Siirry pääsisältöön

Korpilahti: Vaarunvuoret

Vaarunvuorten luonnonsuojelualue sijaitsee Korpilahden komeissa maisemissa. Paikan löytää helposti, sillä se on Kärkisten sillan kautta kulkevan, Korpilahden ja Joutsan välisen maantien varrella. Vaarunvuorten maisemiin pääsee tutustumaan noin neljän kilometrin luontopolulla. Edelliset kulkijat ovat liikkuneet edelläni ilman lumikenkiä, mutta koskaan ei voi tietää, minne asti jäljet kantavat; parempi siis ottaa lumikengät esille.
Opasteet ja edelläni kävelty ura ohjaavat kulkemaan reittiä myötäpäivään. Kuten aina, saa puhtaan valkoisen lumen peittämä metsä mielen rauhoittumaan, kun astelen hiljaisuudessa eteenpäin. Kun pieni tuulenvire osuu kuusen yläoksiin, tömähtää hangelle välillä hyvin paikallinen hiutalekuuro, kun oksat vapauttavat lumikuormaansa.
V niinkuin Vaarunvuoret. Ohitan mäntyä puskevan suolämpäreen, sitten edessä on pieni Särkijärvi, jonka rannoilla kasvaa lukuisia katajia. Särkijärven toisessa päässä odottaa reitin nuotiopaikka.
Hmm, tulipaikka ja sen viehko latomainen puuliiteri tulevat vastaan aivan liian aikaisin, sillä vielä ei tee eväitä mieli. Näköalapaikalle olisi Särkijärveltä enää 0,6 km, mutta onhan tässä vielä päivää jäljellä. Korospohjan viitta kertoo, että rantaan on matkaa reilu kilometri. Hetken tuumaustauon jälkeen lähden tekemään lumikenkäjälkiä kohti Päijännettä. Veneretkeä Vaarunvuorille ei ole näköpiirissä, joten ainakin voin käydä kurkkaamassa maisemia jäältä käsin.
Reitti Korospohjan rantautumispaikalle on suorastaan häkellyttävän suora. Se johtuu siitä, että tämä väylä on nimeltään Vanha Vaaruntie. Siis vanha maantie, jota pitkin on kulkenut myös linja-autoliikennettä Luhangan ja Korpilahden välillä 1930-luvulta uuden tien valmistumiseen saakka! Ja nyt Vanha Vaaruntie on retkeilypolku... Kun laskeudun lumikengillä jyrkähköä rinnettä alas rantaan, käy hetken mielessä, että sama reitti on kuljettava myös toiseen suuntaan.
Pitkulainen Korospohjanlahti on Päijänteen itärantaa. Lahden pohjukan rantautumispaikalla ympärille katsellessa ei voi arvata, että ihan lähellä on näköalapaikka, sillä puiden kätköissä kohoavaa maastoa ei yksinkertaisesti tästä huomaa. Siispä lähden kävelemään kohti Vaarunjyrkkää, joka on noin kilometrin päässä jäätä pitkin.
Vaarunjyrkkä on sinänsä komeaa, jyrkkää kalliota, mutta näin harmaana päivänä lumiset rinteet eivät yllä parhaimpaansa. Toisinaan kalliot ovat mahtavimmillaan juuri talvella, mutta olen varma että Vaarunjyrkkä on säväyttävin kesäisenä päivänä, kun taivas hohtaa sinisenä ja kevyet aallot loiskivat kalliojyrkänteen kylkiin.
Jäämuodostelmat ovat ilo silmille, vaikka niissä ei juuri nyt kimallakaan auringonsäteiden välke. Paluumatka Korospohjan perukoille olisi fiksumpaa tehdä samoja jälkiä kuin tullessa, mutta minä onneton kokeilen uutta reittiä lähempänä rantaa ja huomaan kohta, että lumikengät painavat yhtäkkiä huomattavasti enemmän. Ihmekös tuo, sillä niiden pohjiin on tarttunut vetistä sohjoa, joka on nopeasti jäätynyt... Siis äkkiä suunnan korjaus ja jäiden kopsuttelu pohjista pois. Järven jäällä kävelemisen aika alkaa olla tältä talvelta kohta ohi.

Älyän onneksi pitää rannassa evästauon ennen kuin lähden kapuamaan Vanhaa Vaaruntietä ylös takaisin nuotiopaikalle. Se siitä, että alamäkeen oli kevyt kulkea, sillä nuotiopaikka odottaa vastaavasti kilometrin päässä ja se tarkoittaa ylämäkeä lähes koko matkan! Aikamoisen hivuttava kokemus...
Särkijärvelle päästyäni sisuunnun sen verran, että jatkan saman tien matkaa ylös kohti näköalapaikkaa. Menköön samalla otsahiellä. Tämä viimeinen nousu tuntuukin sitten jo kevyeltä! Lumipuut ovat yhtä kauniita kuin satumetsässä.
Vaarunvuorten kallioinen rinne on melkoisen jyrkkä ja havupuita kasvaa tiheässä, joten yllätyn aika tavalla, kun polun poikki on viilettänyt useampikin suksipari. Toivottavasti mäenlasku alas kohti Päijänteen rantaa on sujunut paitsi vauhdikkaasti, myös turvallisesti.
Vaarunvuorten näköalapaikalta on hienot maisemat Päijänteelle, kiitos puiden välissä olevan aukon. Näköalapaikan puulaatikossa oleva vieraskirja on tullut täyteen jo kuukausia sitten, eikä oman nimen tuhertamiselle vihkoseen ei juuri ole tilaa. Siispä en näe, milloin edellinen kävijä on täällä piipahtanut. Kulkijoita varoitetaan kyltillä jyrkänteestä. No, tästä näkee ihan yhtä hyvin.

Loppumatkasta edelläni on kulkenut (arvattavasti) pitkävartisilla saappailla tai säärystimillä varustautunut henkilö, sillä hän on urheasti tarponut hangessa ilman lumikenkiä, sinisten maalitäplien viitoittamaa reittiä pitkin. Välillä näyttää upottaneen. Kyllä, pidän kovasti lumikengistäni! Reitti kurvaa toviksi taas Vanhalle Vaaruntielle ennen kuin siirryn taas metsän siimekseen.
Reitin ainoa pieni ongelmakohta on hakkuuaukio, jonka laidalla seisoessani en millään havaitse seuraavaa reittimerkkiä (eikä avustavia jalanjälkiäkään ole). On otettava kartta avuksi. Vaarunvuorilla asustaa näemmä myös pieni lumilohikäärme, jolla on isot korvat. Vai olisiko tämä kuivalle maalle noussut Loch Päijänteen pienhirviö? Löydän seuraavan reittimerkin hyvin läheltä paikkaa, minne otuksen kuono näyttää. Ja ihan pian olen takaisin lähtöpaikassa tien varressa. Kiva, maastoon on näemmä lähtenyt lisää väkeä jälkeeni talvimaisemista nauttimaan!

Vaarunvuoret on varmasti upea monena eri vuodenaikana. Millainen olisikaan kesäinen melontaretki Vaarunjyrkälle...

P.S. Täydennys 26.2. illalla. Reittiä ja aluetta ylläpitävältä Metsähallitukselta tuli vielä viestiä, että hakkuuaukealle tullessa luontopolku tekee jyrkän, 90 asteen mutkan oikealle (eikä jatku yksityisomistuksessa olevan aukean poikki). Oma mokani tuo muutaman askeleen hukkapätkä siis, kun en tähyillyt tarpeeksi tarkasti seuraavaa maalitäplää :)

Kommentit

  1. Kesällä olen käynyt. Todella hieno paikka silloinkin.

    Unohtumaton retki; pienoisemme ainut maisemamatka niin lyhyen elämänsä aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityinen ja kaunis muisto.

      Poista
    2. Heip.
      Meille taas kävi niin, että nykyisen puolisoni kanssa ns. löimme hynttyyt yhteen Vaarunvuorella vuonna 1984, jolloin telttailimme alueella viikkoja alueen suojelutavoitteiden vuoksi.

      Vaarunvuorta uhanneesta, jo torjutusta vaarasta lisätietetoja https://sites.google.com/view/vaarunvuoriliike

      Poista
    3. Kiitos kommentista ja linkistä lisätietoihin! Ennen kaikkea täytyy nyt kiittää ja kumartaa Vaarun-liikettä ja kaikkia aluetta suojelleista siitä, että sinne ei todellakaan tullut mitään pumppuvoimalaa, vaan saamme sen sijaan nauttia edelleen hienosta retkikohteesta!

      Poista
  2. Upeat maisemat! Kyllä talvinen luonto osaa olla kaunis kun havupuiden oksilla nuokkuu paksu lumipeite. Kerran olen anoppilan pihassa lumikenkiä kokeillut, varmasti tuollaisessa ympäristössä tarpeen. Aluksi tuntui hankalalta kävellä kunnes tottui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumikengillä liikkuessa ei ole laduista tai poluista riippuvainen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la