Kävellen Suomen halki 1 - Hanko-Lappohja: Itsenäisyyspäivä 2018
Aika aloittaa kävelyretkeilyni Suomen halki: olin saapunut Hankoon edellisenä iltana junalla Jyväskylästä, olihan lähtöpaikaksi Hankoniemi. Hankoniemi on myös jalan (tai kengän) muotoinen niemi. Kenkä on vanha nimimerkkini Jalkaisin-blogissa.
Niinpä tuntui todella passelilta, että toistaiseksi pisimmäksi yhtenäiseksi Suomi-taipaleeksi aikomani kävelyretkeily aloituspaikka oli juuri Hanko. Vaikka retki ei olisikaan sankarillisesti yhtä kyytiä etelästä pohjoiseen kävelty, vaan tulisi koostumaan lukuisista lyhyistä retkistä, jotka etenisivät toivon mukaan vakaasti kohti pohjoista maaliaan.
Ihka ensimmäinen kävelyretkipäiväni tällä taipaleella koitti, kun taivas alkoi vaalentua joulukuussa, kun Suomi juhli itsenäisyyspäivää numero 101. Tuntui sattuvalta sekin, että viralliseen lähtöpaikkaani Hangon eteläisimpään kärkeen pääsi vain kävellen, Vapaasataman vierestä lähtevää Tulliniemen luontopolkua pitkin. Olin viimeksi käynyt siellä vuonna 2011, kun Uddskatanin luonnonsuojelualueelle pääsi vain oppaan kanssa.
Taivas alkoi vähitellen punertaa auringonnousun suunnassa, kun kävelin kohti lähtöpaikkaa. Ohitin vapaasatama-alueen autonäyttelyt, merikaaliesiintymän paikan, vieraan vallan sotilaiden ja esimerkiksi suomalaisten naisvankien asuttamien parakkien jäänteet jo matkallani Uddskatanin kärkeen. Historiaa.
Sitten seisoin Suomenlahden rannalla. Kivikeon vieressä Metsähallituksen plakaatti toivotti tervetulleeksi Suomen mantereen eteläisimpään kärkeen. Kivikasan laatasta ei ottanut mitään selvää. Tyrskyt löivät rantaan, tuuli tuiversi edelleen taivasta ja aallokkoa, värisävyt vaihtuivat pinkin, sinisen, harmaan, kullanhohtoisen ja ties minkä välillä. Oli iloinen, pikkuisen riehakaskin olo: tästä se lähtisi, hidas kotimaanmatkani kohti pohjoista. Veisi sitten miten kauan hyvänsä. Olin kiitollinen lämpimästä kaulaliinastani ja pipostani. Ja siitä, että tunsin olevani niin… Elossa.
Lähdin matkaan, tallaamaan jo tulomatkalla tutuksi tullutta reittiä, joka mutkitteli itäisiltä rantakallioilta välillä metsän siimekseen ja sitten taas länsirannan puolelle.
Kohtasin aamukauniilla polulla toisen kävelijän, vanhemman herrasmiehen, joka piti kirjaa jokseenkin päivittäin Uddskatanille tekemistään kävelyretkistä, säällä kuin säällä. Merkintöjä hänellä oli vihkossa ainakin 515! Hieno juttu!
Hengitin keuhkoihini merenpuhdasta ilmaa, sormenpäät pyrkivät kynsikkäissä tuulelta suojaan.
Luontopolun varrella on myös sotahistoriaa: neuvostosotilaiden, sittemmin saksalaissotilaiden 1940-luvun alussa asuttamia rakennuksia. Myöhemmin ne majoittivat myös suomalaisia naisvankeja.
Kun saavutin vapaasatama-alueen pohjoispään, huomasin liikettä ihmisistä autiolla vapaasatama-alueella. Kauris loikki aidan takana ja etsi ulospääsyä. Näinköhän se oli päässyt portista sisään rekan perässä?
Vapaasatama-alueen ohitettuani oli edessä kävely Hangon keskustaan omakotialueen poikki. Tien varressa oli itsenäisyyspäivän aamuna hiljaista, vain harva liikuskeli edes pihamaalla.
Kevyen liikenteen väylä johdatti minut vanhan pienen hautuumaan vieritse piikkilanka-aidalla rajatun satama-alueen laitaan ja edelleen yhä lähemmäs keskustaa ja tutumpia kulmia. Tämä asvalttiosuus ei ollut niitä inspiroivimpia. Vieressä kulkivat edelleen ratakiskot.
Saavuttuani Hangon keskustaan aloin kaivata kuumaa juomaa. Näinköhän jokin kuppila olisi keskustassa itsenäisyyspäivänä auki? Ensin ei meinannut tärpätä, mutta sitten löytyi Merikadulta Cafferie, josta onnistuin saamaan istumapaikan. Kuuma glögi maistui erinomaisesti! Myönnän, että hetken verran tunsin houkutusta jäädä niille sijoilleni, mutta katsoin kelloa. Valoisan ajan tunnit ovat joulukuussa luetut, joten oli aika jatkaa matkaa, mikäli mielin Lappohjaan saakka edes lähes valoisalla.
Hangon helmiä ovat suloiset pitsihuvilat, jotka eivät lakkaa ihastuttamasta. Ne muutamat modernimmat rakennukset rantamaisemissa ohitin nopeasti, mutta tällaisia kaunottaria kannattaa kunnioittaa pysähtymällä.
Entäpä Hangon kuuluisat kivileijonat? Kumpikin Vapaudenpatsaan juurella makaileva jellona oli saanut kaulaansa havuseppeleen käpykoristeineen.
Sitten saavuin ehdottomalle suosikkialueelleni Hangossa eli Appelgrenintielle, jonka varrella on pitsihuviloiden keskittymä. Huvila seurasi toistaan ja askeleeni hidastuivat. Aurinko suvaitsi ystävällisesti korostaa pitsirouvien hehkeyttä.
Jos Villa Maijan hotelli olisi ollut avoinna, olisin saattanut pyrkiä sinne yöksi, mutta hotelli vietti talvilepoa.
Villa d’Angleterre on vähemmillä krumeluureilla varustettu englantilainen lady. Täällä saa rauhassa nostalgisoida puutaloromantiikalla, kuvitella askeltavansa menneessä ajassa…
Hangon Casino on häkellyttävän hulppea ilmestys, jopa näin talvikauden autiudessaan. Kurkotin erkkerin ikkunan takaa sisälle, missä kristillikruunu uinui välkkyen talviuntaan. Nurmella Casinon edustalla telttakatoksen suojissa kuunneltiin musiikkia ja iskettiin tarinaa venäjäksi.
En lähtenyt kiertämään Puistovuorten kautta Kolavikenille, vaan jatkoin matkaa suoraan tenniskenttien ohi tälle pitkälle hiekkarannalle, jonka toisessa päässä seisoo Mannerheimin aikoinaan omistama Neljän tuulen tupa. Hangon ikonisten uimakoppien koti on juuri Kolaviken.
Arvoin hieman, mitä kautta lähtisin pitsihuvilaparatiisista eteenpäin. Ortodoksikirkko oli pakko käydä tervehtimäsä, sitten jatkoin matkaa Täktomintien laitaa, tasaisen mäntykankaan maastossa.
Täktomintien eteläpuolella yllätti pian punatähden, sirpin ja vasaran merkitsemä muistomerkki itänaapurimme täällä menehtyneille ja viimeisen leposijan saaneille 453:lle neuvostosotilaalle. Palkittiinpa tämä peräti vuonna 1969 ”kauneimpana neuvostoliittolaisena muistomerkkinä, joka sijaitsee Neuvostoliiton ulkopuolella”. Hankoniemellä oli useita sotavankileirejä 1940-luvun alussa.
Täktomintie oli kapea, mutta vähäliikenteinen. Sain aika rauhassa kävellä tien laitaa, ohi Lyckåsin tanssilavan (onkohan se vielä käytössä?), Täktomin soman koulun ja hienonurmisen jalkapallokentän.
Olisi tehnyt mieli jatkaa matkaa Tvärminnen kautta Lappohjaan, mutta tunnustin tosiasiat: väsytti jo, matkaa oli jäljellä vielä reippaasti ennen hämärän laskeutumista. Siispä käännyin Täktomista Kirkkotielle, joka mutkitteli kohti Hankoniementietä ohi pääosin metsäisten maisemien.
Täktomissa minua tervehti vaitonainen joulupukki, joka istuskeli penkillä maalaistalon pihapiirissä. Hänen virkaveljensä päivysti vinosti vastapäisen talon pihalla reen kyydissä.
Uinuvaisen rauhallisen Kirkkotien jälkeen jatkoin jonkin aikaa matkaa Hankoniementien viereistä polkua pitkin, kunnes edessä oli piennarkävely tien laitaa. En voi suositella, vaikka pientareen leveys tässä hyvä onkin.
Vähitellen taivaan harmaus kääntyi sinisemmäksi ja sinisyys syveni pilvien lisääntymisen myötä. Alkoi hämärtää. Väsytti yhä enemmän. Vieläkö tätä suoraa piisaa? Odotin seuraavia risteyksiä ja tienviittoja, ihan siksi, että näkisin eteneväni. Viskontie, sen jälkeen muutama pikkutien risteys, ja sitten tulisi lopulta Lappohja, kävelypäiväni määränpää.
Lappohjassa oli sinne saapuessani jo aika pimeää. Huoltoasema oli kylmäasema, joten ei ollut toivoa siitä, että olisin päässyt johonkin sisälle lämmittelemään ja junaa odottamaan. Olin nimittäin palaamassa paikallisjunalla Lappohjasta Hankoon yöksi (sen ansiosta sain kantaa tämän päivän vain köykäistä reppua) ja seuraavana aamuna palaisin taasen junalla Lappohjaan, jatkamaan kävelymatkaa kohti Tammisaarta.
Noin puolen tunnin odottelun jälkeen paikallisjuna kolkkasi paikalle ja hyppäsin kyytiin. Yöpaikkani oli Hotel Boulevard, Hanko (entinen poliisiaseman talo, jossa nukkua voisi vaikka entisessä putkassa!) ja odotin jo kiihkeästi saunaa. Ikävä kyllä kiuas oli tehnyt yhteistyöoharit ja oli kylmä, kun säntäsin saunavuorolle. Onneksi respa ei ollut vielä ehtinyt lähteä kotiin, vaan kiuas saatiin napsautettua päälle ja pääsin ottamaan oikein syvälämmöt keholle.
Että semmoinen itsenäisyyspäiväkävely 2018. Tästä se lähtee…
Parasta päivässä
- Uddskatanin luontopolku
- Hangon pitsihuvilat
Mistä on kyse?
- Aion kävellä Suomen halki etelästä pohjoiseen niin, että teen sen yksittäisten kävelyretkien sarjana pidemmän ajan kuluessa (alkaen joulukuussa 2018). Jatkan kävelyä siitä paikasta, johon edellisen ”Suomen halki” -kävelyretkeni päätin. Postaukset julkaisen vaihtelevalla viiveellä. Joskus pitkälläkin.
- Jokaisen kirjoituksen otsikossa on kävelypäivän numero. Näin voi seurata, kuinka monta päivää kävelyä oma Suomen halki -reittini kulkeminen vie jalkaisin.
- Kuinka kävellä Suomen halki? Pitkän matkan suunnittelusta
Kommentit
Lähetä kommentti