Keski-Suomen maakuntaura: Vuosjoki-Pyhä-Häkki

Aamu valkenee Vuosjärven laavulla ja kodalla, jotka viimeinkin näen kunnolla, kuten myös itse kapeana vieressä virtaavan, puromaisen Vuosjoen. Mukava paikka aamupuurolle!

Täytän vielä vesipulloni Vuosjoen kirkkaasta vedestä. Alun perin säätiedotus ennakoi sadetta, mutta pääsenkin aloittamaan matkanteon poudan vallitessa, eikä enää ole epäilystäkään, ettenkö jatkaisi matkaa pohjoista kohti. Saarijärvi 9,5, Pyhä-Häkki 22, lupaavat opasteet. Pahvilapuille kodan ulkoseinään on joku kiinnittänyt laput Koura 8 km ja Kekkilä 12 km. Sattuvatko nekin reitin varrelle?

Lähden tarpomaan päivän ensimmäistä etappia, noin 8 kilometrin pätkää Kouranjärvelle. Onpa helppoa astella päivänvalossa halki mäntyvoittoisen metsän, kun ei tarvitse miettiä, mihin suuntaan polku kulkee. Kohtaan myös toistaiseksi ainoan, tuoreen harvennushakkuun. Vastaantuleva hölkkääjä reippaan pentukoiransa kera tervehtii iloisesti ja kertoo, että reitti edessäni on hiljainen; he eivät olleet kohdanneet lenkillään ketään.

Reitti kuljettaa edellispäivän tapaan sekä polkuja että pikkuteitä pitkin. Autoteistä jopa varoitetaan. Tosin kyltit on varmasti suunnattu vauhdikkaammille eli talvisille suksilla liikkujille.

Niityn halki kulkevaa polkua on selvästi kulkenut mönkijä, koska ura on heinikossa tavallista leveämpi. Kesän viimeiset harakankellot kukkivat vielä ujosti polun laidalla.

Pientä muurahaispesää ympäröi tiivis puolukanvarpujen matto, seppeleen lailla. Maasto alkaa muuttua kuivemmaksi ja kivikkoisemmaksi kangasmetsäksi, jonne on ripoteltu sinne tänne sammalpeitteisiä kivenlohkareita. Saavun hiekkatien päähän, josta en äkkää heti reittimerkkejä kuin sivupolulle Kekkilään, mutta kartta tietenkin opastaa tietä vasemmalle eli Pyhä-Häkin suuntaan.

Aurinko saapuu pilvien takaa piristämään päivää entisestään ja kirkastaa maiseman värit, kun taivallan hiekkatietä eteenpäin. Aivan pian saavun Kouranjärven taukopaikalle, missä voi istuskella joko ulkona nuotiopaikalla tai mukavassa kodassa.

Kauniilla Kouranjärvellä on aivan hiljaista. Mistä lienee saanut järvi nimensä? Se ei edes näytä kouran muotoiselta.

Reitti kulkee Kouranjärvellä pitkän aikaa aivan rannan tuntumassa, aluksi pitkospuutaipaleella. Keski-Suomen maakuntauraa on näin hyvin joutuisaa astella. Pysähdyn taasen tiheään mutustelemaan pulleita mustikoita, vaikka ne ovatkin menettäneet jo parhaan arominsa.

Saarijärvi 18, Pyhä-Häkki 13. Mahtavaa, matka taittuu mukavasti. Mikäs on näin hienoja polkuja tassutellessa, pehmeiden sammalmättäiden ja jäkälikköjen keskellä. Pieni musta karvamato pyrkii mustikanvarpua pitkin pitkoksille, jotka ovat paikka paikoin kosteita ja siksi jalan alla hieman liukkaita. Varovasti siis. Ja pitkospuita riittää.

Suopätkän jälkeen saavun taas pikkutielle, jolla ei näy heti reittimerkkejä. Jatkan kuitenkin matkaa tietä eteenpäin ja tovin kuluttua viitta tulee vastaan. Hiekkatietä riittää ja käy selväksi, että alueella on oltu metsätöissä. Pino kantoja odottaa vielä poiskuljetusta tien poskessa.

Saavun viimein Tiilikkaan, johon viitat ovat minua koko matkan pyrkineet johdattamaan. Täälläkin on taukopaikaksi kota sekä nuotiopaikka, mutta ilahduttavaa kyllä myös kaivo, josta saan pumpata vesipulloni raikasta juomavettä täyteen. Viereinen tilava Tiilikan kämppä piharakennuksineen ja saunoineen lienee nyt vuokrauskäytössä.

Viitoitus ohjaa Tiilikan kämpän pihan läpi oikealle kangasmetsään, jonka harvassa männikössä on myös muutamia mystisiä sinisävyisiä, laudoista tehtyjä taideteoksia. Eikä mitään infoa siitä, mistä projektista on kyse. Jatkan matkaa kohti Pyhä-Häkkiä maistellen jälleen jättikokoisia mustikoita polun varresta.

Saavun sitten jo hyvinkin lähelle Pyhä-Häkkiä: enää 6,5 km. Tässä kohdassa kannattaisi olla tarkkana, esimerkiksi lukea karttaa ja katsoa opasteiden pikkukylttejä ja niiden hiihtäjä-/patikoijasymboleita. Vieressä on nimittäin patikoijamerkillä varustettu kyltti Poika-ahoon (0,6 km) ja sitä kautta kulkisi lyhyempi reitti Kotajärvelle, jonne olen matkalla. Seuraan kuitenkin tyytyväisenä Pyhä-Häkin opastetta - hiihtäjille - ja siitä seuraa hieman pidempi kävelymatka päivän maaliin.

Ihmettelen hieman sitä, että siniset maalimerkit harvenevat ja reitillä alkaa näkyä lähinnä sinisiä nauhoja (välillä niitäkin harvassa), mutta pääasia että reitti on merkitty. Eikä siinä mitään, sillä päivän ensimmäiset pari hirvikärpästä eivät maailmaa kaada ja nämä punaiset kivet ovat kerrassaan upeita.

Sitä paitsi, kypsät puolukat pitävät myös mukavasti matkalaisten tyytyväisenä. Sääkin suosii edelleen!

Polku lähtee laskeutumaan loivasti alaspäin kangasmetsässä. Vastaan tulee tervetullut näky: kyltti, joka ilmoittaa että astun nyt virallisesti Pyhä-Häkin kansallispuiston alueelle. Täällä ei edessä ole hakkuuaukeita vaan hienoa luonnonvaraista metsää.

Mäntymetsästä astahdan elämää nähneille pitkospuille, jotka ovat jo osittain niille kasvaneen sammalikon peitossa. No, hiihtäjät eivät pitkospuita talvella edes näe ja ehkä harvempi reppuselkä tallaa näitä lankkuja pitkin. Harmaat laudat ovat vielä melko ehjiä ja suon yli pääsee hyvin kuivin jaloin. Suolampi päilyy vähän matkan päässä.

Pyhä-Häkin alueella näkee muutenkin paljon vanhoja puita, mutta täällä on erityisen paljon komeita keloja. Sekä pystyasennossa että maahan kaatuneina.

Vanhassa metsässä on oikeasti satumainen tunnelma. Tältä metsät ovat näyttäneet ennen kuin puusta tuli vihreää kultaa ja niiden kasvupaikoista talousmetsiä. Edessä näkyy kylttejä: Kannonkoski 25, Kotajärvi 2,7. Saavun polkujen T-risteykseen ja lähden seuraamaan Kotajärvelle vievää polkua, joka on merkitty punaisin ja valkoisin merkein. Unohdan maakuntauran siniset merkit...

Pyhä-Häkin polut ovat leveitä ja hyväkuntoisia.Kapuan sammalikkorinnettä ylös ja sitten edessä aukeaa ruhtinaallisen ryhdikkäiden mäntyjen metsä. Suorastaan veistosmainen näky. Polku laskeutuu täältä kohti laajaa Kotanevaa ja sen pitkiä pitkospuupolkuja. Kohtaan pian päivän toiset ihmiset, kaksi Poika-ahon kämpälle yöksi kävelevää retkeilijää. He kertovat, että Kotajärvellä oli vielä äsken muutamia makkaranpaistajia, siispä lähden ripeästi valmiita tulia kohti. Minulla olisi vielä eväsmakkaroita!

Kotajärvi on lähes tyyni, kun saavun sen rannalla olevalle taukopaikalle. Ikävä kyllä juuri polulla vastaani tulleet kolme päiväretkeilijää olivat niin vastuullista sorttia, että he sammuttivat ennen poistumistaan ulkotakan tulet. Mitä tehdä? Tuumin, että jätän tulien teon sikseen ja lähden ennemmin kohti Pyhä-Häkin opastuspistettä ja parkkipaikkaa, sillä päivä on jo pitkällä, eikä parkissa kuulemma ollut montaa autoa.

Pyhä-Häkissä kulkee useampikin eri väreillä koodattu reitti, mistä tämä väri-iloittelu puiden kyljessä. Teen päivän viimeisen maisemakierroksen vihreää reittiä eli Riihinevan kautta, missä saan nauttia myöhäisen iltapäivän lempeistä suomaisemista. Puuttuu enää muutama kurki tepastelemasta suolla.

En tiedä, tulevatko värit Riihinevalla vielä paranemaan, mutta täällä on jo nyt hienoja, pehmeitä syksyn sävyjä silmänkantamattomiin. Olen kävellyt maastossa nyt yli kuusi tuntia, mutta täältä ei olisi mikään kiire pois.

Eväitä ei kuitenkaan tullut varattua matkaan toisen yöpymisen ja sitä seuraavan päivän tarpeisiin, joten Kannonkoski saa odottaa; kävelen Keski-Suomen maakuntauran osalta tämän välietapin päätepisteeseen, nyt suljettuun opastuskeskukseen. Takana on hieno (vajaa) vuorokausi ja reitti piti lupauksensa: maakuntaura on merkitty.

Pyhä-Häkin portilta on enää reilut 20 kilometriä Saarijärvelle eikä sinne kulje busseja. Parkkipaikalla on enää kaksi autoa, joten on turha toivoa kyytiapua Saarijärven suuntaan. Lähden siis kävelemään takaisin kohti lähtöpaikkaa ja olen hyvin kiitollinen sille kuljettajalle, joka ystävällisesti ottaa minut tien varresta kyytiin vain 40 minuutin asvalttikävelyn jälkeen :)