Huopatossuretkellä Laajavuoressa, Jyväskylä


Joulukuun alun pakkaspäivistä pitää päästä nauttimaan ulkona! Piparinpaisto hoitui onneksi heti aamusta, niin että pääsin vielä valoisan aikaan lähtemään metsäkävelylle Laajavuoren maastoon. Kävin ensin morjestamassa luontopolusta sivussa olevaa, mahtavan siistissä kunnossa olevaa laavua (ikävä kyllä ei ollut tulitikkuja ja eväitä matkassa) ja pähkin, mitä reittiä kävellä takaisin kotiin. Satuin onneksi valitsemaan lumeen valmiiksi tallatuista jäljistä ne, jotka johtivat Laajavuoren luontopolulle.

Jyväskylän uusimmat luontopolkuviitat ovat siitä hauskoja, että niissä lukee ytimekkäästi "Polku". Riittääpä lyhyempi laudanpätkä kuin "Luontopolku"-sanalle, vaikka on sinänsä hupaisaa, että näiden merkattujen Polkujen läheisyydessä on runsaasti muitakin polkuja. Keltamaali kuitenkin kertoo, että kyse on juuri luontopolusta.


Luontopolun reitti toi minut vanhastaan tutulle rastille, matalan kalliokumpareen juurelle. Näin talviaikaan luontopolkujen kyltit saattavat olla lumen peitossa. En tullut rapsuttaneeksi tätä opastaulua esiin, vaikka en enää muistanutkaan, mitä tarinaa tässä kohdassa polkua kerrotaan. Minä olin ensisijaisesti metsäpolkuretkellä, eikä infotauluilla ollut nyt merkitystä.


Vaikka pakkasta oli ollut edellisenä yönäkin ihan mukavasti eli toistakymmentä astetta, ei ojan vesi ollut jähmettynyt täyteen jäähän. Virtaus piti siitä huolen. Pakkanen oli kuitenkin loihtinut mitä kauneimpia lumi- tai huurrekukkasia läpimärän rahkasammaleen pintaan - hyvin pientä, mutta sitäkin taidokkaampaa luontotaidetta. Ei pidä kirmata purojen yli liian reippaasti, etteivät tällaiset jutut jää huomaamatta...

 

Laajavuoren metsäpolulla oli mahtavan hiljaista, sillä tälle puolelle eivät autojen äänet kantautuneet. Lintujen höpötystäkään ei juuri nyt kuule, joten ainoa mökä oli huopatossujeni narskahtelu rapsakalla pakkaslumella, kun tallasin polkua eteenpäin. Olin kiitollinen siitä, että edelläni oli kulkenut jalanjäljistä päätellen ainakin pari ihmistä, sillä muuten olisin joutunut katsomaan tarkemmin, mitä reittiä keltaisille reittimerkeille astella.

Saavuin erinomaisessa kunnossa oleville pitkospuille, jotka selvästi veivät märemmän paikan ylitse. Tuntui huikealta, että yhtäkkiä vain alkoi kuulua puron solinaa, mutta ensiksi mitään ei näkynyt. Mikä puro ja missä? Piti ottaa ihan videolle se kirkas veden ääni!
 

Niinpä... Lumikannen alla piilee joskus salaisuuksia. Tällaiset salapurot löytää joskus vain kuuntelemalla tarkkaan; jos veden pinta olisi ollut vielä enemmän kohmeessa ja lumipeite sankempi, ei purosta olisi näkynyt yhtään mitään.


Pitkospuilta kuitenkin erotti vielä joten kuten myös puron tumman uoman, jossa vesi virtasi mitä raikkaimman lämpöisenä. Talvilämpöisenä. Etten sanoisi jääkylmänä.


Tuntui niin mukavalta kulkea metsässä juuri huopatossuissa. Huopakengät ovat kevyet kulkea, etenkin verrattuna vaelluskenkiin, joilla yleensä olen talvisillekin metsäkävelyille lähtenyt. Huopatossujen ainoa huono puoli on se, että jos lumi on yhtään märkää, kertyy huopikkaiden pintaan helposti ylenpalttinen kerros lunta lisäpainoksi. Plus märkyys tuppaa menemään huovan läpi... Niinpä kevyt huopakuljeskelu sopii parhaiten tällaisiin oikeisiin pakkaspäiviin.

Tuumasin, että edellisestä käynnistäni Laajavuoren luontopolulla oli vierähtänyt aikaa, sillä en ollut aiemmin nähnyt tätä tarkan etäisyyden laavusta ilmoittavaa opastetta. Tosi lähellä siis!


Kyseessä on Laajavuoren takarinteen alla oleva laavu, joka sopii parhaiten taukopaikaksi, ei ihan yöretken kohteeksi. Polttopuita ei laavulla ollut jäljellä, mutta viimeisimmät kävijät olivat (tuoreehkoista jätteistä päätellen) onnistuneet tekemään tulet. Täällä on varmaan vähän vilkkaampaa sitten, kun laskettelu- ja hiihtokausi pääsevät vilkkaampaan vauhtiin. Toivottavasti polttopuuvarastoa täydennetään pian!


Eipä siis ihme, että laavun seinustalla roikkuva pokasaha oli huurteen koristelema. Sahaparalle ei ole käyttöä, jos ei ole kalikoita, mitä lyhennellä nuotioon sopiviksi.


Jatkoin laavulta matkaa hiihtoladun toiselle puolelle, takaisin luontopolun reitille, ja rinnettä ylöspäin. Tänne kantautui jo vähän kaupungin äänimaailmaa, vaikka maiseman puolesta olisin voinut olla vaikka kuinka kaukana metsän uumenissa.


Näin joulukuun alkuun ja toisen adventtisunnuntain tunnelmiin sopi erityisen hyvin tämä ihanan joulutunnelmainen, lumikerroksen peittämien kuusien reunustama polku. Jos joku halajaa kuusimaisemiin, osoitteeksi Laajavuoren luontopolku! Välillä polulla saa tarpoa isompien kuusien katveessa, sitten edessä on tällaista pienempien kuusipuiden maastoa.

Reitin varrella tulee vastaan myös luonnon voimien kaatamia puita ja kaupungin harventamaa metsää, joten luontopolkua kulkiessaan saa kohdata monenlaista metsäluontoa. Ihmisen jäljet täällä väistämättä näkyvät.


Ihan lähellä Laajavuoren laskettelurinteitä on myös pieni suo, joka on luonnonsuojelualuetta. Jos tässä sulkee korvansa, voi taasen kuvitella olevansa jossain paljon syrjemmässä. Vaikka lähialueilta kantautuva taustakohina yltääkin ainakin pakkassäällä tänne saakka, ainakin minua tämäkin maisema rauhoittaa.

Laajavuoren luontopolulle voi siis lähteä kävelylle myös näin talvella. Reittiä pystyy aika hyvin seuraamaan keltaisten maalimerkkien ja viitoituksen perusteella, mutta jos joutuu lumisateen jälkeen luontopolun reitin ensimmäiseksi kulkijaksi, kannattaa olla tarkkana, etenkin runsaan lumen aikaan. Siellä hangen alla kun voi piileskellä puroja ja pitkospuita, joista jälkimmäisiä pitkin kulkemalla pysyvät jalat paremmin kuivina...

Kommentit

  1. POLKU, aivan niin! Mitä sitä pitemmin ilmoittamaan! :) Keltaisella merkitty näkyy kyllä hyvin tai punainenkin kyllä! Tänään on tainnut olla oikea piparinpaistopäivä vähän joka pirtissä. Ihan näkyy olevan kunnolla lunta, meiltä Hämeenlinnasta suli kerran taas kaikki, vaan illalla alkoi tulla jo uutta taivaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on se virallinen piparikausi :) Jyväskylässä on lauhan, tuulisen aamun jälkeen taas pakastanut; toivotaan tuoreet lumet pysyvät!

      Poista
  2. Kivasti huopatossut sinua veivät :) Ja muuten: siellä siistillä laavulla on tulentekovehkeet siinä oikealla, laavun sisäpuolella roikkumassa ;) Ensi kerralla eväät mukaan ja nauttimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita, enpä huomannut kurkata siihen kohtaan! Yleensä pistän tikut taskuun, jos lähden laavureittien varrelle, sillä tulentekovehkeitä ei aina ole paikan päällä valmiina. Nyt eväsretkeä suunnittelemaan :)

      Poista
  3. Moi! Hyvää itsenäisyyspäivää! Huopatossut taipaleella on vielä kokematta... muistissa on vain 60-luvun harmaat lerpukkaat, jotka ei tahtonut jalassa pysyä. Ja seuraavana talvena olivat sitten liian tiukat.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle Tiina! En minäkään niillä "vain huopaa"-huopikkaillani lähtisi kuin lyhyelle retkelle puhtaalla lumella, mutta kovalla pakkasella olen kulkenut ihan tyytyväisenä harmaissa, perinteisen mallisissa huopatossuissa (joissa on sentään kumipohjat). Olen viime pakkaspäivinä kävellyt modernimman mallisissa huopajalkineissa, mutta kävelyseuralaiseni kulki metsäretkemme tänään ihan perinteisissä. Eivät ne ideaalit maastojalkineet liukkaalla tai mäkisellä polulla ole, mutta mahtavan kevyet ja lämpimät!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi