Muurame-Jyväskylä: murhapaikka ja graffiteja

Muuramesta Jyväskylään voisi kävellä metsäisempää reittiä Ladun majan kautta, mutta luulenpa että siellä lienee vähintäänkin jäistä, märkää tai jopa lumista. Valitsen siksikin alleni tällä kertaa asvalttiväylän ja lähtöpisteeksi Ysitien varressa olevan kauppakeskuksen. Käännyn heti ylämäkeen ensimmäiselle kävely/pyörätielle kohti Jyväskylää. Mäen päällä vanha keltainen maatilan päärakennus on iloinen yllätys, kauniine yksityiskohtineen. Koska olen nyt Vanhan Nelostien varressa, on aivan talon vieritse kulkenut aikanaan hyvinkin vilkas liikenne.

Nyt täällä Hautalanmäellä on rauhallisempaa, sillä valtaväylä Ysitie mölisee nyt rinnepeltojen alapuolella ja entinen Vanha Nelostie on hiljentynyt paikallistieksi. Vähälumiset pellot kertovat karua tarinaa talven hiipumisesta.

Pian selviää, että edessä on usean kilometrin verran tylsähköä tarpomista pitkin tätä Vanhan Nelostien piennarta. Kävelytietä ei tällä pätkällä ole, mutta eipä autoliikennekään päätä huimaa. Tien varsilla on metsää, hakkuuaukeita, harvakseltaan taloja. Ja hiljaista.

Vaan eipä tämä olekaan totaalisen tylsä kävelypätkä. Hautakiven näköinen paasi tien vasemmassa laidassa on lievästi sanottuna pysäyttävä. Murhapaikka. Autoilija Aamos Willgrén-raukka koki kohtalonsa juuri tässä vuonna 1936. Willgrénin tarina askarruttaa minua kotiin saakka, kunnes löydän hänestä lisätietoja. Taksiautoilija otti Rikhard K:n kyytiinsä Jyväskylän asemalta, kyytiläinen ampui Willgréniä tavoitteenaan varastaa tämän auto, mutta auto suistui ojaan ja Willgrén kuoli. Rikhard K ei pystynytkään ajamaan autolla tiehensä kuten oli suunnitellut, vaan ainoastaan ryösti tappamansa autoilijan lompakon, käveli Jyväskylään ja tunnusti murhatyön poliisille.

Kohta Ison Palojärven jälkeen tien oikealla puolella pilkottaa omaperäinen taideteos. Puuhevosen vetämät kärryt ja hevosmies ovat omakotitalon pihassa, joten teosta täytyy ihailla kauempaa.

Sittenpä ei ilmaannu enää mitään jännittävää. Ennen Keljonkangasta on edessä Valkola. Tallon asvaltin laitaa, autoja suhahtaa välillä ohi, askel askeleelta Jyväskylä lähestyy ja Muurame jää taakse. Lähempänä Keljonkangasta arvaan, että vasemmalta tuleva hiipunut latu-ura saapuu kenties Ladun majalta. Vanha Nelostie muuttuu Keljonkankaantieksi, piennar kävelytieksi. Ohitan Keljonkankaan omakotivoittoisen alueen - ei enää pitkää matkaa jäljellä.

Oikealla on parkkipaikka täynnä autoja: Keljon Nuorisoseuran viehättävän näköisessä Tapiola-talossa on juhlat menossa. En ole koskaan käynyt rakennuksessa sisällä, eikä siis onnistu nytkään.

Osoitteessa Keljonkankaantie 11 olevaa taloa olen tottunut vilkaisemaan vain junan ikkunasta, rata kun menee aivan rakennuksen vierestä. Tyylikäs punatiilitalo on vuodelta 1936.

Sitten huomaan Keljonkankaantieltä alas Keljonlahdelle (ja voimalalle) vievän tien alikulkutunnelin. Kaiken varalta on paras käydä tarkistamassa, onko siellä graffiteja ja jos niin millaisia. Kaikista graffiteista en todellakaan innostu, mutta SBF:n äkäiset jyrsijät bongaan mielelläni. Tätä en olekaan ennen nähnyt.

Nämä taitavat olla aivan uusia, sillä SBF:n nimmarin vieressä on vuosiluku 2014. Joku muu on aiemmin kirjoittanut alikulkutunneliin Find your way. Kyllä, löydän tieni: palaan Keljonkankaantielle ja jatkan matkaa kohti keskustaa.

Edessä on enää muutama kilometri ennen Jyväskylän keskustaa. Matkan varrelta löytyy vielä muutamia vanhojen tilojen päärakennuksia, vaikka uutta rakennetaankin niiden kylkeen.

Vähän ennen Keljonkeskusta, Åströmiksi nimetyn uuden asuinalueen kohdilla, on bussipysäkillä vielä yksi SBF:n äkäinen jyrsijä, joka jäänee vähitellen tussipiirtelijöiden söherrysten alle.

Kävelen Ysitien laidan kävelytietä alas notkoon, missä Keljonlahdelle johtavan voimalinjan pylväät hallitsevat maisemaa. Yksi pylväs on erilainen: aivan kuin sen yläosassa olisi tyylitelty aurinko.

Ehkäpä tämä onkin samalla taidejännitepylväs.

Lähellä Keljon ja Ristonmaan rajamaita edessäni on Palokunnanmäeltä tänne taannoin muuttanut Keskuspaloasema, mutta pääni kääntyy viereiseen muuntamokoppiin. Graffitintekijät ovat viettäneet sen äärellä tovin; onneksi tämä sydänkuonoinen otus on paraatipuolella. Ken lienee tekijä, se jää arvoitukseksi, sillä selkeää nimmaria ei ole.

Päiväkävely alkaa olla loppupuolella, sillä kohta pilkistää edessäni Jyväsjärven jää luistelijoineen. En itse tohdi astua liukkaalle jäälle vailla luistimia (ja hieman arveluttaa jään kestävyys muutenkin), joten kävelen Lutakon kotakahvilalle rantoja pitkin. Vastapaistettu lettu maistuu erinomaisesti kävelyn päätteeksi!