Puun tarinan merkeissä Äänekoskella, Rautalammilla ja Konnevedellä


Leksan Lastussa lastu lentää. Kun ammattimies on asialla, pystyy puusta ja puulle tekemään ihan mitä hyvänsä. Todistin sitä itse eräänä tammikuisena aamuna, kun saavuin Äänekoskelle osana Rautalammin-Konneveden luontomatkailu- ja Äänekosken matkailuhankkeen matkailupalvelujen testiretkeä, jonka aloitimme tutustumalla puukäsityön mestarin eli Leo Lahdelman kädenjälkeen.

Alueelle oli jälkeemme tulossa Puun tarina -teemaretkelle joukko ulkomaisia matkanjärjestäjiä tutkailemaan, mitä kaikkea seudulla onkaan tarjolla. Me esikulkijat kiersimme mukana olevia kohteita, kahteen päivään tiivistetyllä aikataululla.

Konnevesi, Rautalampi ja Äänekoski kätkevät uumeniinsa luonto- ja kulttuurielämyksiä niin, että lähialueidenkaan asukit eivät aina hoksaa, mitä kaikkea hienoa alueelta löytyy. Voi vain kuvitella, millainen musta aukko seutu on vähän kauempaa katsottuna. Tai oikeastaan vihreä - sillä metsäähän täällä riittää.  Juuri metsästä Puun tarinakin ammentaa. Metsät ja niitä ympäröivä luonto vesistöineen ovat olennainen osa paikallisia elinkeinoja ja virkistystä, niin retkeilijälle kuin matkailijalle. Myös tähän ihanaan valkoiseen talviaikaan!



Koska itse liikun yleensä huomattavasti hitaammin paikasta toiseen, oli kokemus minulle tavallisesta poikkeava; huristelimme tiiviin aikataulun vuoksi eri kohteisiin vinhasti autolla. Suolahden satamasta löytyvään Keitele-museoon kuuluvassa suloisessa lättähatussa poikkesimme sisällä, mutta talvinen ajelu jäi haaveeksi. No, onneksi olen päässyt tämän viehättävän museojunan kyytiin jo aiemmin :)


Sitten koitti lauantaipäivän ehdottomasti hauskin osuus: koskikelkkailu raikkaassa Kapeenkoskessa! Erilaisia kalastus-, matkailu- ja ohjelmapalveluita koskialueella tarjoava Kapeenkoski Oy on vuokrannut Kapeenniemen eteläisen osan rakennuksineen - muun muassa komea vanha myllyrakennus - joten siellä on annettava rauha yritystoiminnalle, mutta muulla osalla aluetta voivat retkeilijät liikkua luonnossa vapaasti. Kapeenniemestä löytyy useita polkuja tallattavaksi.

Meikäläisen uusi look. Kuva: Rossi Bliznakova
Saimme ensin alkuopastuksen koskikelkkailuun ja varusteisiin tuvan lämmössä, sitten vaihdoimme vesikelpoiset ja turvaa tuovat vermeet (eli märkäpuvut sun muut) ylle ja lampsuttelimme kauniin Kapeenniemen toiselle rannalle, virtaavan veden partaalle. Seuraavaksi räpylät jalkaan, sivuttain / takaperin kävelyä veden äärelle ja reipas askellus Kapeenkoskeen oman koskikelkan kanssa, hyvä ote kahvoista, sitten rennosti "roikkumaan" kelkan päälle ja menoksi! Ohjaamaan pystyi räpylöillä potkien ja vähän kelkkaa kallistaen. Vaikka vähän jänskätti, ei kuitenkaan pelottanut!



Koskikelkkailuamme taltioitiin myös videolle; pätkä vesiseikkailusta löytyy tämän videon alusta. Ohjaajien ohella turvanamme koskessa kulki myös vene. Kaikki testaajat selvisivät koskikelkkalaskusta mainiosti ja polskimme hilpeinä hyhmäisen veden halki rantaan.  Aivan mahtava elämys!


Kun olimme vaihtaneet kuivat vaatteet ylle, ajoimme Kapeenkoskelta Konneveden Siikakosken kupeeseen Siikapirtille, mistä siirryimme eräruokapalvelu Ilonen Hauki -emäntien loihtiman paikallisherkkulounaan jälkeen Konneveden jäälle. Matka oli niin lyhyt, että sen olisi mielikseen kävellytkin, mutta Heikki Paakki halusi säästää jalkojamme pakkasessa ja meidät vedettiin moottorikelkan perässä lämpimällä hyttivaunulla Pitkälahdelle.


Konneveden jäällä saimme opastusta pilkkimiseen, kairauksesta alkaen, ja astuin ensimmäisen kerran elämässäni sisätiloista kalastamisen mahdollistavaan majaan, jonka Heikki oli vetänyt kelkalla jäälle. Kaarevakattoisessa pilkkituvassa pystyy pilkkimään nurkissa olevien reikien kautta sisätiloista käsin, eikä kylmä vaivaa. Toki paikan vaihtaminen ja uuden reiän kairaaminen on avojäällä kulkiessa huomattavasti helpompaa ;)

Naran oli ylpeä ensimmäisestä koskaan jäähän kairaamastaan reiästä. Valitettavasti kalaonni ei meitä pilkkiretkellä suosinut. Jospa sitten ensi kerralla.

Jääretken jälkeen popsimme taas välievästä sisätiloissa Siikapirtin rantamaisemissa ja kävimme päivän lopuksi vielä Rautalammin Rämäkän matkailukeskuksessa ihmettelemässä mm. alamäkiluisteluradan huimaa reittiä. Aivan käsittämättömiä hurjapäitä ne alamäkiluistelijat!


Sunnuntaiaamuna pyyhälsimme aluksi Suonenjoen kautta Rautalammin reunamille, Iisvedelle, missä meidät otti vastaan Matin Puupajan isäntä Matti Pakarinen perheineen. Puupajalla syntyy vaikka mitä - miten olisi lentokoneen potkuri, puutarhakeinu, korurasia tai vene? - mutta yksi niistä kauneimmista puutuotteista on juurakkolänget. Länget eivät synny liukuhihnahommana, vaan aitona mittatilaustyönä jokaiselle hevosasiakkaalle.


Tilan omat suomenhevoset kantavat luonnollisesti kaulassaan Matin itse tekemiä, mitä kauneimpia länkiä. Suureksi iloksemme kahden reen eteen oli valjastettu hevoset ja pääsimme aivan ihanalle rekiajelulle lähimetsässä. Aisakellot helkkäsivät ja lumi pöllysi!


Riemu ei pysähtynyt siihen, sillä seuraavaksi Matti kuskasi meidät kelkkavedolla Iisveden jäälle, talviverkkoja kokemaan. Äskettäin järvestä oli noussut 80 kiloa kuhaa. Odotimme jännityksellä, miten kävisi tällä kertaa. Monta komeaa kuhaa Ahti antoi tälläkin kertaa. Matti neuvoi meitä kalan käsittelyssä ja kun saalis oli saatu jäihin, jatkoimme seuraavan elämyksen pariin.

Meikäläisen vielä uudempi look. Kuva: Mikko Aslak Lemmetti

Se oli....Nousuvarjo! Yritin hillitä innostustani, mutta sain pienen lottovoiton eli pääsin ensimmäisenä nousemaan ilmaan! Järven jäällä makaavan pitkän narun toisen päässä oli vetovempeleenä moottorikelkka ja minä odottelin toisessa päässä, takanani huolellisesti jäälle levitetty värikäs varjo. Kohta köysi lähti kiristymään, minä otin muutaman askeleen eteenpäin ja hups, ihan huomaamatta olinkin jo ilmassa!

Nousuvarjoliitelemässä János
Oli aivan huikeaa kohota vähä vähältä yhä ylemmäs ja nähdä maisemaa silmänkantamattomiin. Tuuli suhisi, jäällä seisoskelevat ihmiset muuttuivat yhä pienemmiksi. Tajusin, että olen joitain vuosia sitten melonut Iisvettä pitkin, juuri näissä maisemissa.

Sitten oli aika palata jään pinnalle. Köysi alkoi laskeutua ja minä sen myötä. Notkistin polviani ja tömähdin takaisin kovalle kamaralle. Seuraava!

Aivan huikean aamu- ja keskipäivän päätteeksi Matti perheineen tarjosi meille vielä taivaallisen aterian itse pyytämistään kaloista, sitten heitimme tälle elämystilalle hyvästit ja matkasimme Rautalammin kautta päivän toiseen huippuelämyskohteeseen, Etelä-Konneveden kansallispuistoon.,


Etelä-Konneveden kansallispuiston helmelle eli Vuori-Kalajalle johtavan polun lähtöpaikalla meitä odotteli KalajaRetkeilyn eräopas Markku Utriainen, joka tarinoi ryhmällemme kansallispuistosta ja Vuori-Kalajan alueesta.


Saapuessamme perille hämärä oli jo laskeutunut Vuori-Kalajalle, missä meitä odotti yllätys: tunnelmalliset tulet roihusivat polun varressa sekä jäällä ja oppaamme olivat rakentaneet meille peräti lumisohvan tulen ääressä istuskelua varten! Niin se käy, kun sen osaa! Markku opetti meitäkin muottirakentamisen jalossa taidossa ja alkoi heti tehdä mieli omaa iglua...


Paistettuamme aluksi nuotiolla makkarat tuli aika lähteä pienelle lumikenkäretkelle pimeään, otsalampuin varustettuna. Heittäydyin itse ryhmän perään ilman lumikenkiä, koska lunta oli sen verran vähän. Oli myös hauska kävellä jään hämärissä otsalamppu sammutettuna, seuraten valokeilaryhmää.


Pimeässä maastossa kävely ilman otsa- tai taskulamppua voi olla haastavaa, mutta lumi valaisee yllättävän paljon silloinkin, kun kuu ei paista, ja tasaisella jäällä on helppo astella vaikka lyhdyt sammuksissa. Kalajanvuoren jääputousten tutkiminen pimeällä vaati kuitenkin sen, että otsalampun valokeilat käännettiin yksissä tuumin kallioita kohti.


Vuori-Kalajan toisesta päästä nousimme hetkeksi myös metsäpolulle, kookkaiden kuusien ja muhkeiden haapojen suojiin, missä oppaamme kertoi lisää alueen eläimistöstä ja muusta luonnosta. Lumisen, pimeän metsän tunnelma on jotain ainutlaatuista! Kävimme vielä Feliks Tarasoffin ja hänen hevosensa vanhalla mökillä, sitten laskeuduimme takaisin jäälle ja lähdimme paluumatkalle kohti Vuori-Kalajan laavua. Paluumatkalle kaikki sammuttivat lamppunsa, joten ainoat valot kajastivat laavulta - ne ihanat elävät tulet.



Laavulta kantautui taivaallisia tuoksuja ja heti aluksi kuuma juoma maistui. Sitten herkkujen kimppuun! KalajaRetkeily oli laittanut laavupöydän koreaksi ja Markku paistoi retkiaterian päätteeksi meille vielä lettuja. Myönnän, että santsasin...


Onko ihanampaa tapaa viettää talvista sunnuntai-iltaa?

Kävelimme Vuori-Kalajan suloiselta laavulta metsäpolkua pitkin takaisin parkkipaikalle väsyneinä, mutta onnellisina. Kun saavuimme aukealle paikalle, pujahti iso yövalo esiin pilvien takaa ja lahjoitti meille vielä kuutamotuokion.



Eikä siinä vielä kaikki: kotimatkalla oli edessä vielä teetuokio Hiekkaharjun kartanolla Konnevedellä. Pihan huikea valaistus teki kartanosta satumaisen kauniin. Hiekkaharjun kartano on auki vain tilauksesta, joten siellä ruokailua ja majoitusta varten on syytä koota oma ryhmä.

Näiden kahden päivän aikana tuli koettua sellaisia elämyksiä, että mikäli samoissa kohteissa ja samoja aktiviteetteja jälkeemme kokeneet ulkomaiset matkanjärjestäjät eivät niihin ihastu, heidän täytyy olla kummaa porukkaa! Minä haaveilen jo seuraavasta retkestä samoihin maisemiin.

Puun tarina-retkestä lisää Sinisen repun kirous-blogissa

Kommentit

  1. Moi! Sitä on näämmä reippailtu koko rahan edestä. Ei täällä yhtään kateellisia olla... :)
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiina, olin tosi onnellinen siitä, että pääsin mukaan retkueeseen! Koska aidosti testaamassa olimme, oli aikataulu toki hurjan tiivis, mutta elämykset aivan huikeita. Voin lämpimästi suositella käyntikohteita.

      Poista
  2. Huh! Kylläpä olet tosiaan seikkaillut! Minua olisi kyllä hirvittänyt tuo koskikelkkailu, mutta näyttihän tuo loppujen lopuksi aika kivalta. Mieluummin tekisin moisen tempun vähän lämpimämpään vuodenaikaan. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskiseikkailun teki vielä hauskemmaksi se, että veteen astuttiin pakkaskelillä ;) Märkäpuvussa ei ollut yhtään kylmä ja kaipa se adrenaliinikin pitää fiiliksen korkealla

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi