Kontioreitti, Pihlajavesi - Gallén-kierroksen ruskatunnelmia

Kontioreitti, Karhunkierros, Karhunpolku… Mesikämmenen mukaan nimettyjä reittejä löytyy Suomesta useampikin. Tunnusomaista niille on, että seudulla oikeasti liikkuu karhuja. Näin kuulemma on myös Pihlajavedellä.

Kävin äskettäin Pihlajaveden hienolla, vanhalla erämaakirkolla ensi kertaa ja retkeilyreitin reittimerkin kuusikossa huomattuani alkoi heti tehdä mieli retkelle Pihlajaveden syysmaisemiin.

Alkuaikomukseni oli lähteä tarpomaan koko upouusi, 60 kilometrin mittainen Gallén-kierros, mutta tutustuttuani ensin alkuillasta Vanhan kirkon lenkkiin valintani osui kuitenkin noin 20 kilometrin Kontioreittiin. Hötkyilyt pois.

Laavulta vauhtia Kontionreitti-retkelle

Niinpä aloitin oman Kontioreitti-retkeni yöpymisellä: tallasin pilkkopimeällä otsalampun valossa Kontioreitin varrella olevalle Kuusikosken laavulle laskeutumaan Pihlajaveden syystunnelmiin. Sytytin tulet, paistoin makkarat, katselin yllä tuikkivaa tähtitaivasta, kuuntelin nuotiotulen huminaa ja vieressä virtaavaa vettä. Ja otin kunnon unet raikkaassa syysilmassa.

Kun aamu valkeni, näin viimein, missä olin. Valo siilautui ruskan väreissä hehkuvien puunoksien lomitse ja havahduin täydellisen kauniiseen syyspäivään. Kuusikosken yläpuolisessa suvannossa vallitsi rauha.

Oli muutenkin kiva nähdä laavun ympäristö paremmin, sillä pimeässä laavulle saapuessani ei otsalamppuni valokeila ollut osunut puuvaja-huussirakennukseen, joka aamulla löytyi kapean puusillan toiselta puolelta. Puuvajassa oli ihanan pieniä ja kuivia klapeja verrattuna niihin isompiin kalikoihin, joita laavun seinustalta olin pimeässä löytänyt tuliani varten. No, onneksi minulla oli ollut syttytuohia matkassa.

Retkiaamiaisen jälkeen pakkasin yökamat kasaan, palasin autolle ja lähdin etsimään muutaman kilometrin päästä Kontioreitin lähtöpaikaksi ilmoitettua Kylätaloa. Kontioreitin reittikartan olin tulostanut valmiiksi matkaan.

Kontioreitti alkaa Karalahden kylätalolta

Kylätalo-kylttiä ei näkynyt, mutta kartta kertoi, että olin oikeassa paikassa ja päättelin, että Karanlahden kahvio -kylttiä kantavan rakennuksen täytyi olla se Kylätalo. Talon vieressä on hyvin parkkitilaa aivan upeassa paikassa Pihlajaveden rannalla, uimarannan yläpuolella. Ilmoitustaululla oli ulkoilureittikartta ja punaisesta postilaatikosta olisi voinut karttoja lainatakin. Ilmoitustaulun perusteella alueelta löytyy myös fatbike-vuokrausta ja opastettu retkikin järjestyy.

Pakkasin reppuun päivän evästarpeet ja lähdin matkaan, siunaillen sääonneani: mitä parhain mahdollinen syyssää: pilvetön taivas, lämpöä reilusti yli +10 astetta, kuivat polut edessä. Ylitin Ähtärintien ja pääsin alkuun nauttimaan kulttuurimaisemasta ja taivaallisen kauniista ruskan väreistä.

Kontioreitti on merkitty puisin opastein. Sinipohjainen ”pihlajanmarjakolmio” markkeeraa alueen reittejä muutenkin, ei ainoastaan Kontioreittiä, sillä samanlaiset merkit löytyvät myös Vanhan kirkon kierroksen varrelta.

Kokinkota-taukopaikka tuli vastaan hyvin pian ja paljastui, että olin Euroopan kaukovaellusreitti E6:n varrella, joka tässä kantaa nimeä Pirkan taival (vähän pohjoisempana E6 seurailee mm. Peuran polkua). Pirkan taival kulkee täällä joitain kilometrejä yhtä matkaa Kontioreitin kanssa. Hämmästyin, kun huomasin, että Ähtäriin oli tästä vain 27 kilometriä.

Pikkutie johdatti minut marjatilan pihapiirin viereen, missä vanha puhelinkoppi on saanut uuden elämän läheisten Pihlaiskoskien kalastusluvanmyyntikoppina. Kun tihrustin maalaistalon katonharjalta tilaviiriä, erotin siitä vuosiluvun 1888. Kontioreitti kiertää tässä talon pihan ja jatkaa marjaviljelysten välistä metsäpolulle.

Kontioreitti käytti minua metsäpolkuosuuden jälkeen hakkuuaukean laidassa, sitten pikkutietä pitkin Ähtärintien toisella puolella Kursmäen metsä- ja kulttuurimaisemissa, kunnes palasin jälleen Ähtärintien länsipuolelle metsäin keskelle, edelleen pikkutietä kävellen.

Kuusistontien varrella tuli vastaan Kontioreitin toinen eli Hirvikota, joka oli viirin mukaan rakennettu vuonna 1991. Pimeä kota ei houkutellut evästauon pitoon, joten istahdin syömään eväspiirakoitani ennemmin metsän reunaan kivelle, jolle aurinko paistoi ihanan lämpimästi. Kiitos pysähtymisen, sain hetkeksi seuraa myös päivän ensimmäisistä hirvikärpäsistä, joita tämän jälkeen putkahteli (onneksi vain harvakseltaan) tuttavuutta tekemään. Valitettavasti jokainen niistä sai kokea tehneensä virheliikkeen.

Matka jatkui pikkutietä vielä jonkin matkaa, kunnes heinikkoisesta metsäautotien päädystä opastettiin metsäpolulle. Tällä pätkällä oli alussa tehty harvennushakkuuta, reittiopasteet harvassa ja polku oli hankalammin havaittavissa, joten hetken sai olla aika tarkkana, mutta sitten edessä olikin viehättävää, mäntyvoittoista metsämaisemaa.

Kankimylly ja Kankijoki

Polkutaipaleen jälkeen astelin hiekkatietä Kankijoen ylitse. Sillalta häämötti jo karttaan merkitty nähtävyys, Kankimylly. Kankimyllyn seinästä löytyy kaiverruksia esimerkiksi 1800-luvun lopulta ja vuodelta 1918.

Kankijoen syysmaisemaa tuijotin ihan mielikseni niin ylävirtaan kuin alavirtaan. Virtaavan veden solina, jokeen ja sen rantakiville ja rannoille leijailleet koivunlehdet tekivät hetkestä niin pysähdyttävän kauniin, vaikka juuri tässä eivät ruskan iloisenkirkkaat värit hehkuneetkaan. Tässä oli jotain niin aidon syksyistä, tiettyä haikeutta, ripaus surumielisyyttä.

Kankimyllyn sisäpuolellekin saattaa onnistua pujottautumaan oviaukosta, jos saa vedettyä mahan sisään. Hämäräähän siellä oli, mutta oli jännää olla hetki myllyrakennuksen sisällä, kun vesi virtasi alla.

Tien varresta löytyy myös Kankikota, joka on selvästi paikallisten metsästysporukoiden suosima taukopaikka. Istahdin jälleen mieluummin ulkoilmaan päivän toiselle evästauolle. Vettä tällä retkellä kului kyllä, siitä aurinko piti huolen! Harmittelin, että en ollut älynnyt laittaa lyhythihaista t-paitaa ylle, vaan jouduin kulkemaan pitkähihaisessa. Voi tätä syksyä!

Kankikodalta Kontioreitti jatkui jälleen helppokulkuisesti eli erinomaista pikkutietä pitkin. Jos kulkijoita on porukassa useampi, saa tällaisilla tieosuuksilla kulkea pitkään mukavasti rinnakkain, kun autoja sattuu kohdalle hyvin harvakseltaan.

Vaikka tietä pitkin kävely onkin mukavan joutuisaa, on patikointi minusta aina parasta polkua pitkin. Niinpä seuraava polkuosuus olikin enemmän kuin tervetullut, etenkin kun edessä oli tosi kaunis mäntykangas puolukkamättäineen. Metsäpolkutaival päättyi aikanaan ja astahdin taas toviksi metsäautotielle, jonka kääntöpaikalta Kuusijärven päästä pääsin taas kivalle polulle.

En pysähtynyt popsimaan ainoastaan puolukoita, vaan kaukaa viisaasti kaivoin repusta retkikuksan, johon mahtui mukava määrä pulleita mustikoita.

Kuusijärven rannassa valo oli kauneimmillaan loppuiltapäivästä. Täältä ei todellakaan ollut kiire pois.

Taivalsin marjakippo kädessäni seuraavaksi mökkitietä, jolta käännyin Mörköperäntielle. Mörköjä ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, eikä niitä kontioita, vieläkään. Lopulta edessä oli enää metsäautotien pää, jolta siirryin viehkoon vanhaan kuusikkoon.

Tällaisen tunnelmallisen vanhan metsän poikki taivalsin loppumatkan edelliseltä yöltä tutulle Kuusikosken laavulle. Matkantekoa hidasti vain yksi polun poikki (ilmeisesti Aila-myrskyssä) kaatunut vanha kuusi.

Kuusikoskella olikin sitten aika pitää kunnon tauko! Kipaisin kosken toiselle puolelle hakemaan ripeästi syttyviä klapeja, otin repussa kantamani lettupannun tykötarpeineen esiin ja tein lettutaikinan, sitten sytytin tulet. Kontioreitin lettukestien aika!

Tässä kohdassa tuli käyttöä myös kuksaan poimimilleni mustikoille, lettujen kaveriksi tietysti…

Teki hyvää nauttia muutamasta nuotioletusta tässä Kuusikosken keitaassa, jonka värimaailma teki niin hyvää sielulle.

Kontioreittiä oli jäljellä enää ehkä parisen kilometriä takaisin lähtöpaikkaan. Vaihtoehtoisesti olisin voinut palata autolle myös Koskireitin polkua (joka kulkee aivan koskiuoman viertä), mutta päätin jättää Koskireittiin tutustumisen toiseen kertaan. Olisihan siinä hyvä syy tulla tänne uudelleen!

Kontioreitti yhtyi pian Myllyniemenpolkuun ja olin jälleen Pirkan taipaleella. Tämä loppumatkan polku oli yksi päivän mukavimmista osuuksista, olihan jalkojen alla jälleen kapea polku-ura ja ympärillä komea ruskan sävyjä toistava metsä. Erityisen upea oli suojelualueen kuusikko.

Vain vähän ennen Kontioreitin loppua tuli eteen Vähälammen ja Pihlaislammen välinen harmaantunut Pukkisilta, jolta kelpasi katsella syysmaisemia, hitaasti astellen.

Kohta saavuinkin takaisin Karansalmelle, missä minua odotti niinikään peilityyni Pihlajavesi. Ah onnea, kun sain tällaisen retkisään! Tällaisina päivinä ei ole vaikeaa valita lempivuodenaikaa…

Pihlajaveden uudet ulkoilureitit

Liikkuva kylä -hankkeen myötä syntynyt Gallén-kierros on uusi, Keuruun Pihlajaveden kiertävä reitti (60 km), jonka sisällä on myös neljä lyhyempää reittiä: Kontioreitti (20 km), Lieroisen lenkki (12,5 km), Koskireitti (8,6 km) ja Vanhan kirkon lenkki (8,5 km). Reiteille on tehty talkoilla opasteita ja tulossa on myös infokylttejä.

Gallén-kierros on saanut nimensä taiteilija Akseli Gallén-Kallelan mukaan, joka vieraili seudulla vuonna 1900 polkupyörällä. Polkupyörään tuli vika ja Gallén jäi Pihlajavedelle odottamaan menopeliinsä varaosia Helsingistä. Odotusaikaansa taitelija käytti Pihlajaveteen tutustumiseen, tuloksena mm. piirroksia. Pihlajaveden ulkoilureiteistä löytyykin edelleen sekä pyöräilijälle, patikoijalle että melojalle koluttavaa.

P.S.

Retki Pihlajavedelle oli kyllä nappijuttu. Kun Kontioreitti oli takana ja istuin taas autossa, mietin kuumeisesti, mitä seuraavaksi – ilta alkoi jo hämärtää. Jäisinkö vielä tänne yöksi vai mitä? Koska kyseessä oli minisyyslomaseni, päätin hemmotella itseäni sisämajoituksessa lähiseudulla, jos sellainen löytyisi . Eläköön Riihon majatalo, josta mukava yösija järjestyi noin puolen tunnin varoitusajalla!