Siirry pääsisältöön

Aurinkokävely Isle of Wightilla


Meri, kalliot, tuuli, aurinko. Vehreys. Suloinen kevät. Isle of Wight Englannin kanaalissa, vain lyhyen merimatkan päässä mantereelta.

Kaksikerrosbussi 12 toi minut kapoisia teitä pitkin Newportista Wightsaaren lounaisosaan, Brighstonen kylään, missä jäin pois toisen kerroksen maisemapaikaltani. Kyläkaupasta olisi voinut ostaa mukaan syömistä evääksi, mutta ajattelin huolettomasti, että poikkean matkalla jonnekin haukkaamaan välipalaa. Repussa oli kuitenkin banaani ja taatelipatukka, kaiken varalta.


Isle of Wightin polut on koodattu vuoden 1951 seurakuntajaon mukaisesti ja numeroitu; nämä kooditiedot näkyvät ainakin osassa reittiopasteita. Halusin vain saarta kiertävälle rannikkopolulle, Coastal Pathille, joten etsin lähimmän rantaan päin vievän polun (S25), joka laskeutui rinnettä alaspäin ja solahti upeiden tammien lomassa mutkittelevalle purolle, liverryskonsertin keskelle.

Puro päättyi mutapohjaiseen lammikkoon. Ihmettelin ensin, mitä lammikossa mönki, kunnes evät nousivat pintaan ja isojen kalojen muodot tulivat kokonaan näkyviin, kadotakseen kohta takaisin mutaan. Vähemmän kaunista, mutta hupaisaa katsottavaa.


Jatkoin matkaa pikkuteitä ja BS17-polkua pitkin kohti rantaa ja suolaista tuulen tuoksua. Traktori jyristeli pellolla kyntöhommissa, mutta kohta kuulin vain aaltojen pauhun. Ylitettyäni stile-puuportin olinkin jo itse Coastal Pathilla ja jalkojeni juuressa loiski Englannin kanaali. Mutta voi hyvänen aika, onpa eroosio tehnyt täälläkin tuhojaan! Laidunmaasta pitää kohta neuvotella lisää polkumaata, kun turvallinen polkualue kapenee kapenemistaan.

Käännyin oikealle, kävelemään kohti Brookia. Polku käväisi alhaalla Marsh Chinessa (chine on paikallinen termi kapealle rotkolle, jonka halki virtaa vesi mereen) ja kapusi taas ylemmäs.


Sinikelloja! Oi mikä ihana näky! Paitsi että taisivat olla espanjalaista sinikellosukua, eikä sitä originaalia englantilaista. Englantilaiset sinikellot ovat nuokkuvartisia, espanjalaiset pystypäisempiä.


Grange Farmin leirintä- ja karavaanialueella oli myös pieniä puurakenteisia yöpymisrakennuksia, podeja, tosin vailla asukkaita. Majat ovat varsin karuja, mutta neljän seinän suojissa pysyvät merituulet loitolla. Podeista on olemassa myös varustellumpia versioita, mutta tällä tontilla ei sellaisia näkynyt.


Viereisessä lomakeskuksessa saattoi valita majapaikakseen pikku mökin. Polku teki sortumaa kiertäen pienen mutkan talojen välistä ja palasi hetkeksi rantaan, kunnes koukkasi sisämaahan ja kiersi Isle of Wight Pearl -nimisen korukaupan ja kahvilan. Astelin hetken rannikkoa seuraavaa sotilastietä (Military Road), kunnes reitti kaarsi jälleen takaisin rantaan.


Laskeuduin Coastal Pathilta alas hiekkarannalle, joka oli paljastunut aaltojen alta. Laskuveden aika, ihanaa! Pääsen kävelemään rantahiekkaa pitkin, ainakin vähän matkaa!

Kun vastaan käveli vähän ajan päästä nainen koirineen. Ihastelimme kumpikin mahtavaa rantamaisemaa ja hienoa säätä. Kysyin, mistä saakka hän oli tulossa ja sain tietää voivani kävellä rantaa pitkin vielä ainakin pari mailia eli vähintään Brookin kylään saakka.


Merituuli viuhui ja tuiversi hiuksiin taiteellisia asetelmia. Aallot vetäytyivät vähitellen yhä kauemmas ja lisää hiekkaa sekä kiviä paljastui, hiekka alkoi kuivahtaa. Muita kävelijöitä oli alkumatkasta liikkeellä lisäkseni vain muutama. Yksi pariskunta liikkui hitaasti; nainen keräsi muovikassiin rannalle ajautuneita roskia. Loistoajatus, mutta minulla ei ollut mitään roskapussiksi sopivaa mukana.



Ja niinhän siinä sitten kävi, että kävelin laskuveden paljastamalla hiekalla aina Hanover Pointille saakka, jonka kohdalla kartassa lukee Fossile Forest. Yritin kovasti havaita kallioseinämistä jotain fossiileihin viittaavaa, mutta ei onnistanut... Rantahiekan kivimöykyistä olin ollut ehkä erottavinani jotain, mikä saattoi olla dinosauruksen fossilisoitunut jalanjälki, mutta oppaan niiden äkkäämiseen olisin tarvinnut. Yhtäkkiä vastaan tuli reilusti porukkaa yläpuoliselta parkkipaikalta, fossiilijahtiin. Toivottavasti ovat parempia tunnistamaan.

Huomasin kartasta, että Brookin kylä oli mennyt ohi. Mitä, teetaukoni? Oltiin jo iltapäivän puolella! Ei huvittanut kääntyä takaisin.



Wightsaarella jatkuu sama juraainen rannikko kuin mantereella ja kallioperä on jännittävän vaihtelevaa. Vaaleat liitukivikalliot muistuttivat minua heti kahden vuoden takaisesta rannikkokävelystä, erityisesti Lulworth Covesta huimine, samaan tapaan kaartuvine kallioineen. Mieluummin pysyttelin näissä maisemissa niin pitkään kuin mahdollista. Nälästä viis.

Compton Baysta oli kuitenkin pakko kavuta jyrkät rappuset kallion laelle, sillä hiekkaranta oli päättymässä ja heitin hyvästi tähän asti vieressäni olleelle punaruskealle kallioperälle.


Ennen Freshwater Bayta sain jälleen katsella maisemia yläilmoista. Pysähdyin syömään vähäiset evääni ja haaveilin yhä enemmän teekupillisesta.


Toisaalta, näissä maisemissa Freshwater Cliff-kallioilla kestää pientä nälkääkin.


Kun vihdoin saavuin Freshwater Bayn rantaan, olin onnellinen nähdessäni kahvilan. Teetä maidon kanssa, ihana coffee sponge -kakkupala ja rupattelutuokio viereisen ulkopöydän mukavan kävelijäpariskunnan kanssa. He olivat luulleet, että tänään sataisi ja harmittelivat, että olivat siksi vaihtaneet täksi päiväksi ohjelman autoiluun. Minä olin lukenut eri säätiedotuksen ja osunut oikeaan...

Vesillä oli iso ryhmä melojia ja suppaajia, harjoittelemassa aallokon kanssa pärjäämistä. Kuivapuvuissa, sillä merivesi oli aikamoisen raikasta. Rantakojun edessä oli plakaatti, jossa muistutettiin kohteliaasti: Have you done your 2 minute beach clean? Thank you. Kampanja #2minutebeachclean houkuttelee pieniin siivoamistempauksiin ja postaamaan kuvia tuloksista Instaan tai Twitteriin. Hyvä idea!


Freshwater Baysta suunta oli taas ylöspäin: Tennyson Downille, jonka huipulla odotti Tennyson-monumentti. Pysähdyin vetämään henkeä ja katsomaan taaksepäin tulosuuntaani. Aivan mahtavaa saada olla täällä ja nauttia tästä jalkaisin!

Oli mitä parhain kävelysää ja iltapäivä, mutta koska oli huhtikuun loppu ja keskiviikko, sain nauttia maisemista liki yksin. Vain viisi muuta kävelijää tuli vastaan. Hih, täältä sentään löytyy saaren valokuvatuin maisema...


Ennen The Needlesin maisemaa oli kuitenkin edessäni jättikokoinen Tennyson Monument -kelttiristi Tennyson Downin laella. Monumentti on pystytetty runoilijalordi Alfred Tennysonin kunniaksi, joka vietti paljon aikaa kävelemällä juuri näissä maisemissa, millä hyvänsä säällä. Niinpä täällä kulkee myös Tennysonille omistettu polkureitti.

'Tis better to have loved and lost / Than never to have loved at all' 
- Alfred Tennyson

Muut kulkijat olivat menneet, avara merimaisema oli kokonaan minun. Monumentin viereisestä kompassilaatasta luin, että mantereella oleva The Needlesin "sukulainen" kalliomuodostelma Harry's Rocks sijaitsee vain 17 mailin päässä. Sieltä minä pari vuotta sitten kävelin... Niin läheltä!

Jatkoin matkaa kohti niemen kärkeä. National Trust pitää huolta vanhasta patterista, mutta en viitsinyt maksaa pilettiä nähdäkseni mm. vanhoja tykkejä. Sitä paitsi lipunmyyjäkin sanoi, että kalliot näkee itse asiassa paremmin rannikkotähystäjien tönön takana olevalta näköalapaikalta, niinpä marssin sinne. En ollut järin kiinnostunut myöskään salaisesta raketintestauspaikasta.


Näköalapaikalta tähysin sitten sitä maisemaa, joka koristaa useimpia saaren postikortteja: The Needles eli nämä merestä kohoavat jännän muotoiset, terävähuippuiset liitukivimuodostelmat. Yksi merestä kohoava kallionystyrä on ehtinyt sortua aaltoihin myrskyssä.

Kallioita pääsee usein katsomaan myös veneestä käsin viereisestä Alum Baysta, mutta nyt veneitä ei ollut vesillä, kenties kovan tuulen tähden. Hmm, jopa Jane Austen oli aikanaan käynyt tuolla alhaalla veneretkellä, mutta minä en päässyt... Näin lähelle sentään.


Neulankärjiltä jatkoin matkaa vielä Alum Bayn lahteen, missä sopivalla säällä voi saada jopa köysiratakyydin ylhäältä alas rantaan. Köysiratakin näytti olevan kiinni, kenties tuulen vuoksi tai väkeä oli enää vähän liikkeellä, kun koululaisretkeläisiä kuljettavat bussitkin olivat juuri lähdössä pois. Mietin jälleen, miten kallioperä on täällä niin vaihtelevaa - sen näkee paljaalla silmällä jo värityksen muutoksesta, vaikka ei kivilajeista mitään ymmärtäisikään.

Pohdiskelin, kävelisinkö vielä Alum Baysta eteenpäin seuraavaksi lähimpään kylään, mutta koska bussipysäkillä oli sopivasti double-decker odottamassa, hyppäsin siihen ja suuntasin takaisin Newportiin. Nälkäkin kaihersi, vaikka olikin tullut aikamoinen maisema-annos nautittua - aivan huippupäivä! Wau, mikä Wightsaari...

Muut retkeni Wightsaarella
Sinikelloja jahtaamassa
Vihreitä rinteitä ja rotkoretki Shanklin Chineen
Isle of Wightin kävelyfestivaalilla: Yar-joen vartta ja rannikkomaisemia

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la