyt viimeistä kesää, joten kesän 2015 näyttelykin oli saanut otsikokseen Viimeinen kesä. Sorjonen on pahoittanut mielensä siitä, että tontin välittömään läheisyyteen tulee suunnitelmien mukaan nousemaan niin paljon rakennusmassaa, että tämä historiallisesti arvokas, puutalojen ja puutarhapihojen alue muuttaa luonnettaan merkittävästi; niinpä hänen puutarhansa taideteoksineen pysynee jatkossa vain isännän omana ilona.

Ehdin tehdä kävelyretken keltaisen talon puutarhaan viime hetkellä, viimeisenä aukiolopäivänä; pihakäytävillä pääsi kuljeskelemaan enää parisen tuntia. Menin pihaan ohi entisen kanalan (jonka takaseinään olin haaveillut diaesityksestä kauan sitten, ennen kuin siihen ilmestyi taideteos) ja astuin portista sisälle. Ensimmäisenä vastassa oli Marja Kolun väri-iloitteleva mosaiikkiteos Puatti. Useita puutarhan ihastelijoita käyskenteli kaikessa rauhassa vehreyden keskellä, kamerat otettiin esille, puhelimilla talletettiin itseä ja muita kukkien ja veistosten tykönä. Nyt kun tänne vielä pääsi.

Hain lähituntumaa enemmän veistoksiin kuin kukkaistutuksiin. Naapuritalon piha-aidan vieressä, puun alla seisoi keraaminen Linnun kylpyallas (Kristian Venäläinen 2013). Kuinkahan moni puutarhuri muistaa pieniä siivekkäitä kylpyaltaalla? Ajattelin itse ensimmäisenä Jaska Jokunen-sarjakuvissa seikkailevaa Ressun kaveria Kaustista, joka varmasti olisi viihtynyt tässä kaksikerroksisessa lintukylpylässä.

Harva näin Jyväskylän keskustan lähituntumassa asuva saa enää nauttia tällaisesta avarasta vapaasta tilasta, jos ei satu oleskelemaan puistossa. Ei ihme, että tänne on mahtunut aikoinaan myös kunnon hyötypuutarha perunamaineen. 

Taidenäyttely jatkui. Entäpä Veikko Hirvimäen Saalis? Kiviteoksen muotoja voi katsoa monelta kantilta ja sittenkin jäädä aprikoimaan, mistä saaliista on tarkkaan ottaen kyse. Hain paikan päällä siitä kalansaalista, jänistä, lintua... Sitten huomasin toisesta vinkkelistä että isompi otus oli nielemässä pienempää. Oliko kidassa käärmeen pää? Olisi pitänyt sittenkin pysähtyä pidemmäksi aikaa Saaliin äärelle.

Kuvanveistäjä Sonja Vectomov on ikuistanut useita henkilöitä puutarhaan. Jyväskylän seminaarissa opiskellut,  valitettavan nuorena menehtynyt, ensimmäiseksi suomalaiseksi naistaidelyyrikoksi tituleerattu Isa Asp (1853-72) on ollut sekä Vectomovin että Niilo Rikulan "mallina" pihan taideteoksiin. Vectomovin veistoksesta, selän takaa, löytyi Isa Aspin runo:

Talleta hetket iloiset,

talleta hetket suruiset,

petetyt nuoruusunelmat,

onnen päivät mieluisat.

Talleta toivon kipinä,

Jumala kun on lähellä

Täyttymys sielun onnellisen,

muistona päivien menneitten.

Niilo Rikulan Isa oli saanut tyylitellymmän käsittelyn.Nuori runoilijatar oli totta kai kirja kädessä kummassakin taideteoksessa. Erityisesti tämä  Isa Asp sopii juuri ulkotilan veistokseksi, istumaan vaikka näin omenapuiden katveessa.

Kukkapenkkien ja omenapuiden reunustaman pihakäytävän vieriltä löytyi useita hienoja veistoksia. Mietteliäs toimittaja / pakinoitsija Joel / kirjailija Kyösti Sorjonen nojasi käteensä ja kirjaan pronssiin ikuistettuna nurmikolta (Heikki Häiväoja 1988).

Entä Liisa Äärysen veistos Puutarhassa? Haaveellisesta neidosta tuli mieleen yhtä sorjana ja ylväänä taivaisiin kurottava kuusi aivan pihan laidassa.

Puutarhan siroa neitoa vinosti vastapäätä seisoi kädet levällään tomerampi hahmo, Vapaa mies (Taru Mäntynen). Kahleista irti vai ei? Eino Leinon runo teoksen vieressä muistutti siitä, että Se vast' on vapaa mies / ken oman tiensä luoda ties/ - - - / hän yksin yönkin halki käy / kun tähteä ei näy.

Äkkäsin Hämeenkadun aidan reunustalta lähes huomaamattoman teoksen. Sonja Vectomov oli sommitellut porttimaiseen, hiekalle laskettuun työhönsä luultavasti isännän edesmenneen lemmikin; Mustin muistoksi (2007).

Sitten astuin sisään Hämeenkadun aitarakennukseen, jonka päädyn huvimajaan olisin mielelläni jäänytkin. Pitkäksi aikaa. Kuvittelin hetken, että voisin istuskella siellä iltapäiväteellä ja vaikkapa skonsseja mutustelemassa, lukemassa kirjaa. Satoi tai paistoi. Mutta kohta oli tehtävä tilaa muille tähän tilaan kurkkaajille.

Ennen poistumistani pihalle katsoin kuitenkin pöydälle levitettyjä havainnekuvia siitä, miltä tämä Seminaarinrinteen kulttuuriympäristö näyttää nyt ja miten korkeiden talojen varjoon lähikiinteistöt tulevat jäämään. Taiteilijan näkemys, mutta silti. Uudisrakentaminen muuttaa kyllä maisemaa laajemminkin; läheinen, Lounaispuiston alapuolinen alue tulee muuttumaan yhtä reilusti, kun nyt aika lailla puiden kätköissä olevat talot saavat seurakseen tai tilalleen roppakaupalla uusien talojen asuinneliöitä.

Puutarhan taide-kasvikierros oli ihana päättää pistäytymiseen Kauko Sorjosen kerrassaan suloisessa talvipuutarhassa, jonka ylpeys on valtavaksi kasvanut ihmeköynnös, bougainvillea. Ihmeköynnös näkyy lasikaton alta ulos saakka silloin kun talvipuutarhan kattoluukku on avoinna. Mutta on näissä kasveissa kyllä valtavasti hoitamistakin! Vaikka talvipuutarhassakin olisi mukava istuskella nauttimassa kasvien seurasta, en usko että jaksaisin itse ahertaa huolehtimassa näin valtavasta viherperheestä.

Hyvästi siis Hämeenkatu 4 - ainakin toistaiseksi. Olen iloinen, että talo on puutarhoineen näin hyvässä hoidossa. Ja siitä, että siellä on koti ja avara syli myös lukuisille taideteoksille. Kiitos siitä, että me kaupunkilaiset olemme saaneet aika ajoin poiketa yksityispuutarhassa ja nauttia siellä taideteoksista kesällä tai talvella.