Laukaa: Multamäen luontopolku lumikengin

Multamäen luontopolku sijaitsee Laukaassa, Peurunkajärven maisemissa. Polun lähtöpaikka löytyy helpoiten, kun suuntaa ensin Kylpylähotelli ja Kuntoutus Peurunkaan ja jatkaa tietä kylpylärakennuksen ohi edelleen Finninkylän viitan mukaan kohti Multamäkeä. Näin talviaikaan vastassa on muutaman kilometrin päässä Multamäen lukittu portti; tie polun lähtötaululle ja on auraamaton. Siispä lumikengät jalkaan, automobiili tien laitaan ja menoksi.

Keltaisella maalilla merkitty reitti seuraa hetken kelkan tekemää hiihtouraa, mutta nousee kohta umpihankea ylemmäs. Vastaan tulee koskemattoman lumikerroksen peitossa oleva Multamäen luontopolun virallinen lähtöpaikka karttoineen, jossa luvataan että reitin varteen on pystytetty 18 rastitaulua. Enpä taida ihan vielä pysähtyä pöydän ääreen eväitä popsimaan, vaan jatkan matkaa.

Polun paikka löytyy helposti, sillä edelläni on äskettäin kuljettu ja ennen kaikkea reitti on yksinkertaisesti loistavasti merkitty. Laukaan vapaa-ajan toimen tiimi eli VATTI osaa asiansa.

Sen sijaan lumisateelle VATTI ei voi mitään. Samalla kun valkohiutaleet kaunistavat maiseman, peittävät ne reitin luonnosta kertovat rastitaulut. Pyyhin ja raaputan osan ykkösrastista esiin lumen alta, mutta koko tekstin lukeminen vaatisi jääraapan. Taitaa olla parasta jättää nämä selitysosat rauhaan - ja toisaalta, luontopoluilla kerrotaan useimmiten asioista, jotka on helpointa havaita sulan maan aikaan.

Hangella erottuu siellä täällä eläinten jälkiä, kuten tavallista. Ettei tuossa olisi mennyt jokunen hirvikin? Ja lumi on painanut hennompia lehtipuita kaariporteiksi. Tässä kohdassa taitaa hangen alta löytyä suolämpäre.

Muut tallustelijat eivät ole välittäneet nousta ihan opasteiden mukaista reittiä mäkeä ylös, mutta lumikengät jalassa on helppo avata polun pohjaa seuraaville. Sen on havainnut myös se kulkija, jonka lumikenkien jäljet löydän pian edeltäni - kiitoksia! Hankipolun jälkeen merkitty reitti yhtyy kelkan tasoittamaan uraan.

Nousu ylämäkeen palkitsee vaivan, sillä polku tuo minut Multamäen laelle, missä on ennen sijainnut Struven ketjun mittapiste numero 46. Paikalla sijaitsi pitkään kolmiomittaustorni, joista tuorein eli vuonna 1980 rakennettu puinen torni on sekin jo historiaa, mutta viihtyisän kodan alla on kuitenkin edelleen maanmittaustornin keskusmerkki. Vaan mikä on Multamäen korkeus? Opasteteksti käyttää kryptistä ilmausta että vuonna 1834 korkeudeksi määritettiin "109 toisea", mutta metreiksi muunnettua Multamäen korkeutta ei lapusta löydy!

Maastokartan mukaan Multamäen korkeus merenpinnasta on 211,4 metriä. Peurunkajärvi puolestaan on noin 105 metriä alempana. Ei siis ihme, että rinteeseen on tehty peräti näköalatasanne. Mäen päällä tulenteko on sallittua ainoastaan kodassa - ei siis lainkaan laavussa, joka on tarkoitettu vain istuskelupaikaksi. Multamäen maisemia on käyty jäljistä päätellen ihailemassa äskettäin niin hiihtäen, jalkaisin kuin lumikengillä.

Luontopolku jatkuu Multamäen laelta luonnollisesti alas - mahtavan pitkiä puuportaita pitkin. Lumikengillä on kuitenkin haukempaa liu'utella jyrkkää rinnettä hankea pitkin, joten loikkaan rappusilta sivuun ja etenen vauhdikkaasti rinnettä alas; kellahdan takamukselleni vain yhden kerran.

Lähempänä Peurunkajärven rannassa ei olisi edes lumikenkien tarvetta, sillä laavulla on ollut kävijöitä ihan polullisen verran. Jäällä ei näy hiihtäjiä, mutta muutama pilkkijä on aivan lähituntumassa - ja yksi heistä astelee laavulle samoihin aikoihin kuin minä. En näemmä tälläkään kertaa pääse itse sytyttelemään nuotiota, sillä pilkkimies ehtii edelleni.

Kohta tulet jo roihuavat iloisesti ja toinenkin pilkkijä siirtyy jäältä lämmittelemään sormiaan elävän tulen äärellä. Kaivan repustani termospullon ja eväsleivät. Rupattelusta ei tällä kertaa tule mitään, sillä venäjän taitoni on tasan nolla. Ei siis aavistustakaan, onko veikkosilla ollut kalaonnea.

Evästauon jälkeen kapuan laavulta ylämäkeen jatkamaan matkaa luontopolulla. Lumikenkien tarve on täällä jo vähäinen, sillä kävelijöitä on Multamäen suunnasta ollut useita. Polveilevassa, harjumaisessa rinteessä on puiden katveessa myös erikoinen tiipii-leiri ja muutamia hirsirakennelmia; osa Multamäen "vapaa-ajan tilan" rakennuskantaa.

Kohta reitti sivuaakin tilan päärakennusta ja alkaa kurvata takaisin lähtöpaikkaa kohti. Loppumatkaksi siirryn sivuun hiihtouraksi tasoitetulta reitiltä; on hiihtäjiä kohtaan kiltimpää kävellä tietä pitkin takaisin automobiilille. Mikä mukava muutaman kilometrin maisemareissu.