Siirry pääsisältöön

Laukaa: Multamäen luontopolku lumikengin

Multamäen luontopolku sijaitsee Laukaassa, Peurunkajärven maisemissa. Polun lähtöpaikka löytyy helpoiten, kun suuntaa ensin Kylpylähotelli ja Kuntoutus Peurunkaan ja jatkaa tietä kylpylärakennuksen ohi edelleen Finninkylän viitan mukaan kohti Multamäkeä. Näin talviaikaan vastassa on muutaman kilometrin päässä Multamäen lukittu portti; tie polun lähtötaululle ja on auraamaton. Siispä lumikengät jalkaan, automobiili tien laitaan ja menoksi.
Keltaisella maalilla merkitty reitti seuraa hetken kelkan tekemää hiihtouraa, mutta nousee kohta umpihankea ylemmäs. Vastaan tulee koskemattoman lumikerroksen peitossa oleva Multamäen luontopolun virallinen lähtöpaikka karttoineen, jossa luvataan että reitin varteen on pystytetty 18 rastitaulua. Enpä taida ihan vielä pysähtyä pöydän ääreen eväitä popsimaan, vaan jatkan matkaa.
Polun paikka löytyy helposti, sillä edelläni on äskettäin kuljettu ja ennen kaikkea reitti on yksinkertaisesti loistavasti merkitty. Laukaan vapaa-ajan toimen tiimi eli VATTI osaa asiansa.
Sen sijaan lumisateelle VATTI ei voi mitään. Samalla kun valkohiutaleet kaunistavat maiseman, peittävät ne reitin luonnosta kertovat rastitaulut. Pyyhin ja raaputan osan ykkösrastista esiin lumen alta, mutta koko tekstin lukeminen vaatisi jääraapan. Taitaa olla parasta jättää nämä selitysosat rauhaan - ja toisaalta, luontopoluilla kerrotaan useimmiten asioista, jotka on helpointa havaita sulan maan aikaan.
Hangella erottuu siellä täällä eläinten jälkiä, kuten tavallista. Ettei tuossa olisi mennyt jokunen hirvikin? Ja lumi on painanut hennompia lehtipuita kaariporteiksi. Tässä kohdassa taitaa hangen alta löytyä suolämpäre.
Muut tallustelijat eivät ole välittäneet nousta ihan opasteiden mukaista reittiä mäkeä ylös, mutta lumikengät jalassa on helppo avata polun pohjaa seuraaville. Sen on havainnut myös se kulkija, jonka lumikenkien jäljet löydän pian edeltäni - kiitoksia! Hankipolun jälkeen merkitty reitti yhtyy kelkan tasoittamaan uraan.
Nousu ylämäkeen palkitsee vaivan, sillä polku tuo minut Multamäen laelle, missä on ennen sijainnut Struven ketjun mittapiste numero 46. Paikalla sijaitsi pitkään kolmiomittaustorni, joista tuorein eli vuonna 1980 rakennettu puinen torni on sekin jo historiaa, mutta viihtyisän kodan alla on kuitenkin edelleen maanmittaustornin keskusmerkki. Vaan mikä on Multamäen korkeus? Opasteteksti käyttää kryptistä ilmausta että vuonna 1834 korkeudeksi määritettiin "109 toisea", mutta metreiksi muunnettua Multamäen korkeutta ei lapusta löydy!
Maastokartan mukaan Multamäen korkeus merenpinnasta on 211,4 metriä. Peurunkajärvi puolestaan on noin 105 metriä alempana. Ei siis ihme, että rinteeseen on tehty peräti näköalatasanne. Mäen päällä tulenteko on sallittua ainoastaan kodassa - ei siis lainkaan laavussa, joka on tarkoitettu vain istuskelupaikaksi. Multamäen maisemia on käyty jäljistä päätellen ihailemassa äskettäin niin hiihtäen, jalkaisin kuin lumikengillä.
Luontopolku jatkuu Multamäen laelta luonnollisesti alas - mahtavan pitkiä puuportaita pitkin. Lumikengillä on kuitenkin haukempaa liu'utella jyrkkää rinnettä hankea pitkin, joten loikkaan rappusilta sivuun ja etenen vauhdikkaasti rinnettä alas; kellahdan takamukselleni vain yhden kerran.
Lähempänä Peurunkajärven rannassa ei olisi edes lumikenkien tarvetta, sillä laavulla on ollut kävijöitä ihan polullisen verran. Jäällä ei näy hiihtäjiä, mutta muutama pilkkijä on aivan lähituntumassa - ja yksi heistä astelee laavulle samoihin aikoihin kuin minä. En näemmä tälläkään kertaa pääse itse sytyttelemään nuotiota, sillä pilkkimies ehtii edelleni.
Kohta tulet jo roihuavat iloisesti ja toinenkin pilkkijä siirtyy jäältä lämmittelemään sormiaan elävän tulen äärellä. Kaivan repustani termospullon ja eväsleivät. Rupattelusta ei tällä kertaa tule mitään, sillä venäjän taitoni on tasan nolla. Ei siis aavistustakaan, onko veikkosilla ollut kalaonnea.
Evästauon jälkeen kapuan laavulta ylämäkeen jatkamaan matkaa luontopolulla. Lumikenkien tarve on täällä jo vähäinen, sillä kävelijöitä on Multamäen suunnasta ollut useita. Polveilevassa, harjumaisessa rinteessä on puiden katveessa myös erikoinen tiipii-leiri ja muutamia hirsirakennelmia; osa Multamäen "vapaa-ajan tilan" rakennuskantaa.

Kohta reitti sivuaakin tilan päärakennusta ja alkaa kurvata takaisin lähtöpaikkaa kohti. Loppumatkaksi siirryn sivuun hiihtouraksi tasoitetulta reitiltä; on hiihtäjiä kohtaan kiltimpää kävellä tietä pitkin takaisin automobiilille. Mikä mukava muutaman kilometrin maisemareissu.

Kommentit

  1. Hei, sama kommentoija kuin edellä. Täällä vieläkin sisällä....Kadehdin sun voimaa lähteä rauhoittumaan tuonne luontoon.
    Nyt on sitten työkiireeet ohi ja Wanhojen tanssit tanssittu. Ei ole enää mekon tekoa -siis yritä nyt vielä kannustaa minut ulos ja luontoon. On se meilläkin tässä aivan vieressä. Nyt vain pitäisi ottaa niskasta kiinni itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, tänään (tai edes tiistaina) ainakin laskiaiskävelylle metsään ja mäenlaskuun!

      Ulkoilemaan lähteminen on pienestä viitseliäisyydestä kiinni; kyllä minuakin kotona joskus laiskottaa, mutta kun olen päässyt metsän keskelle, mietin miksi en lähtenyt liikkeelle jo aiemmin. Jokainen pikku retki on ollut sen arvoinen. Ulkoiluretkistä jää enemmän ja pidempikestoisia kivoja muistoja kuin esimerkiksi tv-sarjan katselusta, väittäisin ;-)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Jyväskylän alppiruusupuistossa

Alppiruusut jaksavat edelleen kukkia Jyväskylässä, mistä myös löytyy metsän siimekseen perustettu alppiruusupuisto. Tämä vuonna 1986 alkunsa saanut puisto on sukua Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitoksen alppiruusuohjelmalle, jonka suurin ja komein esimerkki löytyy Helsingin Haagasta . Jyväskylän alppiruusupuisto kätkeytyy melko hyvin Keltinmäen maastoon, Mäyrämäen rajamaille. Löysin puiston itse ensi kerran ihan vahingossa sillä suunnalla kävellessäni, toisen kerran suunnistin paikalle varta vasten kartan avulla (mutta kukat olivat vasta nuppuasteella). Vieressä eli Nääpikäntien puolella on vielä tällä hetkellä rakennustyömaa eikä kukkaloistoon ole erityisiä maasto-opasteita, mutta väriläiskät erottuvat hyvin niin tieltä kuin harvahkon metsikön keskeltä. Niinpä osasin nyt jo suoraan perille ja kukat kukkivat vielä runsaasti - eivätkä kaikki nuput ole vielä edes auenneet! Osa lajikkeista on tosin jo kukintansa loppupuolella. Komeat kukat piristävät kummas

Helvetinkolu, Ruovesi

Helvetinkolun alue vaikuttaa leppoisan vilkkaalta; puiston itäpuolisella Kankimäen parkkipaikalla on kohtalaisesti autoja. Iloinen kioskinpitäjä vinkkaa ottamaan tiskin edustalta kartallisen esitteen ja kysäisee, mitä reittiä aiomme kulkea, sillä rengasreitin paluuosuudella on kuulemma yhdessä kohdassa nyt hyvin märkää. Meidän kengillämme pitäisi kuitenkin pärjätä kuivin jaloin. Neljän kilometrin rengasreitillä on mielenkiintoinen nimi. Helvetistä itään -polun nimi ei suinkaan ole sukua John Steinbeckin romaanille Eedenistä itään , vaan Kotiteollisuuden kappaleelle . Polun suojelija on tämän vuoksi muusikko Jouni Hynynen . Aivan alkumatka on leveää pikkutietä. Sitten hyväkuntoinen polku kääntyy metsän siimekseen ja enää osittain lumisena. Polun vieressä muurahaispesässä on jo herätty horroksesta. Raskas lumi on selvästi rasittanut kaarelle taipuneita hentoja koivuja talven aikana. Metsän poikki solisee sulamisvesien täyttämä puro. Kapuamme ensimmäiset puurappuset ylös

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Kun matkalla retkikohteeseen kohdattiin kesälomansa aloittanut joulupukki, sattui rengasrikko ja saimme kyytiin testattavaksi ravintolan paketoimia retkieväitä, voi sanoa viikonlopun retken alkaneen epätavanomaisesti... Viesti porukan toisen auton rengasrikosta saapui juuri kun olimme pysähtyneet menomatkakahveille Konneveden Häyrylänrantaan , missä vietettiin kesäkauden avajaisia (tiesitkö, että joulupukki ja joulumuori viettävät kesää Etelä-Konnevedellä Lapinsalossa ?). Sitten noudimme Törmälästä kartat sekä sovitut eväspaketit ja kun hinausautoasiat oli saatu kuntoon, pääsimme lopulta Vuori-Kalajan parkkipaikalle aloittamaan retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistossa. Vietimme jo alle kilometrin kävelyn jälkeen herkutteluhetken Vuori-Kalajan laavulla. Oli aika hauska avata Ravintola Hetken meille evästestausta varten toimittavat paikallisia herkkuja sisältävät paketit: Mannisen ruisleipää kera muikkumoussen, lähiseudun tuottajien aineksilla (mm. Ylämaan karja

Wivi Lönn -kävelyllä

Wivi Lönnin kadun komistuksen, kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen nykyisin omistaman ja arkkitehti Wivi Lönnin itselleen ja äidilleen suunnitteleman talon (1910) portti on auki. Opas Sanni Kankainen ohjaa aluksi kävelykierrokselle saapuneet sisälle somaan sivurakennukseen, jota kutsutaan kanalaksi. Harvassa kanalassa lie näin tyylikäs päätykolmio koristeineen! Rakennuksessa oli kanalan lisäksi tilaa myös esimerkiksi talousaskareisiin. Nyt kanojen orsien paikalla vasemmalla on vierashuone ja sisäänkäynnistä oikealla pieni kokoustila, jossa saamme aluksi katsoa Wivi Lönnistä ja tämän pihapiirin rakennuksista kertovan videon. Lönn asui Jyväskylässä vuosina 1911-18 ja ehti suunnitella kaupunkiin lukuisia rakennuksia, joista moni on säilynyt näihin päiviin saakka. Vehreässä puutarhassa kukkivat jo lukuisat kukat, kuten komea ukkolaukka. Omenapuut ovat ehtineet jo varistaa valkoiset kukkansa hoidetulle nurmelle. Omiin silmiini uusimmalta veistokselta näyttää tämä neitonen: sattuva

Nyrölän luontopolku

Nyrölän luontopolku löytyy Vesangan naapurista, läheltä Jyväskylän ja Petäjäveden rajaa. Polun varsinainen lähtöpaikka on Sikomäentien varressa lähellä Nyrölän koulua, mutta yhdyspolkua pitkin reitille pääsee myös Kallioplanetaariolta . Sunnuntai-iltapäivänä lähtöpisteen parkkipaikalla on toistakymmentä autoa, joten ulkoilijoita riittää. Opastaululta kulkijan lähettää matkaan Aaro J. Veijosen Luontopolku -runo, joka antaa vihjeen tulevasta: ... Saaren suuriin seikkailuihin / vetolossi ääneti vie / erämaassa erikoinen / kulkupeli, tämmöinen lie?... Luontopolku seuraa aluksi pikkutietä, ennen kuin kääntyy valoisaan kuusimetsään, jossa on tehty harvennushakkuuta. Opastaulujen lomassa reitin varrelta löytyy myös luontoaiheisia kysymyksiä kulkijoille.  Pysähdyn kuusikkoon lukemaan sinitiaisesta kertovaa opastaulua, kun kuulen linnun laulavan. Läheisellä kuusen oksalla keikkuu laulaa lurittelemassa... sinitiainen! Aikamoisen hyvä ajoitus... Luontopolun vieressä Saparo-niminen la