Siirry pääsisältöön

Mäntänvuoren Vasanpolku, Mänttä


Mänttä on nykyään tunnetuin taidekohteistaan, mutta kävely- tai pyöräilymatkan varrelta tai sellaisen päässä museoista tai taidenäyttelyistä löytyy myös luontoelämyksiä.  Serlachiuksen Gustaf- ja Gösta-museoista voi lainata vierailun aikana polkupyörän, Gösta-museosta soutuveneen. Ja jos parin kilometrin päässä Mäntän keskustasta sijaitsevan Mäntänvuoren kapuaminen arveluttaa, Vuorenmajalle luontoa ihailemaan voi päästä sesonkiaikana myös paikallisesti liikennöivän Serlachius-bussin kyydissä. Aika mahtava juttu!


Kävin itse taidepläjäyksen jälkeen pienellä retkellä Mäntänvuorella, jonka laella sijaitsevan Vuorenmajan vierestä löytyy esteettömän Ilvestien (800 m) lisäksi kolme vaihtoehtoista reittiä kuljettavaksi. Kaikille aluksi yhteinen Ilvestie johtaa Vuorenmajalta Vuorentornille, jonka viereltä näkee maisemia, vaikkei torniin pääsisikään kapuamaan. Reitit on merkitty latvatonta kuusta muistuttavin opastetolpin, mutta kun reitistö jakautuu eripituisiin lenkkeihin, ei vaihtoehtoisia polkuja ole eri väreillä tai symboleilla eroteltu. Lisäksi maastossa risteilee lukuisia muita, pienempiä polkuja.


Ilvestieltä voi poiketa muutaman askeleen sivuun kurkkaamaan Vuorenkirkkoa, joka leirikirkkojen tapaan on avotaivaan alla, vaikka leirikeskusta ei ole lähimaillakaan. Vuorenkirkko tarjoaa isollekin porukalle istumapaikat hirsipenkeillä.


Havuvoittoinen metsä ja kostea sää takasivat sen, että hyttyset käyttivät ansiokkaasti tilaisuutta hyväkseen heti, kun ihmisiho lähestyi. Jo tällä muutaman sadan metrin mittaisella matkalla Vuorenmajalta Vuorentornille ehdin saada muutaman pureman, mutta se unohtui, kun komea torni tuli näkyviin. Olihan siitä tornin alapuolelta, esteettömältä näköalapaikaltakin hyvät maisemat, mutta tästä tornista varmasti näkisi vielä kauemmas!

Niinpä avasin tornin oven ja kävelin muiden perässä vielä ylemmäs näkötorniin, joka on yllättäen rakennettu vasta vuonna 2005. Se näytti paljon vanhemmalta, kiitos ulkoasunsa, joka on arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvistin käsialaa. Palmqvist suunnitteli useita rakennuksia Mänttään, myös paperi- ja sellutehtaalle. 



Ylös kiipeäminen palkitsi vaivan, sillä sieltä avautuivat niin järvimaisemat Keuruun suuntaan Keurusselälle kuin näkymät Mäntän tehtaille ja tietenkin kaikenkattaviin metsiin, jotka olivat koskesta saatavan vesivoiman ohella olennaisia jo nykyisten tehtaiden esi-isän eli puuhiomon perustamiseksi paikkakunnalle. Gustaf Adolf Serlachius otti 1868 aikamoisen riskin käynnistäessään syrjäisellä pikkupaikkakunnalla teollisuusyrityksen, mutta niinpä vain uhkayritys onnistui.

Tutkin Vuorentornin juurella Mäntänvuoren luontoreittien karttaa. Hirvenjotos noin 5 km, Vasanpolku 3 km, Ketunlenkki 1,5 km, mikä niistä? Valitsin merkityistä luontopoluista keskimmäisen, jolta saisi mukavan maistiaisen alueen maastosta. Lähtöpaikalla ei tullut vastaan tätä reitit näyttävää karttaa, mutta onneksi sentään tornin tykönä.


Aluksi kaikki reitit jakoivat saman uran, joka alkoi leveänä, mutta laihtui välillä niin, ettei kaksi kulkijaa mahdu joka metrillä kulkemaan rinnakkain. Aika hauska, kierteinen kelonpätkä! Wau!


Olin summamutikassa arvellut, että lyhyin reiteistä eli Ketunlenkki olisi tosi helppo, mutta kun Ketunlenkki erkani yhteiseltä polku-uralta oikealle, varoitettiin jyrkästä rinteestä. Ei taida siis olla ihan köykäinen reitti sittenkään. Ainkaan, jos sen sattuisi kulkemaan vastapäivään, jolloin tuosta saisi tepsutella tänne päin, ylämäkeen.

Itse astelin kuusivoittoista, Mäntänvuoren rinnettä vähitellen loivaan alamäkeen Vasanpolkua pitkin. Kartan mukaan vastaan tulisi pian luontopolun rasteja.


Rastitauluissa kerrottiin alueen kasvillisuudesta. Talvikkeja en tullut tähynneeksi, mutta metsälehmuksiin kiinnitin huomiota jo ennen kuin niistä kertova opaste tuli kohdalle; sen verran runsaina lehmukset rinteessä kasvoivat.

Hirvenjotos ja Vasanpolku jatkuivat vielä tovin yhtä matkaa, mutta sitten Hirvenjotos erkani omalta reitiltäni vasemmalle ja lähti tekemään pidempää lenkkiä.


Palsamikuuset odottivat hauskan tiiviinä, matalana rykelmänä polun oikealla puolella. Vuosikasvusto erottui kuusenoksista selvästi; väriero tätä kevättä edeltäviin osiin oksia oli silmiinpistävä. Ei tullut mieleen yhtään paikkaa, missä olisin tähän kuusilajiin törmännyt. Neulaset kasvavat mielenkiintoisen näköisesti.


Luontopolun varrella voi pysähtyä katselemaan muutakin, vaikka luonnonsuojelualueella muutaman vuoden takaisessa myrskyssä tai muuten, itsekseen kaatuneissa puunrungoissa kasvavia kääpiä.


Luontopolku kääntyi oikealle, mitä suorarunkoisimpien kuusikoiden katveeseen. Täältä on kaadettu metsää viimeksi ilmeisesti toisen maailmansodan aikana, joten kuuset ovat saaneet kasvaa rauhassa pituutta vuosikymmenien ajan. Aivan upea kuusimetsä! Polku pysyi rinteen alapuolella pitkään hyvin tasaisena, mutta juurakoita polun poikki toki välillä risteilee.


Väkeä ei ollut alkuillasta paljoa liikkeellä. Yksi juoksija pinkaisi tasamaalla ohitseni, mutta seuraavan kulkijan näin vasta entisen hyppyrimäen montun poikki kulkiessani. Kun saavuin puista vapaan aukon laidalle, ihmettelin aukeaa hetken, mutta maaston muoto paljasti nopeasti, mistä paikasta oli kyse. Luulenpa, että vuonna 1945 valmistunut hyppyrimäki ei ole enää kovin ahkerassa käytössä.


Lähtöpaikkaani lähestyessä polku nousi vähitellen ja maasto alkoi tuntua kosteammalta. Pari pitkospuupätkää oli katsottu tarpeelliseksi märimpiin kohtiin ja saniaisten viihtyminen rinteessä kertoi sekin, että tällä puolella ei kuivuudesta kärsitä.


Polku kulki pitkin rinnettä, josta tajusi vähänkin ympärilleen vilkuilemalla, että jyrkkyyttä piisasi. Ylärinteessä hehkuivat upean vihreät sammalmatot ja olisi sitä kautta päässyt myös oikaisemaan kapeaa polkua pitkin suorempaa reittiä Mäntänvuoren laelle, mutta pysyttelin mieluummin tällä loivemmalla polulla.


Yksi kuusi oli tipauttanut ihan älyttömän määrän kuivia neulasia polulle. Liekö se yksilö kelottumassa?

Kapusin viimeiset kymmenet metrit ylämäkeen, luontopolun päätepisteeseen. Vuorenmaja edessä!


Niin, Mäntänvuorella liikkujan ei ole aina pakko tyytyä popsimaan omia eväitä; vuoren pysäköintipaikan vieressä sijaitseva Viinitupa Vuorenmaja on avoinna säännöllisesti kesällä ravintola-kahvilana, mutta talvella vain ryhmille tilauksesta. W.G. Palmqvistin suunnittelema Vuorenmaja valmistui alun perin hiihtomajaksi vuonna 1928. 


Näytti ihan siltä, että suuri osa Vuorenmajan huonekaluista on alkuperäisiä! Viinitupa on erikoistunut viineihin,  mutta tarjolla oli myös hyvä teevalikoima ja erikoiskahveja. Ruokaherkuista pitää mainita aiemmin päivällä Vuorenmajalla maistamamme rapea, ohutpohjainen flammenkuche ja täytetyt spretzelit. Teekupillinen virkisti minua luontopolkukävelun päätteeksi, ennen kuin kotimatka Mäntästä alkoi.

Mänttä-Vilppulan seudulla kannattaa varata aikaa taide-elämysten lisäksi myös luontoelämyksiin! Esimerkiksi Mäntänvuoren luontopolkujen kartan voi tulostaa valmiiksi retkelle mukaan. Ja jos tulee tänne porukalla eivätkä kaikki ole taiteellisesti suuntautuneita, voi ulkoilureittejä hyödyntää silloin vaihtoehtoisena ajanvietteenä.

Kommentit

  1. Mäntänvuoressa kulkee myös MOBO-mobiilisuunnistus ja kiintorata!

    VastaaPoista
  2. Tiedoksi, W. G. Palmqvistin oikeat etunimet ovat Wäinö G u n n a r ei Gustaf.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Eri lähteissä W.G. Palmqvistin toiseksi etunimeksi on kuitenkin mainittu juuri Gustaf, esim. http://www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=3864

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la