Siirry pääsisältöön

Sulosaaren kävelykierros, Savonlinna


Sulosaari Savonlinnassa kuulostaa omissa korvissani yhtä mainiolta kuin Oulun Hupisaaret...Yhteistä näille kahdelle on muun muassa se, että kummatkin ovat kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Mutta tietääkseni vain Savonlinnan Sulosaaressa on lettukahvila!

Kalliolinna (1899) on ainoa huvila, joka on enää jäljellä Sulosaaressa. Toisin kuin moni muu vanha puutalo näillä main, vaaleanpunainen pitsihuvila säästyi niukin naukin purkamiselta ja on nyt muistona viereisellä Kasinonsaarella sijainneen Pitsikylpylän kulta-ajalta, jolloin matkailijat asuivat kylpylähoidoista nauttiessaan joko Kasinonsaaren tai Sulosaaren huviloissa.


Kalliolinnan Lettukahvilassa poikkeaminen on kuulunut kesääni jo useamman vuoden ajan. Lettukahvilan yksi hyvä puoli, herkullisten lettujen lisäksi, on se, että paikka on auki kesäkuukausina (noin elokuun puoleen väliin) päivittäin, jopa juhannuksena. Täytteiden yhdistelmät saa itse valita, joten mieluista syötävää saa eteensä aina. Nytkin lähdimme ajelemaan Imatralta Savonlinnaan juuri Lettukahvilan houkuttelemina ja mietimme vasta letut nautittuamme, minne suunnata seuraavaksi.


Lettujen suhteen ei ollut valittamista! Suolaisemman herkun virkaa toimittivat maa-artisokka-aurinkokuivattu tomaatti-lettu ja juustoleipä-vadelmahillolettu; jälkiruuaksi jaoimme maailman suklaapäivän kunniaksi suklaakastike-banaaniletun. Kyllä niiden voimalla jaksaa kävellä tai ajaa taas eteenpäin! Ennen liikkeelle lähtöä kurkkasin vielä Anne-Maarit Lampilan taideteoksia viereisessä huoneessa. Lettukahvilan seinillä on kävijöiden ilona vaihtuvia taidenäyttelyitä.


Sitten ampaisin Sulosaaren suloiselle polulle, joka alkoi lehmuskujana. Saaren kiertäminen ei ole mikään valtaisa urakka, joten vaikka olisi kuinka vetäissyt lettuja napaansa, kävelylenkki ei ole ylivoimainen. Ja voi jopa tehdä hyvää... Valitsin myötäpäivään kulkevan reitin, napattuani Lettukahvilasta mustavalkoisen printin saaren kartasta, josta saattoi tarkistaa missä päin polkuja kulkee. Tokihan saarella pärjää ilmankin, sillä polkuja riittää, eikä saarella oikein voi eksyäkään.


Poikkesin pikkupolkua pitkin rantakallion penkille, jolta erottui Savonlinnan kaupungin keskustan suunnasta korkeimpien rakennusten huippuja ja kirkontorni, sitten palasin leveämmälle väylälle, joka toi minut heti laavukatokselle. Sulosaaressa ei ole polttopuuhuoltoa, joten tulien tekoon pitää ottaa omat klapit matkaan.

Seinäkirjoitus huomautti, että pilikkeitä myydään huoltamoilla. Samat nimimerkit muistuttivat, että Älä laita palavaa tavaraa roskapönttöön vaan tulipesään. Aiheellinen huomio, mutta surullista, että jotkut kävijät eivät tätä ole ymmärtävinään.


Vesiskootterilla ajelija meni onneksi tauolle ja Haapavesi hiljeni - vain muutama vene puksutteli kauempana. Kuljeskelin kallioisia rantoja, kapeita ja leveämpiä polkuja pitkin, noukin mustikoita suuhuni, tähysin järvelle. Jokunen yksittäinen lenkkeilijä tuli ja meni, yksi hyppeli tasajalkaa rinteessä olevia portaita pitkin ylös. Minä otin rappuset rauhallisemmin.

Kauniisti kaksivärinen lehtomaitikka kukki isoina mättäinä polun varressa. Kovin monia erilaisia kukkasia ei tähän aikaan heinäkuussa saaresta itse asiassa tapaakaan. Kielot ovat kukkineet jo aika päivää sitten.

Sulosaaren länsirannalla voi istahtaa toisellekin kalliolle asetetulle penkille kuuntelemaan aaltojen loisketta ja katselemaan järvimaisemaa. Mietin, mikä penkin jaloissa oli niin tuttua, kunnes keksin: niiden muodosta tulevat mieleen tukkisakset!


Sulosaarella kasvaa useitakin kaksihaaraiseksi jakautuneita mäntyjä, mutta tämä kolmea pystysuoraa vartta kasvattamaan lähtenyt männynköriläs on vielä erikoisempi. Ikään kuin se ottaisi juurijaloillaan tukea kalliosta ja kurkottaisi sitten runkokäsillään yläilmoihin.


Näytti siltä, että se leveämpi polku ei enää kurvaisi aivan rantavesien tuntumaan, joten popsittuani jälleen lisää mustikoita loikin mättäiden ylitse lähemmäs vettä, järvenselkää katselemaan. Tuntui ihan siltä, että olisin ollut lukuisien kilometrien päässä asutuksesta, vaikka Savonlinnan kaupunki oli ihan lähellä. Sulosaari on aikamoinen keidas, jota toivottavasti älytään suositella kaupungissa yöpyville matkailijoille, eritoten ulkomaalaisille vieraille. Näin läheltä löytyy puhtaan luonnon rauhaa, ilman että tarvitsee rämpiä pitkiä matkoja ja miettiä miten osaisi takaisin.


Ilta-aurinko tuli esiin pilvien takaa ja kirkasti rantamännikön puiden värejä. Sitten kuulin isomman paatin puksutusta, mikähän sieltä oli tulossa? Kas, m/s Puijo, tuttu alus, jonka kyydissä olen kerran matkustanut koko upean päivän Kuopiosta Savonlinnaan, yövyttyäni laivassa matkaa edeltävän yön. Se olikin kunnon sisävesiristeily. Olikohan m/s Puijo saapumassa nytkin koko päivän risteilyltä Savonlinnan satamaan?


Reitti jatkui leveänä kävelytienä takaisin lähtöpaikkaani kohti, ilta-aurinko heitti pitkiä varjoja polun yli. Tällä itäpuolella Sulosaarta kuljin lehtomaisemassa, kun länsirannalla oli jalkojeni alla ollut myös kuivaa kangasmaastoa, missä kalliorantoja hallitsevat männyt.


Käväisin kallioisessa niemenkärjessä katsomassa maisemia vastarannan suuntaan ja kuuntelin hetken lintujen hösötystä. En halunnut enää niitä häiritä, joten jätin menemättä pidemmälle ja käännyin takaisin leveälle polulle. Valo siilautui pehmeästi pihlajan takaa, niin somasti, että näky ei olisi voinut olla kauniimpi keskipäivän sinitaivaan alla. Usein aamu- ja iltahetket ovat niitä viehkoimpia.


Lähestyessäni Kalliolinnaa tuli aivan polun varressa vastaan jo edesmenneen huvilan kivijalkaa. Todella sääli, että Sulosaarelle ei ollut jäänyt useampia upeita puurakennuksia jäljelle kylpyläkauden perintönä! Olisi tähän ihan hyvin edes yksi huvila Kalliolinnan pariksi mahtunut. Voisikohan Savonlinnan museo pystyttää tähän joskus kyltin varustettuna valokuvalla ja tarinalla paikalla sijainneesta rakennuksesta?


Sitten olinkin jo Kalliolinnan kohdalla; lettukahvila oli mennyt vähän aiemmin kiinni, joten oli aika palata mantereelle. Kävelin pitkää kävelysiltaa pitkin Kasinolle ja Kasinonsaarelta edelleen toista kävelysiltaa pitkin venelaiturien ohitse Savonlinnan torille, ihan eri maailmaan. Autoja, kerrostaloja, liikenteen ääniä. Sulosaarella sellaiset jutut olivat jo unohtuneet; sinne muun maailman menoa oli kuulunut vain vesillä liikkujien vempeleistä. Suloinen Sulosaari!

Kommentit

  1. Kyllä on savonlinnalaisa hemmoteltu suloisella saarella. Mitkä näköalat Haapavedelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Kyllä siellä kelpaa käydä kävelylenkillä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la