Kaatumatta paras


Liukasta on pitänyt. Sen verran liukasta, että torstaista lauantaihin kulkuväylät olivat Jyväskylässä lievästi sanottuna haastavia kulkea jalkaisin(kin). Torstaina otin itse yhtäkkiä takapuolituntumaa jäähän siihen malliin, että piti käydä ammattilaisten tarkistettavana. Onneksi luut pysyivät ehjinä.

Vaikka on kuinka hyväpohjaiset kengät jalassa, vauhti on hidas ja kulku varovaista, voi etenkin hiekoittamattomalle jäälle osuva askel luistaa vaarallisin seurauksin. Torstaiaamuna minulla ei ollut liukuesteitä saappaissa ja kuinkas sitten kävikään.


Lauantain osin sateiselle kävelylle vetäisin saappaisiin kaatumista estämään liukuesteet. Jäisellä kelillä olen tavannut ottaa ne mukaan varmuuden vuoksi ainakin takintaskuun, jos en ole jo heti ovesta ulos lähtiessä laittanut nastalenksuja kenkien ympärille. Liukuesteitä on useamman mallisia, enkä ota malliin sinänsä kantaa; nämä nyt sattuivat tulemaan vastaan, kun liukuesteitä etsin. Jo muutama nasta kenkien pohjassa voi pelastaa kaatumiselta ja esimerkiksi rannevammalta tai murtumilta. Saati sitten komeilta mustelmilta.


Tämän mallin hyvä puoli on keveys ja se, että liukuesteet on helppo sekä laittaa kenkiin että ottaa niistä pois, kun siirtyy sisätiloihin. Useita muitakin hyviä vaihtoehtoja on toki markkinoilla. Ja tietysti nastakengät ovat erinomainen vaihtoehto, jos ei halua puljata irtosysteemien kanssa.

Tämän kokoisessa liukuestemallissa on nastoja vain vähän ja kuten kuvasta näkyy, on päkiän puolelta jo irronnut yksi tärkeistä nastoista. Enpä älynnyt näitä hankkiessa ostaa varaosia eli varanastoja... Sen olen kyllä huomannut, että malli istuu omien vaelluskenkieni pohjiin napakammin kuin samankokoisiin kumppareihin, joissa kantaosa ei osu ihan tismalleen parhaaseen kohtaan askeltani ajatellen, mutta apua näistä joka tapauksessa on.


Jää on kaunista katsella ja muutenkin tosi mahtava juttu, mutta silloin kun sen päällä kävelee, on kiva tietää, että pysyy mahdollisimman hyvin pystyssä.

Etenkin eilisellä kävelyllä huomasin parin päivän takaisen kaatumisen johdosta eteneväni tavallista varovaisemmin märkiä ja liukkaita väyliä pitkin; tänään oli askel jo vähän reippaampi, kun heti ulos mentyä tunsin jään pinnalle sataneen kevyen pakkaslumikerroksen karhentaneen kävelyalustan paljon turvallisemmaksi kulkea.


Jos jalkojen ja liukkaan jään välissä ei ole hyvän pidon tarjoavaa lunta tai jäälle ei ole ripoteltu minkäänlaista karheaa, kuten hiekkaa tai sepeliä, on parasta huolehtia liukkauden torjunnasta itse. Niinpä suosittelen lämpimästi käyttämään tarvittaessa esimerkiksi liukuesteitä tai nastakenkiä.

Kaatumatta paras.

Kommentit

  1. Hyvä huomio liukuesteiden tarpeellisuudesta. Lumettomuuden ja siksi myös jäättömyyden myötä on ollut helppo tuudittautua turvalliseen kaatumattomuuden harhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä päin on sen verran jäätä & lunta piisannut, että liukkaus ei ole missään vaiheessa unohtumaan. Normaali varovaisuuskaan ei silti aina riitä, siksi on hyvä, että kenkiin saa näitä talvisia lisävarusteita :)

      Poista
  2. Ekan kerran laitoin viikonloppuna nastakengät jalkaan. Aluksi en luota niihin ollenkaan, vaan astelen hitaasti ja varmasti. Meillä satoi lunta eilen jään päälle, joka sohjoonnutti sen jään, nyt paljon turvallisempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nastakenkiä olen itsekin välillä harkinnut, mutta irrotettava nastasysteemi on ollut kätevä, kun sisätiloissa nastoilla ei voi aina kopsutella. Eilen ja tänään Jyväskylässäkin on ollut jo helpompi astella, kun kadut ja muut väylät vähän karhentuivat. Vaan silti on oltava varovainen kulkiessaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi