Kävellen halki Suomen 15: Kuhmoinen-Jämsä
Nukuttuani hyvät unet Kuhmoisten Sahanrannassa nousin satamasta mäkeä ylös Kuhmoisten keskustaan ja etsin ensi töikseni sieltä aamiaispaikan. Onnekseni vastaan tuli jo avoinna ollut Sarin kotikahvila, jossa sain ensinälän taltutettua. Lisäksi tein eväsostoksia ruokakaupasta ennen kuin lähdin aloittamaan päivän taivalta. Edessä oli reilut 40 km tarpomista. Olin valinnut pikkutiereitin, jossa olisi toivon mukaan mahdollisimman vähän liikennettä.
Kuhmoisten keskustan liikehuoneistojen jälkeen ohitin Ase- ja varusmuseon sekä huoltoaseman, sitten valtatien 24 yli ja sitä rauhaisampaa reittiä kohti.
Vilkutin mielessäni Isojärven kansallispuistoon, joka nyt jäi tämän reittivalinnan vuoksi tällä reissulla käymättä (se olisi tehnyt aika ison mutkan matkalla Jämsään). Soman punamultamökin takana kimmelsi Ala-Karkjärvi – yksityisen rannan takana.
Käännyin Länkipohjantielle, kohti pohjoista. Frisbeegolfrata odotti innokkaita liitokiekonheittäjiä. Kevyen liikenteen väylä veteli viimeisiään, kun huomasin Länkipohjantien oikealla puolella koulurakennuksen. Kohdalle päästyäni päättelin, että se oli entinen koulu.
Kyseessä oli entinen Karkjärven koulu. Pihatien kohdalla oli viitta ”Kartano Roosa” ja lisäksi kylttejä, joista houkuttelevin oli käsin tehty kyltti: Pannarikahvila! Sinne! Voi kun olisin hoksannut jättää aamiaisen kirkonkylässä väliin! Pakko oli silti poiketa.
Pannarikahvila ja kirppis sijaitsivat entisen koulurakennuksen alakerrassa. Iloinen emäntä toivotti minut tervetulleeksi ja lupasi paketoida minulle pannaria mukaan evääksi – tuoreen hillon kera. Ihanaa! Juttelimme tovin kaikenlaista, muun muassa eläinhavainnoista luonnossa. Kuulin tarinan jopa aidosta susihavainnosta eräänä talvisena aamuyönä ihan Kuhmoisten keskustassa.
Sitten alkoi se vähemmän tapahtumarikas Länkipohjantien tallaus. Viihdykkeenäni oli kuitenkin ympäristö. Katseeni siilasi maisemaa, pihoja, tienpieliä ja niillä kasvavia kukkia, talojen kukkaistutuksia, postilaatikkovirityksiä. Tämä fillariasetelma oli kaikkein hauskin!
Laitumella alkuun laiskasti astellut hevonen keksi kohta kohdalle tultuani, että nyt on lähdettävä pinkomaan täysillä toisaalle. En siis ollut kovinkaan katseenkestävä.
Asvalttitie jäi taakse ja jalkojeni olla oli vaihteeksi soratie. Väliin suorana, toisinaan enemmän tai vähemmän mutkittelevana, pienillä ylä- ja alamäillä silattuna. Onneksi tie ei pölissyt mahdottomasti, kun ajoneuvoja harvakseltaan pyyhälsi ohi.
Kun saavuin Linnavuorentien risteyksen kohdalle, oli hetken mietinnän paikka. Koska olin käynyt Linnavuoren maisemia ihailemassa aiemminkin, päätin jättää maisemapaikan nyt väliin.
Jotain muuta uutta tuli näillä main kuitenkin vastaan: Kuhmoisten Kuhmurat -kylttejä. Kuhmoisiin on tehty uusi maastopyöräilyreitti, joka kiertää kymmeniä kilometrejä sekä maastossa että pikkuteillä, myös tämän tien kautta. Lisätietoja Kuhmoisten Kuhmurat -reitistöstä Facebookissa
Koska tiesin, että päivän pitkähköllä taipaleella ei ollut tarvetta tuijottaa tiiviisti karttaa – kääntymistä vaativia risteyksiä oli harvassa – noteerasin kartastani lähinnä edessä olevia järviä. Järvien avulla oli helppo seurata, missä kohdassa olin menossa ja samalla arvioida, minkä aikaa menisi seuraavan saavuttamiseen. Kivointa oli, kun järvenranta hipoi tietä!
Muutamissa kohdin tien lähellä oli superhienoja kallioita. Tämän kallioisen rinteen kohdalla aprikoin, meneeköhän sen laella polkua… Alarinteen soratieltä kun näki lähinnä metsää tai hakkuuaukeita tai peltoja.
Kotajärven kohdalla tie kurvasi jälleen järven rantaan. Ylitettyäni kapean joenuoman oli vasemmalla puolellani seuraava järvi eli Iso Savijärvi, jonka rannassa pidin evästauon. Sää oli edellispäivästä viilentynyt; kuljin edelleen fleece päällä. Pääasia, ettei ollut kylmä.
Näinköhän tämä kaunis talo aivan tien varressa tullaan vielä korjaamaan?
Puukkoinen
Mitä muuta? Puukkola -kyltillä varustettu pikkurakennus. Viehättävä mansardikattoinen talo myynnissä joen varressa. Maamiespirtti.
Maamiespirtti – päättelin, että sieltä voisi löytyä ulkohuussi… Ja olin oikeassa. Kiitos! Sitten istahdinkin evästauolle tämän rappioromanttisen kauniin, selvästi pitkään palvelleen Maamiespirtin rappusille. Lahoa näkyi jo. Kuinka paljon tällaisia rakennuksia, seurantaloja, maamiesseurantaloja sun muita Suomessa onkaan? Hörppäsin lisää vettä ja söin hedelmän.
Jatkoin maalaismaisemassa matkaa kohti Hassia. Hassi sai minut ajattelemaan vain parin päivän päästä alkavaa MM-rallia. Näinköhän tämä maaseutuidylli muuttuisi moottoripärinäiseksi jo kuluvan päivän aikana, kun olisin rallireitillä?
Kuhmoisten ja Jämsän raja tuli eteen vähän ennen Hassia. Vaakunat ovat lievästi sanottuna haalistuneet. Jämsän vaakuna vaikutti kuitenkin vähän vieraan oloiselta. Kun kotona tarkistin vaakunan ulkoasua, paljastui että tämä Jämsän vaakuna onkin vanhempaa designia ja palveli kuntaa vuosina 1953-2008. Sen jälkeen Jämsän vaakunaksi tuli Jämsänkosken entinen vaakuna, joka on tätä yksinkertaisempi.
Hassi ja rallimaastot
Lähdin siis tarpomaan virallista rallitietä. Niitä ralliautoja ajoi ilokseni vastaan vain yksi ainoa, ja sekin täysin nopeusrajoitusten puitteissa. Muuta liikennettä oli edelleen samaten varsin vähän, joten sain rallitien lähinnä itselleni.
Samalla paljastui, miksi tämä tie oli valittu rallipätkäksi. Soratien mutkat ja niiden kallistukset ovat oikeasti tosi hurjia välillä. Jopa kävelijänä vaihdoin välillä mieluummin tien puolta, jotta en olisi joutunut astelemaan niin ”toispuoleisesti” mutkissa.
Rallitien palveluissa ei ollut moitteen sijaa. Häkellyttävän hyvin löytyi erittäin siistejä eli täysin puhtaita, korkkaamattomia huusseja! Kiitos siitä!
Kaikenlaista rajoittavaa kyltitystäkin soratielle mahtui. Ei droneja, ei telttailua, ei ajoa silloin ja silloin, ei tälle alueelle… Turvallisuusjuttuja ja muuta huolenpitoa alueista.
En ole ikinä ollut katsomassa yhtään rallin erikoiskoetta, vaikka olenkin MM-rallin alueelta kotoisin. Ralliväyliä olen tietämättäni kulkenut aiemminkin, ainakin Jyväskylän Harjulla ja Laajavuoressa, mutta nyt kävelinensimmäistä kertaa ihan merkityllä rallipätkällä.
Metsätaipaleet muuttuivat vähitellen maatalousvaltaisiksi ja Jämsä alkoi olla yhä lähempänä. Alhojärveltä ei olisi enää pitkälti matkaa jäljellä.
Jos oikein muistan, juuri Alhojärven lähituntumassa kohtasin tämän pistämättömän komean petäjän. Aito maisemapuu! Julistin mielessäni tämän Jämsän kauneimmaksi männyksi.
Autojen äänet kantautuivat yhä lähempää korviini, kun valtatie 24 ilmestyi kuulo- ja näköpiiriini. Vältin valtatietä mahdollisimman pitkään kulkemalla sen rinnalla kulkevaa pikkutietä ja sitten pujahdin sopivassa rakosessa kiireesti tien yli – melkein perillä.
Katsoin kelloa. Tarkistin puhelimesta juna- ja bussiaikataulut Jyväskylään. Jos oikein reippaasti hilppaisisin loppumatkan, voisin ehtiä iltakahdeksan junaan. Niinpä nostin askeltahtia ja vippasin suorinta mahdollista kävelytiereittiä Jämsän asemalle. Yksikään museo tai muu nähtävyys ei tietenkään ollut enää illalla auki.
Alikulkutunnelin hienot maalaukset siivittivät kulkuani – päätin luottaa siihen, että ehdin. Noin kahta minuuttia ennen junan lähtöaikaa tein kiivaasti lipunostonäpyttelyä junamaatilla ja ehdin saada lipun kouraani juuri, kun Jyväskylään matkaava juna saapui asemalle. Eipä mennyt tarkalle!
Parasta / mielenkiintoisinta päivässä
- Pannarikahvila Kuhmoisissa, Kartano Roosa.
- Puukkoisten kylä.
- Rallitien kävely, Hassin seutu.
Kävelypäivä
Retkipäivä: 30.7.2019
Tämä on osa Suomen halki -kävelyprojektiani, jonka merkeissä kävelen omaan tahtiini pätkissä Hangosta kohti Nuorgamia, aina silloin kun seuraavan pätkän taivaltamiseen on mielestäni sopiva hetki. Matkanteko alkoi 6.12.2018. Tavoitteeni on päästä jonain päivänä perille.
Edellinen päivä: Padasjoki-Kuhmoinen
Kommentit
Lähetä kommentti