Vanhan Keuruun kulttuuripolku

Muistan lukeneeni äskettäin jostain, että Keuruulla kulkee jonkinlainen kulttuuripolku, josta saisi lisäinfoa kaupungintalolta tai satamasta. Koska satamat tuppaavat tähän vuodenaikaan olemaan palveluiltaan hiljaisia, marssin ensimmäiseksi kysymään neuvoa Keuruun kaupungintalolle, mutta vedän vesiperän. Kulttuuripolku tai kulttuuri- ja luontopolku keskustan tuntumassa eivät vaikuta tutuilta käsitteiltä. Alistun ja nappaan vain kaupungin kartan, jotta löydän satamaan. Käynpä sitten kävelyllä ihan muuten vain.
Niinpä onkin hauskaa, että Ahtolan venesatamassa tärppää! Rannassa on Vanha Keuruu-opastaulu ja sen alanurkassa kartta (yllä), johon on merkitty punaisella kulttuuripoluksi hyvinkin tituleerattava reitti. Se, josta ei ollut kaupungintalolla mitään tietoa...
Keuruun ylpeys on nykyäänkin siipirataslaiva Elias Lönnrot, joka on parkissa Ahtolan satamassa. Alkuperäinen, samanniminen siipirataslaiva saapui Keuruulle 1890 ja se oli ensin ahkerassa rahti- ja matkustajaliikennekäytössä, mutta maailma ja liikenneväylät muuttuivat. Niinpä alus romutettiin vuonna 1926. Kesäristeilijöiden iloksi Keurusselän laivaliikenteeseen saatiin kuitenkin Elias Lönnrot-aluksen kopio 1986. Keurusselän vastarannalla häämöttää Varissaaren voimalaitos.
Keurusselkä on syksyisen levollinen eikä yhden yhtä venettä ole vesillä. Palaan rannasta kartan luo ja lähden seuraamaan Vanhan Keuruun reittiä.
Kävelytiellä on tyylikäs ja selkeä viitoitus, jota seuraamalla uskon pysyväni varsin hyvin kulttuurireitillä. Lähden matkaan vastapäivään, joten ensimmäinen odotettavissa oleva nähtävyys on salaperäinen Kamana.
Ennen Kamanaa on kuitenkin edessä muutakin katseltavaa. Vanhan Keuruun viehättävää antia ovat vanhat rakennukset, joita näkyy olevan jäljellä myös asuinkäytössä. Reittikartan punaviiva kuljettaisi minut suorinta tietä Kamanaan, mutta kun näen vasemmalla vanhan rautatieaseman, päätän tehdä poikkeaman sinne. Ratapihan toisella puolella olevalta kalliolta erottuu toinenkin upea, koristeellinen puutalo.
Keuruun soma rautatieasema on Bruno Granholmin suunnittelema ja se otettiin käyttöön 1897. Vuonna 1974 asema valittiin peräti Suomen kauneimmaksi. Vaikka pilettejä ei asemalta enää myydä, on taajamajunaliikennettä Jyväskylän ja Haapamäen suuntiin edelleen. Aseman pihapiiristä löytyy hieno Vanhaa Keuruuta esittelevä karttataulu, joka antaa lisävalaistusta kulttuurikävelyn kohteista. Siis takaisin reitille: loikin raiteiden ylitse Kangasmannilantielle, ohi Veteraanipuiston pyörillä olevan tykin (joka saa nyt muistuttaa myös Keuruun lakkautetusta varuskunnasta) ja huomaan kävelysillan ylitettyäni olevani Kamanan kohdalla.
Ennen kuin ylitän tien, pysähdyn tutkimaan uutta opastetaulua. Nordic Fitness Sports Park - siis Keuruulla on kokonainen liikuntapuisto eripituisine reitteineen! Sauvakävely on saanut erityistä huomiota osakseen, sillä tekstein ja kuvin kerrotaan niin tekniikasta kuin parin sauvakävelyreitin profiileista. Reiteistä osa on talvisin hiihtokäytössä.
Ja sitten viimein Kamanaan, joka paljastuu Matkailukeskus Kamanaksi. Tai siis saan tyytyä kiertämään hienon, vuonna 1903 valmistuneen kivinavetan salaisuuksineen ulkoa, koska olen liikkeellä liian myöhään. Ikivihreään tuijaan rakennuksen vieressä on kiinnitetty kangaskaitaleita, joita ensin epäilen vain koristeiksi, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niiden olevan toivomuksia. Siis toivomuspuu! Kamana on osa Keuruun kirkkoherran pappilan pihapiiriä, jonka muut osat paljastuvat heti tieltä pihaan astuttaessa.
Partio- ja käsityötalon vieressä on pihapiirin helmi: Turun empireä edustava vanha pappila, jonka edeltäjä oli peräisin 1600-luvun lopusta, mutta se tuhoutui tulipalossa. Tämä Johan Sundstenin piirtämä kaunotar valmistui vuonna 1812.
Laskeudun valkoisten kaiteiden reunustamia portaita alas rantaan. Näistä järvimaisemista ovat aikoinaan saaneet nauttia esimerkiksi taiteilijat Akseli Gallén-Kallela ja Louis Sparre, jotka majoittuivat Keski-Suomen matkoillaan myös Keuruun vanhassa pappilassa.
Pappilarakennus on onneksi säilytetty ja kunnostettu, vaikka toki purku-uhkakin ehti heilua arvorakennuksen yllä. Nyt ravintola- ja kahvilakäytössä olevia Vanhaa pappilaa koristellaan parhaillaan joulusesonkia varten. Saan pujahtaa hetkeksi sisälle kurkistamaan tunnelmallisia, tyylikkäitä tiloja. Pitää toivoa, että satun paikalle joskus kun paikka on oikeasti auki.
Viereisellä Lapinsalmen sillalla seisoessani näen, että ilta saapuu marraskuiseen tapaan vinhaa vauhtia - kuu on jo noussut taivaalle. Onneksi matkat ovat Keuruulla lyhyitä ja saatan ehtiä kulkea kulttuurireitin loppuun ainakin melkein valoisassa. Sillan pielessä opastaulu kertoo, että vielä 1890-luvulla salmen rannassa on ollut kirkkoaittoja pitkämatkalaisille, kirkkoveneellä matkaa taittaneille seurakuntalaisille yöpymistä, vaatteiden vaihtoa ja eväiden syöntiä varten.
Kulttuurireitti lähestyy jo Keuruun vanhaa kirkkoa. Kirkkomaan kiviaidan tällä puolen on vielä yksi pysähtymispaikka, Liljala tai kuten kyltti kertoo, Punnosen talo, jonka pihaan johtaa Margitin polku. Margit jää mysteeriksi, mutta talossa järjestetään Keuruun taiteilijaseuran kesänäyttelyitä. Ihan kuin kivetyn pihakummun keskeltä puuttuisi aurinkokello tai jokin muu veistos! Talon pihamaalla on myös vinttikaivo. Niitä näkee enää harvoin.
Olen hieman epävarma, kumpaa puolta kirkkotarhaa minun pitäisi jatkaa matkaa. Rannan puolella oleva tumma puutalo näyttää sen verran viehättävältä, että valitsen sen reitin ja oikeaan osui. Opaste kertoo, että tämä oli taiteilija Lauri Santun talo.
On viimein aika astua Keuruun vanhan kirkon (1759) pihaan. Ovet ovat luonnollisesti kiinni, mutta paanukattoinen kirkko on huiman hieno näky jo ulkosalta katsottuna. Hmm, siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi ollut tämän kirkon sisällä! Kuljeskelen tovin kirkkomaalla ja löydän niin Punnosen talon isännän (Emerik Punnonen) kuin Lauri Santun haudan.
Hautuumaalta löytyy helposti myös runoilija Einari Vuorelan (1889-1972) hautamuistomerkki. Runoilijan nimeä kantava metsäpolku kulkee Multialta Keuruun suuntaan - siitä lisää toisen kerran. Kirkon tuntumassa on myös Keuruun toisen kirkon (1656-1799) muistokivi sekä 1910-luvulta peräisin oleva, suojeltu kirkkovene.
Jatkan matkaa tien yli Keuruun uuden kirkon luo, joka jyhkeässä punatiilisessä komeudessaan katsoo mäeltä alas. Vanhempaa Keuruuta tulee taasen vastaan kirkon naapurissa Kippavuorella olevan Keuruun kotiseutumuseon pihapiirissä, mihin on koottu erilaisia rakennuksia lähiseuduilta, pääasiassa 1800-luvun ajalta. Täällä toimii myös kivi- ja kasvimuseo. Kuten arvata saattaa, museo on avoinna vain kesäisin. Mutta minua hiukoo, jostain on saatava apetta. Muistan että uuden kirkon toisella puolella, vanhaa kirkkoa vastapäätä, on toiminut mukava kahvila jo kauan aikaa. Toivon mukaan paikka on vielä auki.
Kun palaan Keuruuntielle, huomaan Vanhaa kirkkoa vastapäätä aivan hillittömän upean bussikatoksen. Moista hienoutta ei ole tullut muualla vastaan - mikä helmi! Ja tästä enää muutama askel...
Joskus aiemmin Marttamökkinä (itse muistelin nimeä Marttakahvila) tunnettu hirsimökki on nykyään Maalaisvakka-niminen lähiruoka- ja käsityömyymälä sekä kahvila. Tuore piirakka sekä pulla maistuvat teekupillisen kanssa ja ostan myös pari tuoretta leipää mukaan. Onneksi tulin kokeilemaan onneani!
Taivas on jo tummunut odottamaan tähtiä kun kävelen takaisin lähtöruutuun, Ahtolan satamaan. Sataman suljettu kuppila hohtaa psykedeelisissä väreissä tummaa taivasta vasten ja kuu on yhä korkeammalla. Iltapäivä on kääntymässä illaksi.
Heipä hei, vanha Keuruu ja Keurusselkä.

Kommentit

  1. Tuolla vanhan kirkon lehtereillä asuu vanhoja mummoja. Serkun rippijuhlissa muinoin kesken ripityksen sieltä ne nousi penkiltä torkuilta seuraamaan touhua ja seremonian päätteeksi jatkoivat uniaan. Sellaista jää pienen tytön mieleen vahoissa kirkoissa käynneistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muisto, lienevätköhän mummot siellä edelleen ;)

      Poista
  2. Hieno teksti! Tuntui kuin olisin itsekin polun kulkenut. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ihania,ihania vanhoja puurakennuksia!

    VastaaPoista
  4. Hei, kävin itse Einari Vuorelan kotipihassa. Aivan upea paikka. Ei ole vaikea löytää sen jälkeen hänen runojensa tunnelmia. Kannattaa käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin itse Vuorelassa päiväretkellä Runoilijan polulla syyskuussa ja ihastuin yhtä lailla. Tarkoitus on jakaa jossain vaiheessa myös tuon retken tunnelmat :)

      Poista
  5. Margiti ei liity mitenkään taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Toivottavasti joku kertoo joskus, mikä tarina Margitin polkuun liittyy.

      Poista
  6. Hei! Isäni sisaruksineen vietti lapsuuden kesiään Punnosen talossa Punnosten vielä ollessa elossa, ja siellä olen käynyt lapsuuteni kesinä minäkin, taloon piiaksi nuorena tulleen Anni Määtän asuessa taloa Punnosten jälkeen. Jos oikein muistan, niin tuon nyt kivetyn pihakummun keskellä oli lipputanko, ja sen ympärillä komeat kukkaistutukset. Alhaalla joen rannassa oli (hyvälöylyinen!) sauna, ja pitkä kapea laituri. Talon lähellä ollut hautuumaa komeine kiviaitoineen oli meille lapsille mieluisa leikkipaikka: siellä tavasimme vanhojen rautaristien nimiä, kalastimme (suihku?)lähteestä kolikoita antaaksemme ne kirkon ovenpielessä odottavalle vaivaisukolle, ja ihmettelimme tervantuoksuista kirkkovenettä katoksessaan. Anni-tädin luona käydessämme nukuimme melkein aina ullakolla pukkisängyissä mikä oli meistä lapsista jännittävää. Se ullakko sitten tuoksui hyvältä! Vielä toisinaan tavoitan hetkittäin sen saman lämpimän sahanpurun ja puhtaan pyykin tuoksun seikkaillessani vanhojen puutalojen yläpohjissa ja ullakoilla. Harvoin, mutta joskus kuitenkin. Nuo päivät ja viikot Punnosen talossa vaatimattoman Anni-tädin lämmön ja huolenpidon kohteena ovat niitä elämäni onnellisimpia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit