Siirry pääsisältöön

Laulukävelyllä Laajavuoressa, Jyväskylä


Näyttelijä Aaro Vuotila mietti muutama vuosi sitten, kymmenen hengen porukalla metsässä toteutetun Ronja Ryövärintytär -näytelmän jälkeen, että olisi kiva toteuttaa jotain pienimuotoista metsään.  Vähitellen syntyi ajatus laulukävelystä, joka löysi tänä kesänä paikkansa Laajavuoren metsästä, vain muutaman kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.

Olin aikonut käydä laulukävelyllä jo kesäkuussa, mutta jäänyt silloin sadepisaroiden tanssin tähden kotiin. Tässä aurinkoisessa säässä ei ollut enää yhtään syytä jättää laulukävelyä väliin.

Mennään metsään!


Aaro luotsasi puolen päivän maissa Laajiksen kahvion sisäänkäynnin luota sinne kokoontuneen ryhmämme hiljaisempaan paikkaan seikkailuratojen, frisbeegolffaajien ja maastopyöräilijöiden keskeltä. Vuorilammen rannan polku oli viime päivien sateiden ansiosta osin veden alla, mutta selvisimme kuivin jaloin eteenpäin.

Tapio, Tapio... Laulu alkoi kasvaa ja soi kohta kallion katveessa. Olin miettinyt, olisiko metsäisännällämme kitara matkassa; ei ollut. Säestykseksi riitti puiden humina.


Astelimme polkua pitkin eteenpäin, useimmat aivan hiljaa, pari varovasti rupatellen. Kookas kuusi oli kaatunut konkeloksi ja muodosti portin retkueellemme. Aaro uskaltautui kiipeämään vähän matkaa nojallaan olevaa kuusenrunkoa pitkin ja laulu raikui jälleen. Myös linnunlaulu.

Moni kulkija saattaa yksin metsässä liikkuessaan laulaa luikauttaa, vaikka se menisikin vähän nuotin vierestä. Eihän kukaan kuule. Siis ihminen. Metsä on kuitenkin täynnä pieniä korvia, ja osa metsän elävistä hoksaa läsnäolomme muusta kuin äänestä, vaikka maanperän värähtelystä tai ihmisen hajusta. Emme liiku metsässä täysin huomaamattomasti koskaan, lauloimme tai emme.


Metsän peitto... Joskus sitä huomaa olevansa paikassa, joka näyttää oudolta, polku ei olekaan tuttu, on tullut ehkä kuljettua marjamättäiden tai paremman sienisaaliin perässä liian kauas. Mistä tulin? Minne pitäisi mennä, että pääsen takaisin? Silloin on osattava edes yksi konsti, jonka avulla löytää oikea reitti. Auttaisiko vaatteiden kääntäminen nurin päin?

Kun laulu soi kuusten ja mäntyjen katveessa, oli meillä mukana kulkijoilla jälleen mahdollisuus yhtyä kertosäkeeseen, mutta ujostelimme, vaikka sävelelläkään ei olisi ollut niin väliä. Laulan itse niin harvoin, että en saanut edes hyräiltyä mukana. Nappasin polun varresta jälleen pari mustikkaa. Niitä riittää!



Kun kohtasimme metsän laidassa kiviä, jättiläisten sinne heittelemiä pikku kivenmurikoita, kuulimme Hunni-jättiläisen tarinan, haettuamme kukin mieleisemme istumapaikan harmailta kiviltä. Missä olivatkaan nämä kivet aiemmin majailleet, miten kaukaa jättiläinen oli ne tänne nakannut? ...Ai mikä jääkausi?

Laulukävely oli kuin yksityinen konserttikävely, jossa metsämytologia soi Aaro Vuotilan kirjoittamissa ja säveltämissä lauluissa lempein, suloiseen suomalaiseen metsään sopivin sävelin. En kaivannut lisukkeeksi noitarumpuja tai kalkattimia, ihmisääni instrumenttina oli paras mahdollinen tarinankertoja ja metsä tunnelmanluoja.

Kävellessäni Laajavuoresta kotiin soi päässäni Metsän poika tahdon olla / sankar jylhän kuusiston / Tapiolan vainiolla / karhun kanssa painii lyön / ja maailma unhohon jääköön.

Laulukävelymme oli metsän pojan kävely.


Laulukävelystä ja sen esitysajankohdista löytyy tietoa Teatterikoneen sivulta ja Facebookista.

Huom. Laulukävelyn aikana keskityin muiden kävelijöiden lailla puhtaasti kävelykokemukseen metsässä; puhelin pysyi ääneti repussa, kuten kamerakin, joten valokuvat on otettu kävelyn jälkeen.

Kommentit

  1. Minä mietinkin, että kuinka laulukävely on toteutettu, että joutuuko siellä itsekin laulamaan, se ehkä vähän jännittäisi. Keskusteltiiko siellä rennosti yhdessä kävelyn lomassa vai oliko sellainen olo että pitäisi olla hiljaa, ja antaa laulukävelyn vaikuttaa? Ihana, että ajatus on noussut juuri Ronjasta, siitä tytöstä joka kajauttaa metsässä keväthuudon! ^^ Minulla odottaa kirjahyllyssä kyseinen kirja. En ole lukenut sitä sitten ala-asteaikojen, mutta nyt tuli palo tarttua siihen uudelleen. Onkohan tällaista laulukävelyä järjestetty jossain aiemmin vai onko ihan ainutlaatuinen keksintö? Hienoa, että sanat ovat Aaron omia, vaikka tunnettuihin kappaleisiin olisi tietysti helpompi yhtyä. Ja kenties arkailemattomampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siellä olisi saanut laulaa, ei onneksi täytynyt...Minä tykkäsin olla pääasiassa hiljaa, ja keskittyä kuuntelemaan, mutta paikasta toiseen siirtyessä välillä vähän jutusteltiinkin. Uskalsimme alun jälkeen jopa taputtaa Aarolle laulujen jälkeen!

      Laulukävely on ihan Aaron oma idea, ei mistään kopioitu; jos muistan oikein, Keski-Suomen taidetoimikunta tuki laulukävelyn työstämistä apurahalla.

      Joo, tuttuihin säveliin olisi varmasti helpompi yhtyä, mutta itse asiassa oli mahtavaa, että laulut olivat kokonaan Aaron omaa käsialaa. Metsätarinat saivat näin ihan oman soinnin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la