Hirvaan kierroksen hurmaa Salamajärven kansallispuistossa, osa 3
Talviahon tulipaikka, Koirajoki, Salamajärven kansallispuisto. Näin unta, että poskelleni laskeutui sadepisaroita. Unessa nukuin taivasalla makuupussissa. Uni jatkui samanlaisena. Vasta hetken päästä tajusin, että nukuin taivasalla makuupussissa ja poskelleni tipahteli sadepisaroita. Voi pirskatti! Se niistä Kinnulan ja Kivijärven säätiedotuksista, joiden mukaan piti olla sateeton yö. Kello oli jotain neljä aamuyöllä.
Kokeilin pimeässä makuupussin pintaa. Ei kovinkaan märkä. Ojensin käteni vieressäni lepäävän rinkan tykö ja kohta löysin kaiken varalta lähituntumaan jättämäni tarpin. En jaksanut edes nousta ylös, vaan levitin tarpin jotakuinkin suojapeitoksi ylleni ja jatkoin unia.
Kun sitten oikeasti heräsin valoisalla, selvisi, että yöllä ei ollut onneksi satanut paljoa. Makuupussini oli ehtinyt kastua vain vähän ennen suojautumista. Opetus: vaikka illalla väsyttää, on fiksua varautua sateeseen, jos säätiedotukset yhtään arveluttavat.
Oli mukava näin aamutuimaan nähdä, millaiseen paikkaan olin pimeässä tullut, sillä otsalampun valokeila ja nuotiotuli olivat paljastaneet Talviahosta vain vähän. Olin pimeässä käynyt ottamassa vettä joesta ruokaa ja teetä varten, mutta vasta nyt näin itse maiseman. Koirajoen vesi oli rantakivistä päätellen alhaalla, kuten muutenkin vedet olivat näin kuivan kesän päätteeksi.
Sunnuntaiaamun alkajaisiksi viritin taas Äksy-risukeittimeeni tulet ja nautin rauhassa aamiaisen. Hirvaan kierroksesta jäljellä oli enää lyhyt matka eli alle 7 kilometriä, koska lauantaina oli tullut taitettua niin reipas osuus reitistä. Kävelyfiilis oli yksinkertaisesti ollut sen verran hyvä.
Edessäni oli siis leppoisa sunnuntaiaamun kävely Koirasalmelle. Pilvien välistä pilkahteli välillä auringonsäteitä, kun askelsin mukavaa polkua pitkin kohti Pyydyskoskea, metsän rauhasta nauttien.
Yksi erityisen ihana vanha kilpikaarnapetäjä polun vieressä sai minut pysähtymään. Pitkää ikää sinulle, kaveri!
Sitä mukaa kun polku muuttui väliin kivisemmäksi, tiesin lähestyväni Koirajärveä. Salamajärven kansallispuiston tavaramerkkejä nämä kiviset osuudet, siinä missä suotaipaleet pitkospuineen…
Pyydyskosken laavulla ei näkynyt elonmerkkejä, joten jos siellä oli joku yöpynyt, oli aamuvirkumpana ihmisenä ehtinyt jo purkaa leirinsä ja lähteä eteenpäin. Pian kohtasin polulla ensimmäiset vastaantulijat, jotka olivat varusteista päätellen päiväretkellä.
Heti Pyydyskosken jälkeen edessä oli Pahkaräme, jonka pääsee ylittämään tätä erittäin suoraa reittiä kuivin jaloin pitkospuiden ansiosta. Katselin toiveikkaana ympärilleni, mutta eipä näkynyt metsäpeuroja. Ehkä ne nukkuvat sunnuntaisin tosi pitkään.
Koirajärvi oli aivan peilityyni saapuessani sen rantaan. Ilmassa oli syksyn tuntua, pehmeää kosteutta. Puuttui vain kuikan huuto tyyneltä järveltä.
Loppumatka lähtöpaikkaani Koirasalmen luontotuvalle sujui mukavasti tässä levollisessa rantamaisemassa, tuttua polkua pitkin. Mietin, kuinka mukava olisikaan meloskella Koirajärvellä tällaisena aamuna, mutta melontaretki saisi jäädä toiseen kertaan, vaikka saavuinkin lähtöpisteeseen vielä aamupäivän puolella.
Takana Hirvaan kierros! Kun kävelin Koirasalmen kannaksella juuri ennen luontotupaa, tuli vastaani Suomessa töissä oleva ranskalaispariskunta, joka ihasteli kovasti Salamajärven kansallispuistoa. Samoissa mietteissä siis!
Salamajärven kansallispuiston ja sen lähiseudun maastot ovat kerrassaan ihanaa retkeilymaastoa. Aiemmilla retkillä tutuksi ovat tulleet Vaatimen kierros, Metsäperäläisen taival, Pahapuron lenkki, Pakosuon kierros sekä Vasan kierros. Näinköhän tulen seuraavalla kerralla tänne Peuran polun vai jonkun muun merkeissä?
Retkiajankohta oli elo-syyskuun vaihde 2018.
Kommentit
Lähetä kommentti