Kävellen halki Suomen 18: Hangasjärvi-Jyväskylä
Hangasjärven laavu antoi mitä mahtavimmat unet edellisen päivän kävelyn ja saunan jälkeen!
Matkaa määränpäähämme eli Jyväskylään oli opasteiden mukaan jäljellä Keski-Suomen maakuntauran reittiä pitkin noin 26 kilometriä, josta osan tiesin olevan tieosuuksia ja osan polkuja tai muita kelpo kulkuväyliä; pikkuisen myös entistä hakkuuaukeaa vailla selkeää polku-uraa.
Hangasjärven rantarauhassa nauttimamme retkiaamiaisen jälkeen nakkasimme taas kamat rinkkoihin ja katsastimme vielä ennen lähtöä edellisiltaista virkeämmin silmin itse Hangasjärven retkikämpän ympäristön.
Sauna, ruokailukatos, tulipaikka ja laavu ovat ihan Hangasjärven rannassa, hieno retkikämppä, maakellari ja huussi hieman ylempänä.
Retkikämppää on mahdollista vuokrata porukalle vaikka yösijaksi (siellä on petipaikkoja peräti 24 hengelle) tai päiväkäyttöön. Rantasaunan voi vuokrata erikseen.
Heipä hei, ihana Hangasjärvi. Tänne pitää tulla uudemmankin kerran saunomaan… Sitten rinkat selkään ja menoksi, taas.
Alkumatkasta astelimme Hangasjärventietä pitkin – se oli paikoin hieman pehmoinen, mutta eipähän tarvinnut vielä tallata vielä kovalla asvaltilla. Hakkuuaukean laidalla törötti kyltti Puskaanvie. Vai oliko se Puskaantie?
Hangasjärventieltä käännyimme vielä Saukontielle, joka toi meidät metsän keskeltä maalaismaisemiin, maatilojen keskelle. Lehmälaitumella päät kääntyivät, kun saavuimme ja muutama niistä tuli katsomaan ohimarssiamme lähempää.
Sitten olimmekin Saukkolantiellä (Jyväskylä 19 km), jota pitkin Keski-Suomen maakuntauran vaellusreittikin vielä tovin seurasi. Hunajaristeyksessä (kyltti mainosti ”Vastalingottua hunajaa 2 km”!) oli tehtävä päätös, mitä kautta jatkaisimme eteenpäin. Maakuntauraa eli enemmän metsäpolkuja vaiko suorinta reittiä? Esimerkiksi Myllyjoen kaunis koskimaisema oli enää lyhyen matkan päässä, myöhemmin tulisi vastaan Sallaajärven aarnialue ja muuta kivaa, mutta reitti olisi maakuntauraa pitkin pidempi. Eikä tässä ollut mitään reittisuorittamispakkoa päällä, vaikka maakuntauraa olimmekin pääasiassa kulkeneet.
Niinpä totesimme yksissä tuumin, että voisimme hyvin kävellä helpointa mahdollista väylää perille eli taivaltaa loppumatkan teitä pitkin. Se tarkoitti muutamaa kilometriä lyhyempää kävelyä, joskin tylsempää reittiä – pitkälti asvalttitien laitaa.
Vaikka emme tämän reittivalinnan vuoksi Myllyjoen vuolaampaa uomaa yläjuoksulla nähneetkään, saimme joesta kuitenkin pilkahduksen.
Reittivalinnan vuoksi meillä ei ollut erityisempiä odotuksia tälle tieosuudelle, mitä nyt ylä- ja alamäkiä oli tiedossa. Tämä puinen muistokyltti Saukkolantien varressa kuitenkin pysäytti. Suojeluskuntalaiset olivat ampuneet täällä Susikorven Markus Niemisen vuonna 1918.
Seuraava virkistys silmille tuli niin ikään tien oikealta puolelta: suuri lammaskatras oli levittäytynyt laitumelle.
Isolahden kylän lähestymisestä ilmoitettiin ensin sinipohjaisella kyltillä, sitten tupsahti eteemme Isolahden koulu.
Muurameen kuuluvan Isolahden koulun oppilaiden hihkuessa tien toisella puolella otimme me lepotauon entisen kaupan portailla. Saukkolahdentie vaihtui Ronsuntaipaleentieksi.
Kohta oli aihetta hymyyn… Ylitimme nimittäin Muuramen ja Jyväskylän rajan! Tunsin olevani jo melkein kotona…
Tämä kirvestä ei-kauheasti-heilutteleva-herra tapitti meitä tiukasti, kun kävelimme hänen ohitseen.
Sallaajärven aarnialue luontopolkuineen jäi vasemmalle puolellemme. Kun näin tämän maitolaiturin, muistelin erästä talvista retkeäni Sallaajärvelle, kun olin kävellyt sinne kotoa Kortepohjasta ja aikonut nauttia Ladun majan antimista matkalla, mutta kukkaro olikin jäänyt kotiin. Se talviretki menikin sitten vähillä eväillä.
Roninmäen mastot tulivat askel askeleelta lähemmäksi tässä ylämäki-alamäki-maastossa, jossa autoja suihki ohi vähän väliä. Minkä verran tästä on vielä kaupunkiin? Pidimme pienen energiatauon tien laidassa. Kyllä tämä tästä…
Saapuessamme Kolmisoppisen tuntumaan tuli puheeksi, että Iitu ei ollut ikinä tullut käyneeksi Ladun majalla. Siitä saimme hyvän syyn laskeutua Ronsuntaipaleentieltä alas Kolmisoppisen rantaan ja hengähtää Ladun majan huilipenkeillä. Teki hyvää oikaista selkä ja ottaa taas vähän lisää virtaa viimeisistä eväistä.
Keski-Suomen maakuntauran vanhat opasteviitat ovat edelleen pystyssä Ladun majan pihassa. Täältä Jämsään oli vanhaa reittiä pitkin 74 km. Minulla teitä pitkin kotiin noin 6 km. Koska olimme tievalinnoillamme hieman oikaisseet, jäisi tämän kolmen päivän reissun pituudeksi hieman alle 80 kilometriä.
Sitten taas ylös Ronsuntaipaleentielle ja valumaan kohti kaupunkia. Nyt tuli jo katsottua kelloa: mihin junaan Iitu voisi ehtiä? Se jäisi nähtäväksi. Vasemmalle jäi Mustankorkea tuoksahduksineen, oikealle puolelle tietä Rainer-kuusi. Autoja tuli vastaan sen verran, että sadattelin mielessäni tätä kapeaa tietä. Ronsuntaipaleentie kaipaisi kipeästi noin puolentoista kilometrin jatkopätkää kevyen liikenteen väylälle, jotta Ladun majalle voisi kulkea turvallisesti autotonkin kulkija Keskussairaalanmäen suunnasta.
Kevyen liikenteen väylä nousi loivasti Keskussairaalanmäelle, rakenteilla oleva hulppean kokoinen, tummanpuhuva Sairaala Nova sakaroineen jäi sekin tien oikealle puolelle. Ehtisikö Iitu jo seuraavaan, neljän jälkeen lähtevään junaan? Näytti siltä, että kyllä vain!
Heitimme hyvästit sairaalan läheisellä bussipysäkillä ja minä lähdin kävelemään rinkka selässä kohti kotia. Enää kolmisen kilometriä.
Kaupungissa tosiaan oltiin… Matkalla tulivat vastaan myös suosikkigraffiti-/katutaiteilijani urbaaneja taideteoksia, joita nimitän Äkäisiksi jyrsijöiksi.
Kaivoin kotiavaimen taskusta. Oli väsynyt, mutta onnellinen olo. Hienot kolme päivää takana. Kiitos vielä Iitu!
Seuraavalle #suomenhalki-pätkälle saisin lähteä kävelemään suoraan kotiovelta…
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Hangasjärven aamu
- Tienvarren maalaismaisemat lehmineen ja lampaineen
- Hyvän ystävän kanssa taivaltaminen
- Saapua #suomenhalki-retkeltä kävellen kotiin!
Kävelypäivä
26.8.2019
Kommentit
Lähetä kommentti