Siirry pääsisältöön

Vihreitä rinteitä ja rotkoretki Shanklin Chineen, Isle of Wight


Istahdin alas penkille, pensaiden ja puiden tarjoamaan tuulensuojaan. Puhuri puski viimaa lahkeiden läpi iholle asti, ryöpsähdellen, havisutellen kevätvihreissä hepenissään koreilevia lehtipuita.

Kuuntelin vaahtopäälaineiden pauhua Ventnorin pikkukaupungin puistossa, Wightsaaren kaakkoislaidalla. Olin viettänyt hetken arvontatuokion keskenäni Newportin bussiasemalla ennen kuin nousin saaren eteläosaan matkaavaan bussiin - sinne kun luvattiin muuta saarta aurinkoisempaa säätäkin. Kun reittejä riittää, on vaikea valita hienoista kohteista ne harvat, joihin muutaman päivän aikana ehtii tutustua.


Ventnoriin saavuttuani otin uuden tuumaustauon kahvilassa teekupillisen ja juustoskonssin ääressä. Päädyin siihen, että kävely Ventnorista naapurikaupunki Shankliniin olisi passeli pätkä.

Ventnorissa voi kuljeskella kaupungin historiasta kertovilta infotauluilta toiselle karttaesitteen avulla.


Valitsin kuitenkin sattumanvaraisen reitin ja kuljeskelin aluksi kaupungin länsilaidan puistomaisemista nauttimassa, kunnes käännyin takaisin ja nousin kaupungin keskustasta mukavan pätkän ylämäkeen, suuntana Ventnor Downs.



Mitä viheriöivimmän alun jälkeen St. Bonivace Down osoittautui kohtuullisen jyrkäksi rinteeksi, jota varjostavat puut onnistuivat pitämään aluskasvillisuuden vähäisenä.


Ylämäki oli sitä luokkaa, että olin iloinen, että lämpötila ei huidellut hellelukemissa. Ventnor Downs oli mainittu yhtenä sinikellokeitaana, mutta reittini kulki kuitenkin sen verran alaosassa rinteitä, että sinikukkia ei tullut vastaan. Ehtisihän niitä nähdä joku toinen päivä.



Bonchurch Downilla istahdin niitylle evästauolle nauttimaan kauniista säästä ja keväisestä merimaisemasta. Vieressäni kukkivat keltaiset kevätesikot, muutama pehmeänvalkoinen poutapilvi lipui taivaalla.


Sitten laskeuduin alemmas, ylitin asvalttitien ja solahdin puiden katveeseen kävelypolulle, matkaamaan Luccombea kohti. Kun erotin ensimmäiset villin valkosipulin lehvät ja kukkanuput, levisi kasvoilleni leveä virne. Nappasin kohta pureskeltavaksi yhden karhunlaukan lehden. Siinä kelpo kevätyrtti, jonka toivottaisin tervetulleeksi myös meikäläisiin metsiin.


 Sitten tuli ohittaja, jonka vauhtia eivät karhunlaukat ja kukkaset hidastaneet. Hyvää matkaa vaan.


Coastal Path kulkee tällä osuudella lähellä asutusta ja jopa pihojen reunamia, joita voi kurkistella mennessään.


Edempänä siinti vaaleaa kalliota: Culver Cliff. Sinne asti en menisi tänään, siinä välissä olivat sekä Shanklin että Sandown.


Olisin mielelläni kävellyt pidempäänkin hiljaisilla rinteillä, mutta toki oli mukava saapua Shankliniin. Paitsi että vain vähän ennen Shanklinia ohjasivat reittimerkit minut risteyksessä niityn laitaan polulle, joka oli viime metreiltään poikkeuksellisen mutainen. Ja minä onneton humautin toisen kenkäni kunnon mutavelliin. Niinpä riemastuin Shanklin Chinea lähestyessäni eniten siitä, että rotkoon laskeutuva puro tarjosi myös mahdollisuuden putsata mutavellikenkä siedettävän näköiseksi.


Shanklin Chine on yksi alueen vanhimpia nähtävyyksiä. Kapea ja vehreä, puiden reunustama rotkolaakso, jonka halki vesi virtaa mereen. Jo parin sadan vuoden ajan ovat Wightsaarelle saapuneet matkailijat käyneet sitä ihastelemassa, joukossaan mm. Jane Austen, Charles Dickens, George Eliot ja monet eurooppalaiset kuninkaalliset. Austenin visiitti kajastaa myös hänen romaanissaan Mansfield Park, josta on lainattu Wightsaaren bussiaikatauluvihkoon ja pysäkeille ote:

"...she calls it The Island as if there is no other island in the world."



Shanklin Chinessa virtaava vesi putoaa noin 32 metrin verran neljännesmailin matkalla merenpinnan tasolle. Kallioseinämissä riittä kosteutta ylläpitämään mahtavaa kasvustoa.


Rotkossa oli raikasi uskomaton linnunlaulukonsertti. Mitä kultakurkkuja täällä oikein pesii? Salaisuus paljastui, kun astelin kävelykäytävää pitkin kohti kahvila-myymälää. Kahvilan naapurissa oli lintutarha, jonka eksoottisiin asukkeihin kuuluu mm. papukaijoja. Yritin myös tähytä rinteiltä paikallisia oravia (Wightsaarella on vielä englantilaisia punaoravia), mutta en saanut näköhavaintoa.

Rotkokävely päättyi meren rantaan, lyhyen matkan päähän Shanklinin keskustasta. Taasen hieno päivä :)

Muita retkiäni Wightsaarella:
Isle of Wightin kävelyfestivaalilla: Yar-joen vartta ja rannikkomaisemia
Aurinkokävely Isle of Wightilla
Sinikelloja jahtaamassa

Kommentit

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la