Siirry pääsisältöön

St Ives-Zennor, Cornwall

St.Ives, Cornwall. Laskuveden aika ennen puolta päivää, aivan uskomattoman kauniiksi maiseman kultaava aurinko, mitä hehkein hiekkaranta, kauempana kohiseva meri. Jalanjäljet, toiset, kolmannet;  tuulta vasten nojautuvat, loittonevat kulkijat, hilpeinä kirmailevat koirat.
Kävelin pitkin hiekkarantaa ja vain nautin. Valosta, tilasta, äänistä, viehättävän merenrantakaupungin rakennusten rintamasta rantahiekan ja muurien yllä, harvakseltaan santaa pitkin kävelevistä kulkijoista, jotka olivat yhtä ihastuksissaan kuin minäkin. Kolmen koirakaveruksen porukka syöksähteli eri suuntiin ja pysähtyi välillä aistimaan tuulta, miettimään missä emäntä tai isäntä viipyilee.
Kauempaa erottui majakka, sen edessä sinisävyjen kirjo kuin huolella sommiteltu sininen räsymatto. En saanut maisemasta kyllikseni. Minun piti alun perin sännätä ihan ensimmäiseksi aamiaiselle, saatuani kyydin St. Ivesiin, mutta nälkä väistyi käveltyäni keskustasta alamäkeen, rantakadun varrelle. Ensin silmänruokaa, sitten vasta aamiaista.
Muilla olikin jo lounasaika, mutta minä päädyin satamamaiseman ääreen The Wharfille, toisessa kerroksessa sijaitsevan Balconyn ikkunapöytään nauttimaan kelpo aamiaista. En ollutkaan ennen syönyt banaanilla ja hunajalla höystettyä kaurapuuroa. Näillä pöperöillä arvelin jaksavani iltapäivän talsimisen pitkin South West Coast Pathia pitkin Zennoriin, reilun 10 kilometrin mittaisen matkan.  Ostin vielä kaupungilta hieman retkievästä ja sitten lähdin matkaan tammenterhoreitille.
Ihan alkumatka olikin St. Ivesin rantakatua, jonka muurilla kohtasin myös Näkymättömän miehen sandaaleissaan. Tai no, kohtasin ja kohtasin. Ettei vaan ollut tauolla jossain pubissa.
Rakennuskannan edustajista löytyi kohtalaisen soman puoleista tönöä. Downlong Cottage ei näyttänyt yhtään pöllömmän oloiselta bed & breakfastilta.
St. Ivesin kaupungin keskustan rakennukset jäivät taakse, kun lähdin tallustamaan The Islandin (tai St. Ives Headin) niemen kautta kiertävää leveää polkua. Vasemmalla polun yläpuolella oli vanha kappeli, oikealla vain meri.
Tuntui siltä, että olin jo astunut aivan eri maailmaan, mutta vain muutaman minuutin kävelemisen jälkeen tulinkin St. Ivesin kaupungin seuraavalle rannalle, Porthmeor Beachin puolelle, missä surffaajat olivat runsaslukuisella porukalla treenaamassa ranta-aalloissa. Cornwall onkin tosi suosittua surffausaluetta.

Merenrantamaisemassa oli myös Tate St Ivesin valkoinen rakennus, jonne olisi ollut tietty kiva poiketa, mutta toisaalta ei haitannut, että galleria oli kiinni (toukokuuhun 2016 saakka). Jäipähän enemmän kävelyaikaa maastossa.

Sain astella hetken aikaa peräti asvaltoidulla kävelypolulla, mutta sitten reitti muuttui tavalliseksi poluksi. Ja vasta sitten mutavelliksi! Huoltotyöt käynnissä...

Polun huolto ja kunnostaminen ei ole täälläkään ihan helppo juttu. Kun näin edessäni koneen tekemän lössön mutavelliuran, sain toisaalta nähdä konkreettisesti, miten tiettömän maaston rinnepolkukja oikein huolletaan. Koska maaperä ei kauaa kestäisi tässä ilman avitusta, ladotaan polun pohjaksi kiviä. Kiertääkseni työkoneen sain tarpoa ihan kunnon lällyssä, mutta kanerva-, heinä- ja saniaismättäiden kautta kiertäminen ei todellakaan houkutellut. Parempi oli siis ottaa kurakuorrutus niin lahkeisiin kuin vaelluskenkiin ja pysytellä polun varressa.
Sen jälkeen polulla ei ollutkaan enää mutaesteitä, vaan se jatkui kapeana, epätasaisena, välillä kivikkoisenakin, mutta niin tajuttoman kauniina! Jopa tähän ruskeanvoittoiseen vuodenaikaan, kun syysasun ylleen pukeneet saniaiset yrittivät väittää että täällä on muina vuodenaikoina vielä kauniimpaa, kanervankukkineen tai muine väriläiskineen. No voi olla, mutta kyllä tämä meikäläiseen upposi ihan tällaisenaan.

Välillä eteen tuli erinäköisiä portteja, ylikavuttavia tai muita aidan "kulkuaukkoja", stiles, joiden suunnittelussa on käytetty mielikuvitusta. Jotta lammas tai lehmä ei pujahtaisi tai kapuaisi aidan toiselle puolelle, on kulkuaukon oltava ihmisen pujahdettava mutkasysteemi tai se voi sisältää esimerkiksi rappuset esimerkiksi puusta tai kivestä.
Moikkasin muutamalle vanhemmalle päiväretkeläisvastaantulijalle. Trevalganin kohdalla mainostettiin läheisen maatilan mökkivuokrausta, mutta kerrottiin myös polun tuntumassa olevista mäyränkoloista. Mäyrät käyvät popsimassa marjoja ja hedelmiä öisinkin. Yhtään ei sattunut näin iltapäivällä näkymään. Alueella haaksirikkoutui säilyketölkkilastissa ollut alus 1941 ja vuonna 1950 kallioilta putosi parikymmenpäinen karjalauma alas. Cornwallin rannikko ei ole niitä lempeimpiä.
Mutta aika lempeän näköisiä kulkijoita tuli vastaan - jälleen vähän vanhempaa, hyväkuntoista  väkeä oli liikkeellä isolla porukalla, jolle tein tilaa astumalla sivuun.  Kävely pitää kunnossa!
Saavuin kanervien peittämälle alueelle, joka oli varmasti ollut huikean näköinen, kun kanervankukkien värit olivat kirkkaimmillaan. Vaikka värisävyt olivat jo haalistuneet, oli silti upeaa kulkea kanervikkomättäiden väitse. Olihan niiden seassa vielä myös keltaisena kukkivia matalia pensaita, joiden nimeä en tiennyt.
Saavutin pidemmällä reissulla olevan, rinkkaselkäisen kulkijan. Hän oli ollut matkalla jo useamman päivän, mutta ei ollut vielä varma, mihin saakka jatkaisi. Laskeuduin alas rinnettä, lepotaukoa pitäneen retkeilijän edellä, ylitin mantereelta mereen laskeutuvan puron ja lähdin sitten kapuamaan seuraavaa rinnettä ylös.
Trevealin maisemissa ajattelin jälleen, että jo aiemmin polun varressa näkemäni kyltti "Cornwall, Area of Outstanding Natural Beauty", erityisen luonnonkaunis alue, pitää todellakin paikkansa.
Reitin varrella on myös petollisia paikkoja, joten turvallisuuden nimissä on hyvä pysyä polulla, ettei yllättäen huomaisi jalansijan murenevan mereen, kuikuillessa kallion laidalta liian pitkälle. Ajatuskaan ei huvittanut.
Polku mutkitteli yhä ylemmäs ja kohtasin vihreillä niityillä laiduntavaa karjaa, jonka laitumen halki reitti kulki. Mustan, pehmeän turkin peittämä märehtijä nosti hetkeksi päätään, mutta jatkoi sitten ruohon popsimista. Mitä noista kulkijoista. Istahdin kiven suojaan pitämään evästaukoa ja huilaamaan merimaiseman äärellä.
Polku jatkui välillä melko kivikkoisena, mutta pienellä kapuamisella eteenpäin aina pääsi. Pilvet alkoivat kasaantua meren ylle ja kirkkaan sinitaivaan aika oli jo takana, mutta sadetta ei ollut ilmassa, siispä kivet eivät olleet liukkaita. Sadekelillä kivikossa saisikin varoa huomattavasti enemmän.
Sitten saavuikin päivän päätepisteeseeni, Zennor Headiin. Niemi lahjoitettiin National Trustille joulukuussa 1953. Täällä sain aavistuksen siitä, miltä koko maasto oli näyttänyt aiemmin syys-lokakuussa. Ei yhtään hassummalta, kieltämättä!

Luotuani viimeiset silmäykset rannikkomaisemiin kävelin itse Zennorin kylään, joka muodostuu muutamasta talosta, kirkosta, kahvilasta ja pubista. Marssin ensimmäiseksi tarkistamaan bussipysäkilta aikataulut. Hieman leuka loksahti, kun tajusin että päivän viimeinen bussi Penzanceen oli mennyt 20 minuuttia aiemmin! Mitäs sitten? Muistin, että olin juuri nähnyt taksin kääntyneen läheisen pubin pihaan ja kipitin vinhasti perässä. Pienen neuvottelun jälkeen pääsin jakamaan kyydin pariskunnan kanssa ja pääsin Zennorista ihmisten ilmoille. Ikävä kyllä Tinner's Arms-pubin (rakennettu 1271) Zennor Mermaid-olut jäi maistamatta tämän vuoksi...

Jos en olisi ollut South West Coast Pathin fani jo edellisen päivän jäljiltä, viimeistään tämä kävelyretki olisi tehnyt minusta reitin vankkumattoman kannattajan. Parempaa tapaa viettää lokakuinen päivä ei yksinkertaisesti tullut mieleen. Ihan kevyttä kulkemista tämä pätkä ei ollut - sekaan mahtui sekä korkeusvaihteluita että muutenkin hieman epätasaista alustaa - mutta oli hieno tunne päästä maaliin. Ja tiesin ansainneeni iltaruuan kyytipojaksi jotain mukavaa alea The Turk's Headissa, eräässä Cornwallin vanhimmista pubeista!

Zennor - Pendeen
Pendeen - Sennen Cove

Lamorna - Penzance

Kommentit

  1. Jo Cornwall-nimi otsikossa antoi viitettä, että jotain hienoa on nyt nähtävänä. Ja todella, mitkä maisemat! Auriko taisi tulla ylimääräisenä bonuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin valmistautunut siihen, että koko viikon voi sataa, joten aurinko oli todella iloinen yllätys!

      Poista
  2. Onpa henkeäsalpaavan hiljaisenkauniita maisemia. Sääli karjalaumaa, mutta kyllä kirpaisisi mahanpohjasta minullakin jos liian lähellä reunaa kulkisi... :S Siellä ilmeisesti kulkee vähänlaisesti busseja? Onneksi sait jaettua taksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saivat silloin pelastettua osan kantturoista. Busseja tuolla kulkee, mutta fiksu tarkistaa aikataulut tarkemmin etukäteen... Mutta matkat eivät ole hurjan pitkiä, joten olin varautunut siihen, että kukkaro kestää taksin tarvittaessa.

      Poista
  3. Hei! Upealta näyttää! Kuvat on kuin suoraan jostain englantilaisesta tv-sarjasta.
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muun muassa Poldark-nimistä sarjaa ja elokuvaa on kuvattu tuolla päin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva