Helvetistä itään - pyörähdys Helvetinjärven kansallispuistossa
Helvetistä itään? Siitä tulevat itselleni ensimmäisenä mielleyhtymät elokuvaan ja kirjaan, joskaan ei tismalleen samalla nimellä, vaan kyseessä ovat Elia Kazanin ohjaama elokuva Eedenistä itään (pääosassa James Dean) ja sen pohjana ollut John Steinbeckin romaani, niin ikään Eedenistä itään. Erittäin vaikuttavia kumpikin, joten Helvetistä itään on ollut nerokas oivallus nimeksi luontopolulle, joka johtaa Helvetinjärven kansallispuiston Kankimäestä Helvetinkolulle.
Saavuin pikkutietä Kankimäen parkkipaikalle tosi kauniin sään vallitessa Haapamäen suunnasta Himmaanmäen näkötornilta – ajattelin että Helvetinkolu on sen verran lähellä poiketa – mutta kun näin täpötäyden parkkipaikan, mietin hetken, kannattaako jäädä. Upea syyspäivä oli saanut muutkin liikkeelle. Koin ihka ensimmäistä kertaa tämän vuoden erikoisuuden eli ruuhkan luontokohteessa.
Päätin kuitenkin odotella parkkipaikan vapautumista ja odotus palkittiin kohtuullisen pian. Kankimäen ravintola Helvetin Portti olisi myös houkutellut, mutta pitkän jonon havaittuani pakkasin kiltisti autosta omat eväät reppuun ja astuin portista polulle. Noin 4 km pitkä Helvetistä itään -kierros kuulosti tismalleen sopivalta.
Vaikka porukkaa olikin Helvetinjärven kansallispuistossa mojovasti, ei polkua tallatessa tullut jonossa kulkemisen tuntua. Kullakin seurueella oli oma kulkutahtinsa ja polulla vastaantulijoillekin annettiin hyvin tilaa. Viehättävää metsämaastoa katsellessa mieli rauhoittui.
Rappusten myötä reitti nousi ylemmäs ja kohta tuli yhtymäkohta oman reissuni toiseen retkeen eli Gallén-kierrokseen. Luontopolun taulu kertoi, että Ruovedelle suunnittelemassaan Kalelassa useita vuosia asunut Akseli Gallén-Kallela oli kulkenut myöskin näitä polkuja, kuten myös taiteilija Louis Sparre.
Pian edessä olivat jyrkät rappuset alaspäin. Vaihtoehtona oli kääntyä hetimiten vasemmalle ja mennä suoraan Helvetinkolun yläpuolisille kallioille, mutta koska eväsnälkä jo kurni, laskeuduin portaita alas Isolle Helvetinjärvelle. Tulipaikkaa kohti.
Ison Helvetinjärven rannalla on punainen tupa, joka toimii päivätupana retkeläisille. Toisin sanoen tupa ei ole yöpymiskäytössä laisinkaan, vaan siellä voi vaikka syödä eväitä sisätiloissa. Pihan nuotiokehän ympärillä oli pari seuruetta, mutta onnekseni siinä oli sen verran väljää, että sain turvaetäisyydet huomioivan istumapaikan yhdelle ja pääsin pistämään eväsmakkarani kypsymään tulille. Teetä, piirakoita ja notskimakkaraa, ihanaa!
Porukkaa toki riitti päivätuvan ympärillä, mutta aika hyvin kaikki tuntuivat huolehtivan koronaetäisyyksistä eri seurueiden välillä. Hyvä niin.
Päivätuvalta Helvetinkolua kohti kulkee polku, jolta näkee Helvetinkolun mahtavat kalliot upeasti alhaalta ylös.
Itse Helvetinkolun kohdalla voi miettiä, kokeillako kapuamista hyvinkin louhikkoista reittiä itse kolua pitkin aivan ylös asti. Välillä piti ottaa käsillä kivistä tukea, mutta onnistuihan se!
Ylös päästyäni nousin itse kallioiden päälle, mihin useimmat olivat saapuneet helpompaa reittiä eli portaiden kautta.
Helvetinkolun komeilta kalliolta oli kiva katsella ruskamaisemia, mutta huomasin, että tuntui oudolta olla paikassa, missä näin yhdellä silmäyksellä kymmeniä ihmisiä. Ymmärrettäväähän se oli, kun olin sillä parhaalla näköalapaikalla, mutta silti. Niinpä en jäänyt pitkäksi aikaa istuksimaan maisemakallioille, vaan lähdin paluumatkalle kohti Kankimäkeä.
Viitoitukset herättivät taas ajatuksia. Täältä voisi siis patikoida Pirkan taivalta (E6) pitkin vaikka Pihlajaveden Kontioreitille, jota olin juuri edellisenä päivänä kiertänyt. Mielenkiintoista…
Kangasmetsä vaihtui pian kosteampipohjaiseksi maastoksi. Pitkospuiden ympärillä lojui usean vuoden takaisin myrskyn kaatamia kuusia, jotka oli jätetty lahoamaan reitin varteen, metsän pienempien eliöiden iloksi.
Kun saavuin suon laitaan, mietin, kuinka hienoa, vaihtelevaa maastoa tämän muutaman kilometrin mittaisen reitin varrelle mahtuukaan. On korkeuseroja, järvimaisemaa, kallioita, erilaista metsää ja sitten vielä tätä pitkospuutaivalta suon halki. Karpalot polun vieressä olivat kuitenkin vielä sen verran kirpeitä, että parin maistaminen riitti – ja kevensin suutuntumaa puolukoilla.
Tämä rauhallinen paluumatka Helvetistä itään sai myös unohtamaan parkkipaikan ruuhkan ja yllättävän väenpaljouden Helvetinkolun kallioiden laella. Kyllä kansallispuistoon aina väkeä mahtuu, mutta jos kaipaa isommin hiljaisuutta, kannattaa retkiä suunnata kansallispuistojen sijasta vähemmän tunnetuille kohteille.
Kommentit
Lähetä kommentti