Tuiskuinen teeretki Tikkulaan

Joskus on kiva käydä kävelyllä päämäärättömästi, toisinaan lähden kävelyretkelle juuri tiettyyn paikkaan, ja silloin tällöin mietin kääntöpaikkaa tai määränpäätä vasta jo liikkeellä ollessani. Talvikävelyillä on erityisen ihanaa, jos retkellä pääsee pysähtymään paikassa, jossa saa kupin kuumaa ja jotain pientä syömistä. 

Aamu valkeni tuiskuisena. Olin haaveillut eväsretkestä Jyväskylän ulkopuolelle, mutta epäilin vahvasti, että pikkuteitä ei olisi välttämättä syrjemmällä aurattu. Niinpä päätin tehdä metsäretken sijaan kävelyretken kaupunkialueella.

Sinertävänharmaa pyry takasi riittävän määrän lunta paitsi Tuomiojärven jäälle, myös Viitaniemen kevyen liikenteen väylille, vaikka niitä oli jo ehditty käydä auraamassakin.

Viitaniemestä jatkoin matkaa Martti Korpilahden polkua pitkin Tuomiojärven uimarannalle ja suuntasin Taulumäen kautta Kankaalle. Mennäkö Rantaraitille ja Jyväsjärveä kiertämään vai mihin?

Arvoin suuntaa mielessäni hetken aikaa, mutta kun askeleet veivät minut Vapaaherrantieltä Vaajakoskentien varteen, en kääntynytkään Aholaidasta heti tilaisuuden tullen Jyväsjärven rantaa kohti, vaan jäin talsimaan Vaajakoskentietä kohti Halssilaa. Tokihan sieltäkin voisi vielä kääntyä järveä kiertämään.

Halssilassa oli hyvä pohtia asiaa uudelleen. Toisena vaihtoehtona mielessäni ollut Vaajakoski oli enää alle neljän kilometrin päässä. Ja siellä pääsisi teelle...

Käännyin kuitenkin alas oikealle, mistä tunnelin ja kevyen liikenteen väylän kautta oli hyvä mahdollisuus kääntyä kotimatkalle Jyväsjärven rantamaisemia seuraten.

Onko tuo käsimerkki minulle, että ei tänne päin?

Entä tämä? No hyvä on, käännytään sitten takaisin. Ja matka jatkukoon lumisateessa sittenkin Vaajakoskelle. Onhan tässä päivää.

Seuraavana oli vuorossa Jyskä. Kävelytie oli ehkä ehditty jossain vaiheessa aamua aurata, mutta kulkijoita oli Vaajakoskentietä ajoradan vieressä seuraavalla väylällä ollut vähän. Vain jokunen yksittäinen kävelijä oli jättänyt tuoreeseen lumeen jälkensä. 

Vaajakoskentien vartta kulkeva reitti oli näin keskellä päivää yllättävänkin rauhallinen. Verrattuna Halssilan kohdalla kulkevaan Rantaraitin pätkään siinä moottoritien vierellä täällä oli mukavan hiljaista taivaltaa. Enää jäljellä oli yksi ylämäki ennen Vaajakoskea, sitten pääsisin huilaamaan hetkeksi!

Kavuttuani Vaajakosken keskustaan sain hämmästellä hetken: Vaajalan entiselle market-alueelle oli jo ehtinyt nousta uutta kerrostaloa. Havahduin siihen, miten avaralta alue oli ennen näyttänyt, ja kuinka maisema oli nyt muuttumassa selkeästi kaupunkimaisemmaksi kerrostalomiljööksi.

Joko teelle? Ei ihan vielä, mutta määränpäähäni ei ollut enää pitkälti.

Jatkoin kävelyä Vaajakosken keskustasta alamäkeen ja juuri ennen SOK:n entisen hallintorakennusta (Kanavahovi) käännyin alas vasemmalle, että pääsin kaartamaan nelostien alitse ja Haapaniementien varteen.

Kevyen liikenteen väylä toi minut tismalleen oikeaan paikkaan: tarvitsi enää ylittää Haapaniementie ja jatkaa matkaa suoraan Tikkutehtaantietä Varassaareen.

Varassaaressa odotti kävelyretken lämmittely- ja kääntöpaikkani eli Teeleidin Tikkula, joka on avoinna viikolla päivisin.

Tikkula sijaitsee vanhassa punatiilisessä teollisuuskiinteistössä, jonka tulitikkutehdashistoriasta saa muutaman pilkahduksen myös seiniä koristavista hienoista valokuvista. Mustavalkokuvassa poseeraava nainen työtakissa esittelee vientiin lähdössä olevaa tulitikkulaatikkolähetystä.

Tikkulassa hemmotellaan nimen omaan teenjuojia, sillä kahvia ei täällä tarjoilla lainkaan, kuten ei Teeleidin pääpaikassakaan Jyväskylän Kramsunkadulla. Pähkin hetken, mitä teetä nauttisin (valikoimaahan riittää vaikka kuinka - etenkin kun Tikkulassa sijaitsee Teeleidin "teetehdas"), mutta päädyin lopulta päivän teehen.

Kohta sain eteeni höyryävän mukillisen teesekoitusta No. 02, jonka oli rohjennut valita, vaikka useimmiten valitsenkin juomakseni vihreän tai oolong-teen. Jo ensi siemaus paljasti, että karpalolla ja kermalla maustettu sopi oivallisesti juuri tähän hetkeen: kävelyretken lämmikkeeksi ja lepohetken rentouttajaksi.

Santsiteetäkin oli samovaarista otettava, sillä en halunnut kiirehtiä heti paluumatkalle teemukin tyhjennettyäni. Tikkulan traktorijakkaralla vielä tovin istuskeltuani vedin takin takaisin ylleni ja astahdin ulos. Vieläkö taivaalta tuli lunta?

No kyllä vain; hiutaleita leijaili edelleen ilmassa, joten myös paluumatka olisi tuoreen lumen silaama.

Palattuani Vaajakoskentielle käännyin vielä kurkistamaan Kanavuoren suuntaan. Todennäköisesti Kanavuoren luontopolulla oli tänään aika hiljaista, eihän polun näköalapaikalta lumisateessa kovin kauas päässyt kurkistelemaan...

Ja sitten tossua toisen eteen, kotia kohti. Vaikka aurinko edelleen piileskelikin pilviverhon takana, oli sää silti kävelyyn aivan erinomainen!