Kävellen halki Suomen 17: Suljula-Hangasjärvi
Kun laavuaamu Jämsän Suljulassa valkeni, kuului jostain lintujen kirkunaa. Joutsenia? Ei se ääntely ihan samanlaiselta kuulostanut, mutta täytyihän niiden olla joutsenia. Mitä muutakaan? Keitimme aamupuuro- ja teevedet. Edellinen päivä Jämsästä Suljulaan oli mennyt tosi hyvin, mitenkähän tämä toinen yhteinen patikointipäivä?
Jätimme lähtiessämme Suljulan laavun siistimmäksi kuin tullessamme. Hohoi Keski-Suomen maakuntaura, täältä tullaan taas! Ison kuusen juurella lähellä lähtöpaikkaa oli jäänteitä ruskeista maakuntauran opasteista.
Kun astuimme Vekkulantielle, kuului lintujen kirkuna yhä lähempää. Käänsimme katseemme kohti viereistä peltoa. Kurkia! Kolme kurkea! Ei todellakaan mitään joutsenia, olisihan se pitänyt tajuta… Katselimme ja kuuntelimme uljaiden tikkujalkojen siroa liikehdintää, kunnes komistukset levittivät siipensä ja kohosivat ilmaan.
Mekin lähdimme jatkamaan matkaa, Ruostekankaantietä pohjoiseen. Ruostekankaantieltä erkani Hakalan tilan jälkeen helppokulkuinen metsäautotie oikealle. Seurasimme metsäauto- ja muita pikkuteitä sekä metsäpolkuja Karhulammenkorven rauhaan. Polku-ura erottui aina jotenkin, vaikka umpeenkasvamista oli näkyvissä.
Saavuimme entiselle Jämsän ja Jämsänkosken rajalle. Kuntakyltit retkottivat edelleen paikoillaan. Rajapuron ylittävä silta kestää vielä kävelijöitä, mutta saa nähdä, miten kauan.
Hiekkatie oli lämmin kulkea, pitkiä hihojakaan ei enää tarvinnut. Kello oli jo yli puolen päivän. Ohitimme muutamia taloja. Hiekkatien vasemmalla puolella, ihan tien vieressä, kökötti harjakattoinen huussi. Kuin tilauksesta. Pusikosta huolimatta kurkkasimme sisään – kohtuullisen siisti ja seinillä vanhoja kortteja. Saattaa kyllä olla, että olimme ensimmäiset huussin käyttäjät hyvin pitkään aikaan…
Leppoisan metsäosuuden jälkeen saavuimme Tavilammille ja hetken tietaipaleen jälkeen käännyimme jälleen kapeammalle väylälle. Pääosin metsäautoteitä pitkin kulkenut reitti toi meidät yhä lähemmäs Vuorimäkeä ja pitkään odottamaamme taukopaikkaa, Vuorilampea.
Vuorilammille
Vuorilammin taukopaikka on joitakin satoja metrejä sivussa ”suoralta” reitiltä, mutta piston väärti. Kun Vuorilammin risteys viimein tuli polulla kohdalle, nakkasimme rinkat maakuntauran metsäpolun varteen ja otimme mukaan vain evästä – ja Iitu kaivoi rinkasta esiin pyyhkeensä. Rinkka selässä kävellessä tulee tietty lämmin…
Lisää lämpöä kehoon tuli sinne taukopaikalle töpötellessä, sillä polku oli osan matkaa jokseenkin olematon. Suunta oli kuitenkin selvä. Ja mustikat maukkaita. Kelo tuijotti meitä kauhistuneen näköisenä…
Vuorilammelle saavuttuamme Iitu käyttikin tilaisuutta hyväkseen ja – lahosta laiturinjämästä huolimatta – kävi pulahtamassa virkistävässä vedessä. Teki kuulemma tosi hyvää!
Vuorilammin taukopaikan evästelykatos.
Minä tyydyin istuskelemaan keittokatoksessa ja syömään eväitä penkillä sekä lueskelemaan seinältä Keski-Suomen maakuntauraan liittyviä infojulisteita, jotka ovat säilyneet täällä ihan mahtavasti.
Luultavasti ihan parhaiten koko vanhan reitistön varrella, enkä ole missään muualla törmännyt tietoihin esimerkiksi Keski-Suomen maakuntauran kulkijoille suunnatuista kangasmerkeistä ja tarroista, joita oli joskus myynnissä (kunhan pystyi jotenkin todistamaan, että oli riittävästi maakuntauralla retkeillyt!).
Kapusimme myös kurkkaamaan rinteessä seisovaa laavua. Se voi huonommin: puu oli kaatunut osittain laavun päälle. Metsähallitus ei näitä syrjäisempiä kohteitaan enää ikävä kyllä kykene huoltamaan.
Tervetulleen tauon jälkeen matka jatkui kohti Vähämäentietä. Suuri osa matkasta meni ihan mukavasti metsien keskellä, mutta yhdessä kohtaa huomasimme, että maakuntauran sinisiä maalimerkkejä ei pilkottanut enää mistään ja polkukin katosi alta. Hajaannuimme hetkeksi – tiesimme, että olemme hyvin lähellä oikeaa reittiä – ja onnistuimme sitten bongaamaan sinimaalipäisen reittimerkkikepin. Polkukin löytyi kohta.
Vaan paikoin oli rankaa kaadettu surutta suoraan polku-uralle tai pusikko kavensi kulku-uraa. Onneksi este- ja hidasterata päättyi pian.
Vähämäentielle saavuttuamme pidimme tuumaustauon. Seuratako edelleen maakuntauraa Ison Koirajärven kautta? Muistelin, että siellä olisivat ne hauskat liikennemerkkiripustukset ja olisihan se kiva katsastaa maakuntauran muinaisen kodan nykykunto, mutta päädyimme kuitenkin toiseen ratkaisuun: matka sujuisi todennäköisesti joutuisammin teitä pitkin Surkeenjärvelle.
Niinpä hylkäsimme maakuntauran reitin seuraaviksi kilometreiksi ja kävelimme Vähämäentietä Moksintielle ja sieltä edelleen teitä pitkin Surkeenjärvelle.
Surkeenjärveltä Särkijärvelle
Surkeenjärven matkailutilalta saimme ottaa huilitauon yhteydessä ottaa vesipulloihimme tuoreet täytöt navetan seinän hanasta ja vaihdoimme muutaman sanasen tilan isännän kanssa. Pihapiirissä oli tapahtunut sitten viime käyntini merkittävä muutos: vanha päätalo oli joitain vuosia sitten palanut ja sen paikalla oli nyt ”kesäterassi”, jonka keskellä seisoo edelleen vanhan pirtin piippu.
Astelimme Surkeesta rauhallista tahtia polkuja ja pikkuteitä kohti Särkijärven aarnialuetta. Pian käännyimme kapoiselta tieltä metsään risteyksestä, jossa kerrottiin maakuntauran opastein, että Jyväskylään oli enää 36 kilometriä.
Kurpan rantaa myötäilevää polkua oli aivan ihanaa astella. Niin kaunista ja levollista! Särkijärven suloisissa maisemissa meitä odotti vielä monipuolisempi reittiopastetolppa etäisyystiedoin. Olimme siis tulleet Jämsästä yhteensä noin 45 kilometriä. Yöpaikaksi haaveilin edelleen Hangasjärveä, vaikka sinne olikin matkaa maakuntauran reittiä pitkin vielä 9 kilometriä ja kello läheni jo kuutta illalla. Näinköhän vielä jaksaisimme sinne asti?
Seurasimme maakuntauran reittiä Särkijärven eteläpäässä kohti Varrasperää. Ainakin vähän aikaa, sillä jostain syystä edessämme oli suo. Ja järvi. Surkeenjärvi. Maakuntauran polku oli taas tehnyt meille oharit. No, otetaanpas taas muhkeita mustikoita… Mustikkatauon jälkeen siirryimme viereiselle tielle. Muutaman sadan metrin lisälenkki, ei sen enempää. Sitä paitsi, kun pikkutieltä katsoimme paikkaa, josta maakuntauran ”polku” oikeasti meni, olisimme saaneet kahlata sen pätkän heinikossa.
Loppurutistus
Varrasperälle saavuttuamme mielessä kangasteli jo kovasti Hangasjärvi. Hangasjärvelle oli vielä matkaa ja muistelin parhaani mukaan seuraavan pätkän maastoa useamman vuoden takaiselta retkeltäni maakuntauraa pitkin etelään päin. Oliko tämä se osuus, jossa reitin ura oli hukkunut minulta hetkeksi välillä? Entä jos maasto olisi vielä hankalampaa kulkea?
Oi Hangasjärvi. Siellä odottaisi laavu. Ja ranta. Ja siellähän oli myös sauna. Kaivoin puhelimen esiin ja googlasin. Kehtaisinko vielä lähellä iltakahdeksaa sunnuntai-iltana soittaa ja kysäistä… Onneksi kehtasin, sillä saimme puhelimessa sovittua, että voisimme lämmittää Hangasjärvellä saunan päivän päätteeksi! Se sinetöi reittivalintamme: helppokulkuisinta reittiä perille. Katsoin Google Mapsista reittiehdotuksen. Pekanmäentien ja Sapelitien kautta Hangasjärventielle… Matkaa perille oli enää reilut 8 kilometriä.
Iitu ei silmää räpäyttänyt. Ihan kaikki eivät tässä vaiheessa päivää olisi varmasti suhtautuneet yhtä tyynesti siihen, että edessä oli vielä tässä vaiheessa pitkälti toista tuntia kävelyä rinkka selässä. Oman jaksamiseni tiedän ja tunnen tällaisinakin hetkinä, mutta ei ole aina itsestään selvää, että retkiseuralla riittää tsemppiä rinkka selässä vielä näin loppupäivästä. Nostan hattua tästäkin Iitulle edelleen!
Askel seurasi toistaan. Nautimme edelleen kauniista keskisuomalaisista maisemista, metsistä, pelloista ympärillämme. Pysähdyimmme vielä parille lyhyelle hengähdystauolle ennen Hangasjärveä – väsymys painoi molempia, mutta ehkä se ajatuskin saunasta antoi lisää puhtia viimeisiin kilometreihin.
Hangasjärvi lähenee
Patajärven päästä seurasimme Hangasjärventietä kohti maaliamme, mutta ennen päivän päätepistettä pumppasimme vielä tien viereisestä kaivosta raikkaat vesitäytöt vesipulloihimme. Taivaallista!
Ihana Hangasjärvi. Oli aivan huippua saapua Hangasjärven rantaan, leiriytyä laavulle ja lämmittää rantasauna, rentouttaa väsyneet kropat täydellisesti saunassa, uimapulahdusten kera. Unta laavun suojissa ei tarvinnut montaa henkäystä odotella. Ahhh!
Lämmin kiitos Määtän Paulalle saunan järjestymisestä, emme unohda sitä koskaan! Lisätietoja Hangasjärven retkikämpästä ja palveluista
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Kurjet aamulla
- Särkijärven aarnialueen rantamaisemat
- Pitkän päivän taivallus keskusteluineen yhdessä sitkeän ystävän kanssa
- Hangasjärvi, sauna ja iltauinti
Kävelypäivä
25.8.2019
Kommentit
Lähetä kommentti