Jyväskylä: Ladun maja - Muurame

Kolmisoppisen yllä on pilvipeite, jossain siellä takana aurinko. Ladun majalla ovat paikat lukossa, huusseja lukuun ottamatta. Pakkasta on -12 °C; mukava keli.  Majalta voi jatkaa kävelyä moneen suuntaan, myös Muurameen. Normaalitalvina Muuramen reitti on näin tammi-helmikuussa hiihtäjien käytössä, mutta tällä retkellä ei ole pelkoa ladun tallaamisesta.
Ei uskoisi, että tämä retki-iltapäivä todellakin osuu tammikuun loppupuolelle. Mieluusti tähän aikaan katselisi hankea eikä vähäisen lumen alta pilkottavaa maata. Latua pitkin Muurameen olisi matkaa noin 11 kilometriä, mutta kävelyreitistä ei voi etukäteen olla ihan varma. Se selviää matkalla.
Kuusikon jälkeen tulen Kolmisoppisen eteläosaan, hakkuuaukean laitaan. Ainoa viitta osoittaa Keljonkankaan suuntaan, joten kaivan kartan taskustani ja varmistan, että Muuramen polku jatkuu suoraan eteenpäin.
Voi tätä maiseman kauneutta! Pakkaspäivät hakkaavat loskakelin mennen tullen.
Tällaisten risteysten takia minulla on kartta matkassa, sillä viittaa tai nauhaa ei ole. Matka jatkuu vasemmalle ylämäkeen, minne myös edelläni kulkeneen jalanjäljet johtavat.
Ylämäki, alamäki, auringon kajoa pilviusvan lomasta myöhään iltapäivällä. Täällä kulkiessa ei liikenteen pärinä häiritse eikä trafiikkia muutenkaan ole havaittavissa. Pitää toivoa, että ehdin tarpeeksi pitkälle, kun valoa vielä riittää.
Pikkutien vasemmassa laidassa tulee vastaan kyltti, joka väittää että Muurameen johtava reitti kääntyisi vasempaan. En ota uskoakseni ja kartta vahvistaa, että viitta osoittaa väärään suuntaan. Siispä jatkan matkaa pikkutietä eteenpäin ja hyvin pian uudet opasteet osoittavat tieltä oikealle - Muurameen, kuten Majan kaksikymppisen latu-ura. Opetus: usko karttaa.
Edessä on mukavaa metsäpolkua, pikkutietä, huurteista maastoa. Ylitän Ruokomäentien, jonka varressa on halkopino. Mietin, että tälle pätkälle ei osu yhtään tulipaikkaa.
Tienvarren oja pursuaa paannejäätä, jonka keskellä töröttää lumen kevyesti asustamia osmankäämejä.
Tietä pitkin kulkiessa ei tarvitse katsoa koko ajan jalkoihinsa, onhan väylä on tasainen. Komea kuusivanhus aivan tien laidassa pysäyttää askeleeni hetkeksi. Paljonkahan sinullakin on ikää? Tie päättyy ja ura kapenee, hiihtäjille pystytetty kyltti varoittaa mäessä vastaantulijasta. Ei pelkoa, oletan.
Houkuttelevan hyvä polku näyttää jatkuvan suoraan tielle, mutta käännyn taas oikealle, mihin hiihtolatua varten kiinnitetty viitta osoittaa. Kiitos kohmeisen maan, on helppo ylittää myös soinen pätkä.
Sitten eteen tulee hieman ryteikköisempi osuus, mutta pienellä rämpimisellä sekin ylittyy ja olen taas pikkutiellä. Vastaantuleva tuntematon nuori mies tervehtii ja moikkaan takaisin. Täällä olen ynseämmän taajama-alueen ulkopuolella, eli vastaantulijaa on ihan normaalia tervehtiä.
Olen edennyt Ladun majalta viitisen kilometriä, joten matkaa Muurameen on vielä jäljellä. Rannankyläntien ylittämisen jälkeen kävelen hiljakseen kohoavaa mukavaa polkua, jonka oikealla puolella on luonnonsuojelualueen merkki. Koivikossa huomaan, että alkaa jo hämärtää, joten on tassuteltava kohtuullisen reippaasti. Pian oikealle alas jää Mustalampi ja saavun Hetteen risteykseen, missä punainen kuntoilijoiden postilaatikko repsottaa koivun kyljessä.
Valinnan paikka: lähdenkö vielä latupohjareitille joka kiertäisi edessä näkyvän Levonmäen vai lyhennänkö matkaa kulkemalla ainakin tovin tietä pitkin? Valitsen jälkimmäisen ja jatkan matkaa oikealle, maatilan pihapiirin vieritse. Aurinko on jo niin alhaalla, että pimeä laskeutuu vauhdilla. Toki otsalamppu on matkassa, mutta silti on mukavampaa kulkea luonnonvalossa. Pieni raita vaaleanpunaista erottuu enää hetken taivaanrannasta.

Ohitan muutamia omakotitaloja ja hevosaitauksen ennen kuin olen Muurameen johtavalla Pyyppoläntiellä. Hämäryys tihenee kaiken aikaa, joten luovutan ajatuksen koukata edes yhdeksi pätkäksi metsän puoleiselle polulle ja kävelen viimeiset muutamat kilometrit Muurameen autotien laitaa. Hieman hirvittää se valoton fillaristi, joka polkee vastaan, sillä autoja on kuitenkin liikkeellä ihan kohtuullisesti. Ja tie on kapea.
Vasemmalle jää Seunavuoren alue; lopulta käännyn Isolahdentielle ja jatkan vilkkaan Ysitien ylittävää siltaa pitkin kauppakeskuksen puolelle etsimään bussipysäkkiä Jyväskylän suuntaan. Siinä menee hetki, kun tulkitsen bussiaikatauluvihkoa ja linjureiden oletetettavia ajoreittejä, mutta onneksi oikea pysäkki löytyy pian. Mukava talvinen ulkoiluiltapäivä!

Kommentit

  1. Kylläpä tuli taas ikävä pakkaskelejä. Juuri tuollaisia talven ihmemaa tunnelmia rakastan, kun hanki ja puut kimaltelevat kuin timantit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa viikonloppuna olisi taas pakkasta ja kimmellystä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit