Siirry pääsisältöön

Keski-Suomen Maakuntaura: Saarijärvi-Vuosjoki

Perjantai-ilta Saarijärvellä, päivänvaloa jäljellä vielä (tai enää) parisen tuntia. Nostan repun selkään ja käännyn keskustasta Kannonkosken suuntaan johtavalle kävelytielle. Haalistunut Keski-Suomen maakuntauran tarra vahvistaa oikean reittivalinnan.
Pohjoisen Keski-Suomen luontoreitistöt-kartan mittakaava on 1:100 000, joten siitä ei näe ihan tarkkaan, mistä kohdasta tulisi kääntyä vasemmalle Heramäkeen. Kävelytien siniset maalitäplät näyttävät jatkuvan arvelemani kääntymispaikan ohitse. Pieni-Lumperoinen pilkottaa jo. Päätän hakea oman reitin katuja pitkin ylös Heramäkeen.
Astelen omakotitaloalueen halki rinnettä ylös ja ilokseni kohtaan maakuntauran reittimerkin Heramäen kuntopolun kupeessa. En kuitenkaan käytä tilaisuutta hyväkseni ja jatka helppokulkuista polkua, vaan "oikaisen" reitille pienen ryteikön läpi viimeisten omakotitalojen jälkeen, koska tiedän polun tulevan vastaan.
Osunkin pian tälle talvisin hiihtoreittinä palvelevalle maakuntauralle. Saarijärveltä pohjoiseen Keski-Suomen maakuntauran reitti on Luontoreitit.fi-sivun mukaan merkitty; matkan varrella selviää, miten hyvin.
Syksyisten sävyjen joukosta erottuvat maalitäplät puissa lupaavat hyvää reittimerkintää. Koivunlehtien keväinen heleys ehti kesällä tummua syvemmän vihreäksi ja nyt on menossa kiihkeä kellastumisen kausi. Pian osun maakuntauran viitoitukselle ja lähden seuraamaan polkua kohti Tiilikkaa.
Myös Keski-Suomessa on alkamassa ruskan aika. Horsmat kantavat kortensa kekoon punahehkuisiksi muuttuvilla lehdillään. Ja onhan täällä syötävääkin punaista: maistelen kypsiä puolukoita polun varresta.
Vilkuilen polun varrelta myös sieniä, mutta itselleni tutunmerkkisiä yksilöitä ei satu silmiin. Polku on hyvä ja joutuisa kulkea ja tällä kertaa pyrin laittamaan tossua toisen eteen kohtuullisen ripeästi.
Vaikka pidänkin eniten kapeista metsäpoluista, olen nyt kiitollinen siitä, että väylä on talvista hiihtokäyttöä ajatellen useimmiten selkeästi erottuva, raivattu väylä. Siitä voi hyvinkin olla apua, kun hämärän laskeutuminen etenee, jos joutuisin vaikka miettimään, mihin suuntaan on seuraavaksi mentävä. 
Kun saavun metsän suojista entisen hakkuuaukean laitaan, muutama sadepisara ropsahtaa päähäni. Taitan kartan taskuun ja heilautan hupun päähäni. Taivas ei lupaa kovinkaan pahaa sadekuuroa, mutta sadepilvet tietävät normaalia aikaisempaa hämärtymistä.
Reitti ylittää hiekkatien, jatkuu metsikön halki, seuraa taas vanhan hakkuuaukean laitaa kuusikon vieritse. Sitten saan nauttia hetken matkaa pienestä hiekkatiestä, kunnes polku sukeltaa metsään - jossa astelen tovin keskeneräisen näköisellä pikkutien pohjalla. Valo hiipuu taivaalla hiipumistaan.
Maisemat muuttuvat tummiksi ja askel varovaisemmaksi. Kaivan otsalampun taskusta ja vilkaisen varmuudeksi karttaa, sillä reittimerkkien näkyvyys tässä hämärässä on hieman arpapeliä. Missähän kohdassa tarkalleen olen menossa? Horsmien valloittama polun pohja irvailee kustannuksellani. Kaartaako polku ihan oikeasti vasempaan vai olisiko tuo oikealle menevä aukko puiden välissä sittenkin oikea? Sinisiä maalimerkkejä tai nauhoja ei näy...

Aprikoin hetken ja jatkan sitten matkaa horsmien läpi vasemman suuntaan. Sieltä välkähtää myös parin talon valoja, mutta onneksi myös maakuntauran maalitäplä. Loppumatkasta voi tulla mielenkiintoinen...
Ympärillä on mukavan hiljaista. Seuraan jonkin aikaa otsalampun valokeilaa, mutta välillä sammutan lyhdyn ja totutan silmäni taas metsän hämärään.
Pilvisen sään vuoksi taivaalla ei näy vielä tähtiä eikä varsinkaan kuuta, jonka valoapu olisi nyt loistava. Jalansijan erottaa kuitenkin melko hyvin myös ilman lamppua, ehkä vielä hetken aikaa. Saavun puusillalle, jonka alta virtaa tumma vesi. Sitten ylitän ojan ja saavun teiden risteykseen. Sytytän otsalampun, mutta valokeilaan ei osu reittimerkkejä.
Kaivan taskustani kompassin ja varmistan suunnan - ja ehkä puolen kilometrin päästä saavun ystävällisen reittikyltistön luo. Suuntani on edelleen Tiilikka, vaikka en sinne asti aiokaan tänä yönä taivaltaa. Jostain syystä "päätepisteeksi" on valittu kylteissä Tiilikka, eikä esimerkiksi Pyhä-Häkkiä tai jotain niitä ennen olevaa taukopaikkaa.

On sekä hauskaa että hieman jännittävää kulkea yksin pimeässä metsässä, jota ei tunne. Ennen reissuun lähtöäni ajattelin, että saan tavallaan tilaisuuden verestää partiotaitokisojen muistoja, sillä niissäkin tuli reipasteltua oudossa maastossa pimeällä ja silti yörasti aina löytyi. Reitti erottuu edessäni melko hyvin puiden väliin jäävänä valoisampana kaistaleena. Pimeydestä kantautuvien, satunnaisten auton äänien ansiosta tiedän, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Kun näen kaukana edessä valon välähdyksen, napsautan välittömästi otsalamppuni sammuksiin. Mitä? Ihmisiä? Kuuntelen hetken hiljaisuutta; välähdys oli vain ohiajanut auto. Kävelen suoraa polkua tielle lamppu pimeänä, pehmein askelin. Haluan saapua huomaamattomasti, vain varjona yössä.
Vuosjoen taukopaikka on noin puolen kilometrin päässä Kannonkoskelle johtavalta tieltä. Loiva alamäki johdattaa minut puusillan alla solisevan, puroa muistuttavan Vuosjoen ylitse kodan ja laavun tykö.
Taukopaikalla ei ole muita, polttopuita on puuvajassa riittävästi ja yösija löytyisi laavusta. Pimeydestä kajahtaa silloin tällöin muutama laukaus. Näinköhän metsästäjät piipahtavat yöllä laavulle? Teen nopeasti tulet ja mietin, jäänkö Vuosjoelle yöksi vai kävelenkö tietä pitkin takaisin Saarijärvelle. Astun ulos kodasta ja nostan katseeni tummalle taivaalle, missä pilviverho on väistynyt ja tehnyt tilaa tähdille. Se ratkaisee asian; kaivan makuupussin repusta. Ainakin näen aamulla, millaisessa paikassa olen yöpynyt.

Kommentit

  1. Tuli mieleen vanha laulu:
    Kuningas kulkureitten,
    salojen, maanteitten
    valtias, kussa kuljenkaan.
    Reippaalla riennän miellä
    kulkijan kultatiellä
    korpehen, jossa elää saan.
    Vihree sammal siellä verhoo maan.
    Järvet läikkyy sinilaineissaan, ne välkkyy!
    Tähdet kun tuikkii illoin,
    nuotion loimu silloin
    saattaa mun unten onnelaan

    Aamulla saan taas jatkaa
    kulkijan pitkää matkaa
    kilvalla kera auringon.
    Veljenkin kohtaan siellä
    töllissä, korpitiellä,
    lämmin on koura koruton.
    ---

    Loppua en muista. Olen opetellut tämän joskus vanhasta koululaulukirjasta, olisiko ollut Siukosen kirja. Samoilu ja taivasalla yöpyminen herättävät kyllä romanttisia mielikuvia ja kaihoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tämä alkaakin heti soida päässä Tapsa Rautavaaran laulamana ;-)

    Näissä tunnelmissa on hyvä taivaltaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la