Piipahdus Pyynikillä

Tampereen Hämeenkadulla kohisee alkuillan liikenne. Ylitän Tammerkosken ja väistän bussien ja henkilöautojen äänimattoa korttelin verran sivummalle Hallituskadulle, mutta kaipaan vielä hiljaisempaan.

Hallituskadun päässä odottaa Marianpuisto - ja Atlas-tyttö (Essi Renvall, 1954) jolla on kultaiset kengät. Haeskelen hetken suuntaa, ennen kuin äkkään kyltin: Pyynikki.

Astun asvaltilta metsäpolulle. Äänimaailma vaimenee ja alkaa ripeksiä pienen pieniä pisaroita. Minä onneton olen luottanut aamuiseen säätiedotukseen ja olen liikkeellä ilman sadevarusteita...

Ohitan metsäpolkua pitkin useampiakin pitkiä, jyrkkiä portaikkoja, joita kapuamalla saisi takuuvarmasti mainiota treeniä, onhan Pyynikin harju ilmeisesti maailman korkein soraharju - peräti 160 metriä merenpinnasta.

Polku kulkee melko ylhäällä rinteessä. Kivipaaden tekstistä on hieman vaikea saada selvää ainakin näin iltahämärissä, mutta tarkalla katsomisella keksin, mistä on kyse. Muinaisrannan korkeutta osoittava graniittimuistomerkki on kyllä hätkähdyttävän korkealla nykymaisemiin nähden!

Vesipisarat tuntuvat tihenevän, joten luovun pidemmän kävelylenkin ajatuksesta ja lähden kapuamaan polkua ylämäkeen. Hmm, mitä tarkoittavat hoitotoimet maan pintakasvillisuuden elvyttämiseksi? Miten soraharjun kasvillisuutta voi virkistää?

Seuraavat kohtaamani portaat johdattavat minut suoraan Pyynikin tornille, missä odottaa iloinen yllätys: kahvilan kyltti kertoo, että Olemme avoinna vuoden jokaisena päivänä. Mainiota, ei vain kesäkahvila!

Alakerrassa sijaitseva Pyynikin näkötornin kahvila on auki peräti iltakahdeksaan, joten ehdin vielä sisälle ja maistamaan paikan erityistä herkkua.

Tornikahvilan munkki onkin todella herkullinen! Painikkeeksi löytyy mm. erinomaista luomuomenamehua, jota nautin lasillisen - tornin kuvalla varustetusta juomalasista. Nam.

Tornin seiniä koristavat tällä hetkellä lukuisat Tornipöllöt-näyttelyn pöllömaalaukset.

Ostan vielä parin euron piletin itse näkötorniin, vaikka keli ei tyypillisen hieno maisemien ihailuun. Pispalan suuntaan Pyynikin harjun ylitse avautuva näkyvä on pisaraverhossaan todella kaunis.

Kierrän hitaasti pyöreän tornin ympäri. Pyhäjärvi, Näsijärvi, Tampereen keskusta Näsinneuloineen. Ei aina tarvitse olla aurinkoista...

Tornin huipulta rappusiin johtava ovi on kiinni, edellisten kulkijoiden jäljiltä. Tartun kahvaan palatakseni portaikon kautta alailmoihin, kun katseeni pysähtyy paperinpalaseen (vapaa käännös):  
Sillä sekunnilla 
kun nainen painaa oven kiinni jälleen
alkaa kaipaus
jokaiseen edeltävään
sekuntiin.

Kiitos yllätysrunosta, anonyymi. Sanat soivat päässäni kävellessäni Pyynikin harjulta takaisin keskustaan.