Siirry pääsisältöön

Hyyppäänvuoren hangilla Laukaassa


Oi Hyyppäänvuori! Olin toiveikkaana odotellut sopivaa retkihetkeä mäkimaisemiin ja haaveillut, että talvisää osuisi kohdalleen. Niinpä iloni oli suuri, kun aurinko valaisi talvisen sinitaivaan. Edellisestä visiitistä Laukaan korkealle komistukselle oli jo aikaa!


Aiemmin olin lähestynyt Hyyppäänvuoren huippua toisesta suunnasta, mutta nyt noudatin kiltisti ajo-ohjeita ja paikallisteiden opasteita Hyyppääntien P-paikalle. Tien varteen oli aurattu tilaa muutamalle autolle ja hyväksi tallattu polku ohjasi itse Hyyppäälle.

Nappasin kuitenkin varuiksi lumikengät matkaan, siltä varalta että niitäkin tulisin tarvinneeksi. Polun poikki menevän kettingin jälkeen haarautui polku kahdeksi: vasemmalle kääntyi partiomajan oikopolku ja oikealle Hyyppäänvuoren polku.


Nautiskelin suloisista metsämaisemista, lumen koristamista kuusista ja koivuista, jotka reunustivat loivasti ylämäkeen kohoavaa polkua. Pikkulintu liverteli ohimennen kevättervehdyksen, mutta en tietenkään tunnistanut, kuka oli äänessä.


Tunnelmallisuuden puutteesta reittiä ei todellakaan voinut syyttää! Olin todella kiitollinen siitä, että en ollut jäänyt kaupunkiin, vaan älysin lähteä metsäretkelle.

Polulla oli kuljettu edellisen lumisateen jälkeen sen verran usealla kenkäparilla, että lumikenkien kantaminen tuntui turhalta. Ainakin jos pysyisin valmiiksi tampatuilla urilla.

Pian polku kääntyi jyrkästi vasemmalle, ylämäkeen. Vastaan tuli iso kivi, jonka päällä kasvaa kaksi komeaa haapaa, ja huimaavan hieno, vanha mänty.


Jyrkimmissä kohdissa ei olisi ollut kävelysauvoista haittaa ja hetkittäin jo mietin lumikenkiin sonnustautumista (niillä on hyvä pito), mutta onnistuin kuitenkin selvittämään huopikkaillani myös kiperimmät kohdat.


Pysähdyin ylämäessä katsomaan maisemia paitsi tulosuuntaan eli alamäkeen päin, myös yläilmoihin, puiden latvuksia kohti. Vanha koivu oli jotenkin onnistunut nappaamaan syliinsä osan toisesta kelosta, wau!


Ei mikään vähäinen suoritus seniorikoivulta, sillä se osan itsestään koivun syliin luovuttanut kelo ei ole voinut olla mikään pikkuruinen yksilö. Sylikeloa ei jätetä!


Kun ylämäki oli selätetty ja olin jo päässyt Hyyppäänvuoren laelle, hyväili harvemman puuston keskellä auringonvalo selkää ja kulku oli kevyttä. Mikä mahtava talvipäivä! Hiljaisuus oli rikkumaton. Ei muita kulkijoita, ei linnunlaulua, ei taivaalla kiitäviä lentokoneita, ei autojen tai moottorikelkkojen ääniä. Vain minä ja askeleideni ääni puhtaalla lumella.


Hyyppäänvuorta on kutsuttu jopa Keski-Suomen Koliksi. No, kun näitä vuoren laelta avautuvia maisemia katselee, ei mikään ihme. Tykkylumipuut toki puuttuvat, mutta järvimaisema on aivan mahtava.

Lumisella rinteellä piti olla tarkkana, ettei tulisi astuttua liian lähelle reunaa. Pudotusta alas on sen verran reippaasti.

Kun olin saanut kyllikseni yläilmojen viehkoista maisemista, päätin lähteä paikkaamaan edellisen retken reikää eli etsimään luolaa, joka kartan mukaan sijaitsee jotakuinkin ylärinteen valokuvauksellisimman männyn alapuolella.


Selvitin vielä jyrkän alamäen ilman lumikenkiä, kiitos edellisten kulkijoiden tallaamien jälkien, mutta sitten piti napsauttaa lumikengät jalkoihin. Ei tarvinnut enää välittää siitä, missä oli valmiita jälkiä, vaan saatoin astella mihin hyvänsä ja käydä kurkkaamassa kalliorinteiden jääpuikkosomistuksia tasan niin läheltä kuin halusin.

Seurasin kallioseinämää eteenpäin ja tulin paikkaan, mistä olin edellisellä kerralla kääntynyt takaisin ja pähkinyt, missäköhän asti se luola oikein on. Ja että mikä oikeastaan on luola, minkä verran pitää kalliokattoa ja kallioseiniä olla ympärillä, että paikka luolaksi luetaan.


Tunsin itseni samalla noloksi ja riemastuneeksi, kun astuin seuraavan kumpareen taaksi ja huomasin olevani takuuvarmasti Hyyppäänvuoren luolan kohdalla, joka on merkitty myös maastokarttaan. Tästä ei todellakaan voi erehtyä! Luola mikä luola. Ja tämä oli minun makuuni: ei mikään ahdas ja vain luikertelun jälkeen saavutettava pimeä onkalo, vaan valoisa, avara suojapaikka. Vähän niin kuin kalliolaavu.

Kristallinkirkas, iso jääpuikkomuodostelma ylsi neliskanttisen luolan katosta lattiaan saakka. Luolan saattoi hyvin kuvitella loistavaksi majapaikaksi vaikka yöretkellä, joskaan se ei ole mikään nuotiopaikka, kuten joku aiempi kävijä oli erehtynyt luulemaan. Hyyppäänvuorella ei ole nuotiopaikkaa, eikä tämäkään ole sellainen.


Luolapisteestä innostuneena jatkoin matkaa edelleen, sillä Hyyppäänvuoren kalliomuodostelmat alkoivat kiinnostaa enemmänkin. Luolan jälkeen löytyi muutakin hienoa tutkittavaa näistä jääkauden hiomista kallioista. Lumikengillä oli tässä lumessa helppo liikkua (vaikkakin varoen), sillä oletan, että sulan maan aikaan jalkojen alla olisi ollut ties mitä pientä tai suurta onkaloa varottavaksi.


Retki kallioilta alas luolaa etsimään antoi Hyyppäänvuoreen toisenlaisen näkökulman: ei vain maisemia kaukaisuuteen, vaan katsannon itse kallioihin. Kun mäkimaastoissa liikkuu, kannattaa kuljeskella paitsi huipuilla, myös niiden juurella, sillä vastaan voi tulla vaikka mitä jännää.


Puita on hauska kurkata vaihteeksi tällä tavalla alapuolelta. Ja miten mielettömän hienot kalliot nämä ovatkaan! Luonnon taideteoksia jälleen...


Olin seurannut edellisen kulkijan jälkiä kallion juurella, mutta sitten lähdin viipottamaan lumikengillä omia polkujani, seuraten Hyyppäänvuoren kalliolinjaa yhä alempana. Kurkkasin Retkipaikan karttasovellusta sen verran, että päätin oikaista metsän poikki suoraan polulle, jota pitkin olin Hyyppäänvuoren laelle kavunnut.

Reippahasti kävivät askeleet kuusikon halki, mutta takaisin polulle päästyäni huomasin kaivata pipoa, jonka olin jossain vaiheessa sujauttanut takkini taskuun. Pipo? Missä pipo? Tasku oli tyhjä, nyyh! Hyyppäänvuori vaati uhrinsa? Murheellisena tutkin reppuani ja löysin onneksi paperia & kynän, jotta saatoin kiinnittää kuusenoksan tynkään lapun kadonneesta villapäähineestä. Ja kuinkas sitten kävikään: seuraavana päivänä sain puhelinsoiton ja ystävällinen löytäjä toi pipon kotiin. Kiitos Kirsi L!

Ajo-ohje, Google Maps (Hyyppäälle on muutamia opasteviittoja läheisillä paikallisteillä)
P-paikka ja polun lähtöpaikka Kansalaisen karttapaikassa

Kommentit

  1. Onpa ihanat maisemat! Sielu lepää suorastaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tillariina! Hyyppäänvuori on mahtava paikka :)

      Poista
  2. Komeat maisemat. Mukava nähdä myös talvikuvia Hyyppäältä. Luola on säännöllisen muotoinen, kuin kallion hakattu. Hieno retkikohde kaiken kaikkiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyyppäältä on hienot maisemat jokaisena vuodenaikana. Ihmettelin itsekin luolan muotoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la