Jalkaisin

Evo edessä tänään! Lammin aamu valkeni kauniin, linnunlauluisen koivikon keskellä. Ah, niin levollista ja hiljaista… Päivän taipaleeni alkoi leppoisalla kävelyllä pikkutietä pitkin ja pääosin metsän siimeksessä. Niinpä äimistykseni oli kahta kauheampi, kun heti aamun ensimmäisten kävelykilometrien aikana kuului järjettömän kova pamaus. Ihan kuin olisi tykillä ammuttu. Eikä se tuntunut tulevan kovin kaukaa. Vaistomaisesti pysähdyin ja pälyilin pikkutien ympäristöön, kuuntelin. Pitääkö varoa jotain erityistä, onko täällä turvallista? Ammuttiinko lähimetsässä norsupyssyllä? Mitään ei kuulunut. Jatkoin matkaani edelleen tarkasti ympäristöäni kuunnellen ja taloja ohittaessani oli vähän outo olo. Jos jossain pihassa olisi näkynyt ihmisiä, olisin kysynyt pamauksesta, mutta pihat olivat hiljaisia. Ylitin Tommalanojan, josta olin toivonut voivani napata liki tyhjiin vesipulloihini täydennystä, mutta veden ääreen laskeutuminen näytti hankalalta. Siispä vettä jostain myöhemmin. Käännyin Evolle j...

Palasin Oittiin muutaman päivän jälkeen jatkamaan matkaa, kun kävi selväksi, että nilkan hiertymä ei vaivannut enää. Paremmat kuituteippaukset vain ihon suojaksi ja kevyemmät retkeilykengät jalkaan. Se oli siinä. Reittikin oli selvä: tietä pitkin kohti Lammia. Mutta mihin asti? Muistelin kesän 2018 Suomen poikki -retkeäni ja päivää, jonka aikana kävelin ilman rinkkaa yhteensä yli 50 km . Tuumasin, että voisin hyvin kävellä Oitista päivässä Lammille (noin 40 km) kevyen eväsrepun kera, mikäli saisin rinkan odottamaan minua Lammille. Tämä järjestely onnistuikin, mutta vain siksi, että poikkeuksellisesti en matkannut julkisilla lähtöpaikkaan. Parempi puoliskoni auttoi ja heitti minut aamulla autolla Oittiin ja mennessään rinkkani Lammin S-Marketiin, jossa ystävällisesti suostuttiin ottamaan kantamukseni päiväksi parkkiin. Täydensin Oitin S-marketissa eväsreppuni, sitten kävelin kepein askelin omakotitalojen ohitse Torholantielle, joka toi minut Riihimäentielle. Siltä oikaisin rauhaisaa, ka...

Hyvinkäällä kymmenes ”Suomen halki” -kävelypäiväni valkeni Hotelli Sveitsissä, josta tallustin muhkean buffet-aamiaisen jälkeen (pientä vaihtelua pikapuuro+tee -yhdistelmään…) kohti keskustaa. Promenadigalleria kuulosti juuri sopivalta taidepysähdyskohteelta kävelijälle, mutta ikävä kyllä galleria oli kiinni. Rautatiesillalla minua tervehti iso Tervetuloa Hyvinkäälle -banderolli ja junaradan varressa komeili aivan mahtava Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki -muraali (taiteilija Jani Leinonen ). Mitähän runoilija Aaro Hellaakoski olisi tästä sitaattitoteutuksesta tykännyt? Hyvinkään taidemuseo oli visiittilistallani ihan Hyvinkäällä pitkään asuneen Helene Schjerfbeckin takia. On aina ilo nähdä hänen töitään. Bonus olikin sitten niin ikään Hyvinkäällä vaikuttaneen Yrjö Saarisen töiden näyttely, sillä esillä oli myös hänen maalauksiaan kotikaupungistani Jyväskylästä, Tourujoen maisemista. Hauska yllätys! Hyvinkään kaupunkikuva ei ollut (anteeksi vain!) mikään säväytt...

Kun heräsin teltassani Kiljavannummella, jotain rapsahteli oranssin majoitteeni kattoon. Sade? Ei. Ihan kuin joku heittelisi jotain? Ei kai nyt sentään. Rapsahtelu jatkui harvakseltaan. Mitä ihmettä? Kun oli työntänyt sekä pääni että loppukropan ulos matalasta majastani, huomasin maassa siellä sun täällä kävyn suomuja ja pari kaluttua kuusenkäpyä. Oravahan se siellä paiskoi kuusen oksilta telttailijaa ruuantähteillään ja osutti osan kävyn jämistä telttani katolle. Kiitos vaan! Kiitos rakettikeittimeni, ehdin aamupuuroni kimppuun jo ennen kuin oravainen lopetteli omaa ateriaansa. Olin siis oravan kanssa aamiaisella. Kiljavannummelta ulkoilualueen polkuverkostosta on yhteys Seitsemän veljeksen vaellusreitille , joka jatkuu Nurmijärveltä edelleen Hyvinkäälle. Tuntui ihanalta ajatukselta kävellä tänäänkin myös metsäpolkuja pitkin. Harmaapohjaisia opasteviittoja Seitsemän veljeksen reitille, Rajamäelle, sun muualle tuli vastaan ihan kivasti, mutta saapuessani neljän vaihtoehdon risteykseen...