Siirry pääsisältöön

Jyväskylä: Rainer-kuusi ja Ladun Maja

Olen lähtenyt kävelemään Myllyjärveltä kohti Ladun Majaa. Kävelytie on jäänyt jo taakse ja askellan pitkin piennarta; onneksi tähän suuntaan kulkiessa tien laidassa mahtuu kulkemaan kohtalaisesti, eivätkä autot pyyhkäise ihan sentin päästä ohitse. Kun Mustankorkean kaatopaikan risteyksen kohdalla vastaan tulee myös käsin tehty puukyltti, yllätyn iloisesti, sillä en ole yhtään muistanut, että tällä kävelymatkalla olisi mitään spesiaalia. Mutta onhan täällä: jättiläiskuusi.
Siispä käännyn Ronsuntaipaleentieltä vasemmalle. Eihän jättiläiskuusta voi vastustaa. Ja onhan sillä nimikin: Rainer. Yhä jännittävämpää! Jälleen käännös vasempaan; seuraan edellisen kulkijan jalanjälkiä lumessa alamäkeen. Ympärilläni on luonnollisesti vanhaa kuusimetsää.
Lyhyen matkan päässä tämä Rainer-jättiläiskuusi jo odottaakin. Kuusikossa on lukuisia muitakin tukevia kuusia, mutta tämä yli satavuotias yksilö on mitattu tilavuudeltaan Suomen suurimmaksi kuuseksi vuonna 2007. Opasteessa kehotetaan halaamaan Raineria. No, ainakin sillä tavalla saa selville, yltävätkö käteni kuusen ympäri. Eivät tietenkään, sen verran on metsäkuusella ympärysmittaa. Täytyy myöntää, että Rainer ei minun silmiini näytä mitenkään poikkeuksellisen jättimäiseltä lähistön kuusiin verrattuna, mutta täytyy kai mittaajia uskoa. Tämä on joka tapauksessa hyvää kuusiseutua.
Palaan takaisin Ronsuntaipaleentielle talsimaan ylämäkeen. Rainer-kuusi oli ihan tämän kävelyn bonus, sillä päätavoitteeni on päästä Ladun majalle silloin kun maja on avoinna. Vaikka lunta niukalti normaaliin nähden nyt onkin, on tässä maisemassa talven tuntua.
Majan viitta tuleekin vastaan pian ja laskeudun Kolmisoppisen rantaan. Jäällä riemuitaan napakelkan kyydistä ja muutama hiihtäjä kiertää Kolmisoppisen latua, vaikka se ei ihan priimakuntoinen olekaan.
Tällä kertaa onni on myötä myös itse majan suhteen. Ladun majan kuistia vasten nojaavat suksiparit kertovat, että sisällä on väkeä ja piipusta nousee kodikkaasti savua.
Jyväskylän Ladun vapaaehtoisten ansiosta maja on avoinna viikonloppuisin hiihtokaudella. Tiskiltä voi ostaa esimerkiksi mehua ja munkkeja, tai makkaraa paistettavaksi takassa. Moni paistaakin tunnelmallisessa tuvassa makkaraa, minä sorrun munkkiin kuuman mehun kera. Niiden voimalla jaksaa hyvin kävellä alamäkeen eli takaisin kaupunkiin.
Alaparkkipaikan jälkeen huomaan pienen polun nousevan ylös oikealle. Ehkä tämä kaatunut jöröjukkakuusi vaikuttaa siihen, että päätän saman tien kääntyä jatkaa matkaa kohti kaupunkia metsän puolella enkä kapuakaan takaisin Ronsuntaipaleentielle. Kyllä metsä aina liukkaan, liki olemattoman pientareen voittaa.
Lumikerros on metsän siimeksessä sen verran hento, että puiden lomasta on helppo puikkelehtia eteenpäin, vaikka polkua ei edessä olekaan. Tai ehkä siellä jossain sellainen saattaa mennä, mutta en yhtään polku-uraa lumen alta erota.
Karttaa ei ole tällä kertaa mukana, mutta enpä sellaista tarvitsekaan. Kuljen käytännössä näköyhteyden päässä tiestä - tämä vain on paljon mukavampaa, enkä usko että häviän juurikaan edes matka-ajassa. Askel ei uppoa kovin syvälle; on vain välillä katsottava, ettei kenkä solahda yllättävään kuoppaan. Moikkaan mennessäni jälleen myös Rainer-kuusta, joka sattuu osumaan tismalleen reitille.
Ylä-Myllyjärven tuntumassa on tuuria. Ylitän lumen peittämän puron, joka on onnekseni tarpeeksi siinä kohdassa vahvan jään peittämä, mutta pikkutien toisella puolella virtaava vesi solisee jo iloisesti. Kohta vetäydyn pusikosta avarammalle lumiväylälle, jossa kenties joskus kulkee latu? Nyt edelläni on vain käpälänjälkien vana.
Kun saavun Ylä-Myllyjärvelle johtavan tien luo, tulee vastaan peräti kaksi tunnelia. Hupaisaa on se, että näistä kahdesta isommalle ei näytä johtavan yhtä ainutta kevyen liikenteen väylää, mutta jospa on ajateltu hiihtäjiä. Pikkutunneli puolestaan lienee veden virtausta tai eläimiä varten. Kohta on enää valittava, mitä kautta reippailen Myllyjärveltä kotiin. Vaihtoehtoja riittää.

Niin, Ladun majalla voivat poiketa muutkin kuin hiihtäjät. Majalle voi myös tehdä kävelyretken kaupungista, kun vain varaa siihen sopivasti aikaa, ja samalla reissulla voi katsastaa Rainer-kuusen.

Kommentit

  1. Tunnelin kautta hiihtäjät pääsevät Soidenjärveä kiertäville laduille. Sieltä suunnalta menee myös yhdyslatuja eri suuntiin.
    -Satunnainen kävelijä ja vielä satunnaisempi hiihtäjä

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la