Kävellen Suomen halki 4: Karjaa-Mustio
Suomen halki -retkieni toisen osan alkupiste oli Karjaa, mihin ihka ensimmäinen kolmen päivän kävelyretkeni oli joulukuun 2018 alussa päättynyt. Olin aikonut tehdä toisen kolmen päivän reissun jo aiemmin, mutta sisämajoitus sopivin välimatkoin onnistui haluamallani reitillä käytännössä vasta huhtikuun puolella.
Karjaan asema toivotti minut tervetulleeksi noin puoli kymmeneltä aamulla huhtikuisena perjantaina. Tai niin ainakin kuvittelin siihen asti, kunnes hoksasin lähteneeni kävelemään asemalta väärään suuntaan! Supernoloa… En pöpperöissäni (aamujunani oli lähtenyt 5.30) ollut kaivanut esille karttaa, vaan seurasin puolihuolimattomasti Keskusta-viittaa. Paitsi että en älynnyt nousta rappusia kävelysillalle! Kun kohta tunnistin joulukuulta tutunnäköisen talon, myönsin tappioni. Takaisin. No, näinpähän kevään ensimmäiset krookukseni.
Karjaan asemanseudun opasteet eivät ole aiemminkaan minua ilahduttaneet (vaihtaessa junaa Hankoon) , joten toivottavasti työmaan valmistuttua on sitten selkeämpää. Piti nöyrästi ottaa kartta esille ja tarkistaa sekä suunta että reitti: graffitivaneriseinäisen kävelysillan kautta ratapihan yli Karjaan keskustaan.
Pieni alkunolousharmitukseni haihtui, kun bongasin kultasepänliikkeen kerrassaan upean liikekyltin. Cupido nuolineen ja sormuksia pitelevä käsi – aivan huippu!
Aloin heti aistia pikkukaupungin tunnelmaa, sellaisen, joka on edelleen sitkeästi hengissä. Kaikki ei olekaan vielä kauppakeskuksissa ja marketeissa, vaan yhä löytyy erikoisliikkeitä keskustan kadun varrella. Pysähdyin Ingalills-kahvilaan välipalalle ja lukemaan karttaa. Kyllä, jatkaisin tästä pohjoiseen.
Aamukahveen ja leivonnaisen voimin kävelin vielä tovin suoraan Kauppiaankatua eteenpäin. Viehättävä kukkakauppa, polkupyöräliike, vaatekauppa, jokunen tyylikäs vanhempi talo. Nakkifaija?! Mahtava nimi! Art Café Serendipity oli vielä kiinni.
Kauppiaankatu muuttui Ruukintieksi, olinhan matkalla kohti Pinjaisiin, tutummin Billnäsiin. Olin yllättynyt paria päivää aiemmin karttaa tutkiessani siitä, että Billnäs sijaitsee vain parin kilometrin päässä Karjaan keskustasta ja siitä riemastuneena päätin kävellä sitä kautta Mustioon, enkä aavistuksen suorempaa reittiä.
Saavuin verkkoaidalle, jonka takaa pilkotti Fiskarsin tehdasrakennus. Brändiä edusti aitaa vasten nojannut oranssikahvainen lapio.
Tehdasalueen läpi ei tietenkään pääse, joten kiersin sen oikealta. Oi miten hienoja asuinrakennuksia! Näinköhän ne on aikanaan rakennettu Billnäsin tehtaan väelle? Kohta käännyin kapealle väylälle kohti. Jäljistä päätellen edelläni oli kulkenut minua ennen hevosia ja koiranulkoiluttajia.
Ohitin muutaman iäkkään pienen punaisen tuvan, mutta alue on muuttumassa: joen varteen oli jo nousemassa uusia taloja. Laskeuduin alas jokivarren polulle, joka toi minut yhä lähemmäs Billnäsin ruukkia. Mietin, että näinköhän kuljen entistä joen pohjaa pitkin?
Kun astelin Mustionjoen vartta Billnäsin ruukille, kuvittelin mielessäni, miten hillittömän hienolta joenvarsi takuuvarmasti näyttää muina, vähemmän karuina vuodenaikoina. Rannan vaahterat saavat talvella ylleen kuuran tai lumipeitteen, kesällä syvänvihreät vaatteet ja syksyllä täällä hehkuu huumaava ruskan väriloisto. Aivan ihana jokivarsi! Tokihan tällä penkillä kelpaa istuskella joelle katselemassa, milloin vain…
Tarkastelin hetken ite-taideteosta puunrungonnysässä ja vanhaa venettä osittain romahtaneessa suojavajassaan. Hetken kävelyreittiä aprikoituani käännyin Mustionjoen vievää kävelysillalle ja seurasin hitaasti virtaavaa, tummaa vettä. Pari vanhempaa herrasmiestä poikkesi samaan aikaan sillalle, moikkasimme. Mikä kaunis päivä!
Pinjaisten / Billnäsin ruukin hienoa aluetta ei voi kiertää täysin vapaasti, sillä osa siitä on yksityistä ja aidattu. Niinpä jatkoin matkaa kävelysiltaa pitkin tien toiselle puolelle ja päätin tehdä kierroksen alueen ympäri. Todella komea punatiilinen iso talo tien varressa teki heti vaikutuksen, puhumattakaan siiliperheestä varoittavasta liikennemerkistä!
Punamultamaalatut tuvat reunustivat Vasarasepäntien kävelyreittiäni. Alempana Mustionjoen varressa ruukin historiaa valoittivat padon partaalla olevan rakennuksen vuosiluvut: 1770 ja 1901. Rautaruukki Mustionjoen kosken yhteyteen rakennettiin jo 1641. Näillä nurkilla voi todella kuulla todella historian siipien havinaa. Itselleni Billnäs on aina tarkoittanut lähinnä hienoja puusepäntuotteita, kuten kirjoituspöytiä.
Ruutikellarinpolun kulmauksen korkean kivirakennuksen seinässä luki 1778. Näin vanhoja taloja ei ole Suomessa turhan paljon jäljellä.
Mustionjoen yli menevältä sillalta sai katsella Mustionkosken pärskeitä, mitä nyt vesivoimalan alueelta pääsee läpi.
Rakennusapteekkia en ollut muistanutkaan, joten oli kiva poiketa siellä katsomassa, mitä kaikkea vanhojen rakennusten remppaajille olikaan tarjolla: sekä aitoja, kierrätettyjä vanhoja että vanhojen mallin mukaan valmistettuja tarvikkeita pellavaeristeestä laatikonvetimiin.
Itse rakennustakin oli kiva tarkastella, ei ainoastaan myyntivalikoimaa.
Tein itse ainoastaan yhden hankinnan, ikkunanhakasen. Tarpeellinen tuliainen. Sitten suuntasin ruukkirakennusten vieritse taas kävelysillalle ja jatkamaan matkaa Billnäsistä eteenpäin.
Omakotialueen ja Turuntien ylittämisen jälkeen edessä oli kilometrikaupalla kapeaa, asvaltoitua Backgrändintietä, talven jäljiltä vielä pitkälti harmaansävyistä maisemaa ja väriläiskinä tien varressa lähinnä leskenlehdet. Plus rehupaalit, jotka kellottivat pellon laidassa kuin valtavat vaahtokarkit. Sain väistellä autoja vähän väliä.
Pellot olivat vielä kohmeisia, mutta useat oli jo ehditty kyntää. Lehtipuut eivät olleet vielä uskaltaneet puskea silmuja näkyviin. Mustionjoki levisi välillä järveksi asti. Istahdin kivelle juomaan vettä ja auringosta nauttiessani tajusin, että aamupöpperöissäni olin unohtanut myös ostaa päiväeväät kävelylle Karjaalta. Idiootti… Onneksi oli sentään se vesipullo. Ja yksi taatelipatukka repussa.
Sitten häämötti kauempana edessä talorykelmä. Kartta kertoi, että pian kävelisin juuri noiden maalaistalojen vieritse Kasabyntietä kohti Mustiota. ”Österby, Heimos, Kasaby”.
Kasabyntietä olikin mukava kävellä; soratie oli mukavan tuntuinen jalan alla asvaltin jälkeen. Tilaa riitti edelleen ympärillä, onhan tämä maatalousvaltaista aluetta.
Olin juuri istahtanut tienvarren kivelle lepohetkeä viettämään (tällä kertaa varjoon), kun kuulin raskaamman ajoneuvon jyrinää. Sitten pitikin kiskaista huivi naaman suojaksi, kun suola-auto kävi levittämässä pölynsidonta-ainetta tielle. Ei tehnyt mieli hönkäistä valkoisia rakeita välipalaksi, vaikka alkoikin jo olla nälkä.
Brasbyn T-risteyksessä minua odottivat avarat kynnetyt pellot ja muutama laitumella omaa välipalaansa nauttiva hevonen. Tilaa temmeltää. Kohta ylitin Karjaanjoen.
Muistin, että lähistöllä Strömbackan seutuvilla olisi mahdollista poiketa vanhoille Junkarsborgin linnanraunioille, mutta olin siinä käsityksessä, että niissä ei olisi kauheasti nähtävää. Niinpä jätin poikkeamatta ja jatkoin matkaa suoraan eteenpäin, ohi hevostallin ja minua jälleen uteliaina tuijottavien heppojen.
Alkoi kuulua yhä enemmän autojen ääniä – lähestyin siis vilkkaampaa seutua. Ingvalsbyn levollisista maisemista oli enää lyhyt matka Mustion ruukin ja linnan alueelle, määränpäähäni.
Ohitettuani punatiilisen voimalaitoksen sain kävellä tovin Mustion ruukin ja linnan alueelle johtavaa tietä, ennen kuin viehättävä sipulikattoisella tornilla silattu valkoinen kirkko julisti minun saapuneen jo hyvin lähelle. Komea kaariportti linnan puistoon vahvisti asian. Mutta portti oli lukossa. Niinpä olikin tassuteltava vielä muutama askel eteenpäin, viralliselle sisäänkäynnille. Sitä ennen sain vielä ihmetellä vitriinissä lepääviä juhlavia ruumisvaunuja tien pielessä.
No mutta jestas sentään! Melkein minulta loksahti leuka, kun astuin Mustion linnan puistoon. Kuinka upeat rakennukset! Sinivuokot kukkivat somasti keltaisen päärakennuksen kivijalan vieressä ja kartano itse hehkui kuin toinen aurinko, taivaalla loistavan kaveriksi. Olisinpa vielä sattunut saapumaan sellaisena päivänä ja sellaiseen aikaan, kun museo olisi ollut avoinna… Linnan koristemaalaukset on kuulemma restauroitu hienosti ja museossa olisi päässyt sukeltamaan syvemmälle Mustion ruukin sekä kartanon historiaan. Ensi kerralla sitten.
Pihan muistomerkistä kuitenkin selvisi, että kuningas Kustaa Vaasa perusti tänne rautaruukin jo vuonna 1560 ja raudan käsittely lopetettiin vuonna 1901. ”Voidaan perustellusti väittää Mustion olevan Suomen vanhin teollisuusyhteisö”, kertoi muistolaatta. Wau! Teollisia työpaikkoja on vanhan ruukin alueella edelleen.
Linnan puistosta löytyi myös Kuninkaantien kivi kaiverruksineen! Vaikka puisto oli vielä näin varhain huhtikuussa vehreyttä vailla, olin silti innoissani siitä, miten viehättävältä alue näytti tyylikkäine rakennuksineen ja veistoksin koristeltuine puistoalueineen.
Kävelin puiston poikki hotellin vastaanottoon ja kirjoittauduin sisään. Olin varannut illallisen vasta parin tunnin päästä, joten tunnustin vähäeväisen kävelyni ja nälkäisyyteni. Plus teki hurjasti mieli teetä. Keittiössä osattiin näemmä lukea ajatuksia, sillä sain kohta eteeni pannullisen aivan ihanaa teetä sekä herkullisen sandwichin. Ihan kuin olisin ollut kävelyretkellä saarivaltakunnassa, jossa teehetket ovat olleet olennainen osa kävelypäiviäni!
Vaikka en yleensä hunajaa käytäkään, oli myös Mustion linnan omaa hunajaa pakko maistaa. Ahh. Tunsin, kuinka energiaa virtasi kehooni. Ja sitten tutustumaan punamultamaalattuun Isotupaan, josta minulle oli varattu kaunis huone yöksi.
Kävelypäivän lopuksi oli suloista astella viettämään iltaa Mustion linnan ravintolassa. Takkatulen loimu, kynttilät pöydissä, vaimea puheensorina naapuripöydissä. Oiva miljöö romanttiseen illalliseen, mutta kestin yksin syömisen mainiosti.
Oli nimittäin mahtavaa vain olla ja nauttia menun makuhermoja kutkuttavista herkuista, joissa oli myös silmänruokaa. Lisäksi Mustiossa arvostetaan myös lähituottajia. Siis vähän toista kuin vain vähäistä retkiruuanlaittovaivaa vaativat omat sörsselit tai ”lisää vain vesi” -pussipöperöt, joilla usein tulee retkeillessä täytettyä energiantarve päivän painuessa iltaan. Tämä oli sitä Suomen oloissa harvinaisempaa patikointitodellisuutta: lakanoista lakanoihin -kävelyä, kera valmiissa pöydässä nautitun herkullisen aamiaisen ja illallisen, kevyellä retkirepulla.
Kun joulukuussa aloitin Suomen halki -kävelyretkieni sarjan, se alkoi tarkoituksella juuri lakanoista lakanoihin -reitityksellä, koska huomasin sen mahdolliseksi (toki vuodenajalla oli osuutensa päätökseen). Nämä kävelyretket ovat yksi tapa harrastaa leppoisaa matkailua kotimaassa, liityntämatkat julkisilla (jos suinkin mahdollista) ja välimatkat kävellen, paikallisten palveluiden käyttöä ja niihin tutustumista matkan varrella.
Ehdin kyllä yöpyä omin eväin laavussa, teltassa tai taivasalla vielä monta kertaa. Tällä etapilla juhli kulttuurihistoria.
Yhteistyö
Kiitän yhteistyöstä Mustion Linnaa, joka ystävällisesti tarjosi kävelijälle majoituksen ja illallisen.
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Billnäsin ruukkialueen vanhat rakennukset ja jokivarsi
- Siilien ylityksestä varoittava liikennemerkki Billnäsissä
- Mustion linnan alue kokonaisuudessaan
Kävelypäivä
Perjantai 5.4.2019.
Mistä on kyse?
- Aion kävellä Suomen halki etelästä pohjoiseen niin, että teen sen yksittäisten kävelyretkien sarjana pidemmän ajan kuluessa (alkaen joulukuussa 2018). Jatkan kävelyä siitä paikasta, johon edellisen ”Suomen halki” -kävelyretkeni päätin. Postaukset julkaisen vaihtelevalla viiveellä. Joskus pitkälläkin.
- Jokaisen kirjoituksen otsikossa on kävelypäivän numero. Näin voi seurata, kuinka monta päivää kävelyä oma Suomen halki -reittini kulkeminen vie jalkaisin.
- Kuinka kävellä Suomen halki? Pitkän matkan suunnittelusta
- Kävellen Suomen halki 3 – Tammisaari-Karjaa: joulutunnelmia ja vesisadetta
Kommentit
Lähetä kommentti