Mäntänvuoren Vasanpolku, Mänttä


Mänttä on nykyään tunnetuin taidekohteistaan, mutta kävely- tai pyöräilymatkan varrelta tai sellaisen päässä museoista tai taidenäyttelyistä löytyy myös luontoelämyksiä.  Serlachiuksen Gustaf- ja Gösta-museoista voi lainata vierailun aikana polkupyörän, Gösta-museosta soutuveneen. Ja jos parin kilometrin päässä Mäntän keskustasta sijaitsevan Mäntänvuoren kapuaminen arveluttaa, Vuorenmajalle luontoa ihailemaan voi päästä sesonkiaikana myös paikallisesti liikennöivän Serlachius-bussin kyydissä. Aika mahtava juttu!


Kävin itse taidepläjäyksen jälkeen pienellä retkellä Mäntänvuorella, jonka laella sijaitsevan Vuorenmajan vierestä löytyy esteettömän Ilvestien (800 m) lisäksi kolme vaihtoehtoista reittiä kuljettavaksi. Kaikille aluksi yhteinen Ilvestie johtaa Vuorenmajalta Vuorentornille, jonka viereltä näkee maisemia, vaikkei torniin pääsisikään kapuamaan. Reitit on merkitty latvatonta kuusta muistuttavin opastetolpin, mutta kun reitistö jakautuu eripituisiin lenkkeihin, ei vaihtoehtoisia polkuja ole eri väreillä tai symboleilla eroteltu. Lisäksi maastossa risteilee lukuisia muita, pienempiä polkuja.


Ilvestieltä voi poiketa muutaman askeleen sivuun kurkkaamaan Vuorenkirkkoa, joka leirikirkkojen tapaan on avotaivaan alla, vaikka leirikeskusta ei ole lähimaillakaan. Vuorenkirkko tarjoaa isollekin porukalle istumapaikat hirsipenkeillä.


Havuvoittoinen metsä ja kostea sää takasivat sen, että hyttyset käyttivät ansiokkaasti tilaisuutta hyväkseen heti, kun ihmisiho lähestyi. Jo tällä muutaman sadan metrin mittaisella matkalla Vuorenmajalta Vuorentornille ehdin saada muutaman pureman, mutta se unohtui, kun komea torni tuli näkyviin. Olihan siitä tornin alapuolelta, esteettömältä näköalapaikaltakin hyvät maisemat, mutta tästä tornista varmasti näkisi vielä kauemmas!

Niinpä avasin tornin oven ja kävelin muiden perässä vielä ylemmäs näkötorniin, joka on yllättäen rakennettu vasta vuonna 2005. Se näytti paljon vanhemmalta, kiitos ulkoasunsa, joka on arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvistin käsialaa. Palmqvist suunnitteli useita rakennuksia Mänttään, myös paperi- ja sellutehtaalle. 



Ylös kiipeäminen palkitsi vaivan, sillä sieltä avautuivat niin järvimaisemat Keuruun suuntaan Keurusselälle kuin näkymät Mäntän tehtaille ja tietenkin kaikenkattaviin metsiin, jotka olivat koskesta saatavan vesivoiman ohella olennaisia jo nykyisten tehtaiden esi-isän eli puuhiomon perustamiseksi paikkakunnalle. Gustaf Adolf Serlachius otti 1868 aikamoisen riskin käynnistäessään syrjäisellä pikkupaikkakunnalla teollisuusyrityksen, mutta niinpä vain uhkayritys onnistui.

Tutkin Vuorentornin juurella Mäntänvuoren luontoreittien karttaa. Hirvenjotos noin 5 km, Vasanpolku 3 km, Ketunlenkki 1,5 km, mikä niistä? Valitsin merkityistä luontopoluista keskimmäisen, jolta saisi mukavan maistiaisen alueen maastosta. Lähtöpaikalla ei tullut vastaan tätä reitit näyttävää karttaa, mutta onneksi sentään tornin tykönä.


Aluksi kaikki reitit jakoivat saman uran, joka alkoi leveänä, mutta laihtui välillä niin, ettei kaksi kulkijaa mahdu joka metrillä kulkemaan rinnakkain. Aika hauska, kierteinen kelonpätkä! Wau!


Olin summamutikassa arvellut, että lyhyin reiteistä eli Ketunlenkki olisi tosi helppo, mutta kun Ketunlenkki erkani yhteiseltä polku-uralta oikealle, varoitettiin jyrkästä rinteestä. Ei taida siis olla ihan köykäinen reitti sittenkään. Ainkaan, jos sen sattuisi kulkemaan vastapäivään, jolloin tuosta saisi tepsutella tänne päin, ylämäkeen.

Itse astelin kuusivoittoista, Mäntänvuoren rinnettä vähitellen loivaan alamäkeen Vasanpolkua pitkin. Kartan mukaan vastaan tulisi pian luontopolun rasteja.


Rastitauluissa kerrottiin alueen kasvillisuudesta. Talvikkeja en tullut tähynneeksi, mutta metsälehmuksiin kiinnitin huomiota jo ennen kuin niistä kertova opaste tuli kohdalle; sen verran runsaina lehmukset rinteessä kasvoivat.

Hirvenjotos ja Vasanpolku jatkuivat vielä tovin yhtä matkaa, mutta sitten Hirvenjotos erkani omalta reitiltäni vasemmalle ja lähti tekemään pidempää lenkkiä.


Palsamikuuset odottivat hauskan tiiviinä, matalana rykelmänä polun oikealla puolella. Vuosikasvusto erottui kuusenoksista selvästi; väriero tätä kevättä edeltäviin osiin oksia oli silmiinpistävä. Ei tullut mieleen yhtään paikkaa, missä olisin tähän kuusilajiin törmännyt. Neulaset kasvavat mielenkiintoisen näköisesti.


Luontopolun varrella voi pysähtyä katselemaan muutakin, vaikka luonnonsuojelualueella muutaman vuoden takaisessa myrskyssä tai muuten, itsekseen kaatuneissa puunrungoissa kasvavia kääpiä.


Luontopolku kääntyi oikealle, mitä suorarunkoisimpien kuusikoiden katveeseen. Täältä on kaadettu metsää viimeksi ilmeisesti toisen maailmansodan aikana, joten kuuset ovat saaneet kasvaa rauhassa pituutta vuosikymmenien ajan. Aivan upea kuusimetsä! Polku pysyi rinteen alapuolella pitkään hyvin tasaisena, mutta juurakoita polun poikki toki välillä risteilee.


Väkeä ei ollut alkuillasta paljoa liikkeellä. Yksi juoksija pinkaisi tasamaalla ohitseni, mutta seuraavan kulkijan näin vasta entisen hyppyrimäen montun poikki kulkiessani. Kun saavuin puista vapaan aukon laidalle, ihmettelin aukeaa hetken, mutta maaston muoto paljasti nopeasti, mistä paikasta oli kyse. Luulenpa, että vuonna 1945 valmistunut hyppyrimäki ei ole enää kovin ahkerassa käytössä.


Lähtöpaikkaani lähestyessä polku nousi vähitellen ja maasto alkoi tuntua kosteammalta. Pari pitkospuupätkää oli katsottu tarpeelliseksi märimpiin kohtiin ja saniaisten viihtyminen rinteessä kertoi sekin, että tällä puolella ei kuivuudesta kärsitä.


Polku kulki pitkin rinnettä, josta tajusi vähänkin ympärilleen vilkuilemalla, että jyrkkyyttä piisasi. Ylärinteessä hehkuivat upean vihreät sammalmatot ja olisi sitä kautta päässyt myös oikaisemaan kapeaa polkua pitkin suorempaa reittiä Mäntänvuoren laelle, mutta pysyttelin mieluummin tällä loivemmalla polulla.


Yksi kuusi oli tipauttanut ihan älyttömän määrän kuivia neulasia polulle. Liekö se yksilö kelottumassa?

Kapusin viimeiset kymmenet metrit ylämäkeen, luontopolun päätepisteeseen. Vuorenmaja edessä!


Niin, Mäntänvuorella liikkujan ei ole aina pakko tyytyä popsimaan omia eväitä; vuoren pysäköintipaikan vieressä sijaitseva Viinitupa Vuorenmaja on avoinna säännöllisesti kesällä ravintola-kahvilana, mutta talvella vain ryhmille tilauksesta. W.G. Palmqvistin suunnittelema Vuorenmaja valmistui alun perin hiihtomajaksi vuonna 1928. 


Näytti ihan siltä, että suuri osa Vuorenmajan huonekaluista on alkuperäisiä! Viinitupa on erikoistunut viineihin,  mutta tarjolla oli myös hyvä teevalikoima ja erikoiskahveja. Ruokaherkuista pitää mainita aiemmin päivällä Vuorenmajalla maistamamme rapea, ohutpohjainen flammenkuche ja täytetyt spretzelit. Teekupillinen virkisti minua luontopolkukävelun päätteeksi, ennen kuin kotimatka Mäntästä alkoi.

Mänttä-Vilppulan seudulla kannattaa varata aikaa taide-elämysten lisäksi myös luontoelämyksiin! Esimerkiksi Mäntänvuoren luontopolkujen kartan voi tulostaa valmiiksi retkelle mukaan. Ja jos tulee tänne porukalla eivätkä kaikki ole taiteellisesti suuntautuneita, voi ulkoilureittejä hyödyntää silloin vaihtoehtoisena ajanvietteenä.

Kommentit

  1. Mäntänvuoressa kulkee myös MOBO-mobiilisuunnistus ja kiintorata!

    VastaaPoista
  2. Tiedoksi, W. G. Palmqvistin oikeat etunimet ovat Wäinö G u n n a r ei Gustaf.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Eri lähteissä W.G. Palmqvistin toiseksi etunimeksi on kuitenkin mainittu juuri Gustaf, esim. http://www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=3864

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit