Kävellen Suomen halki 3 - Tammisaari-Karjaa: joulutunnelmia ja vesisadetta
Tammisaari herätti minut pilviseen päivään. Niin pilviseen, että oli pakko tarkistaa säätiedotus ihan kellonaikoja myöten. Koko päivän kestävä vesisade alkaisi viimeistään klo 11… Siispä oli suoriuduttava matkaan pian.
Edessä oli kuitenkin yksi paha hidaste. Joulumarkkinat.
Siispä en malttanut lähteä rivakasti tieheni, kävelemään edes osaa päivästä ilman vesipisaraseuraa. Olihan markkinat katsastettava. Kojuja oli Tammisaaren Raatihuoneentorilla niin paljon, että myyjiä riitti laajemmallekin alueelle. Olisin mieluusti ostanut matkaan saaristolaisleipää, tuoreita suppilovahveroita ja muita herkkuja, mutta urheasti jätin hankkimatta lisäpainoa reppuun.
Tein pienen kävelykierroksen lähikaduilla, ihastelin viehättäviä taloja sekä kauniisti somistettuja itsenäisyyspäivä- ja jouluikkunoita, minkä jälkeen menin vielä Ektamuseolle. En ollut kertaakaan onnistunut käymään Tammisaaressa niin, että olisin päässyt museoon. Nytkin oli se ongelma, että museo avautui normaalisti vasta klo 11, jolloin minun piti olla jo tiessäni. Menin seisomaan museokahvilan lasi-ikkunoiden taa, mistä henkilökunta minut näki. Kohta ovi avautui. Markkinoiden vuoksi museo oli avautumassa poikkeuksellisesti jo klo 10 ja minut päästettiin sisään jo vähän sitä ennen!
Pääsin siis viimeinkin katsomaan Helene Schjerfbeckin näyttelyn museon alakerrassa… Aivan mahtavaa! Näyttelyn teoksista minuun teki suurimman vaikutuksen Helenen isästään maalaama muotokuva. Museokäynti oli hieno alku päivälle.
Lämmittelin vielä hetken kahvilassa glögillä ja piparilla ennen kuin oli ottaa sateenvarjo esiin. Kyllä, varusteenani oli todellakin sateenvarjo. Olin vastikään lukenut kirjan Euroopan halki kävelleestä kaverista, jonka yksi tärkeä matkakumppani oli sateenvarjo. Miksei sitten minullakin.
Tammisaaren vanha keskusta ei ole niitä suunnistusystävällisimpiä (etenkin kun on tullut kaupunkiin pimeällä), joten oikeaan suuntaan lähteminen pelkän suuntavaiston varassa ei ihan onnistunut… Oli pakko kaivaa kartta esille, että kulkusuunta kääntyi oikeaksi, kohti määränpäätäni Karjaata.
Sade ei kieltämättä ollut viehättävin seuralainen tälle päivälle. Raaseporintie vei minut Dragsvikiin, ohi varuskunta-alueen ja punavankien muistomerkin. Nimenomaan ohi, sillä vesisade ei houkuttanut ylimääräisiin pysähdyksiin.
Pysyttelin Karjaantien viereisellä Dragsvikintiellä niin kauan kuin pystyin, mutta metsäpolkuja ei voinut lähteä etsimään – eihän sotilasalueelle saa poiketa. Sitten tien yli ja toiselle pikkutielle, kunnes se lähti kaartamaan liikaa metsään.
Onneksi edessä aukeni vaihteeksi metsäpolku! Tämä olikin päivän reitin kohokohtia… Se ihka ainokainen oikea polku. Polku kuitenkin päättyi hakkuuaukeaan, jonka yli rämmittyäni olin jo tauon tarpeessa.
Ihmeiden aika ei ollut ohi, sillä käsittämätöntä kyllä, edessä ei ollut seuraavaksi vain autoliikkeitä, vaan myös iso kahvila alueella, jolla en ollut odottanut olevan yhtikäs mitään minulle ”sopivaa”.
Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, pysähdynkö. Lähinnä oli vaikea valita, millä herkuttelisin. Oli ihanaa ottaa reppu pois selästä ja huilata hetki sisätiloissa. Sitten takaisin sateeseen, joka ei ollut yhtään laantunut.
Tarvitsinkin vähän piristystä, sillä jouduin seuraavaksi kävelemään Hangontien piennarta eli ottamaan myös vastaan rekkaroiskeita sateen lisäksi. Heti tilaisuuden tullen ponkaisin pois pientareelta, mutta se metallifirman vieritse kulkeva pikkutie ei ollut yhtään innostavampi. Ainoa etu oli että olin pikkutien ainoa kulkija.
Niin siinä sitten kävi, että tällainen väylä tuntui Tammisaari-Karjaa -välillä suorastaan paratiisilta. Autot olivat useamman metrin päässä, eivätkä ihan vieressä. Hangontien vartta kävelemisen sateisena joulukuun päivänä voisi pitää vaikka luonnetta kasvattavana kokemuksena…
Lopulta käännyin Tammisaarentielle, joka ystävällisesti oli vähäliikenteisempi. Kartassa luki Svedja. Maisematkin olivat kauniimpia ja vaihtelevampia, mutta toki värisävyskaala oli siitä ankeammasta päästä, etenkin kun taivaskin alkoi tummua. Oikealle jäi Degerby. Pidin virkistystauon bussikatoksessa, sateelta suojassa. Ei enää montaa kilometriä Karjaan asemalle…
Liikenneympyrän tienoilla pääsin jo kevyen liikenteen väylälle ja aloin uskoa, että kyllä tämä tästä. Sitä mukaan kun taivas tummeni, tuli Karjaan keskusta lähemmäs ja tähysin koulurakennukset ohitettuani, että joko. Vihdoin Kilantie, joka johti rautatieasemalle. Tien varrella oli valopilkkuina muutama soma talo, mutta en jaksanut enää hurjasti innostua. Antakaa minulle rautatieasema…
Ja tulihan se sieltä, Karjaan asema. Kolmen päivän kävelyretkeily oli takana, aloituspätkäni Suomen halki -retkille. Jo näihin joulukuun 2018 päiviin mahtui monenlaista: hieno aloitus Hangon eteläkärjestä, aurinkoa, lunta, räntää, vesisadetta, sotahistoriaa, herkkuja, monenlaista maisemaa ja tunnelmaa. Mitähän vielä on edessä?
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Tammisaaren joulumarkkinat
- Yllätyspääsy Ekta-museoon ja Helene Schjerfbeckin näyttely
- Kahvilatauko Wi-Boxissa autokauppojen keskellä
- Pieni pätkä metsäpolkua
Kävelypäivä
Lauantai 8.12.2018.
Mistä on kyse?
- Aion kävellä Suomen halki etelästä pohjoiseen niin, että teen sen yksittäisten kävelyretkien sarjana pidemmän ajan kuluessa (alkaen joulukuussa 2018). Jatkan kävelyä siitä paikasta, johon edellisen ”Suomen halki” -kävelyretkeni päätin. Postaukset julkaisen vaihtelevalla viiveellä. Joskus pitkälläkin.
- Jokaisen kirjoituksen otsikossa on kävelypäivän numero. Näin voi seurata, kuinka monta päivää kävelyä oma Suomen halki -reittini kulkeminen vie jalkaisin.
- Kuinka kävellä Suomen halki? Pitkän matkan suunnittelusta
- Kävellen Suomen halki 2 – Lappohja-Tammisaari
Kommentit
Lähetä kommentti