Ensilumi

Eilen aamulla sain painaa ensimmäistä kertaa tänä syksynä jalanjälkeni ohueen lumikerrokseen. Räntäsade muuttui vähitellen märemmäksi ja päivä lämpeni, joten kaunis valkea myös tuosta Nisulankadun ja Wilhelm Schildtin kadun kulmasta hiipui vähitellen pois. Saisi kyllä sataa enemmänkin...Vettä tai lunta, kumpaa vain.

Yliopistolla Seminariumin ulkopuolelta muovisuojaukset ovat jo väistyneet ja rakennuksen piha alkaa vapautua telineistä ja rakennustarvikkeista - tilaa paremmin myös jalankulkijalle. Lyseonkadun ja Harjukadun kulmassa päässee sielläkin pian paremmin kulkemaan myös jalan, kunhan nyt vielä keskeneräinen ajoradan nupukiveys valmistuu. Seminaarinkadun lisäksi Lyseonkadullakin ajoneuvot saavat siis vielä rytyyttää kestävällä, mutta epätasaisella kivipinnalla...Harjunkulman rakennustyömaa vanhan linja-autoaseman paikalla on pitkään pitänyt kadunkulman toisen laidan vailla jalkakäytävää, joten urakan valmistuminen ilahduttaa.

Nousin portaita ylös Harjulle, missä varikset raakkuivat kilpaa. Riemuitsivatko siivekkäät siitä, että tänään oli eilistä lämpimämpää? Viitaniemestä Kortepohjaan menevän kävelytien varressa, ammattiopiston kohdalla olevalla pellolla eletään vielä kesäisissä tunnelmissa. Olin ymmärtänyt että pelto oli jo talvilevossa, mutta tarkkaan katsoen mullan on jo vallannut uusi hentoinen mutta vihreä kasvusto.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi