Syystaidevälähdyksiä, Tampere

Leppoisa sunnuntai, joutilasta aikaa ja sijainti Tampereen keskustassa, ei erityisiä suunnitelmia. Ihanan vapaa tunne, kun ei ole valmista määränpäätä, vaan voi ihan rauhassa kuljeskella. Puikkelehdimme parilla sivukadulla, sitten poikkesimme Hämeenkadulle. Hauskoja punaisia penkkejä tekonurmikaistaleiden päällä, jättikokoisia (niinikään) punaisia "kukkaruukkuja" istutuksineen ja kerrassaan ihastuttava puurakennelma! Mikä ihme se on? Peuhu-paviljonki, kertoi mustien paanujen peittämän, sisältä valoisan ja vallattoman paviljongin seinään kiinnitetty yhteistyökumppanien laatta. Viehko! Saakohan se jäädä paikalleen talveksikin?
Hetken tuumimisen jälkeen (kahviloita riittää valittavaksi asti) lähdimme astelemaan Stockmannin viereistä kujaa kohti Ojakatua. Pjotr Zbierskin sähkökaappikuvan, sarjasta Love has to be reinvented (2012-) pysäytti kivitalon seinän eteen. Uljas kuva pienestä pojasta. Tampereen taidemuseo ja sähkölaitos ovat onneksi mahdollistaneet jälleen uuden taideteossarjan kaupungin kaduille. Kulttuuriteko.
Vaikka olenkin oikeasti teeihminen, nautin joskus myös kupposen herkkukahvia. Ja aina kun olen Tampereella, yritän päästä edes hetkeksi kahvila Runoon - siellä on niin viehättävä tunnelma, tuoreiden leivonnaisten tuoksu ja yksinkertaisesti hyvä olla. Olin onnellinen saadessani jättikulhollisen maitokahvia ja ihan tuoreen pullan. Ei seuralaiseni (omani rinnalla) pikkuruinen kahvikaan kuulemma ollut hassumpi. Oli ihanan ylellistä istua lukuisista takamuksista kuluneella sohvalla, siemailla kuumaa juomaa, katsella ikkunasta ulos, puraista pullasta palanen, raapustaa jokunen rivi päiväkirjaan.
Puheensorina ympärillä, iloinen kokoelma jänniä pehmeitä tyynyjä leveillä ikkunalaudoilla. Tilkkuyhdistyksen Tuntu-kilta oli tuonut lokakuuksi hienoja, runojen inspiroimia töitään juuri oikeaan paikkaan näytille. Yhdellä tekijällä oli ollut mielessä riippumatto, toinen oli tehnyt sisäkkäin menevät runotyynyt. Kirjailuja, neulepintoja, tilkkuja - vaikka mitä. Kolme sisäkkäistä tyynyä sisältävä runotyynyelmä on valmistunut Solveig von Schoultzin Kolme sisarta-runon pohjalta. Minkälaista olisikaan ottaa päiväunet pää Kirsi Kunnaksen Tunteellinen siili-runotyynyllä?
Tätä neuletyynyä teki mieli koskettaa. En valitettavasti ottanut ylös sen tekijää enkä tyynyä inspiroinutta runoa, mutta lankojen sävyt näyttävät niin lempeän syksyisiltä, että villalangat ovat saattaneet saada ulkoasunsa kasvivärjäyksellä. Toiseen neuletyynyyn oli kirjailtu esimerkiksi Lämmitän saunan ja kehun.
Kahvihetki teki tehtävänsä, antoi rauhalliset eväät kävelylle. Ennen kuin matka jatkui, koin vielä iloisen yllätyksen. Huomasin  Runon oven ylle kiinnitetyn pikkuruisen lapun ja muistin heti, missä olin nähnyt saman kiehtovan ranskankielisen runon aiemmin: Pyynikin näkötornilla. Olisikohan siitä aikaa ainakin pari vuotta tai pidempään?
Kävelimme Ojakatua pitkin kohti Tammerkoskea, ohi Pikku Kakkosen puiston (kävin tarkistamassa läheisen sähkökaapin, olisiko siinäkin taideteos - vesiperä!) ja ylitimme sillan. Avaraa Keskustoria koristivat kauniinväriset calluna-ryhmät.
Mietimme jälleen, mihin suuntaan lähteä, mutta jotenkin jalat kääntyivät Aleksis Kiven kadulle, jatkuihan se kohti Laukontoria sopivasti kävelykatuna. Pidän niin kovin näistä laattamietteistä, joita on upotettu katukiveykseen. Nyt minuun osui parhaiten Frans Emil Sillanpään lause Elää sinun pitää / ja tajuta se, että sinä elät.
Laukontorilla oli vilskettä, niinpä jatkoimme matkaa väljemmille väylille. Aloin muistella, missä olin edellisen kerran kuljeskellut sähkökaappitaiteen perässä ja paljastui, että tismalleen samoista sähkökaapeista löytyi lisääkin Piotr Zbierskin valokuvateoksia. Backlight oli tosin ehtinyt saada jo töhryjä päälleen.
Kun saavuimme katumutkittelun jälkeen Hämeenpuistoon, huomasin metallilaatan valkoisen puistonpenkin selkänojassa. Pätkä Dave Lindholmin biisistä. Ahaa, näitä on enemmänkin! Penkkirunot saivat meidät niin pauloihinsa, että päätimme kävellä Hämeenpuiston avaraa puistokäytävää toiseen päähän ja lukea kaikki matkan varrelle osuvat biisivärssyt. Pauli Hanhiniemi on kirjoittanut osuvasti.
Kun luin tämän Martti Syrjän tekstin, muistelin ystäväni kanssa tekemääni mökkireissua, jolloin kuuntelimme sitä Eppujen levyä, jolla tämäkin kappale on. Palasin nykyhetkeen, kun kohdallemme pysähtyi mies, joka oli selvästi utelias siitä, mitä kuvasin. Selitimme hänelle penkkien jutun ja hän nauroi, että on kulkenut lukuisia kertoja tätä samaa reittiä, eikä ole koskaan huomannut runolaattoja. Ja lupasi ilahtuneena pysähtyä lukemaan muutkin tekstit.
Hämeenpuiston toisessa päässä ylitimme kadun ja saavuimme Näsinpuiston edustalle. Hulppean kokoinen Näsikallion suihkukaivo on Emil Wikströmin käsialaa ja sen ylimmäisenä Pohjanneito kehrää lankaa ja voi samalla katsella puistobulevardia pitkin kaukaisuuteen korkealta jalustaltaan. Pistäydyimme Näsinpuiston toisella laidalla katselemassa Särkänniemen takana avautuvaa järvimaisemaa, kurkkaamassa komean Näsinlinnan aulaa ja kahvilaa, mutta jatkoimme Tallipihan kautta matkaa takaisin kohti asvalttikatuja.
Jälleen kaivelin muistikoppaani ja pähkin, missä kaikkialla sähkökaappitaidetta oli aiemmin ollut ja onnistuimme siltä pohjalta osuttamaan useammankin reittimme varrelle, kun lähdimme palaamaan kohti lähtöpaikkaamme rautatieaseman tuntumassa. Hämeenkadulla meitä tuijottivat lukuisat kissat, joilla Emmi Kallio oli täyttänyt yhden kokonaisen kaapin joka puolelta. Hauska!
Palattuamme Tammerkosken yli tuli vastaan kaikkein kaunein näkemistämme sähkönjakokaapeista: Marja Pirilän Herbarium / Polypodiales, Saniaiset (2014). Tämän valokuvateoksen maaginen tunnelma toi ainakin minulle muistoja kesäisiltä metsäretkiltä, hetkiä jolloin olen pysähtynyt itse saniaisten äärelle.
Vaan alkoi tulla aika heittää hyvästit Tampereelle. Kellastuneita, kuivia lehtiä pyörähteli katukiveyksillä kepeässä syystuulessa. Jälleen kerran kaupunkikävely ilahdutti ja piristi. Tampere, siisti kaupunki!

Kommentit

Suositut tekstit